31.5.2013

Marimekko kopioi ukrainalaistaiteilijaa

Viime päivinä mediassa on puhututtanut Marimekon pitkän linjan suunnittelija Kristiina Isolan Metsänväki-kuosi (2007), joka mitä ilmeisemminkin on kopioitu ukrainalaiselta Maria Primatšenkolta maalauksesta Rotta matkalla (1963).  Tsekkaa Helsingin Sanomien uutisointi tästä.

Asiantuntijat pitävät tapausta mutkikkaana, mitä en epäile yhtään. Inspiroituminen ja ideoiden kierrättäminen ei minusta ole mitenkään väärin, ja epäkaupallisissa yhteyksissä ei kopiointikaan (Piraattipuoluekin ajaa muuten nimenomaan epäkaupallisen kopioinnin vapauttamista, ja kaupallisen suoja-ajan se haluaa lyhentää 5–10 vuoteen teoksen julkaisusta.). Muotiteollisuudessa on muutenkin menty aika räikeästikin toinen toisiaan jäljitellen ja tekijänoikeuksista ei perinteisesti ole niin hirveästi lopulta tapeltu. Alhaisen tekijänoikeussuojan on katsottu edistävän kilpailua ja aina vain parempien ja vaikeammin kopioitavien ideoiden keksimistä. Lisää näitä pohdinnoista voi kuunnella Johanna Blakelyn TED Talkista Lessons From Fashion's Free Culture.

Kun sitten muotimaailmassa ärähdellään kopioimisesta, esimerkiksi ikonisten jalkineiden jäljittelystä  tarjoamalla kuluttajille tuotteita hieman huokeammalla hinnalla muiden merkkien toimesta, yleensä kyseessä on lähinnä jäljittely tai saman idean käyttäminen. Miten voisikaan omistaa vaikkapa tietyn kenkämallin, vetoketjuhapsun tai kolme raitaa? (Noh, tuossa viimeksi mainitussa tapauksessa absurdein näyttää kyllä toteutuvan.) Täsmälleen pikseli pikseliltä ja millimetri millimetriltä tehty kopiointi on lopulta harvinaista, ellei puhuta ihan reteistä tuoteväärennöksistä jossain Pattayan kaduilla, tai ainakin tämä on oma mutuni, mistä voin toki olla väärässäkin. Yleensä ideoita kierrätetään, mutta toteutus on aina vähän jokaisen lafkan omansa, sinne päin. Sehän on juuri luovaa toimintaa. Tässä Isolan tapauksessa kuitenkin on otettu toisen työ ihan reippaasti omiin nimiin, mikä siis juuri tekee omassa mielessäni keissistä arveluttavan. Sitä soisi kuitenkin alkuperäisen tekijän, eli tässä Primatšenkon, saavan tunnustuksensa, ihan suoja-ajan päättymisestäkin riippumatta.

Janne Paalijärvi kirjoitti osuvasti ja pilke silmäkulmassaan miten TTVK ry, joka Suomessa jahtaa vertaisverkkorikollisia aikamoisella vimmalla ja ylilyöntien kavalkaadilla, kohtelisi Finnairia, joka on käyttänyt tuota ensin mainittua kiistanalaista kuosia lentokoneessaan. Alkuun pistettäisiin parit hävittäjät taivaalle matkustajakoneen perään. Lue loput tästä postauksesta!

Marimekko on julkistanut anteeksipyynnön ja Isola myöntänyt tekonsa. Hän myös häpeää sitä. Primatšenkon pojanpoika Ivan Primatšenko ei aio vaatia korvauksia eikä hän liiemmin halua asiasta skandaalia, joten mitään näyttävää ajojahtia ja oikeussalidraamaa ei tästä asiasta ole nyt nousemassa. Epäilemättä tämä keissi ei ole kuitenkaan lajinsa viimeinen.


Seuraavaa kohuakin on jo väläytelty, kas kun muotoilija Maria Jauhiainen on ilmoittanut, että eräs toinen Isolan kuosi muistuttaa Jauhiaisen Ginkgo-kuosia. Mielestäni siinä näytti kuitenkin olevan pikemminkin kyse saman idean käyttämisestä, ei niinkään yks-yhteen-kopioinnista ja toisen työn omimisesta.

*  *  *

Vaan nyt meikä hyppää pihalle aurinkoon nauttimaan kesäsäistä ja ahmimaan joululahjaromaania, käyttäkäähän tekin perjantainen iltapäivä johonkin mukavaan! ^^ Son moro!

30.5.2013

Marina & Ulay

Tämä on aina niin kaunis hetki.



Taiteilijat Marina Abramovic ja Ulay olivat pitkään rakastavaisia, mutta erosivat lopulta. He eivät olleet nähneet toisiaan vuosiin. Kun Marina esiintyi näyttelyssään vuonna 2010 "The Artist is Present" -tilateoksessa, Ulay tuli tapaamaan häntä. Videolla kuvataan tämä kohtaaminen: Marinan teoksessa Marina istuu hiljaa pöydän ääressä, ja kuka vain voi tulla istumaan minuutiksi hänen kanssaan. Liikutun melkein kyyneliin joka kerta katsoessani tätä...

I'm always so moved by this...

Minut valittiin Pirkanmaan piraattien varapuheenjohtajaksi!

color idhren 2

Tiedoksi kaikille teille, jotka ette vielä tätä iloista viestiä Facebookin kautta saaneet: Viime lauantaina Pirkanmaan piraatit pitivät kevätkokouksensa Tampereen Nekalassa, ja tuossa kokouksessa minut valittiin varapuheenjohtajaksi Pirkanmaan piraateille, eli virallisesti Piraattipuolueen Pirkanmaan piiriyhdistyksen hallitukseen (aika nimihirviö, I know, siksi tuo tuttavallisempi nimi).

Puheenjohtajana jatkaa vahvaa luottamusta nauttiva Antti Impiö, joka on kyllä hoitanut duuninsa mun mielestäni oikein mallikkaasti. Hallituksen jäseniksi valittiin Tiina Malinen, Mika Isomaa, Timo Salminen ja Jarno Yltävä. Varajäseniksi valittiin Harri Kivistö (hoks-hoks, myös puolueen puheenjohtaja ;)), Hannele Rehuttu ja Esa Ollitervo.

