31.5.2015

Toledo

Hola!

Madridin reissulla auringosta nauttiminen ei rajoittunut vain kaupungin ytimeen, vaan teimme Nooran kanssa myös päiväreissun vanhaan, kapeiden katujen, lukuisten kirkkojen ja paahtavan kuuman auringon Toledoon. Junalla matka kesti vajaan tunnin, ja perillä vanhaan kaupunkiin pääsi joko kävellen (lue: kiipeämällä jyrkkiä mäkiä) tai bussilla. Koska matkaa oli vain pari kilometriä, päätimme kävellä mennen tullen.

toledo1

Maisemat olivat mäen päällä sijaitsevan kaupungin huipulta huikeat. Toledo on todella tunnelmallinen pienine putiikkeineen, ahtaine kujineen ja ravintoloineen, ja tuo jollain tavalla mieleen Suomenlinnan, vaikkakin viimeksi mainittu on huomattavasti väljempi. :D

toledo5 toledo8
toledo9
toledo10
toledo11
toledo17
toledo20
toledo27 toledo3
toledo40
toledo32
toledo35

Reissu oli tosi mielenkiintoinen, mutta toisaalta myös sellainen, ettei nyt mitään järjetöntä kaihoa jäänyt tuota mestaa kohtaan. Ehkä se johtui kaikista niistä kirkoista ja katedraaleista, tai sitten seniorimatkalaisista, jotka niitä tulivat katsomaan. Historiallisesti kuitenkin Toledo on erittäin kiehtova ja komea paikka.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

20.5.2015

Madrid

Heissan!

Kaikenlaista on ehtinyt sattua parin viikon aikana. Kävin mm. lomailemassa paahteisessa Madridissa. :D Viiden päivän reissulla joka ikinen päivä lämpömittari näytti +30 astetta, Toledo-päivänä jopa +35. Ihanaa!

madrid27

Matkaa varjosti flunssakierre, josta luulin jo päässeeni, vaan kas, se palasi kuumeiluineen ja räkätauteineen heti, kun vähän pyöräili kovemmalla temmolla. Matkan alla kävin jo lääkärissäkin uikuttamassa, ja sain ontelo-oireiluihin antibioottikuurin ja kehoituksen levätä. Mukava lääkäri sentään valkkasi mulle aineet, jotka eivät reagoisi ihoärsytyksenä aurinkoon, kas kun auringosta nauttiminen on yksi merkittävä Espanjaan matkustamisen pointti. :D Noh, reissussapa tuli vielä yksi kuumeilu koettua, mutta sen jälkeen on sentään saanu itse olla terveenä. Sit vaan jännätään, mitä tapahtuu, kun hyppää taas pyörän selkään...

Ne, jotka ovat seuranneet meikäläisen Instagramia, ovatkin jo saaneet maistiaisia aurinkoisesta, valloittavasta ja mielenkiintoisesta Madridista. Reissussa siis oltiin Nooran kanssa, majoitus meillä oli AirBnb:n kautta Lavapiesin alueelta, aivan Madridin keskustasta. Isäntämme Emilio oli todella ystävällinen, täsmällinen ja avulias, lisäksi hän puhui erinomaista englantia, mikä ei Espanjassa suinkaan ole mikään itsestäänselvyys. Vuokraamamme kämppä oli todella siisti, moderni ja juuri sopivan kompakti kahdelle ihmiselle. Metro löytyi kulman takaa, samoin supermarketti ja kasa ravintoloita ja baareja.

madrid5 madrid15 madrid1 madrid14

Nooran kanssa reissatessa ollaan yleensä muodostettu jonkinlaiset päiväsuunnitelmat kullekin matkapäivälle. Mitään tuntiaikataulua ei todellakaan laadita, vaan pikemminkin sovittu, että kiertokävelyllä käydään tiettynä päivänä, shoppailulle on varattu toinen päivä, päiväreissua varten kolmas päivä, jne. Sopivan väljät suunnitelmat takaavat sen, etteivät päivät tunnu liian täyteen ahdetuilta. Tekemistä ja nähtäväähän miljoonakaupungissa joka tapauksessa riittää enemmän kuin kellään on aikaa. :D

