30.3.2016

Brisbane, osa 1


kangaroo point-1

Matkasta on toivottu, asuntokaupat tehty ja muutto suoritettu. Nyt sitkeässä taudissa kotona maatessa onkin hyvin aikaa haaveilla lämmöstä ja auringosta, muistella niin erilaista, mutta silti hämmästyttävän samanlaista maata ja kaupunkia, kuin omamme...

Matkustimme Ollin kanssa Brisbaneen tapaamaan ystäviämme Nooraa ja Antti-Jussia, jotka ovat kiertäneet kaupungista toiseen jo puolen vuoden ajan. Heidän matkablogiaan voi lukea tästä. Tarkoituksena oli viettää viisi yötä Brisbanessa ja kuusi yötä Gold Coastilla, Surfers Paradisessa. Olimme suunnitelleet reissua porukalla jo erittäin pitkään: lennot oli ostettu jo kesällä, majoituksia varailtu hyvissä ajoin syksyllä. Mietimme, että tuskin tulisimme lähteneeksi toiselle puolelle maapalloa kaksistaan saatikka omin päin, mutta kun paikan päällä on tuttuja, jotka voivat paitsi toimia matkaoppaina, ja joiden kanssa lisäksi tykkää reissata muutenkin, ei päätös lopulta ollut kuin lähinnä säästöjen kanssa tasapainoilua. Kerrankos elämässään sitä Ausseihin lähtee ystäviään tapaamaan.

first day at Brisbane-1 first day at Brisbane-21

Tampereelta Helsingin, Frankfurtin ja Singaporen kautta Brisbaneen matka-ajaksi kertyi reippaat 30 tuntia. Takaisin päin tullessa lähdimme Surfers Paradisesta, mikä lisäsi matkaan vielä pari tuntia lisää. Pitkät istumiset, odottelut ja toistuvat turvatarkastukset kyllä verottavat ainakin meikäläistä sen verran, että saa siinä hetken huilata palautuakseen. Brisbanessa olimme perillä majapaikassamme lopulta aamukympin tienoilla - tavoitteena oli pysyä hereillä niin pitkään kuin mahdollista. Valvottamisesta huolen piti Noora, joka näytti meille Brisbanen keskusta-aluetta, erityisesti South Bankkia, ja puolestaan tuudittamisesta kohti unta Antti-Jussi, joka bongasi meille kaljoittelupaikan illan päätteeksi. Kas kummaa, että uni maittoi sinä iltana. ;)

first day at Brisbane-8 first day at Brisbane-23 first day at Brisbane-14 2016-03-05_05-57-38 first day at Brisbane-13 first day at Brisbane-22 first day at Brisbane-19

Keskustan läpi mutkittelee Brisbane River, jonka varrelle on pykätty ulkoilureittejä, rantabulevardeja, näköalapaikkoja, tekolaguuni hiekkarantoineen kaikkineen, sekä tietenkin vino pino kahviloita ja ravintoloita. Myös puistoja ja vehreitä nurmialueita löytyy. Kun yhtälöön lisää rennon ja ystävällisen ilmapiirin, tulee tavallaan mieleen kesäinen Tampere. Päivämme kuluivatkin aika rennoissa tunnelmissa kaupunkiin tutustuen ja lukemattomia pienpanimoita kierrellen (Brisbane Brewing yksi parhaimmista vierailemistamme). Sinä sivussa toki teimme muutaman retken vähän kauemmaksi ytimestä.

Myös näkymät silloilta ja erityisesti näköalapaikalta Kangaroo Pointilta ovat huikeat.

first day at Brisbane-28 first day at Brisbane-25 first day at Brisbane-30 first day at Brisbane-32 first day at Brisbane-31 kangaroo point-2 kangaroo point-8 kangaroo point-10

Stay tuned, seuraavassa postauksessa pääsette näkemään kenguruita, dingoja ja lisää huikeita maisemia... ;)