Aikas jännittävää kyllä päästä näinkin vastuulliseen asemaan, mutta luotan siihen, että toveripiraatit tarvittaessa auttavat ja tukevat, kuten meillä piraateissa muutenkin on tapana auttaa ja tukea toisiamme. :) Ja toimintaan on helppo lähteä mukaan, joten jos yhtään kiinnostaa, niin tulkaa ihmeessä mukaan! Liittykää vaikka ihan aluksi puolueeseen, ellette ole jo jäseniä. :)

Pirkanmaan piraattien toimintaa ja aktiivisuutta voi seurailla esimerkiksi Facebook-sivujen kautta. Myös Piraattipuolueen keskustelufoorumille ovat ihmiset tervetulleita, samoin IRC:iin (#pirkanmaa @ PirateNet, tsek. myös esim. #piraattipuolue). Koko maan piraattitapahtumia ja -kokoontumisia voit seurailla yhteisestä kalenterista (tulkaa oikeesti mukaan hengaan, ei velvoita mihinkään!).

Mun piraattiseinän Facebookista löytää tästä ja Twitterin tästä.

* * *
* * *
* * * 

On a personal note, juhlistinkin uutta pestiäni korkkaamalla Golden Capilta saadun uuden Lemon Soda -siiderin, joka maistuu kaverini mielestä ihan simalta, ja noh, voin kyllä yhtyä tuohon arvioon. :D Se sopii mulle, koska jotenkin hämmentävästi missasin tänä vuonna siman ja tippaleivät kokonaan. Nouh! Meikä rakastaa simaa! Eli erittäin makeaa, mutta aika hyvää, jopa tällaiselle yleensä niin kuivien ja ärjyjen juomien ystävälle. Kohtuullisesti nautittuna. Kiitos vain Golden Capille tämän makuelämyksen tarjoamisesta meikäläisellekin! ^^ (Tarttisko tää kappale nyt ympärilleen sellaiset välkkyvät neonvalot, että kaikki hoksaa? :D)

upcider lemon soda

Last weekend I got elected as vice chairman of our local Pirate Party regional division in Pirkanmaa! I'm so excited, and a bit scared, but I'm sure my fellow pirate mates will help and support me. It's wonderful to have this opportunity and challenge!

29.5.2013

Birkenstock

celine inspired 11

Tiedän, mitä ajattelette. Tuntemuksenne vaihtelevat epäuskoisesta huvittuneeseen. Osa kauhistuu terveyssandaalien yhdistämistä sliipattuun asuun, kun taas jotkut teistä tunnistavat célinemäisen viban ja pyörittelette silmiänne: taas se on ihan fashion victim. Olen syyllinen, mutta kuten Barney Stinson sanoisi, olen syyllinen siihen, että olen mahtava. ;)

Totuus on, että hypin aina innosta, kun aistin värähdyksiä mukavasta ja jalkaystävällisestä muodista. Niin upeita ja kauniita kuin taivaita hipovat korkokengät ovatkin, tunnen aina pientä alemmuutta siitä, etten vain lyödä itsestäni sitä tyyppiä, joka joko raahaa aina vaihtoparia mukanaan, tai sitten kitkuttelee eteenpäin bussin perässä henkensä kaupalla. Eikä puhuta mitään niistä rakoista ja liikavarpaista.

celine inspired 4

Mutta vaikka diggaan matalista kengistä (sanotaanko, että sellainen kahdeksansenttinen, tukeva ja paksu korko talvinilkkureissa vielä jotenkin menee), tuntuu, että monesti vaihtoehdot ovat joko tennarityyli (mikä ei henk.koht. ole sitä ominta minua, mutta hauskaa vaihtelua), herrainkenkätyyli (tämän voisin toki ottaa omakseni, jos löytäisin herrainkengät, jotka eivät näytä jaloissani meloilta), ballerinatyyli (on niin vaikea löytää jalkaan istuvia ballerinoja!), rantasandaalityyli (toimii rannalla hyvin, mutta huonosti silloin, jos haluaa näyttää skarpilta) tai loafertyyli (mitä en vai koe omakseni). Lättäpohjakengistä en suostu edes puhumaan. Tämän kevään pelastuksena toki on viehättävä tossutyyli, jossa kauniisti koristeltuja tossuja yhdistellään fiineihin asukokonasuuksiin.

celine inspired 7

Ja sitten on tämä terveyssandaali-look. :D Sain Spartoon kautta Birkenstock-merkkiset sandaalit (nää on jo klassikko) kahdella leveällä remmillä ja isolla soljella varustettuna, ja olen uskollisesti kulkenut niissä lähes joka päivä – ehkä vähän liiankin mukavat jalkaan? ;) En edes yritä väittää, että laittaisin nämä juhlatilaisuuksiin, mutta arjessa ne toimivat skarpin asun rentona vastavoimana. Ja ovat niin mukavat jalassa, että huh. Parhaimmillaan tämä tyyli onkin nimenomaan muuten huolitellun asun osana, esimerkiksi suorien puvunhousujen parina. Rennossa kesämeiningissä vaikutelma on helposti vain simppeli lomatyyli (mille myös on aikansa ja paikkansa!) ilman sen kummempaa iskevyyttä. Takuuvarmasti ne herättävät myös keskustelua.

celine inspired 21 
 
Tässä vielä lisää asukuvia, täytyy sanoa, että tässä on ehkä alkukesän suosikkityylini!
Toppi / Top ja Housut / Pants: HM Trend |  Laukku /Bag: Proenza Schouler | Kengät / Shoes: Birkenstock Arizona (saatu) | Kello / Watch: Michael Kors
 
celine inspired 18 celine inspired 22 celine inspired 13 celine inspired 9 celine inspired 23 celine inspired 19 celine inspired 27

Sisältyöyhteistyö / Collaboration

I'm loving these new Birkenstock sandals I got from Spartoo. I know how you might feel about them, roll your eyes either at their ugliness or the fact that it's totally pushing the lines of being a fashion victim. :D Either way, they are nice on the feet and when combined with sleek and sharp outfit it's the perfect combination of cool and relaxed. I'm working them like Barney Stinson would work them, just being totally awesome!

27.5.2013

Star Trek Into Darkness -leffaa katsomassa

 Kävimme miehen kanssa eilen sunnuntai-illan päätteeksi katsomassa uuden Star Trek Into Darkness -pläjäyksen. Siitä ei oikeastaan ole ihan hirveästi sanottavaa, kaikessa lyhykäisyydessään voisi vain todeta, että leffa on ihan hauska toimintarysäys, mutta ei kyllä yhtään sen ihmeellisempi tai erikoisempi kuin ne kaikki muutkin tyypilliset toimintarysäykset. Jos on valmis antamaan paljon anteeksi, leffan kanssa viihtyy erinomaisen hyvin. Myönnettäkööt toki heti alkuun, että en ole häpeällisesti koskaan nähnyt sitä-nimeltä-mainitsematonta-elokuvaa (älkää ampuko mua), johon tässä leffassa viitataan erinnäisissä kohdissa, muistattehan, se vaihtoehtoinen aikajana. En tiedä, onko tämä minkämoinen spoileri, joten omalla vastuullanne tsekatkaa tämä Buzzfeedin artikkeli.

