19.8.2013

Sateenkaaren värit Venäjällä



Venäjän Moskovassa käydyistä yleisurheilun MM-kisoista sekä tulevista Sochin talviolympialaisista 2014 on puhuttu viime päivinä, viikkoina ja peräti kuukausina paljon. Monet ovat huolissaan Venäjällä kiristyneistä asenteista ja lainsäädännöstä seksuaalivähemmistöjä kohtaan, eri toten uudesta laista, joka kieltää ns. homopropagandan levittämisen alaikäisille. Lain kriitikkojen mukaan propagandaksi kelpaa konservatiivisella Venäjällä kaikenlainen avoin ei-heterous ja esimerkiksi tiedon jakaminen homoseksuaalisuudesta. Keskustelukin voitaisiin tulkita propagandaksi elokuvan tekemisestä nyt puhumattakaan.

Samaan aikaan pahimmat foobikot vainoavat järjestelmällisesti seksuaalivähemmistöjä ja pahoinpitelevät näitä: uhkailevat esimerkiksi nuoria kirveillä, pakottavat juomaan virtsaa ja postaavat sitten pahoinpitelyistä videoita nettiin. Kovin ahkerasti paikalliset viranomaisetkaan eivät näihin järkyttäviin tekoihin puutu. Sateenkaariperheitä kiusataan ja jo teini-ikäiset ymmärtävät, että ei-heteroudesta kannattaa mieluummin olla hiljaa, ellei halua ongelmia. Venäjällä myös journalisteja vainotaan ja vaiennetaan olympialaisten alla. Olot ovat sanalla sanoen vaikeat, ja vaikeammaksi ne vain ovat menossa. Tsekkaa myös tämä Buzzfeedin järkyttävä kuvasarja täkäläisten Pride-kulkueiden ja myös muiden mielenilmausten yhteenotoista ja verisyyksistä...

Tätä taustaa vasten ei ole mikään ihme, että olympialaisia ja venäläistä vodkaa vastaan on vaadittu boikotteja, mielenosoituksia on järjestetty ja lehtiin kirjoitettu, ja myös jotkut MM-urheilijoista osoittivat tukensa LGBT-yhteisöille. Esimerkiksi ruotsalainen korkeushyppääjä Emma Green Tregaro lakkasi kyntensä sateenkaarilipun väreihin, mutta saikin pian niskaansa venäläisen seiväshyppääjän Jelena Isinbajevan, jonka mukaan sateenkaarikynnet loukkasivat Venäjää ja sen kansaa. Suomalaisena urotekona urheilu- ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) liehutti katsomossa yksinäistä sateenkaarilippua. Hyvä Paavo, kerrankin! Ja hyvä Jari Tervo, joka tiivisti vellovan keskustelun vielä minuakin paremmin. Eräiden mielestä boikotteja parempi vaihtoehto olisikin osoittaa rohkeasti ja näkyvästi tukensa symbolisin elein, esimerkiksi juuri sateenkaarilippuja voittajakorokkeelta liehuttelemalla.

Joidenkin mielestä taas kaikenlainen politiikanhäiväkin on täydellisen asiatonta urheilukisoissa, että isäntämaata ja sen arvoja tulisi kunnioittaa, että toverillisen tapahtuman nimissä politiikka tulisi jättää sivuun ja keskittyä vain kisailemiseen. (Ja hyvä tavaton, politiikkokin siinä vielä keräilee poliittisia irtopisteitä, toisin kuin kaikki muut poliitikot, jotka eivät siis saleena koskaan ikinä mitään pisteitä kalastele tai ketään poliittisen uransa aikana mielistele.) Minusta tällainen neutraalista tyhjiöstä haaveilu on lähinnä sinisilmäistä toiveajattelua. Jo muinaisista olympiakisoista lähtien urheilutapahtumat ovat olleet politiikan jatke ja sen väline, ja miksipä ei. Politiikka vaikuttaa yhteiskuntaan ja siinä eläviin yksilöihin, halusimme tai emme, eikä sitä voi eristää tai leikata pois yksittäisiltä elämän osa-alueilta. Se, joka väittää urheilukisojen olleen aina ennen politiikkavapaita vyöhykkeitä ei tunne historiaansa, plain and simple.


Venäjä on luvannut jo etukäteen pidättää Sochin olympialaisissa kaikki avoimen homoseksuaalisesti käyttäytyvät urheilijat ja katsojat – hekään eivät siis ole urheilustadionilla turvassa politiikalta. Jo ajatus, että yksittäiset urheilijat edustavat kansallisvaltioitaan on poliittinen rakennelma, kuinka ollakaan. Mind: blown?

Taitoluistelija Johnny Weir, joka on avoimesti homoseksuaali, on sanonut olevansa valmis ottamaan riskin pidätyksestä. Rohkea ihminen, rohkea.

