3.1.2015

Larsson & Jennings

larsson and jennings1

Sain joululahjaksi kauneimman näkemäni esineen hetkeen, kovasti toivotun Larsson & Jenningsin kellon mustalla kellotaululla ja mokkanahkaisella rannekkeella. Kellomalleja on valikoimassa rajatusti, mikä on minusta vain hyvä asia. Ei tsiljoonaa variaatiota yhdestä ja samasta konseptista, vaan aikaa kestäviä, vähäeleisiä klassikoita. On muutamaa eri väristä kellotaulua, nahka-, kanvaasi- ja metalliranneketta, sekä vaihtuvia limited edition -malleja.

Mallin valinta olikin lopulta helppo juttu, sillä omistan jo ennestään teräksisen ja kullanvärisen Michael Korsin kellon, enkä siis halunnut tähän hätään metallivoittoisia kelloja enempää valikoimaani. Halusin niiden rinnalle jotain klassista ja hienostunutta, mutta silti näyttävää. Jotain, joka sopii arkeen, mutta jota ei haittaisi pukea vähän hienompaankin tilaisuuteen. Jotain sopivasti korumaista, muttei liian räikeää. Mustasta kellotaulusta kullanvärisillä yksityiskohdilla olen välillä haaveillut aiemminkin, joten siihen päiväuneen tämä malli istuu erinomaisesti.

Trendit kiertävät, ja minun osaltani jykevät ja metalliset boyfriend-kellot saavat hetkeksi jäädä intohimojen tuulissa yksinkertaisempien verrokkiensa varjoon. Tosin on kyllä sanottava, että ruskettunutta ihoa vasten kaikki viileät metallin sävyt näyttävät erinomaisen hyvältä... Kesään nyt on kuitenkin hetki aikaa. Ainoa toinen malli, jota jäin vähän haikailemaan, on mustalla teräsrannekkeella ja mustalla kellotaululla ilman yhtäkään tehosteväriä varustettu yksilö. Ah, niin kaunis!

Anglo-ruotsalainen kellovalmistaja on valloittanut monien ajattoman ja pelkistetyn tyylin nimeen vannovien tyyliniekkojen sydämet. Helpoin tapa tutustua esimerkkeihin tästä on mennä vakoilemaan Larsson & Jenningsin Instagram-tiliä. Voin kertoa, sitä on tullut itsekin tuijoteltua loppusyksyn pitkinä viikkoina joulua odotellessa aikamoisen tiuhaan. Minimalismia Tukholmasta, estetiikkaa Lontoosta – tästä merkkinä kellotauluihin on painettu kirjainlyhenteet STHLM-LND. Kiitos, rakas. *sydän*

larsson and jennings2

0 kommenttia :

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...