Kapteeni Kirkin uusi versio on Chris Pinen käsissä erittäin onnistunut, edelleen, ja myös bro-meininki Spockin kanssa on suorastaan lutuista. Benedict Cumberbatch on tällä hetkellä yksi suurista suosikkinäyttelijöistäni, ja hänkin hoitaa hommansa erittäin hyvin leffapahiksena, olkoonkin, että tyypin rooli on lopulta aika suoraviivainen, ja tuntuu, ettei oikein ole hyödynnetty kaikkea tän kaverin potentiaalia. Mutta konteksti edelleen muistaen (tyypillisistä tyypillisin toimintapläjäys) mulla ei ole siitä mitään pahaa sanottavaa. :D Toisin on esimerkiksi elokuvaohjaaja Timo Vuorensolalla, joka jo tylytti Facebookissa leffan johonkin maan pimeimpään rakoon – ymmärrän, ja olen periaatteessa kaikesta samaa mieltä, mutten vain kokenut pettymystä ihan yhtä voimakkaasti. ;)

Jos diggaa siitä Star Trekin tunnusomaisesta ja perinteikkäästä luonteesta, johon kuuluvat seikkailujen lisäksi vertauskuvallisuus, moraaliset dilemmat ja aito, emotionaalisesti ja älyllisesti haastava juonikulku ja hahmoasetelmat, joutuu tämän leffan kohdalla pettymään niin hiton rankasti, mutta jos toisaalta on nähnyt sen ekan osan, tämä on ehkä vain odotettavaa. (En muuten epäile hetkeäkään, etteikö tästä muodostuisi vielä trilogiaa.)

Jos diggaa kovasta ja realistisesta scifistä, karvaista karvain pettyminen on taas taattua. Tää leffa on ihan puhdasta taikascifiä (en halua liittää edes fantasiaa sen eteen, koska se tekisi vääryyttä fantasialle). Kun poimuajoa korjataan potkimalla sitä (seriously not kidding), ei mee kovin lujaa. Miksi, miksi?! Siis kuinka tyhminä katsojia oikein pidetään? Ja miksi mäkään en tajunnut tilanteen älyttömyyttä, ennenkuin se minulle osoitettiin?! ;D Ehkä mä olen vaan jo antanut periksi.

Kuten myös viihdepodcastaaja Jeff Cannata omassa arviossaan totesi, tämä uusi Star Trek vaikuttaa ohjaaja J. J. Abramsin harjoitteluleffalta varsinaista koitosta, tulevaa Star Wars -elokuvaa varten: trekkeilyä on viety yhä enemmän räiskeen suuntaan ja täten entistä starwarsmaisemmaksi, ja näin kahden eri scifi-franchisen rajat hämärtyvät. Se on aikamoisen sääli, sikäli kuin Star Trek on monille rakas juuri niiden pohdinnallisten ja ajatuksia herättävien piirteiden takia, jotka nyt jätetään niin vähälle huomiolle.

Kaiken komppailun ja haukkumisen jälkeen täytyy nyt kuitenkin todeta, että kyllä mulla oli kuitenkin hauskaa tätä leffaa katsoessa! Ihan oikeasti! Mä diggailen Trekistä, erikoistehosteista ja jos silmieni pyörittelyltä kykenen, jopa siitä puolin ja toisin sangen lassiemaisesta pelastelusta ja bro-lovesta. Se on oikeasti ihan suloista, jos pystyy hetkeksi antamaan kyynisyydelle keskaria ja vajoamaan johonkin onnelliseen hattaraan, jossa juuri mikään ei onnistu latistamaan leffaintoa. ^^ Eikä se lopulta oo niin vakavaa. Truu-trekittäjällä on kuitenkin aina se aito ja alkuperäinen sarja elokuvineen, vaikka oma suosikkini onkin kyllä ikuisesti The Next Generation ja Picardin kalju. Mikä niistä nyt koskaan laittaisikaan paremmaksi? ;)

Ai niin. 3D oli imho aika turha, mutta se on ollutkin mun kokemukseni jo suunnilleen Avatarista lähtien. En vaan ole blown away. :D Nihkeää maksaa siitä niin paljon ekstraa, mutta pitkin hampain tulee sitäkin tehtyä. ;)

Ja tosiaan ennen illan leffaa otettiin miehen kanssa jalkaisin Hervannasta suunta kohti keskustaa, syötiin ja juotiin Jack the Roosterissa itsemme täyteen ja nautittiin ilta-auringosta. Täydellistä, niin täydellistä.

roosteriin 1 roosteriin 2 roosteriin 3 roosteriin 5 roosteriin 4 roosteriin 6 roosteriin 7 roosteriin 8 roosteriin 9

Kuva via Paramount Pictures

24.5.2013

Want



Want want want. Vagabond Melia -sandaalit ovat yksinkertaisuudessaan viehättävät ja kaiken gladiaattorisandaalibuumin jälkeen varsin tuore tuulahdus kesäjalkine-estetiikkaan.

Want. These Melia-sandals by Vagabond are beautifully simple and modern. After a long ride with the gladiator sandal trend it's like a fresh breeze.

Kuva / Picture: Vagabond

23.5.2013

Lumene CC Color Correcting Cream Meikkivoide

Nimihirviötuotteille annan aina mielessäni ironisen sydämen.

spring things from lumene 2

Kuten lupasin, tässä siis tarkempaa katsausta saamastani uudesta Lumenen CC Color Correcting Creamista, joka hehkuttaa omaavansa kuusi eri ominaisuutta yhdessä putilossa: Se lupaa toimivansa meikkivoiteena, peitevoiteena, meikinpohjustajana, kasvoja valaisevana (korostus-?)tuotteena, ja vieläpä ihoa auringon säteilyltä suojaavana tuotteena (SPF 20). Kovat on lupaukset, ja vaikka pidänkin siitä, että asiat ovat monikäyttöisiä, tällainen miljoona asiaa yhdessä ja samassa tuotteessa -hehkutus saa mut yleensä lähinnä pyörittelemään silmiäni.

