24.4.2013

Violetti silmämeikki

violet eyes 1

Juhlistettiin tosiaan lauantaina Terhin tupareita (ja henkilökohtaisesti itse käytin tilaisuutta irrotella synttärin kunniaksi, vaikka toki olisin tehnyt sen muutenkin). Tätä tilaisuutta varten pistin oikein parastani silmämeikin saralla.

violet eyes 2

Olen aika ylpeä tuosta lilahtavasta silmämeikistä. On kyllä ihan ensimmäisiä kertoja, kun olen tehnyt jotain muutakin kuin läiskinyt silmiin yhtä kirkasta väriä johonkin kohtaan ja sitten ollut siihen tyytyväinen – nudeväreillä olen kyllä pelannut ristiin ja rastiin, mutta niillä nyt onkin vaikea epäonnistua, ja vaalea sävyt ovat hyvin armollisia.

Hankin hiljattain värillisistä silmänrajauskynistä hullaantuneena Make Up Storen metallinvioletin kynän sävyssä Violet Storm, ja ihan rakentamalla rakensin sen ympärille meikkiä. Käytin Isadoralta saamastani Gelato-paletista vaalean lilaa sävyä, sekä We Care Iconin tummanviolettia luomiväriä sävyssä Perfect Iris (tämäkin on saatu, mutta epäjännittävästi vain Sokokselta* muiden ostosten kylkiäisenä, yllättävän laadukas luomiväri in any case!).

Vaalempaa sävyä sudin ensin koko liikkuvalle luomelle, ja varjostin luomen ulkonurkkia tummalla violetilla. Rajauksen piirsin tapani mukaan vain puoleen väliin yläluomea, tavoitteenani näin luoda illuusio suuremmista silmistä. Vältän yleensäkin silmän sisänurkan rajausta niin ylä- kuin alaluomellakin, koska tuntuu, että sillä tavalla saa niin kovan ja silmiä pienentävän vaikutelman. Violetti on jotenkin tosi vaikea sävy, koska kuvittelen sen näyttävän helposti vain suurelta mustelmalta. Tähän kuitenkin auttaa tuo kirkuvan kirkas metallivioletti, joka kirkastaa koko meikin.

Meikistä olisi saanut paljon tummemmankin version, todellisen sumusilmälookin, mutta olen huomannut, että sellaisessa on sama vika kuin koko silmän ympäri vietävässä rajauksessakin: silmäni hukkuu kaiken keskelle ja kutistuu pienen pieneksi. Tykkään enemmän tällaisesta hieman vaaleammasta, kevennetystä versiosta, ja paljon tykkäänkin!

Last weekend I celebrated with friends and I made a real effort in my eye make-up. I've been excited about bright colored eye pencils, so I built my look around "Violet Storm" pencil by Make Up Store. I added the light lilac eye shadow from Isadora Gelato -palette and finally did some shading with We Care Icon's darkened violet shade in Perfect Iris. I'm pretty proud about it, I usually do just soft nude colors and subtle browns which are so forgiving. The bright make up pencil really sparks up the whole face.

* = mainoslinkki

8 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

your make up is very successfully done. It seems beautiful!

Enni kirjoitti...

Kiva lila!

Btw, poistitko sinä vai tuo Markku sen mun ruokasoodalinkin tuolta keskustelusta..?

http://ukkram09.puheenvuoro.uusisuomi.fi/136433-ihottumat-ja-kortisonivoiteiden-teho

En löydä kommentteja enää ja mietin, että onko hän mennyt poistamaan negatiivisen kokeiluni sieltä vai mitä on tapahtunut...

Enni kirjoitti...

ei oo totta, se poisti taas mun kommentin ruokasoodaan liittyen. Mitenhän noille ihmisille saisi kerrottua, että joo se ei välttämättä toimi.. apua...

Maria Morri kirjoitti...

Mulla ei oo ollu mitään tarvetta poistella sitä, en oo ees vieraillut koko keskustelussa sen jälkeen, mut enpä oo kyllä toisaalta yllättynyt, voin sanoa! Helposti just kaikki tälläset vaihtoehtohörhöt on luokkaa ei-sallita-eriäviä-mielipiteitä-jotta-oma-kanta-vaikuttais-hegemonisesti-pätevältä. Raivostuttavaa!

Mut ei siinä voi muuta kuin sitten käyttää vain omaa julkaisukanavaansa oman kantansa kertomiseen. Tosin kaikkia maailman höyrypäitä ei vaan saa tajuamaan millään, tullu kans huomattua. :(

Maria Morri kirjoitti...

Thank you so much, I'm glad you like it, Anonyymi at 9.49 :)

Enni kirjoitti...

Joo, eipä paljoa mittää voi, niin parempi antaa olla. Yhtään kommenttia en ole herralta itseltään tätä ennen saanut...

Maria Morri kirjoitti...

Ihmeellinen tapaus kyllä! Mut onhan näitä toisaalta, kyytiin mahtuu montaa sorttia...

Enni kirjoitti...

Haha joo.. kumman paljon itse tämä henkilö tuntuu suuttuvan, jos ihan oikeasti ja vilpittömästi olisi sitä mieltä, että yrittää vain auttaa muita...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...