27.2.2015

Vinkkini ihmisille: dissatkaa vähemmän, keskustelkaa enemmän


love bw

 Minua on hämmästyttänyt parina viime päivänä eräs blogipostaus, tai pikemminkin sen saama hurja huomio. Blogipostauksessa Didem Özgyn, Sveitsissä asuva, kaunis 27-vuotias Cosmo-bloggaaja kirjoitti provosoivan otsikon kera, että hän käytännössä haluaa olla juuri tällä hetkellä kotiäiti ja keskittyä samalla omiin harrastuksiinsa. Hänen menestyvä miehensä mahdollistaa tämän, ja nainen itse arvostaa "perinteistä" parisuhdemallia, jossa mies on perheen pää. Naisen osaksi lankeaa kodista ja lapsista huolehtiminen, koska se kuuluu kirjoittajan mielestä naiseuteen. Tämä oli kirjoittajan oma preferenssi ja valinta, ja hän korosti koko ajan haluavansa välttää vastakkainasettelua kouluttautumiseen ja uraelämään. Hän myös korosti jokaisen oman valinnan tärkeyttä. Ihmisillä kuitenkin kiehui yli viimeistään, kun kirjoittaja meni ehdottomaan nuorille naisille kodinhoitokurssia vastaamaan nuorien miesten armeijankäyntiä. *facepalm*

Ymmärrän hyvin, miksi ihmiset ovat provosoituneet, minäkin vähäsen, ja miksi myös vasemmistopoliitikko Anna Kontula on jakanut Facebookissa tekstiä (Annakin siis lukee Cosmoa?) dissaavaan sävyyn. Hänen kauttaan itse asiassa päädyinkin lukemaan kyseistä blogausta. Vetoaminen perinteisiin ja luonnollisenomaisiin sukupuolirooleihin on tällä hetkellä vanhanaikaista, ja yhdistyy hyvin helposti uskonnonsekaiseen vouhotukseen ylhäältä päin määrättyihin, kohtalonomaisiin epätasa-arvoisuuksiin. Vetoaminen perinteeseen on aina riskialtista, sillä "perinteisesti" moni asia on ollut ennen jotain aivan muuta kuin se on tänä päivänä, ja nykyinen käsityksemme tuppaa värittämään sitä, mitä ajattelemme menneisyydestä.

Perinteisesti avioliitto oli sukujen välinen kauppasopimus, eikä romanttisella rakkaudella ollut mitään tekemistä koko asian kanssa. Perinteisesti nainen ei ole saanut äänestää, opiskella tai omistaa. Perinteisesti naisen osa avioliitossa ei ollut suinkaan ottaa vapaa-ajallaan selfieitä tai tyyliblogata, vaan tehdä kovaa fyysistä työtä lastenhoidon ohessa, vieläpä ilman sellaisia apuvälineitä kuin pyykinpesukone, tiskikone, imuri tai televisio. Ennen asiat eivät ole suinkaan olleet paremmin.

Minusta on kuitenkin ikävää, että koko keskustelu on ollut alusta asti näin kahtiajakautunutta, polarisoitunutta. Alkuperäinen kirjoittaja on nostettu kuin esimerkiksi jostakin vanhanaikaisesta taantumuksesta, vaikka tosiasiassa hänkin varmasti elää lopulta aika erilaisessa parisuhteessa kuin naiset sata-kaksisataa vuotta sitten. Hän itsekin kirjoittaa, että rakkaus on tärkeintä, ja ettei hän tietenkään ole mikään kotiorja. Haikailu menneeseen nykyisestä käsin on luultavasti pitkälti mielikuvanostalgian värittämää. Tietenkään kukaan ei haaveile paluusta aikaan, jolloin naisen toimintavapaus on ollut rajoitettua ja mahdollisuudet vähissä. Kirjoittaja on itsekin hyödyntänyt mahdollisuuksiaan opiskelemalla korkeakoulussa ja korostamalla jokaisen oikeutta valita elämäntyylinsä. Kenties haikailu jenkkisarjojen värittämään housewife-elämäntyyliin on vain päälleliimattua estetiikan kaipuuta ja sinällään harmitonta, vaikkakaan ei vaikutuksetonta. Ehkäpä hänen lapsensa omaksuvat jotakin vanhempiensa arvomaailmasta, mutta eipä toisaalta olisi ensimmäinen kerta, kun arvot ja mielipiteet eivät periydykään yks yhteen jälkipolville. En olisi huolissani.