23.3.2016

#Milloinviimeksi

Tällä viikolla vietetään rasisminvastaista viikkoa ja kerrotaan, #milloinviimeksi on tuonut esiin tasavertaisuutta korostavaa näkökulmaa. En ole hetkeen blogannut ajatuksistani, ja oikeastaan nytkin tekisi mieli olla vain hiljaa ja tyytyä jakamaan muiden puheenvuoroja ja linkkejä. Olen ollut ahdistunut maailman tilasta niin kauan kuin muistan, ja tämä talvi on ollut siltä osin erityisen raskas. Olen pysynyt järjissäni toisaalta etsiytymällä samanmielisten seuraan (en katso, että altistamalla itseni suvakkihuora-ilakoinnille voittaisin mitään, pikemminkin tarvitsen uskoa siihen, että maailmassa on näissä asioissa vielä toivoa) ja toisaalta keskittymällä muihin asioihin, kuten töihin, asuntoasioihin ja ulkomaan matkaan. Asioita, joihin minulla on poikkeuksellinen etuoikeus. Minulla on etuoikeus paeta näihin asioihin karmivaa todellisuutta, toisin kuin monilla muilla. Nyt kuitenkaan en voi enää olla hiljaa. Voisi sanoa, että tämä teksti on kypsynyt vähitellen sisälläni viime aikoina, ja nyt on aika vain purkaa se luettavaan muotoon.

Belgiassa räjähti eilen pommeja. Ystävämme oli juuri tuolloin matkalla Suomeen, ja heidänkin lentokoneensa oli tyhjennetty ja tarkastettu pommien varalta. Ensireaktiomme tapahtumiin ystäväpiirissämme olivat kauhistuneita, epätietoisia ja surullisia - mitä on tapahtunut, ovatko läheisemme turvassa, kuinka monta ihmistä on kuollut ja vahingoittunut, onko tilanne ohi, miten tästä eteenpäin.

Samaan aikaan Suomen itseään maahanmuuttokriittisiksi kutsuvat rasistit ilakoivat, sillä tämä vahvistaa heidän agendaansa ja pelonlietsontaan perustuvaa maailmankuvaa, johon kuuluu vääränlaisten ihmisten demonisointi. "Minähän sanoin, että pakolaispolitiikka tuottaa turvallisuusuhkia!" Samaan aikaan poliitikot kutsuvat veritekoja "rasisminvastaisen viikon after partyksi" ja toivovat, että "suvakkihuorat" joutuisivat räjäytysten uhreiksi. Ihan kuin tällä olisi jotain tekemistä pakolaisten kanssa. Räjäyttäjät ovat niin Pariisissa kuin todennäköisesti tässäkin tapauksessa olleet oman maan kansalaisia, eivät pakolaisia. Kääntäen: vaikka kaikki pakolaiset kärrättäisiin täältä johonkin pois, laitettaisiin rajat kiinni ja vaikka tuotaisiin kuolemantuomio takaisin voimaan, silti terroristi-iskuja voisi tapahtua. Aina on joku.

Väkivallantekoihin ja ylipäätään rikollisuuteen altistanee voimakas epätasa-arvoisuuden ja epäreiluuden, oman elämän merkityksettömyyden tunne, ajatus siitä, ettei ole tämän yhteiskunnan jäsen. Miten muuten voisi suunnitelmallisesti oikeuttaa ja toteuttaa tällaiset teot? Muita kohtaan hyökkääminen saattaa olla tapa osoittaa olevansa hyljeksinnästä huolimatta voimakas, että on muiden yläpuolella. Samalla logiikalla suomalaiset koulumurhaajat ovat olleet kiusattuja ja hieman syrjässä muista. Tällöin paras lääke väkivaltaan ei ole valvonnan ja rangaistusten tiukentaminen, rajojen sulkeminen tai ihmisten päälle sylkeminen, saatikka lasten kiusaaminen. Viimeksi mainittu erityisesti vetää meikäläisen aika hiljaiseksi. Tällaista meidän maassamme kuitenkin tapahtuu, eikä edes silloin tällöin. Osalle ihmisistä rasismin kokeminen on arkipäivää siitä lähtien, kun synnyt.

Lääke radikalisoitumiseen ja vihaan on empatia, aito huoli ja välittäminen kaikista ihmisistä, kiinnostuminen muiden kohtaloista ja halu ymmärtää, halu ottaa joukkoon ulossulkemisen sijasta, ihan arkipäiväisissä teoissa. Se on myös rasismin kitkeminen ja aktiivinen puuttuminen rasistisiin tekoihin ja sanoihin. Jos emme sano tai tee mitään vääryyttä todistaessamme, autamme vääryyttä jatkumaan. Niin se vain on.

Daesh (Isis) on ottanut Belgian pommitukset kontolleen. Helsingin Sanomissa oli erinomainen artikkeli siitä, miksi Daesh on alkanut kohdistaa iskujaan Eurooppaan. Analyysissä todetaan:

"Isisiä on raivostuttanut erityisesti se, että muslimeita on paennut ”kalifaatista”. Eurooppaan asti on tullut pakolaisia, jotka kertovat kärsineensä Isisin terrorista joka ikinen päivä. Ja eurooppalaiset ovat ottaneet pakolaisia vastaan, auttaneet heitä ja tarjonneet turvaa. Se romuttaa Isisin levittämää maailmankuvaa, jonka mukaan länsimaat vihaavat kaikkia muslimeita."

