19.9.2014

Never Let Me Go

Hello, everybody! Meikä on ollut ihan fiiliksissä koko viikon näistä upean ihanista keleistä. Maanantaina istuin kämppiksen kanssa Ratinan rannassa aina auringonlaskuun saakka (kämppis poltti nilkkansa, allekirjoittanut häikäistyi, onko taas hukattu ne arskat, onko) ja fiilisteltiin maisemia. Poikaystävän kanssa puolestaan kävimme koskenrannassa kuvailemassa asukuvia. On se vain kätevää, kun kaikki on keskustassa asuessa aivan käden ulottuvilla.

Olen aivan tajuttoman ihastunut pellavaan materiaalina: onneksi sitä tuntuu löytyvän niin Henkkikseltä, COSilta kuin Zarastakin. Väljät ja pastellinsävyiset neulospaidat ovat mukavan hengittäviä ja anteeksiantavia, rentoja ja pinnaltaan kauniita. Ja ajatelkaa, minulla, vaaleanpunaista! Olen kyllä muutenkin alkanut antaa koko ajan enemmän periksi ja pukeutua muuhunkin kuin mustaan ja harmaaseen. Esimerkiksi tummansininen ja vihreä alkavat taas näyttää erittäin houkuttelevilta. Kynsissä puolestaan olen luottanut valkoiseen kynsilakkan jo viikkokaudet. Freessiä, ja sointuu kauniisti vähitellen häipyvään rusketukseen.

Tukka on kesän jäljiltä kuiva ja pöheikköinen, ja vaihteen vuoksi taas mikään ei tunnu sitä kesyttävän ja kosteuttavan tarpeeksi. Ollin mielestä pörröinen tukka on ihana. Minä haluaisin nyt ainakin tyvikasvun raidoittaa piiloon. :D

september14 3
Bleiseri: Zara / Pinkki pellavapaita ja ballerinat: HM / Farkut: Acne Studios / Laukku: Proenza Schouler PS11 / Korut Fashionology ja Ideakoru
september14 8
september14 7 september14 9
september14 1 september14 11 lovelies september14 10

0 kommenttia :

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...