pikkujoulut

Voidaan toki olla montaa mieltä siitä, onko kirjoittaja kenties ilmaissut itseään aivan kertakaikkisen ajattelemattomasti, unohtanut tyystin historiallisen taustan nykyisenlaisen tasa-arvon takana, tai onko jokaisella muka oikeasti yhtäläiset mahdollisuudet valita elämäntyylinsä ja etsiä rikas, menestyvä mies, joka rahoittaa ilomielin vaimonsa hulppean elämäntyylin ja vieläpä on miellyttävä kumppanina ja isänä. Varsinkin keskustelu tasa-arvon nykytilasta ja sen toteutumisesta ja toteutumattomuudesta on ehdottomasti arvokas aihe, samoin kuin se, mitä tarkoittaa olla nainen tai mies, mutta vaikuttaa siltä, keskustelu on ajautunut yhden ihmisen elämänvalintojen dissaamiseen. Monet tuntuvat myös pyöriskelevän jossain moraalisessa ylemmyydentunnossaan. Voin olla väärässä, mutta tämä ei liene kovin rakentavaa tai tee maailmasta parempaa paikkaa.

Ihmiset: maailmassa on ja tulee olemaan ihmisiä, jotka arvostavat ja priorisoivat elämässään eri asioita kuin juuri Sinä. Ei ole kerrassaan mitään väärää siinä, jos joku valitsee tuollaisen tai tällaisen parisuhteen ja työnjaon. Pääasia on se, että se valinnanmahdollisuus on olemassa. Kun valinta ei ketään muuta satuta, sitä tulisi kunnioittaa, vaikkei itse valitsisikaan samoin. Provosoituminen vain provosoitumisen ilosta on aika köyhää, ja sen purkaminen toiseen ihmiseen on eettisesti kestämätöntä. Ei kuulu edes hyviin tapoihin raivota päin toisen naamaa siitä, miten tämän elämä on vääränlaista. Kuvitelkaa, että tapaisitte Didemin livenä ja jakaisitte toisillenne kokemuksianne parisuhteesta. Vuorovaikutus olisi luultavasti aivan erilaista, kuin mitä se nyt on enimmäkseen ollut.

Helposti myös unohtuu, että kärjistäminen on lähinnä tyylikeino, joka tekee pienistä eroavaisuuksista paljon suurempia, kuin ne lopulta ovat, niin kirjoitettaessa kuin kommentoidessakin. Kun ajattelen vaikkapa omaa tilannettani, löydän siitä yllättävän paljon yhtäläisyyksiä alkuperäisen kirjoittajan elämään. Vaikka opiskelen ja käyn osa-aikatöissä, totuus on, että ilman toisen ihmisen taloudellista turvaa olisin aika ahtaalla. En ole taloudellisesti muista ihmisistä riippumaton, jokaisen euroni ihan itse omin pikku kätösin ansaitseva menestyjänainen. Kun joku kuvailee pitävänsä minua vahvana ja itsenäisenä naisena, tuntuu siltä, kuin olisin huijannut kaikkia. Joskus se tuntuu siltä, kuin olisin muiden silmissä epäonnistunut ihmisenä, vaikka kumpaakaan meistä asianomaisesta tilanne ei sinällään harmitakaan.

Vietän myös meistä kahdesta ylivoimaisesti suuremman osan kotona, ja jos en olisi kotitöiden suhteen yksinkertaisesti saamaton luonne, tekisin niitä varmaan ylivoimaisesti meistä kahdesta eniten ihan vain siksi, että minulla on siihen enemmän aikaa. Kun siis kerran olen myös enemmän kotona. Välillä hämmästyttää myös energiatasomme erilaisuus: toinen on kellonympäryksen töissä ja sitten kotiin tultuaan vielä tekee ruuan ja siivoaa keittiön, kun taas omat aikaansaannokset ovat kotipäivinä helposti tasoa "Kulta, sain vaihdettua yökkärin farkkuihin ja luettua luvun kirjastani!" (Tänään: "Kulta, sain kirjoitettua blogauksen!"). Me kuitenkin olemme löytäneet tapoja päästä harmoniaan erilaisuutemme kanssa, ja vaalimme asioita, jotka puolestaan jaamme keskenämme. Nämä ovat niitä olosuhteita, joissa tällä hetkellä elän.