Toisaalta taas, käytän kyllä säännöllisesti myös muita meikkejäni muihinkin kuin siihen nimenomaiseen tarkoitettuun tarkoitukseen: ruskeaa poskipunaa varjostustuotteena, vaaleaa kulmakynää alaluomen rajaukseen, korostuspuuteria luomivärinä, keltaista luomiväriä korostustuotteena ja punaisten läiskien häivyttäjänä. Silloin, kun ihoni on talvisen kalpea, käytän omaa ihoani tummempaa meikkipohjaa kasvojen varjostamiseen, ja kun olen saanut väriä hipiääni, käytän niitä talvisen kalvakoita meikkipohjasävyjä korostustuotteina poskipäillä ja silmänalusissa. Peitevoidesiveltimellä levitettynä myös meikkipuuteri toimii peitetuotteena, jos ei sitä varsinaista superhäivyttäjää jaksakaan käyttää.

Mutta kuinka sitten Lumenen CC-voide pärjää käytössä? Tuotteen koostumus on kevyt ja kostean tuntuinen iholla, ei kuitenkaan vetinen. Tuote levittyy iholla erittäin helposti ja tasaisesti, ja kuivuu pian kohtuullisen mattaiseksi, ei kuitenkaan mitenkään kiristävän kuivan tuntuiseksi iholla. CC-voiteen luvataan sopivan kaikille ihotyypeille: omani on pintakuiva, couperoottinen ja herkkyyteen taipuvainen, t-alueeltaan enemmän rasvoittuva sekasikiöiho, ja ainakin omalla ihollani tämä tökötti käyttäytyy hyvin. Erityisen yllättynyt olin voiteen peittävyydestä, se tasoittaa todella tehokkaasti ihon sävyä ja piilottaa punoittavat alueet jättäen kuitenkin ihon luonnollisen näköiseksi. Talvella ihoni on sävyltään NC15, ja kesän tullen se hieman tummenee NC20:n paikkeille. Sävy Medium sopii varsinkin kesäiholleni ja sitä hieman tummemmalle, mutta talvi-ihollani tämä sävy olisi aivan liian tumma. Toki sävyä voi vaalentaa selkeästi vaaleamman sävyisellä puuterilla, kuten itsekin olen tehnyt niinä päivinä, kun peilistä tuijottaa takaisin vähän värittömämpi olemus.

Kuten jo aiemmin sanoinkin, joudun kyllä varsinkin kiiltelevimmiltä alueilta puuteroimaan kasvoja, muuten vaikutelma on CC-voiteen jäljiltä luokkaa rasvainen iho. Ja kun puuteroimaan alkaa, niin hei, puuteroidaan nyt sitten koko nassu, niin levittyy nuo poskipunat ja aurinkopuuteritkin helpommin. Käytän puuterina joko mineraalimeikkipohjiani tai ikisuosikkiani, Cliniquen Almost Powder -meikkipuuteria, siis tuotteita, joilla olen yleensä tehnyt koko meikkipohjan alusta loppuun asti. Puuteroinnissa riittää  huomattavasti kevyempi levitys, kun tarkoituksena on vain poistaa ylimääräistä kiiltoa. Kevyellä kädellä välttyy myös pakkeliefekteiltä. Tuotetta suositellaan levitettäväksi kosteusvoiteen päälle, mutta koska käytän harvoin kosteusvoidetta päivällä (pesen ja rasvaan kasvot vain iltaisin, aamuisin lähinnä huuhtelen nopeasti ylimääräiset pois säästääkseni ihoa rasitukselta), olen levittänyt

CC-voide ei vaikuta korostavan ihohuokosia tai kerääntyvän niihin, joten ihoni näyttää aikamoisen hyvältä kombolla meikkivoide + puuterointi meikkipuuterilla. Meikki kestää koko päivän kauniina iholla, mutta kuten niin tavallisesta on, puuterointitarvetta ilmenee aina muutaman tunnin välein. Olen siis tässä suhteessa hyvin vaikuttunut tuotteen laadusta, joskin niitä värisävyjä toivoisin minäkin lisää. Vaaleat sävyt ovat erittäin herkästi omalle kullankellertävälle iholleni liian punaisia, tai sitten vaalealle iholleni liian tummia. Kuitenkin tuotteen lupaukset peittävyydestä ja pitkäkestoisuudesta näyttävät toteutuvan, ainakin siis omalla ihotyypilläni, joskin en nyt peitevoiteen veroiseksi tätä kyllä todellakaan sanoisi. Silmänaluseni saa vielä paremmin piiloon joko meikkipuuterin ja peitevoidesiveltien tai sitten sen OCC:n peitevoiteen kanssa. En voi myöskään sanoa, miten minua kuivempi-ihoiset CC-voiteen kosteuden kokevat, tai miten tuote pärjää vielä rasvoittuvammalla iholla.

Mutta entäpä väitteet meikinpohjustajana toimimisesta ja ihon valaisemisesta? Pohjustajana joo, jos kaipaa lisää peittävyyttä, mutta valaisevana tuotteena – ei niinkään, ellei sitten tarkoiteta sillä ihon kiiltelevyyttä.

Alla vielä havainnekuvat: katsojasta katsoen kasvojen vasemmalle puolelle on levitetty yksi kerros CC-voidetta, kun taas oikea puoli on jätetty meikittä.


Kuvista huomaa, että kun iholla ei ole epätasaista väriä enempää peitettävää, tuote toimii aikas hyvin. Kuitenkin esimerkiksi pisamat kuultavat jonkin verran läpi (hyvä vaan, imho), joten tosiaan mikään peitevoide tämä ei ole. Kuvista myös huomaatte, että kasvojeni iho on normaalistikin punoittavuutensa takia hieman kaulan ihoa tummempi – kasvoilla meikkivoide siis sulautuu hyvin omaan ihonsävyyn, mutta ero kaulan ja kasvojen välillä on selkeä. Onneksi tässä nyt aurinkoisten päivien myötä väriä on jonkin verran päässyt kehittymään, joskin sävyeron voi tietysti tasoittaa joko sillä vaalealla puuterilla kasvoilla, tai sitten meikkivoiteella myös kaulan iholla (mistä en itse yhtään diggaa, siinähän sotkeentuu paidat ja huivit ja kaikki).

Miten paljon ihminen voi puhua pälpättää meikkivoiteesta? :D Aika paljon, joten jatketaanpa vielä hiukan. Tuote on kevyesti hajustettu, siinä ei ole parabeeneja, mutta kuten odottaa voi, silikoneja kyllä löytyy INCI-listauksen alkupäästä, mutta myös kosteuttavia ainesosia sekä viidentenä yleinen, mutta myös pelätty UV-filtteri. Ja niin edelleen. Itseäni nämä eivät juurikaan huoleta, mutta jos olet tarkka ainesosistasi, tsekkaa lista. Kaiken kaikkiaan pidän tästä tuotteesta kovasti, mutta enpä ole silti varma, ostaisinko itse tätä jatkossa ja korvaisinko CC-voiteella meikkirutiinini puuterimaisten meikkipohjien kanssa. Jää nähtäväksi. Talvella tämän käyttäminen tuskin tulee kohdallani kyseeseen sävyjen suppeuden takia.

