7.4.2015

Lomalla

tallinna14

Morjesta! Nyt on tullut vähän huomaamattaan pidettyä kaksi lomaviikkoa putkeen: ensin Ollilla oli ihan oikea talviloma, ja sitten perään pamahti pitkät pääsiäispyhät. Meikälläkään ei montaa työvuoroa ollut, joten mikäs tässä lomamoodiin yhdessä heittäytyessä.

Pääsiäisen vietimme maalla Kiikassa perheen ja sukulaisten parissa, pyöräilimme neljässä päivässä yli 100km Sastamalan huudeilla ja iltaisin katselimme Harry Potter -leffoja. Sain taas muistutuksen siitä, miten paljon parempia kirjat ovatkaan.

march trip1

Talvilomalla käväisimme siis pikareissussa Tallinnassa käyttämässä risteilylahjakorttimme, ja sen jälkeen vielä hotellilahjakorttimme. Siitä jatkoimme vielä viikonlopuksi vahtimaan Ollin veljentyttöjä, vaikka eipä nuo likat hirveästi mitään kytistelyä tarvitsekaan, lähinnä ruoka-automaatin ja leikkikavereita. :D Harmiksemme olimme molemmat koko viikon jossain kuumeflunssassa, mikä nyt jonkun verran veti energiatasoja maahan, mutta kivaa meillä joka tapauksessa oli. :)

march trip7

Pari tuntia laivassa voi käyttää suunnilleen kahdella tavalla. Joko söpistelemällä hytissä (jos ja kun sellainen on varattu) tai hyödyntämällä ylitäyden laivapubin edukkaat skumppahinnat. Me teimme molemmat. Karaokessa iskelmät raikasivat. Keskimäärin vihaan karaoksea JA iskelmiä. Voitte kuvitella loput. :D

Paluumatkalla satuimme istahtamaan samaisessa ylitäydessä laivapubissa vanhemman, varsin tanakassa humalatilassa olleen herrashenkilön lähettyville. Keskustelu siinä sitten lähti liikkeelle ja polveili ja oli periaatteessa iloista ja skumpanhuuruista perustietojen vaihdantaa. Mitä nyt tuntemattomien kanssa helposti tehdään. Jännintä kuitenkin oli, että kun tyyppi halusi tietää minusta jotakin, hän ei automaattisesti kysynyt minulta, vaan Ollilta. "Mistäs tää plikka on kotosin?" En ensin edes tajunnut koko asiaa, vastailin vain suoraan kysymyksiin ihan omasta puolestani. En tiedä, onko tämä jokin muinainen kulttuurietikettijuttu vai mitä ihmeen hittoa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna tilanteesta olisi voinut, jos siihen olisi suostunut, muodostunut sellainen, että miehet keskustelevat keskenään ja minä naisena olisin ollut enimmäkseen hiljaa. Ihmeellisiä on ihmiset. :D

tallinna1

Tallinnassa meillä oli aikaa vain nelisen tuntia, ei siis mitenkään loputtomasti. Suuntasimme Kalevin suklaapuotiin ja siitä suoraan Vanhaan kaupunkiin etsimään ruokaa. Sinänsä ihan sopiva suunnitelma: välimatkat eivät ole pitkiä, ja flunssapotilaille sopi erinomaisesti lähinnä istuskella paikoissa.

tallinna3 tallinna6 tallinna8 tallinna11

Täytyy kyllä sanoa, että Tallinna yllätti meikäläisen. En ole siis aiemmin käynyt pyörimässä Vanhassa kaupungissa, ja vaikka ainahan ne ovat kaupunkien mielenkiintoisimpia osia, olin silti aivan ällikällä lyöty, miten kaunista ja persoonallista fiilistä joka puolella oli.

tallinna17 tallinna16 tallinna20 tallinna21 tallinna22

Lopulta arvottuamme parin eri paikan välillä päädyimme syömään Spot-nimiseen ravintolaan, jossa oli meidän lisäksemme vain yksi pariskunta asiakkaina. Saimme siis erittäin kiireettömältä tuntunutta, tehokasta palvelua, ja vieläpä Suomeksi! Minä valitsin listalta paikallista hirveä ja Olli sorsaa. Annoskoot olivat reiluja, ja hinnat erittäin edullisia, kuten nyt tiedossa onkin. Voin suositella!