Käytännön elämässä annan myös aika paljon päätäntävaltaa päivän kulusta muille ihmisille: olen yllättäen arkielämässä paljon joustavampi luonne, kuin ehkä nettipersoonastani uskoisi. :D Menen helposti muiden suunnitelmien mukana. Se ei johdu siitä, etteikö minulla olisi omia preferenssejä tai toiveita, vaan siitä, että olen jo valmiiksi seurassa, jonka valitsemat aktiviteetit ja valinnat mukailevat omiani. Olen valinnut seurani hyvin. :D

kotona10

Erojakin silti on alkuperäisen kirjoittajan kanssa: itse arvostan ehdottomasti tasapuolista parisuhdetta, jossa työnjako ja vastuu eivät jakaudu geeniperimän tai ilmaistun sukupuolen perusteella, vaan molemmista reilulla tavalla kunkin oman ajan ja jaksamisen mukaan. (Naiseus ei tarkoita minulle kovinkaan paljoa, sillä näen ihmiset pikemminkin luonteenpiirteidensä ja mielenkiinnonkohteidensa kokoelmina, joskin yhteiskunnan roolittamina ja normittamina kehojensa perusteella, mutta en koe, että minulla olisi esimerkiksi joitakin erityisiä tehtäviä tai tavoitteita elämässäni ihan vain pelkän sukupuoleni perusteella.) Sanomme toisillemme kiitos pienistäkin arjen askareista, jotka millään tavalla hyödyttävät tai ilahduttavat toistakin, kuin tekisimme koko ajan toisillemme palveluksia ja vastapalveluksia. Ei ole "miesten töitä" tai "naisten töitä". On lähinnä Maria, joka vieroksuu ruuanlaittoa, mutta kuitenkin tykkää imuroinnista, ja sitten Olli, joka puolestaan rakastaa ruuanlaittoa ja taas inhoaa imurointia. Tasapaino saavutettu.

Jossain muussa tilanteessa ja parisuhteessa tasapaino saavutetaan eri tavalla kuin meillä. Pääasia, että jokainen osapuoli kokee olevansa onnellinen, eikö? Mitä sitä muita dissaamaan, omaan elämään keskittyminen on muutenkin antoisampaa.

10 kommenttia :

Enni kirjoitti...

Well said Maria! :) Jos mua ärsyttäisi tuollainen elämäntyyli, se johtuisi ainoastaan siitä, että tekisi mieli kokeilla sellaista itsekin... ;D Mutta hyvä näinkin. :D

Maria Morri kirjoitti...

Tänks. Varmaan monilla on ongelmana tässä sekin, että he tulkitsee tilanteen paljon kärkevämmäksi kuin se varmaan onkaan, ja vetää mielikuvat sinne naisia sortaviin muinaisrakenteisiin, jotka pakottamalla pakottaa naisen kotiin. Vaikka siis nyt eletään 2000-lukua, jossa ollaan sanoisinko varsin myötämielisiä naisen omille valinnoille esim. työuran luomisen suhteen. :/

Mari kirjoitti...

Vain yksi sana sanottavana tähän: WORD! :)

Senja kirjoitti...

Jokainen tekee omat valintansa omassa elämässään ja jos valinta on jäädä kotiin hoitamaan lapsia niin miksi sitä tuomita. Eletäänhän sentään 2010-lukua, ja jos naisia ruvetaan tuomitsemaan sen takia, että he valitsevat kotiäidin roolin ollaan yhtä pahasti pielessä kuin joskus 50 vuotta sitten kun naisia tuomittiin siitä, että he valitsivat uran kotiäitiyden sijasta.

