26.4.2013

Päivän asu

Tällaisessa asussa viihdyin pari päivää sitten!

zara skort outfit 2



Olen kaiken tämän opiskeluun liittyvän kiireen (what else is new?) keskellä tykkäillyt kovasti tuosta uudesta Zaran housuhameesta, johon puolestaan Aurora kirjoitteli olleensa jo suorastaan kyllästynyt nähtyään sitä ihan jotain yliannostuksen verran blogeissa.

Jännästi itseäni eivät massailmiöt ole koskaan kyllästyttäneet vain siksi, että niin monella on jotakin, vaan päinastoin, rakastan ihmisten innostusta ja porukkaan sulautumista. Tiedän kyllä antavani kaikelle, mitä vain päälleni puen ikioman tulkintani ihan vain sillä, että olen upea ja ainutlaatuinen minä. :)

Sitä paitsi housuhameet ovat nerokkain keksintö ikinä. Toivottavasti niitä tullaan näkemään taas runsain mitoin, tiedän erään, jota ei haittais lainkaan. ;) Mulla oli muuten jo lapsena ihan jotain ylikätevä housuhame, ehkäpä rakkauteni kumpuaakin sitten jo sieltä asti. Toinen blogeissa ylinähty ilmiö on kieltämättä kyllä nuo Proenza Schoulerin laukut lähes kaikissa kuviteltavissa eri muodoissaan, mutta eipä sekään ole estänyt mua (tai paria muuta fashionistaa sen puoleen) rakastumasta ja kovaa. ;)

Asukuvassa näette muuten myös jotain uutta. Olen ihan tajuttoman heikkona ballerinoihin, ei mulla ole sille puolustusta. :D Nämä Unisan supersimppelit kengät ovat Spartoolta saadut, ja niissä on kuminauhakuja kantapään takana. Sellaisella varustetut mallit yleensä pysyvät parhaiten näissä kapeissa italialaisjaloissani (kuten eräs kenkäkauppias minulle lapsena jo niin hauskasti sanoi, taisi muuten olla öö, Turkissa tämä, heh). Unisa on muuten espanjalainen merkki, jonka jalkineet vaikuttavat laadukkailta ja hyvin muotoilluilta. Suosittelen kyllä erittäin lämpimästi kokeilemaan.

Jos muuten upouudet ballerinat tai loaferit tai mitkä vain tuntuvat liian tiukoilta omaan jalkaan, peliä ei ehkä ole täysin menetetty. Vaikka yleensä valitsenkin kenkäni sillä tavalla realistisesti, etten erityisesti oleta niiden venyvän tai jalkani maagisesti supistuvan, niin tietyissä tapauksissa kenkien venyttäminen voi olla juuri se asia, mitä tarvtaan. Sen voi tehdä vanhanaikaisesti märkien villasukkien avulla, tai sitten kemikaalein käyttämällä kengille tarkoitettua venytysvaahtoa. Itse olen käyttänyt jälkimmäistä myös tähän pariin, ja muutenkin tietyt sinä-ja-siinä-rajoilla olleet kengät on pelastettu täpärästi liian pienen koon rajoilta juuri sopiviksi.

Mukavaa viikonloppua!

Takki / leather jacket: Mango, housuhame /skort: Zara, laukku / shoulder bag: Proenza Schouler PS11,  ballerinat / ballerinas: Unisa (via blog), huivi / scarf: Acne, leggings: Primark

zara skort outfit 1

Sisältöyhteistyö 

I got these new ballerinas by Unisa via Spartoo, and after using some shoe stretching spray (that stuff is just G-R-E-A-T) they fit just perfectly. So simple, so nice! I also don't mind at all the fact that this Zara skort has been seen so many times in different fashion blogs, if anything, I'm the one loving to fit in with all the fabulousness! I know I'm always my unique self anyways. ;) And hey, I love my PS11 too. :) That's me, doing what I love regardless what others do. :) Anyways hope you love the outfit! Cheers!

6 kommenttia :

maissi kirjoitti...

Se märkä villasukka ei ole välttämättä kovin hyväksi, kengän sisään joutuu vain turhaa kosteutta ja kuivuessaan nahka varsinkin saattaa kutistua. Kannattaa ennemmin kosteuttaa pinta esimerkiksi sillä stretch vaahdolla tai pintanahkainen kenkä lankilla tai muulla voiteella. Sitten jalka sisään vaikka vähän paksumman (kuivan!) sukan kanssa kanssa ja jo venyy. Pehmeämpi nahka tosi venyy ilman mitään aineitakin melko helposti. :)

Maria Morri kirjoitti...

Ihan totta, märkä villasukka voi tehdäkin enemmän vahinkoa kuin hyvää...! Ja juu, pehmeä nahka venyy kyllä käytössäkin, mutta itselläni on sen verran alhainen tuo epämukavuuden sietokynnys, että mieluusti venyttelen tuolla vaahdolla jo heti alkuunsa, niin ei tarvitse yhtään kärvistellä. :) Terveisin parit liikavarpaat liikaa...xD

Maria kirjoitti...

On kyllä kiva asu !
Ja omistan nuo shortsit valkoisena (en löytänyt mustia vaikka olisin halunnut :(( höh) ja toisaalta vaikka massailmiö niin kiva nähdä miten ihmiset yhdistelee saman tuotteen erilailla ja saa näyttämään ihan erilaiselta !
Tosin, itse ostin ne ennen kuin huomasin niiden olevan massailmiö. Ostaisin silti edelleen :) ! Ja vielä kun löytäis ne mustat......

-Maria

http://dejiss.blogspot.com

Maria Morri kirjoitti...

Kiitos, Maria! :)
Mä kans ihastuin noihin jo kun bongasin niitä ihan ekoja kertoja, ja sit kun aloin metsästään niitä ni vastaan tuli enemmän ja enemmän vaan... ;D Mutta olin päättänyt. Ebay pelasti. :D Ja mä kans kyllä diggailen tosi paljon just siitä, et tarkkailee miten eri tavoilla ihmiset pukee samoja asioita! :)

Marc Langlois kirjoitti...

really love your blog, i like your style and your looks, you are charming!!!
i love this combination ballerinas and leggings, very pretty <3

Maria Morri kirjoitti...

Thanks Marc, that is so nice of you to say! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...