Kaikista tärkein pointti on kuitenkin tämä: Ihmisoikeudet ja tasa-arvo eivät voi olla harkinnanvaraisia. Niiden on oltava ehdottomia ja poisantamattomia, silloinkin ja ERITYISESTI silloin, kun se tuntuu itselle vaikealta tai epäkätevältä. "Maassa maan tavalla" ei vain voi päteä silloin kun ihmisiä vainotaan, pahoinpidellään, pidätetään ja jopa murhataan jostakin sellaisesta asiasta, josta ei ole kerrassaan mitään haittaa yhtikäs kenellekään. Tällaisten väkivallantekojen (ja se on sitä, vaikka sen suorittaisi valtio omien itse säätämiensä järjettömien lakien siunaamana) kunnioittaminen tai edes sen teeskentely, se hiljainen ja hymistelevä hyväksyntä on käytännössä osallistumista noihin tekoihin. Hiljaisuus ja prostestoimattomuus antaa tilaa ja täten valtaa vääryydelle toimia. Jos sä näet, että yksi hakkaa toista etkä tee yhtikäs mitään vaikka voisit edes hälyttää apua, annat tuon väkivallan jatkua, etkä ole sen parempi kuin se, joka niitä nyrkiniskuja konkreettisesti toisen naamaan jakelee. Venäjällä seksuaalivähemmistöt ja heidän puolustajansa ovat jo ahtaalle ajettuja ja heitä pyritään hiljentämään jo muutenkin – heidän äänensä ja huolensa kaipaa tukea, ei kohteliasta hiljaisuutta.

Päätän pohdintani kahteen sitaattiin Martin Luther King Jr:lta:
"He who passively accepts evil is as much involved in it as he who helps to perpetrate it. He who accepts evil without protesting against it is really cooperating with it." 
"In the end, we will remember not the words of our enemies, but the silence of our friends."

Sateenkaarikuva: torbakhopper via Flickr CC BY 2.0 -lisenssillä

8 kommenttia :

J.Moriarty kirjoitti...

Kiitoksia todella upeasta ja kantaa ottavasta tekstistä. Huomaan, etät olet oikeasti asiaan paneutunut.

Viimeistään nämä kisat ovat osoittaneet, millainen takapajula Venäjä voi pahimmillaan olla. On hienoa nähdä miten länsimaalaiset liittoutuvat yhdessä puolustamaan heikompia, sillä kansa ei ole vastuussa siitä mitä Venäjän päättäjät sekoilevat meille.

Maria Morri kirjoitti...

Kiitos paljon, J.Moriarty! Hauska kuulla, että teksti miellytti ja ehkä jopa puhutteli! :) Ja todellakin, Venäjällä ei demokratia toteudu tosiaankaan, joten kansan tahdosta ei oikein voi puhua esimerkiksi tuon homolain kohdalla. En tiedä sitä mikä mahtaa olla sitten lopullinen totuus ihmisten asenteista seksuaalivähemmistöjä kohtaan, mutta voin uskoa, että kyllä jossain määrin ollaan varauksellisempia ja epäluuloisempia kuin vaikka täällä meillä, juuri koska nuo seksuaalivähemmistöjä dissaavat ja suorastaan demonisoivat äänet saavat niin paljon enemmän tilaa ja levittävät pelkoa... Mutta tätä en tosiaan tiedä, en ole niin perehtynyt!

Mia kirjoitti...

Haha, hyvät naurut sain tuosta viimesestä kuvasta, näin taitoluistelua tapittavana :D Mutta muuten aihe ei naurata kyllä ollenkaan... Epätoivo ja epäusko iski kun luki Iltalehden jutun kommentteja. :(

Maria Morri kirjoitti...

Hehe, hauskaa, Mia, että onnistui hieman naurattamaankin, vaikka aihe muuten onkin lähinnä epätoivoa ja raivoa nostattava! :) :( Sitä huomaa olevansa harvinaisen onnekas ja etuoikeutettu saadessaan elää rauhallisessa maassa ja kun huomaa olevansa fiksujen ja empaattisten ihmisten ympäröimä tässä lähipiirissään. Sitten kun lähtee siitä omasta turvapiiristään ulos, todellisuus iskee vasten kasvoja ja lujaa...

Ninian Selene kirjoitti...

Jälleen kerran todella tyhjentävästi sanottu, Maria.

Itsekin olen ollut raivoissani seksuaalivähemmistöjen kohtelusta Venäjällä, ja en todellakaan ymmärrä tätä "homolippugatea" - helvetti, Paavo oli todellakin siellä, kun joskus aiemmin valitettiin että Paavo ei ole missään. Sinänsä hyvä, että edes joku "jossain määrin diplomaattisesti immuuni" ihminen uskalsi näyttää edes pienen tukea antavan eleen.

On helppo pidättää urheilija "homopropagandasta", mutta toisen maan ministeri onkin vähän pahempi nakki, varsinkin jos Venäjän johto oikeasti haluaa yrittää farssinomaisesti esittää Venäjän olevan demokraattinen maa.

Vielä lopuksi, olen kyllä hieman hämmästynyt miten ns. länsimaat ovat tässä asiassa ilmeisesti liittoutuneet ihmisoikeuksien puolesta, sillä seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat useissa "sivistyneissäkin" maissa vielä kuuma peruna, kuten varmaan hyvin on tiedossa. Kenties tämäkin on omanlaistansa farssia vapauden ja omenapiirakan puolesta, mutta toisaalta ainakin hyvän asian puolesta.

Anonyymi kirjoitti...

””Ja hyvä Jari Terho,””

Tervo, ei Terho.

*Ja tätä ei tarvitse julkaista :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, Maria

Maria Morri kirjoitti...

Kannattaa lukea myös Lilja Tammisen blogaus: http://liljat.fi/2013/08/sateenkaarikynsin-hampain-suomettumista-vastaan/

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...