tallinna23 tallinna39

Sitten siirryimme eteenpäin. Tarkoitus oli vielä kierrellä rauhalliseen tahtiin, ehkä piipahtaa kahville johonkin.

tallinna25

Vaan kas, ensin löysimme jonkin jazzbaarin, jossa Olli muisteli joskus nuoruudessaan juhlineensa, eksyneensä matkakumppaneistaan ja hätistelleensä naisia pois kimpustaan, ja heti tämän nostalgiatuokion jälkeen törmäsimme hieman keinotekoisempaan, mutta huomattavan vetovoimaiseen nostalgianvoimaan: keskiaikaisravintola Olde Hansaan. :D The rest is history, eeeheheheh. x) Ulos kantautuva luuttumusiikki, sisään ja ulos kulkevat, keskiaikakamppeisiin pukeutuneet sisäänheittäjät ja ylipäätään aikuisten huvipuistoa muistuttava lookki imaisivat meidät alta aikayksikön sisään etsimään oluttuopillista.

tallinna24 tallinna26 Kattokaa tätä ilmettä, se on aevan täpinöissään. :D
tallinna30 tallinna31
 
Jopa ruoka- ja juomalistat olivat loppuun asti tyyliteltyjä, ja kaikki valaistus mestassa oli kynttilöillä luotua. Aikas tunnelmallista. Tässä paikassa muuten kannattaa kokeilla talon oluita, ne vaihtelevat kausittain ja ovat aikas mielenkiintoisia makumaailmoiltaan. Omani oli kanelinen lager, Ollilla jotain tummempaa yrttiolutta.
 
tallinna33
tallinna32
tallinna35

Kaiken kaikkiaan meillä oli siis oikein mukava päivä Tallinnassa, lukuunottamatta flunssaa. :(

Viikonloppu tosiaan oltiin sitten lastenvahteina, aikuisväki kun lähti sekin nopealle pikalomareissulle Berliiniin (*kadekadekade*). Lähestyvä palmusunnuntai näkyi päivän aktiviteeteissa ahkerana pajunkissa-askarteluna, ja voi että kun tulikin hienoja vitsoja! Paljon olikin pieniä noitia, pupusia, kissoja ja muita taikaotuksia liikenteessä, ihan meinasi meiltäkin karkit loppua kesken. :D

muksut2 vahtihommia1

Olli harjoitteli joululauluja ja haaveili omasta sähköpianosta. Mikäs siinä. Mä diggaan kyllä sit enemmän Suvivirrestä ja Robbie Williamsista, vaikka ulkona nyt ei niin kovin keväistä taas olekaan... Varsinkin kun ulkona näytti noin viikko sitten tältä:


spring in finland

Kaikista suurin hitti lasten kanssa oli kuitenkin vanha tuttu Minecraft, joka aina jaksaa likkoja kiinnostaa. Vietimmekin tovin jos toisenkin löhöten porukalla ja vuorotellen pelaillen. Hirvittävän paljon likat oppikin pelailusta, mutta toki silti touhuttiin myös perinteisempiä juttuja, leikittiin piilosta ja järjestettiin leffailta-arvontoja, rakenneltiin kurakakkuja ulkona sun muuta mukavaa. :D Hauskaa oli.

vahtihommia6 vahtihommia8 vahtihommia5

Sellaisia juttuja! Kyllä nyt luulis, että olis akkuja ladattu ja henkisesti valmis taas uusiin ja myös niihin keskeneräisiin koitoksiin *krhm-gradu-krhm*. Silti jotenkin meikäläinen vois kyllä jäädä ihan pysyvästi lomamoodiin.... *huokaus*

march trip5

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

1 kommenttia :

Sina Virtanen kirjoitti...

Haastoin sut tollaseen The Liebster Award - haasteeseen, käy lukaisemassa säännöt tuolta mun blogin puolelta :) http://sinaviola.blogspot.fi/

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...