20.12.2013

Tuparit!

Hohoo, tupareista on vierähtänyt jo hetki, mutta muu elämä on napannut bloggarin niin matkaansa, että on melkein unohtunut itse pippaloista raportointi! Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö vain? ;)

tupareita 2
tupareita 1

Silmämeikissä suosin pitkästä aikaa kimaltavaa kullan ja pronssin yhdistelmää – kerrankin kun on tilaisuus säkenöidä. Muuten eleettömänä pidetty asu ja vähäinen määrä koruja takaa sen, ettei vaikutelma ole liian överi.

Tuparilahjat olivat tarpeellisia ja herkullisia: kaikkea löytyi aina saunasetistä tulisiin nallekarkkeihin ja salaisiin pikkupulloihin, jotka päätyivät koristamaan kirjahyllyäni. Vieraita kävi pitkin iltaa, ja olipahan muuten ihan mahtavaa, että minua katsomaan tuli myös monta pitkäaikaista ystävää, joiden kanssa viime näkemisestä on vierähtänyt aaaivan liian pitkä aika. Melkein kellonympärys siinä tuli emännöityä – opiskelija-asuntojen hyvä puoli on siinä, että viikonloppuna kukaan ei pahastu yksittäisistä pippaloista tai musiikista, jota soitetaan myöhään yöhön.

tupareita 17

Ihanat ystävät riensivät jälleen avukseni tarjoiltavien kokkailuissa, enkä olisi kyllä saanut kaikkea millään muutenkaan yksistäni aikaiseksi. Kaverit tyypillisesti tapaavat nauraa onnettomille kokkaustaidoilleni ("Ai pitäiskö mun tietää ilman Googlea miten pizzapohjia tehdään??"), mutta ehkä mäkin vielä opin. :D One day, one day. Sillä aikaa hyödynnän kilsan säteellä asuvaa kokkausjoukkiotani. ;) Mutta ceasar-salaattia ei kukaan tee niin hyvin kuin Olli, sanonpa vaan. ;)


tupareita 9 tupareita 8 tupareita 6
tupareita 3
tupareita 15 tupareita 13
Karkeista kiitos Cloettalle!
tupareita 11
tupareita 10
tupareita 12
tupareita 18
tupareita 5
tupareita 4
tupareita 16


Tarjosin vierailleni myös juhlia varten saamaani Chambordia, josta tein vierailleni yksinkertaisia drinkkejä sekoittamalla kuivaa kuohuviiniä makeaan marjalikööriin. Koska likööri itsessään on niin kovin makeaa, siihen sekoitettava kuohari ei vaan voi koskaan olla liian kuivaa, tässä teille vinkinpoikanen. (Muistetaan muuten sitten nauttia kohtuudella ja fiksusti näitä juominkeja!)

chambordia 2 chambordia 1
 
Oikein hauskaa viikonloppua kaikille! ^^

2 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Kenenkäs sylissä sitä istutaan? ;)

Maria Morri kirjoitti...

;) ;) ;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...