Lumene CC Color Correcting Cream löytyy ainakin Sokoksen verkkokaupasta tästä *!

I've been loving this Lumene CC Color Correcting Cream Foundation, which promises uses also as a primer, concealer, illuminator, long lasting coverage and protection from sun. So far I can confirm that it indeed works amazingly well as a longwear foundation and primer, but not sure about concealing or illuminating my face. It performs very well on my dryish, sensitive, oily t-zone skin, but I do need powder to keep away the shine though. I wish there were more shades to choose from, but on my lightly tanned NC20ish skin Medium is just fine, only slightly too dark. Overall I like this product very much, but I'm not sure if I'm going to replace my powder foundation routine with this cream + powder. I'll let you know. Thanks anyways to Lumene for sending it to me.

* = mainoslinkki / affiliate

20.5.2013

Lumene ja kevät 2013

spring things from lumene 3

Sain postin mukana iloisen yllätyksen, nimittäin joitakin tämän kevään ajankohtaisimpia meikkituotteita Lumenelta. Täytyy myöntää, että en pahemmin ole tuntenut vetoa kotimaisen kosmetiikkajätin tuotteita kohtaan, ainakaan niin paljoa, että ostaisin niitä (mulla taitaa olla tällä hetkellä vai yksi luomivärinappi ja silmänympärysvoide, joista kumpikaan ei kyllä räjäytä mun tajuntaani), mutta mielelläni toki aina kokeilen, jos kokeilla saa.

Ja koska tästä on aina joskus epäselvyyttä, niin sanottakoot nyt, että tähän ei liity mitään yhteistyötä minun osaltani, mun ei siis olisi ollenkaan mikään pakko näistä puhua pukahtaa sanallakaan, mutta ajattelin, että näistä ajatuksistani voi olla teille hyötyä! :) Pidän itse monenlaisten kosmetiikka-arvioiden lukemisesta, joten siksi pyrin itsekin kirjoittamaan mahdollisimman informatiivisia ja monipuolisia kuvauksia, myös niistä tuotteista, jotka eivät heti vie sydäntäni. Kysyä saa, jos jokin jää askarruttamaan mieltä!

spring things from lumene 2

Paketissa oli mukana uusi CC-meikkivoide (kenties seuraava askel BB-voiteista, jotka siis ovat kosteusvoiteen ja meikkivoiteen välimuoto olematta kuitenkaan sävyttäviä kosteusvoiteita, tosin, täällä länsimaissa ne vähän tuppaa juuri sitä olemaan, toisin kuin esikuvansa Etelä-Koreassa tai esikuvansa esikuva Saksassa), joka oli joukon iloisin yllättäjä. Sävy Medium on suorastaan täydellinen vaalean, mutta hieman päivettyneen, keltapohjaisen ihon kaveriksi, ja peittävyys, kosteuttavuus ja pysyvyys ovat erittäin positiivisella tavalla yllättäviä. En pitänyt aiemmin Lumenen BB-voiteesta, mutta tästä CC-voiteesta ja minusta tulee vielä oikein hyvät ystävät. Se kylläkin jättää jopa tämän pintakuivan ihon sen verran kiiltäväksi, että ilman kevyttä puuterointia en lähtisi ihmisten ilmoille, ja olenkin viimeistellyt meikin Cliniquen suosikkimeikkipuuterillani, Mschichin tai Meow Cosmeticsin mineraalipohjilla, joita yleensä käytän pelkiltään meikkipohjan teossa. Kirjoitan tuosta CC-voiteesta vielä myöhemmin oman arvostelunsa, joten pysykääs kuulolla!

Toinen iloinen yllättäjä oli Lumenen (jättiläismäinen!) aurinkopuuteri, joka vakuutti sopivan maltillisella pigmenttisyydellään. Tuotetta on vaaleahipiäisenkin helppo saada poskille juuri sopivasti, ei yhtään liikaa, mutta toki väriä saa kerrostettua kasvoille enemmänkin. Mukavaa on myös se, että sävy ei ole tippaakaan liian punainen, vaan sopivan viileä. Aurinkopuuteri on myös mattainen, ei siis kiiltävän hileinen koostumukseltaan, mikä entisestään lisää sen monikäyttöisyyttä: se sopii loistavasti myös kasvojen varjostamiseen.

spring things from lumene 5

Uudet Rasberry Miracle Lip Sorbet -huulikiiltokynät ovat hauskoja ja käteviä idealtaan, niistä tulee mieleen hieman Cliniquen Chubby Sticks -huulivoidekynät, joissa on mukana väriä. Hyvin samankaltainen tuote siis idealtaan, mutta laadun puolesta en osaa vertailla, kun ei ole tuota kokemusta Chubbyistä. Lumenen versio on kuitenkin mukavan tuntuinen huulilla ja helppo levittää (ei sotkuisia tahmahuulia), mutta en vain vielä löytänyt varsinaisesti käyttöä näille. Tummempi punainen sävyssä 15 Marjojen Hehkua oli kyllä iloisesti niinkin pigmenttinen, että se menisi vaikka kuultavasta huulipunasta ihan sellaisenaan. Nämä muuten säilyvät pakkausmerkinnän mukaan hurjat 38 kuukautta – vertailun vuoksi Maybellinen huulipunissa merkintä lupaa 24 kuukauden säilyvyyttä.