madrid17

Paljon käytimmekin lopulta aikaa vain ympäriinsä käveleskelyyn tai metrolla suhaamiseen. Eräänä päivänä teimme retken kauemmas suureen ostoskeskukseen (sinne meneminen olikin astetta jännempää, vaikeimman kautta läpi arveluttavien ghettojen, vaikka suorempaankin olisi päässyt), yhtenä päivänä taas puistoilimme ja makoilimme auringossa. Tätä tosin edelsi hieman epäonninen yritys päästä eräälle julkiselle uima-altaalle, joka lopulta olikin kaiken järjen vastaisesti suljettu, ja jonka aikana eksyimme mm. yksityissklubin alueelle. Vaan loppu hyvin, kaikki hyvin, vaikka Madrissa ei ole hiekkarantoja, on siellä sentään puistoja ja viheralueita, joille voi levittää vilttinsä ja nauttia lämmöstä. ^^

madrid26 madrid25 madrid30

Kävelykierroksella puolestamme näimme keskusta-alueen keskeisimmät nähtävyydet ja turistirysät. Mielenkiintoisena yksityiskohtana vierailimme myös vanhassa ravintolassa ja näimme pöydän, jossa Ernest Hemingway on tavannut kirjoittaa, ryypätä, viihdyttää naisia ja ryypätä vähän lisää. Ernest oli kova Madrid-fani, meille kerrottiin. Bongasimme myös kenkäkaupan, johon ihmiset oikeasti jonottivat kaikella hartaudella. Uskomatonta, mutta totta!

madrid16 madrid8 madrid7

Espanjassa olut ja sangria maksavat parhaimmillaan alle 3 euroa, lähes järjestäen vähemmän kuim limsa. Luonnollisesti keskeimmissä paikoissa kaikki on kalliimpaa, ja edullisimmat hinnat löytyvät hieman sivummasta. Ruoka oli monessa paikassa lähes samanhintaista kuin Suomessa, mutta toisaalta markettien täytetyt leivät ja salaatit irtosivat parilla eurolla. Kelpo lounas. Rahaa ei siis varsinaisesti mennyt syömisiin ja juomisiin kovin paljoa.

madrid41 madrid45 madrid48 madrid49 madrid50 madrid23

Sen sijaan rahaa kului, tyyliblogissa kun ollaan, mihinkän muuhun kuin vaatteisiin. -.- En tiedä, olenko koskaan ostanut kerralla näin paljon vaatteita. Lähti hieman niinsanotusti lapasesta. :D Ja tsekatkaa: värejä! Niin paljon värejä! Voi hyvää päivää mun kanssani.

madrid24

...Ja sitten jo uutuuksia päällä iltariennoissa!

madrid33 madrid46 madrid35

Palaillaan vielä Espanjan tiimoilta, Toledo on vielä esittelemättä! ^^ 
Siihen asti mukavaa viikkoa kaikille! 

madrid42

4.5.2015

Kesäjuhlat x Golden Cap: Orange

Tämä postaus on tuotettu yhteistyössä Indiedaysin ja Golden Capin kanssa

Aurinkoiset moikat kaikille! Viikonlopusta tulikin yllättävän kaunis, ja useampi peräkkäinen vapaapäivä (taas) tuli kyllä ihan itse kullekin tarpeeseen. Näin toukokuun puolella voi kuitenkin jo vihdoin hyvillä mielin julistaa kesän alkaneeksi. Näissä fiilistelytunnelmissa järjestimme kavereiden kanssa viikonloppuna aurinkoiset meksikolaisen ruuan pippalot, jossa tietysti pääosassa oli hyvä ruoka ja sitäkin parempi seura. Järjestelyapua näihin vuoden ensimmäisiin kesäjuhliin sain Golden Capin ja Indiedaysin yhteistyökampanjasta, jonka kautta sain tarjota ystävilleni maistiaiset Golden Capin uudesta Orange-siideristä. Kyseessä on appelsiininmakuinen päärynäsiideri, jonka värinä on iloinen oranssi. Tsekkaa myös Golden Capin Facebook-sivut!