Terroristit nimenomaan haluavat pakolais- ja muslimivihan kukoistavan Euroopassa, koska se tukee heidän tavoitteitaan. Daesh haluaa meidän jakavan itsemme meihin ja muihin sen sijaan, että seisoisimme yhdessä ja pitäisimme toisistamme huolta. Näyttäkäämme Daeshille keskisormea kieltäytymällä vihasta ja pelosta.

Minua ei pelota, että sotaa ja hirmuvaltaa pakenevat ihmiset toisivat mukanaan sortoa, koska sitä sortoa he nimenomaan pakenevat henkensä kaupalla. He ovat tunteneet sen nahoissaan, ja he joutuvat pelkäämään edelleenkin läheistensä puolesta. Tulijoista myös jopa kolmanneksella on korkeakouluopintoja, ja ainoastaan seitsemän prosenttia on täysin kouluttamattomia ja lukutaidottomia. Ylivoimaisesti suurin osa siis toisin sanoen on enemmän tai vähemmän kouluttautuneita, sivistyneitä ja toimeliaita ihmisiä tästä joukosta.

Suomalaiset poliitikot toteuttavat terroristien tavoitteita ottaessaan osaa vihanlietsontaan ja tukiessaan ennakkoluuloisia asenteita, toisaalta vaietessaan seuraajiensa esittäessä toivotuksia ihmisten raiskaamiselle ja kuolemalle tai suoranaisia natsiaatteita. He yrittävät hyötyä pelon ilmapiiristä, näkevät kai tässä tilaisuuden ajaa nationalismia ja toteuttaa omia valtafantasioitaan. Siinä sivussa, kun kukaan ei huomaa, leikataan köyhiltä ja opiskelijoilta, leikataan sivistyksestä, ajetaan ahtaalle ja luodaan pahoinvointia. Saadaan nk. rahvas tappelemaan keskenään, jotta elitti voi tehdä mitä lystää. Myös Helsingin yliopiston tutkija Karin Creutz varoittaa vihaan yllyttävän puheen haitoista ja vaaroista edistää radikalisoitumista.

Monet esittävät huolen siitä, että yhteiskunnallamme ei ole varaa pakolaisiin, että vanhukset jätetään heitteille ja asunnottomat ulos jäätymään. Kuitenkin meillä on varaa antaa miljardien veroeurojen valua veroparatiiseihin, vaikka niillä kattaisi moninkertaisesti pakolaisten käyttämät resurssit. Huolemme ja pelkomme eivät ole johdonmukaisia, mutta se on toki inhimillistä. Toisaalta taas monet tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta esillä pitävät tahot tarjoavat apua ja majoitusta myös kantasuomalaisille, kun toisaalla pakolaisilta löytyisi paljon intoa työntekoon ja jopa siihen vanhusten auttamiseen.

Toimettomuus ja epätietoisuus on ehdottomasti vahingollista kovia kokeneille ihmisille. Kaikilla tulisi olla mahdollisuus tehdä jotakin mielekästä aikansa kuluksi. Kuka tahansa etnisyyteen katsomatta tulee vain hulluksi siitä, että häntä pidetään syrjässä yhteiskunnasta. Sekin on oivaa maaperää radikalisoitumiselle. Ihmisille töitä, koulutusta, harrastuksia ja yhteisöllisyyttä, joukkoon ottamista ja tarpeen vaatiessa terveydenhoitoa - samat lääkkeet pätevät kaikkiin ihmisiin. Ei anneta radikaalijärjestöjen olla ainoita, jotka tarjoavat ihmisille empatiaa ja toveruutta. Sillä tavoin saamme myös veroeuroja paletin pyörittämiseen.