Sama pätee vähän tuohon Sun Radiance: Ihon Sävyn Heleyttäjään, joka on voidemainen korostustuote upean pronssisessa, mutta erittäin läpikuultavassa sävyssä. Näyttää upealta iholla, tuoksuu miedon marjaisalta ja on hullun riittoisa, mutta en vain löydä meikkirutiinistani paikkaa näin kostealle, voidemaiselle korostustuotteelle. Meikkipohjan alle levitettynä se hukkuu eikä näy mihinkään ja on vielä lisäksi ylimääräinen tahmakerros kasvoilla, puuteroidun ihon päälle levitettynä se taas vain sotkee ja levittyy epätasaisesti, ja ennen puuterointia levitettynä tuote taaskin hukkaa hohtonsa puuterikerroksen alle. Tämä olisi parhaimmillaan joko super hyvällä iholla sellaisenaan tuomaan hohtoa, tai sitten voidemaisen, kohtuullisen mattaisan meikkipohjan päällä. Omasta meikkausrutiinistani en oikein löydä paikkaa näin nestemäiselle tuotteelle, vaikka haluaisinkin siitä tykätä. Ihanihan vähän sormenpään kautta poskipäille levitettynä homma vielä jotenkin toimii, mutta tykkään silti puuterisista korostustuotteista huomattavasti enemmän.

spring things from lumene 1 spring things from lumene 4

Lumenen ripsivärejä olen käyttänyt viimeksi lukioikäisenä. Truly Bold and Curly Mascara teki ihan ok jälkeä, luonnollista ja arkipäiväisellä tavalla näyttävää, ei siis mitään hullun dramaattista efektiä. Odotukseni eivät kuitenkaan olleet korkealla, joten siinä mielessä tuote yllätti positiivisesti. Luonnostaan pitkät, mutta ah niin vaaleat karvani pääsevät kyllä oikeuksiinsa, vaikkeivat varastakaan showta tällä tuotteella. Tykkäisin ripsarista myös vieläkin enemmän, jos se jättäisi ripset pehmeiksi, mutta ainakin omalla kohdallani ripsistä tuli aika koppuraisen kovat. Hyvä, perus mascara.

Kuudesta tuotteesta siis kaksi oli sellaisia, joista tykkäsin heti tosi paljon, loput ovat kyllä sinänsä kiinnostavia tuotteita, mutteivat juuri minua varten.

Onko teillä hyviä tai huonoja kokemuksia Lumenen tuotteista?

Check out these new beauty products from Finnish cosmetics brand Lumene! I got sent a little Spring package and after trying out all these fun things I decided I wanted to share my experiences with you.

My new Spring favourite is a CC Cream, which stands for Color Correcting Cream. It's a multitasking product which seems to work nicely on my skin, but I do need a bit of powdering afterwards. Also the bronzer is very nice, it's lightly pigmented so you can build up the color without overdoing it, and it lacks the usual sparkles so you can actually well use it to contour your face. The lipgloss pencils remind me of Clinique's Chubby Sticks, but I can't tell how they fare in comparison. I think they're a fun product but they don't really seem to have a place in my make up routine. 

Unfortunately the same goes for the Sun Kissed Skin Perfector which is actually a liquid highlighter in a gorgeous light bronze shade. It's too bad I find it hard to use since it's so very liquid, I don't know if I should use it over or under my mineral foundation, and it seems easy to make a mess with. I just prefer powder highlighters more. Also Lumene's Truly Bold and Curly Mascara didn't exactly impress me, allthough it is quite nice as an everyday mascara. It made my long and blonde lashes stand out, but it wasn't anything dramatic, and I happen to love drama. I also wish it woud leave my lashes more soft instead of hard and crunchy.

So two out of six produts that found their way into my make up stash, not bad. The rest of the products are interesting and I would like to like them, but they're just not for me.

Have you ever used Lumene products?

Aloha!

aloha colors 2

Elin koko viikonlopun shortseissa ja hihattomissa paidoissa kiitos kuuman kostean kesähelleaallon (missäs nyt ne luvatut myrskyt ja ukkoset oikein ovat??). Meikkaaminenkin siinä jäi aika vähälle, mistä syystä näytin vähän koko ajan dagen efter -tunnelmissa olevaiselta, mutta ei se mitään!

aloha colors 4

Aurinkovoiteilla on toki muistettu läträtä, ihosyöpä ei ole mikään leikin asia. Kaiken ristiriitaisen informaation keskellä tosin on vähän vaikea koittaa valita sitä optimaalisinta suojaavaa voidetta. Yhdet pitävät sitä ja tätä ja tuota ainesosaa vaarallisena, toiset taas eivät, yhdet varmaan suojaisivat itsensä mieluiten pelkällä maasta kaivetulla savella, toiset puhuvat nanopartikkeleista ja joku vielä huomauttaa, että kaikki on joka tapauksessa turhaa, ellei sillä rasvalla oikeasti läträä joka toinen tunti useamman ruokalusikallisen verran.

Turvallisinta olisi tietysti vältellä auringonpaahdetta tyystin ja suojata ihonsa vain vaatteilla. Mutta kun! Olen varmasti ollut edellisessä elämässäni kasvi, sillä paahde vetää meikäläistä puoleensa kuin herneköynnöstä. Lisäksi olisi kiva, kun voide ei sotkisi vaatteita, ja kun vielä löytäisi kasvoillekin sopivan mattapintaisen suojavoiteen meikin alle. Joka ei tukkisi ihohuokosia. Ja olisi mieluusti hajusteeton. Ja vähintään suojakertoimella 30 varustettu. Onko oikeasti liikaa pyydetty? :D

Joka tapauksessa, päällä näissä asukuvissa mulla on uusi printtitoppi ja Spartoon kautta saadut läpyskät, joissa on kätevä nilkkaremmi pitämässä koko komeutta jalassa. Nämä kengät ovat klassiset Havaianas-merkkiset kumipohjaiset sandaalit, joista olen jo viime kesänäkin intoillut. Harmillisesti vain koot tuntuvat olevan omaan jalkaani joko juuri ja juuri liian napakat, tai sitte juuri ja juuri isohkot. Jalkani olisi optimaalisesti kokoa 38,5 ja sen kokoisia popojahan on vaikea löytää, monet merkit eivät edes tee puolikkaita kokoja. Sittenpä sitä joutuukin arvuuttelemaan, onko koko kallellaan isompaan vai pienempään, sopiva kun voi merkistä riippuen olla joko 38 tai 39. Olen tältä merkiltä hankkinut kenkiä sekä koossa 37/38 (mallista riippuen usein juuri ja juuri pienenpuoleinen) että 39/40 (hieman pitkähkö).

Onneksi sentään Spartoo tarjoaa ilmaiset palautukset, mikä tosin ei auta, jos vasta käytössä huomaa, että juuri se toinen koko olisi kuitenkin ollut parempi. Näissä remmillisissä kengissä ongelma on paitsi napakka pituus, myös kantapään kapeus ja "vääntäytyminen" täsmälleen päinvastaiseen suuntaan kuin mihin oma kantani kaartuu, tuloksena kannan hivuttautuminen pois kengän päältä takaosastaan. Jokseenkin jännää. :D Kyllä noilla silti lyhyitä matkoja talsii, ei vaan kannata valkata noita koko päivän mittaiseen kävelyyn.

