17.4.2015

Edelleen Alice


still alice

Luin tuossa muutama viikko sitten pitkästä aikaa kokonaisen kirjan. Olin Helsingin rautatieasemalla ja odottelin junaa Tampereelle, kun bongasin pokkarikirjakaupan ständiltä näyttelijä Julianne Mooren kuvan kirjan kannessa. Koska rakastan Julianne Moorea yli kaiken (paitsi ehkä Rachel Weiszin ja Kate Winsletin), kiinnostuin ja lähestyin. Tiesin heti, että kyseessä on jokin teos, josta on selkeästi tehty leffa, eihän muuten suuren luokan tähtinäyttelijä poseeraisi kirjan kannessa. Mikä ihmeen "Still Alice" (suom. "Edelleen Alice")?

Lisa Genova on kirjoittanut romaanin viisikymppisestä yliopiston professorista, joka sairastuu Alzheimerin tautiin. Kirjassa seurataan taudin etenemistä Alicen näkökulmasta, ja kirjoittaja on onnistunut luomaan aika ansiokkaasti kuvan siitä, mitä Alice kokee ja miten hän näkee maailman, kun muisti alkaa pettää ja tutuista asioista tulee ennustamattomilla tavoilla vieraita. Miltä tuntuu, kun juoksulenkillä vain tulee lukko siitä, mihin päin pitäisi risteyksessä kääntyä, jotta pääsee kotiin. Miten selviää tilanteesta, jossa on aloittelemassa tuttua luentoa salilliselle opiskelijoita, mutta unohtaakin mistä oli luennoimmassa. Miten selittämättömältä tuntuvat kummastelevat reaktiot ympärillä olevilta, kun esittelet itsesi juhlissa ihmiselle, jota et ole (ainakaan muistisi mukaan) tavannut aiemmin, onko sitä muka jo niin humaltuneessa tilassa vai mikä nyt on niin ihmeellistä...

Tarina on älyttömän mielenkiintoinen ja samalla traaginen, niinkuin nyt sairaskertomukset usein tuppaavat olla. Huomionarvoista teoksessa on se, että se antaa äänen nimenomaan sairastuneen kokemuksille Alicen hahmon kautta. Lisa Genovaa, joka on itsekin neurotieteiden tohtori, onkin kiitelty juuri tästä: hän on nostanut keskiöön palan inhimillistä, pelottavaa ja vaikeasti käsiteltävää elämää niiden näkökulmasta, jotka sen käyvät läpi. Myös sairauden vaikutukset läheisiin ihmissuhteisiin nousevat tarinassa tärkeäksi osaksi, ja eri perheenjäsenten suhteet Aliceen muokkaantuvat tarinan edetessä eri tavoilla. Mieleeni jäi myös kohta, jossa Alice riitelee miehensä kanssa, ja Alice (tarinan puitteissa ihan oikeutetusti) vetoaa sairauteensa: "I have Alzheimer's. What's your fucking excuse." Silti hän taistelee ollakseen itsensä ja muiden ihmisten silmissä jotain muutakin kuin sairautensa ja sen mukanaan tuoma stigma: ollakseen edelleen Alice.

Minua teos ainakin auttoi ymmärtämään, miten ahdistavalta ja vaikealta, joskus jopa sattumanvaraiselta elämä voi tuntua, jos sairastaa muistisairautta. Tutut asiat menettävät merkityksensä, voi eksyä omassa kodissaan, asioiden nimet yksinkertaisesti katoavat mielestä. Miten se hävettää. Miten ahdistavalta tuntuu ajatus muistojensa menettämisestä – emmekö me persoonina kuitenkin juuri nimenomaan niistä koostu? Kaikki kokemuksemme ja valintamme. Kaikki tietomme ja saavutuksemme. Ehkä sitten, kun tarpeeksi unohdamme itsesämme, jatkamme elämää muiden muistoissa, niiden, jotka muistavat saavutuksemme, kokemuksemme ja lastemme nimet. Sillä läheisten hoivan varaanhan sitä ennenpitkää päätyy, jos läheisiä suinkaan on ja heille hoivaaminen on mahdollista. En ole varmaan ainoa, jota ajatus ahdistaa aika kovaa. Siksikin kirjan lukeminen oli jopa ihan terapeuttista.

Silti teos on surullisesta teemastaan ja vääjäämättömästä etenemisestään huolimatta optimistisella pohjavireellä varustettu: Alice päättää elää elämäänsä päivä ja hetki kerrallaan, niin kauan kuin mahdollista. Kirja myös loppuu kauniisti, ei lainkaan ahdistavasti tai surullisesti. Kirja vangitsi meikäläisen niin pauloihinsa, että ahmin sen oikeasti vuorokaudessa kokonaan. En ole pitkään aikaan lukenut mitään fiktiota loppuun asti, joten aikamoinen saavutus. Suosittelen.

En ole nähnyt nyt leffateattereissa pyörivää elokuvaa, joka on tehty kirjan pohjalta, mutta haluan ehdottomasti vielä joskus katsoa sen. Mehän oltiin kyllä menossa Ollin kanssa katsomaan se tuossa eräs päivä, mutta kas kun Plevnassa siman äärellä ajantaju katosi ja leffa alkoikin aikaisemmin, kuin millainen mielikuva oli piirtynyt mieleen... Jännä kyllä, muisti teki tepposet.

2 kommenttia :

Reissumestari kirjoitti...

Satuin näkemään elokuvan trailerin ja se ainakin vaikutti varsin kiinnostavalta. Voisin kyllä suosituksesi perusteella lukea kirjan ensin. Luin tosin postauksesi vain puoliksi silmäillen jättääkseni mahdollisimman paljon oivallettavaa omiin tuleviin lukuhetkiini.

Maria Morri kirjoitti...

Jees, kannattaa lukea, kirja kuulemma kuvaa paljon paremmin noita päänsisäisiä mietteitiä kuin leffa, ja ymmärrettäväähän se onkin. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...