Ville Rannan sarjakuvat, 23/3/16

Ongelmamme eivät siis ole "vääränlaiset" ihmiset, vaan järjestelmä, joka asettaa osan ihmisistä, edelleen etnisyyteen katsomatta, eriarvoiseen asemaan, syrjäyttää tämän ja vie tältä ihmisarvon. Tätä tapahtuu Suomessa helposti ihmisen jouduttua vaikkapa työttömäksi, tai ajauduttua byrokratiasotaan samalla, kun kamppailee esimerkiksi jonkin sairauden kanssa. Puhumattakaan opiskelijoiden ahtaalle ajamisesta. Me olemme kaikki samassa veneessä, pakolaiset, työpaikoistaan kamppailevat kantasuomalaiset, byrokratiaviidakossa hajoilevat toimeentulotukea taritsevat, mielenterveyskuntoutujat, vanhukset, peruskoululaiset, yksinhuoltajat, pienituloiset... Ettekö näe? Kuilun rakentaminen samojen intressien omaavien ihmisten välille on hajottavaa, ei rakentavaa. Samaa demonstroi yllä oleva Ville Rannan sarjakuva eiliseltä. Miksi me tappelisimme keskenämme? Haluamme pohjimmiltaan samoja asioita: koulutusta, työtä, turvallisen paikan asua itsellemme ja läheisillemme, ihmisiä ympärillemme, hyväksyntää, lämpöä, rakkautta, jonkinlaisen merkityksen elämällemme.

Rajojen sulkeminen ei tässä auta. Pakolaiset eivät ole se syy, miksi yhteiskuntamme katsoo asiakseen leikata resursseja köyhiltä ja heikoimmassa asemissa olevilta. Se ei ole nollasummapeliä, kyse on oikeistolaisesti suuntautuneiden päättäjien ja heidät valtaan äänestäneiden prioriteeteista. En oikein tiedä, onko kyse siitä, että päättäjät eivät ymmärrä lietsovansa näillä päätöksillä vain pahempia ongelmia yhteiskuntarauhaan, vai onko se nimenomaan heidän tavoitteensa. Kuten sanottua, saada nk. rahvas tappelemaan keskenään.


Itseään maahanmuuttokriitikoiksi kutsuvat mieltävät itsensä ainoiksi järjen ja kriittisyyden ääniksi. Tämä ei pidä paikkaansa. Maahanmuuttokritiikki ei ole rasistisesti motivoituneiden Rajat kiinni -ääriajattelijoiden yksinoikeus. Kritiikitöntä suhtautumista pakolaisiin tai pakolaispolitiikkaan en ole vielä kohdannut yhdeltäkään humaaneja arvoja ykkösenä pitävältä. Olen juuri itsekin tässä tekstissä esittänyt kritiikkiä maahanmuuttopolitiikasta, tadaa. Kyllä ongelmat ja haasteet ovat jokaisen tiedossa, eikä niitä kukaan kiellä tai peittele. Eron tekee se, millä keinoin niitä haasteita halutaan ratkaista, ja miten suhtaudutaan poliittisten toimenpiteiden kohteeksi joutuviin ihmisiin. Se myös erottaa rasistin ja rasismin tuomitsevan. Siksi minä en suostu kutsumaan selkeästi rasistisesti motivoituneita ajattelijoita "maahanmuuttokriitikoiksi". Kritiikin tulisi muutenkin olla itsestäänselvyys, ei erikseen toitotettava asia. Ihmislähtöisyyden ja tasavertaisuuden tulisi olla kaiken inhimillisen toiminnan kulmakivi ja lähtötaso, piste. Siihen ei kuulu ihmisille väkivallan toivottaminen, lasten päälle sylkeminen, nimittely tai uhkaukset.

Lopuksi linkitän vielä Ylen tuottaman dokumentin, Tuntematon pakolainen, jonka voi katsoa Yle Areenasta. Siinä itsekin pakolaisina aikanaan Suomeen tulleet tekijät, koomikko Ali Jahangiri, elokuvaohjaaja Hamy Ramezan ja tuottaja Aram Aflatuni jäljittävät pakolaisten matkan ja antavat kasvot ihmisille, joita jotkut niin pelkäävät.

Vetoan teihin kaikkiin lukijoihini: pysykää optimistisina, älkää antako epätoivolle, pelolle ja vihalle valtaa. Puuttukaa, kun näette jonkun kohtelevan toista väärin. Pitäkää välimatka somessa tappeluun, ja keskittykää rakentaviin tekoihin elämässänne. Vaikka emme voisi muuttaa koko maailmaa hetkessä, voimme vaikuttaa siihen, miten itse puhumme, käyttäydymme ja toimimme maailmassa, miten opetamme lapsiamme, miten äänestämme, mitä toimijoita tuemme sanoillamme tai rahoillamme. Valintamme eivät ole samantekeviä.

Kirjoitan matkastamme hieman myöhemmin, joten pysykää kuulolla!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...