Toppi / Top: Gina Tricot | Liivi / Vest: Zara | Shortsit / Shorts: H&M | Sandaalit / Sandals: Havaianas |  Laukku / Bag: Filippa K | Kello / Watch: Michael Kors

Just rambling about these new shoes I received from Spartoo, they're really nice, but the sizing is a bit confusing and nearly always too small or too big.  It's my in-between-sized feet. I love the materials, however! Also check out my new cool Hawaii themed top! It's been so moist and hot in Finland it almost feels like being abroad. It's a bit challenging to even wear make up since all you wanna do I lounge outside and take it easy and not worry about a thing, last thing on my mind seems to be putting on make up, hehe. 

Also don't forget to wear sunscreen people! I know it's very confusing to figure out what kind of product should you use, is this or that ingredient harmful or not and so on, but I think the most important thing is that you do NOT let yourself get burned! Skin cancer is really no joke. I'm currently looking for a product that does not stain clothing and one that would be ideal to use on the face under make up. Matte finish, please.

aloha colors 3


Sisältöyhteistyö

18.5.2013

Kiss me Krista

sporty crop top and maxi hems 4

Kesän yllättävän ripeä saapuminen sai innostumaan mahdollisimman ohuesta vaatekerrasta, joten kaivoin kaapin perukoilta maksihameen ja puin hetken mielijohteesta sen kaveriksi Gina Tricotin urheiluliivit, joka menee kyllä varsin näppärästi lyhyestä topista – tänä kesänä vatsa saa näkyä. Pitkä liivi terävöittää ja asiallistaa asua. Täytyy kokeilla tätä yhdistelmää vielä myös pitkien housujen kanssa, kelatkaa pillifarkut tai nilkkamittaiset suorat housut maksihameen tilalle! Ja korkeat korot. Ah, täydellistä.

The Summer has officially arrived in Finland (declared by me) so I wanted to dress lightly. I picked this slit maxi skirt to go with my new cropped top from Gina Tricot, which is actually a sports bra, but it serves my purpouse. This Summer it's totally in trend to show some tummy skin. Long line vest ties the outfit together and makes it more sharp. This could also work amazingly well with skinny jeans or cropped, straight trousers with high heels. Perfection, wouldn't you say?

Liivi / Vest: Zara | Hame / Skirt: Weekday | Toppi / Top: Gina Tricot , Riipus / Necklace: Maison Martin Margiela x H&M | Kello / Watch: Michael Kors | Laukku / Pouch Bag: Selected | Sandaalit / Sandals: Vagabond

sporty crop top and maxi hems 9 sporty crop top and maxi hems 5 sporty crop top and maxi hems 2 sporty crop top and maxi hems 11
 sporty crop top and maxi hems 12

Tänään sitten jännäämään, miten käy Euroviisuissa Kristalle! Kohupusun saama julkisuus ja painostus sensuuriin (jota ilmeisesti ainakin Turkki on jo harrastanut) herättää jälleen keskustelua LGBT-ihmisten asemasta – oli lainsäädännöstä ja avioliittolaista ja muusta mitä mieltä tahansa, siitä varmasti voimme Suomessa olla kaikki yhtä mieltä, että sensuuri ei ole oikea tapa käydä keskustelua. Se ei ole keskustelua. Se on tyrankiaa. Suudelma ei vahingoita ketään. Kannattaa myös ilmaista mielipiteensä allekirjoittamalla tämä vetoomus!

Tonight we're excited about the Eurovision Song Contest and especially Finland's entry by Krista Siegfrids! As a part of her performance she kisses one of her female dancers, and unfortunately pressure is building for Eurovision to censor Krista's performance because some people seem to have a problem with LGBT people. Already Turkey has taken this course. No matter what your opinion is, surely we can all agree that censorship is no way to have a conversation about it, it's outright tyranny. A kiss doesn't hurt anyone. If you agree, you can voice your opinion by signing this petition!

Mukavaa viikonloppua kaikille! ^^
Have a great weekend everyone! ^^

16.5.2013

Mene ja etsi onnesi

GO GIRL seek happy nights

"Go girl, seek happy nights to happy days..."

Huomaan tämän Shakespearen sitaatin Romeosta ja Juliasta olevan aikas hyvä neuvo. & Other Storiesin aurinkopuuteri (sävyssä 1) antaa meikkaajalle päivän alussa juuri oikean elämänohjeen, kun elämä tuntuu alavireiseltä.

Täytyy muuten sanoa, että tämä aurinkopuuteri on oikeasti yllättävän laadukas ollakseen kuitenkin "vain" Henkkamaukka-ketjun tuote: se on runsas pigmenteiltään (olkaa oikeesti kevytkätisiä tän kanssa), kestävä ja muovinen pakkauskin tuntuu paljon vankemmalta, kuin miltä se näyttää. Käytän jostain syystä aurinkopuuteria lähinnä kesäisin, vaikkakin raikkaan ruskettunut sävy korostaisi kasvoja luonnollisesti myös talvi-iholla: juju on vain maltillisessa levityksessä silloin, kun iho on kalpeimmillaan. Uusimmassa Costumessa* muuten oli juttu siitä, miten tehdä koko meikki aurinkopuuterilla.

& Other Storiesilta muuten löytyy myös varjostusvoide, jota on verrattu mm. Tom Fordin legendaariseen varjostusväriin, mutta itse huomaan pintakuivasta ihostanikin huolimatta karttavan voidemaisia, kosteita meikkituotteita. Puuterit ovat jotenkin vähemmän... tahraavia, ja kuivan ihon voi aina pelastaa meikkipohjan päälle suihkutettavalla kosteussuihkeella. Heh, nestemäisen meikkivoiteen päälle kuivattavaa puuteria, ja puuterisen meikkipohjan päälle kosteuttavaa nestettä. Tasapaino, tasapaino...

The quote stamped on & Other Stories bronzer is from Shakespeare's Romeo and Juliet. What a better way to start a day than putting on some make up and to be reminded about seeking happiness, especially during the days I feel blue. The bronzer is very pigmented, so be careful not to over do it. The package seems sturdy and good quality, not like what you could expect from first seeing the plastic casing. I like it a lot. I'm not inclined in the least to go for the cream contourer they carry, as I always find liquid and cream make up to be so... messy. 

Even though I have dry skin, I prefer powder products from foundation to eye shadow. After putting on make up I tend to spray a little water over it, to make it more moist and better melt into my skin. Funny thing, if I'd use liquid foundation I'd have to apply powder to make it all more dry. It's all about balance.