spring in mexico 17 spring in mexico 5

Hyvien ystävien kanssa ajanviettäminen on kuin vitamiinipistos, se antaa energiaa ja hellii mieltä kuin auringonsäteet päivettyvää ihoa. Teimme yhdessä ruokaa ja katoimme pöydän kauniiksi. Orange-siideristä tuli pöytään yksi värikäs kattauselementti, ja juomaa tarjoiltiin pulloista suoraan omaan lasiin kaadettavaksi. Näistä olisi saanut myös iloisen raikkaan boolin, johon sitrushedelmien palaset ja jäät sopivat mainiosti! Ah, tässäpä jo ihan virittäydytty oikeisiin tunnelmiin, viikonloppuna nimittäin koittaa se kauan odotettu reissu lämpimään Madridiin. Que en el sol!

summer hair

Uusi Orange-maku on makea ja appelsiininen, kuten voisi esimerkiksi appelsiinilimonadilta odottaakin. Tuorepuristetulla sitruuna- tai limemehulla tästä saa tuunattua kuitenkin kirpeämmän, mikäli sellaista halajaa. Itse tykkään juuri siitä, että maut kipristelevät vähäsen kielen päällä, mutta ei tämä uutuusmaku mitenkään ylitsevuotavan sokerinen ollut. Golden Capin mansikka-lime esimerkiksi tuntuu vieläkin makeammalta, ja sekin kuitenkin on yksi suosikkisiidereitäni. :D Ei ihme, että makujen laittaminen kohdalleen osataan, sillä Golden Cap on Suomen ensimmäinen, ja vieläpä suomalainen siideri.

spring in mexico 4 spring in mexico 2 spring in mexico 1 spring in mexico 7

Mitäs meillä sitten syötiinkään? Aurinkoisiin fiiliksiin kuuluu poisottamattomasti herkkuruuat, jotka on kuitenkin helppoa valmistaa suuremmalla porukalla kohtuullisessa ajassa. Niinpä meksikolaiset herkut olivat päivän valinta. Teimme itse salsaa, valmistimme kanatäytettä tortilloihin ja pilkoimme tuoreita kasviksia. Eräs vähän kummastelua herättänyt toive oli saada suolakurkkua tortillantäytteeksi, mutta yllättävän hyvin sekin toimi. :D Kaikkea kannattaa aina kokeilla, selkeästi.  Tuliset ja voimakkaat maut myös sopivat ainakin omassa suussani hyvin lempeän ja makean siiderin kanssa yhteen.

spring in mexico 9
 
Varsinainen jymymenestys yleisön joukossa oli kuitenkin Ollin oma mestaritaidonnäyte, muchos nachos: uunissa lämmitettävä nacholastupohjainen ruoka, joka on kuorrutettu sulaneella juustolla. Täytteen voi tehdä joko lihattomana tai lihan kanssa, tällä kertaa meillä oli täytteenä jauhelihaa, avokado-cheddarkastiketta ja kotitekoista salsaa. Tuoretta chiliä ja kuullotettua sipulia voi lisätä oman maun makuun. Täytteet kootaan pellille kerroksittain ja päälle levitetään juustorastetta.

Koko komeus käytetään uunissa vain sen verran, että päällimmäinen juusto ehtii sulaa päälle komeaksi kuorrutteeksi (muu täyte on siis jo kypsennettynä levitetty pellille). Sen verran tuhtia tavaraa tämä ruoka on, että tästä todellakin syö koko pöydällinen ihmisiä, ja vielä illan santsikierroskin tulee katetuksi! Ommnomnom.

spring in mexico 8 spring in mexico 10 spring in mexico 11
spring in mexico 12

Jälkiruuaksi oltiin suunniteltu uunibanaania ja jäätelöä, ja banaanista tykkäämättömille vaihtoehtona hedelmärahkaa, mutta meni kyllä hyvä tovi näiden syöminkien jälkeen, ennenkuin vatsalaukku kykeni vastaanottamaan yhtään enempää. Vaikka siis yleensä sanotaankin, että jälkkärille on ihan oma vatsansa. :D Epäilenpä vaan.

Nyt kun on syönyt hyvin, tankannut, kuten urheilijat sanovat, voikin keskittyä taas hyvillä mielin pyöräilytreeneihin ja valmistautua tulevaan Madridin matkaan. Oi että, en malta odottaa! Aurinko, älä mene koskaan enää pois!

Kuinkas monelle tuli nälkä näitä kuvia katsellessa? ;) (Itselle ainakin. :D)
Millaisia suunnitelmia teillä on kesäjuhlien järjestämiseksi?

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...