Enni kirjoitti...

Niin varmaan tulkitsee! Senjan kommentti on hyvä!

Nanna kirjoitti...

Hyvää tekstiä! :) Itseäkin ärsyttää turha kärjistäminen, suuntaan tai toiseen. Toisaalta tunnen aina vähän huolta sellaisten ihmisten puolesta, jotka elävät täysin kumppaninsa rahoilla: mitäs sitten, jos parisuhde ei kestäkään ikuisesti (niin kuin ne usein eivät kestä)? Mitäs sitten, kun ei ole enää puolisoa, jonka rahoilla elellä leveästi - eikä "parhaimmillaan" myöskään koulutusta tai työkokemusta, mikä tarkoittaa sitä, että omia töitä voi olla aikas hankala löytää?

Maria Morri kirjoitti...

Senja, niinpä, näin ne ajat muuttuu ja asetelmat pyörii ympyrää... Musta on tosi surullista ylipäätään, että puhutaan valinnanvapauden hienoudesta, mutta sitten on kuitenkin olemasa vain Oikeita Valintoja...

Nanna, totta täsmälleen tuo mitä sanot. Mietin itsekin paljon (ehkä liiankin paljon) sitä, mitä tapahtuisi, jos tuolle toiselle kävisi jotain... Mutta toisaalta, Suomessa nyt onneksi vielä toistaiseksi sosiaaliturva toivon mukaan kattaa perustarpeet, vaikka sitten paperisodan kautta. Useilla onneksi on sukulaisia ja ystäviä, jotka tukevat vähintään henkisesti pahimman hetken yli. Omalla kohdallanikin olen tukeutunut ystäviini, kun olen tarvinnut tilapäismajoitusta. Tekisin itse saman heille. Toivon syvästi, että muillakin olisi edes yksi tällainen ihminen, johon voi luottaa missä tilanteessa tahansa.

Työttömyyttä, onnettomuuksia ja vaikeita tilanteita voi myös sattua kenelle vain, milloin vain. Jos niitä jää liiaksi ajattelemaan, niillä saa helposti täytettyä kyllä päänsä. Vaikka olisi järjestänytkin omat asiansa kamalan hyvin ja fiksusti, aina voi jotakin yllättävää ja kamalaa tapahtua, joka vetäisee maton alta. On hyvä miettiä yhtä viikkoa tai vuotta pitemmälle, mutta toisaalta, kaikkea ei voi aina ennakoida, eikä kaikkeen voi koskaan varautua. :(

Anonyymi kirjoitti...

Päädyin pidemmän ajan jälkeen taas blogiasi lukemaan ja onneks niin! Kiitos tästä tekstistä, olet hyvä kirjoittaja.

Maria Morri kirjoitti...

Kiitos :)

Anna Arokivi kirjoitti...

Mua lähinnä huvitti tämä Didemin kirjoitus. Ei nyt välttämättä mitään laatutekstiä ja kirjoituksesta jotenkin paistaa tarve selitellä omia ratkaisujaan. Kaikkihan näkee blogista, että rahaa palaa, mutta sitä ei omin avuin tule.

Meillä kuvio on toisin päin, minä teen uraa ja mies on pääosin kotona. Kyllähän sitä tässä maassa, jossa naiset usein ovat kotirouvia kummastellaan, mutta kukin tyylillään. En ikimaailmassa voisi jäädä kotirouvaksi, mutten koskaan tuomitsisi naista joka taasen unelmoi rikkaasta miehestä jotta voi jäädä kotiin. On vapaus valita ja uskon, että kun on tarpeeksi sinut oman valintansa kanssa ei jaksa välittää, mitä kukin siitä ajattelee.

Sitä vaan näin nuorena koittaa rakentaa tulevaisuutta myös itsensä varaan jos vaikka tulee ero, kumppani menehtyy tai jos kumppani jää työttömäksi jolloin rahavirta tyrehtyy.

Koen myös työni todella palkitsevaksi rahallisesti ja henkisesti. En vaihtaisi sitä pois vaikka mies voittaisi miljoonat lotossa vaikka aamut ottaakin päähän.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...