Toinen hyvä tuote: Other Storiesin huulipunat. Omani tilasin sävyssä Nude Lamé, ja se on itse asiassa lähes identtinen, mutta aavistuksen ruskeampi, kuin vakkarina käyttämäni Goshin Darling. Molemmat ovat uskomattoman kosteuttavia, mutta pigmenttisiä. Ehkä tykkään silti Goshista enemmän, se levittyy himpan verran paremmin ja on tasaisempi huulilla. Darlingissa ei myöskään ole noita minihileitä, joita Nude Lamésta löytyy.

other stories lipstick nude lame
other stories lipstick nude lame (1)
random face
Ja muistutukseksi, oikeasti huuleni ovat luonnostaan näinkin tummat, joten huulipunan peittävyys nousee oikeasti mulle isoksi tekijäksi.

Another great product from & Other Stories: lipsticks. For a reminder, My lips are actually this dark, so it's important for that lipsticks are as opaque aspossible (without being drying, which has been kind of a challenge.) Luckily & Other Stories lipsticks seem to cover this area pretty well. My ultimate nude lipstick favourite is Darling by Gosh, but Nude Lamé will also do for now. Both are very moisturising, Nude Lamé has a hint of more brown to it.

my beauty things 
  
* = mainoslinkki / affiliate

14.5.2013

Puhutaan kuukautisista

25042013 4

Otsikon mukaisesti seuraavaksi puhutaan hetki lähes jokaisen naisen elämään jollain lailla vaikuttavasta asiasta, nimittäin kuukautisista. Tämä on osa Bayerin ja Indiedaysin STOP Kuukautisille -kampanjaa, kyseessä on siis kaupallinen yhteistyö. Tämä näin heti alkuun tiedoksenne!

Kuukautisten alkaminen on monille tytöille tärkeä hetki elämässä, tarkoittaahan se sitä, on siirtymässä lapsuudesta aikuisuuteen, on tulossa naiseksi. Kuukautiskiertohan siis on ilmiö, joka valmistaa naisen kehoa raskauteen. Jos nainen ei tule raskaaksi, kohdun limakalvo irtoaa ja poistuu kohdusta tuoden mukanaan verta. Kuukautiskierron pituus on keskimäärin 28 päivää. Omani alkoivat jo 12-vuotiaana, ja luokan ensimmäisten tyttöjen joukossa tämä oli sekä jännittävä ylpeydenaihe, että samalla myös vähän kiusallinen juttu. Hyvin luonnollinen asia, mutta myös yksityinen. Iän myötä siitäkin puhumisesta on tullut helpompaa.

25042013 3

Joskus kuukautiset tulevat samaan aikaan vaikkapa lomamatkan tai muun tärkeän asian kanssa. Esimerkiksi kesämökkireissulla ne lähinnä ärsyttävät meikäläistä aivan mielettömästi, ja muistan myös joutuneeni lähtemään koulusta liian suurten kipujen ja niiden mukanaan tuoman pahoinvoinnin takia. Ei hyvä juttu, jos pitäisi tehdä vaikkapa tentti tai muuten olla erityisen skarppina. On mukavaa tietää, ettei ole tahtomattaan raskaana, ja että kaikki toimii muutenkin niin kuin pitää, mutta toisaalta kuukautiset ovat myös ylimääräinen riesa. Joskus sitä toivoisi, että voisi vain siirtää tai kokonaan skipata ne tällä tai tuolla kertaa, tiedätte varmasti tunteen.

Kuukautisten siirtäminen on täysin mahdollista esimerkiksi hormonaalisten menetelmien avulla. On ihan ok säädellä, milloin kuukautiset tulevat, tätä kutsutaan kuukautissuunnitteluksi. Olenkin sopinut oman lääkärini kanssa, että voin skipata joka toiset kuukautiset, mikä on ihan mahtavaa. Musta on tosi hienoa, että naisilla on tämäkin mahdollisuus niin halutessaan. Kuukautisten siirtämisestä tai harventamisesta ei myöskään ole mitään haittaa terveydelle. Keskustelkaa siis ihmeessä lääkärin tai terveydenhoitajan kanssa kuukautissuunnittelun mahdollisuuksista!

On muistettava, että hormonaalinen ehkäisy ei välttämättä sovi kaikille, ja että sivuvaikutuksia voi olla, toisilla enemmän kuin toisilla. Kehoitan siis lämpimästi edelleen keskustelemaan oman lääkärin tai terveydenhoitajan kanssa. Se, että hormonaalinen ehkäisy on sopinut niin hyvin minulle, ei tarkoita, että se sopii kaikille tasan yhtä hyvin.

25042013 1

Ennen naisilla oli kolme kertaa vähemmän kuukautisia kuin nykyään, koska he joko imettivät tai olivat raskaina. Kun ennen naisella oli koko elämänsä aikana noin 150 kuukautiset, nykyään naisen elämään mahtuu jopa 450 kuukautiset. Kun siis aina puhutaan siitä luonnollisuudesta ja kysytään, että eikö naisella KUULU olla joka kuukausi kuukautiset koska luonnollisuus, niin itse asiassa naisen ruumiille luonnollisinta olisikin olla raskaana suuri osa elämästään tai imettää, jolloin munasarjat ovat lepotilassa eikä kuukautisia siis tule. Toisaalta sekään, mikä on luonnollista, ei välttämättä ole aina miellyttävää. Mitään erityistä hyötyä joka kuukautisista kuukautisista ei naiselle ole.

25042013 2

Mutta millä nimellä sitten pitäisi kutsua kuukautisia, jos ne eivät tulekaan joka kuukausi? ;) Tsekkaa STOP Kuukautisille -kampanjan sivut Facebookissa: https://www.facebook.com/stopkuukautisille

Sivuilta löytyy mm. nimikilpailu, jossa voit ehdottaa uuden ajan kuukautisille uutta nimeä ja osallistua Cosmopolitan-lehden vuosikerran arvontaan! Tuomaristo valitsee keksityistä termeistä suosikkinsa, ja myös voittajatermin ehdottaja saa vuosikerran.

Millaisia ajatuksia kuukautissuunnittelu tai kuukautisten uudelleennimeäminen teissä herättää? Onko teillä mielessä hyviä nimi-ideoita?

Huomaattehan kommentoidessanne, että kommenteissa ei saa näkyä minkään lääkevalmisteiden nimiä, koska lääkkeiden markkinointi ja terveysviestintä on erittäin tarkkaan laissa ja Lääketeollisuuden Eettisissä ohjeissa säädeltyä. Lääketuotteiden nimiä sisältäviä kommentteja en siis julkaise lainkaan. :) Viranomaisten lisäksi lääkkeiden mainostamista sekä terveystiedottamista valvoo myös Lääkemarkkinoinnin valvontakunta. Pysytään siis ihan yleisellä tasolla!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...