18.7.2013

Hanko

hanko 16072013 11

Käytiin tuossa alkuviikosta Hangossa – oltiin tulossa pois viikonloppureissulta mökiltä Salon seuduilta, ja koukattiin matkalla Helsinkiin (josta kyseinen bloggari jatkoi miehensä kanssa vielä matkaa Onnibussilla Tampereelle) Hankoon, tuonne manner-Suomen eteläisimpään rantakaupunkiin. Ja voi elämä, miten mahtava paikka! Sää oli aivan täydellinen muutaman tunnin pituiselle iltapäiväreissulle, aurinko porotti nätit rusketusraidat allekirjoittaneen selkään, mutta onneksi en nyt sentään palanut. Jos liikutte siellä päin, tsekatkaa hiekkarannat ja täydelliset merenrantaterassit, voin myös lämpimästi suositella Classic Pizza -ravintolaa: aivan taivaallisia ja tavallisesta poikkeavia pizzoja!

Majakka olisi ollut myös supermielenkiintoinen vierailukohde, mutta tällä kertaa ei valitettavasti ollut aikaa sellaiselle reissulle. Näkötornilla yritettiin sen sijaan käydä, mutta mokoma oli juuri koko päivän poikkeuksellisesti kiinni. Lopulta kaupunkikierros päättyi Hangon kirkkoon kuuntelemaan musisointia ja ihmettelemään taidenäyttelyä. Kaiken kaikkiaan tosi mukava minireissu, suosittelen kyllä retkeä Hankoon! ^^

Hauskasti muuten myös Kaksi yhden hinnalla -blogin Jenna oli juuri vieraillut Hangossa. ^^

On tuesday we did this little roadtrip to Hanko, which lies in the south coast of Finland. It's such a beautiful little town located by the sea with lots of beaches and sunny terraces. And boats. The weather was quite optimal for our visit, even though we didn't get to spend more than a couple of hours there due to the fact we had to get to Helsinki to catch our bus to Tampere. We didn't even have the chance to visit the lighthouse, which would've been so freakin' cool. Oh well, next time then! If you're in Finland, you really must consider visiting Hanko!

hanko 16072013 40 hanko 16072013 39 hanko 16072013 36 hanko 16072013 34 hanko 16072013 37 hanko 16072013 32 hanko 16072013 31 hanko 16072013 29 hanko 16072013 33 hanko 16072013 20 hanko 16072013 22 hanko 16072013 30 hanko 16072013 15 hanko 16072013 13 hanko 16072013 10 hanko 16072013 7 hanko 16072013 4 hanko 16072013 1 hanko 16072013 3 hanko 16072013 2

0 kommenttia :

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...