17.4.2013

Kaukamoinen – kirja-arvostelu


Sain jokin aika sitten luettavakseni Petteri Hannilan omakustanteena julkaistun kirjan Kaukamoinen. Olen kiireideni lomassa nauttinut fantasiaromaanin palasia silloin ja tällöin, se on kulkenut mukana puhelimessani busseissa ja odotushuoneissa, tullut kanssani pimeässä peittojen alle odottamaan unta ja ehkä vähäsen hiipinyt uniinkin.

Kaukamoisen kotisivuilla tarinaan johdatellaan näin:

"Ota vastaan kutsu kauas Pohjolaan. Aikaan ja paikkaan, joka elää vain kaukaisissa kuvitelmissamme hämärästä menneisyydestä. Metsiin, joiden pintaa yksikään aura ei ole koskaan puhkaissut. Nämä tarinat kulkevat tuon kaukaisen maan tuulissa ja puissa, ikiaikaisen metsän viileissä kuiskauksissa.

Vierra on itsepäinen tyttö kainujen heimosta. Kun hän serkkunsa kanssa lähtee pyhälle matkalleen kohti aikuisuutta, lähtevät samalla liikkeelle myös hänen elämänsä suunnan määräävät voimat.

Pystyykö Vierra rikkomaan kiveen maalatun polkunsa, jonka on määrä johtaa hänet kohti myrskyjen ja vaikeuksien täyttämää elämää? Voiko hän löytää paikkansa heimonsa joukosta, vai onko hänen täytettävä kohtalonsa Kaukamoisena?"

Kaukamoisen ensimmäisen luvun nimeltään Aikuisuuden taakka voi lukea täältä.

Muinaisiin maisemiin sijoittuva fantasia tuo välittömästi mieleeni nuorena lukemani ja diggailemani Maijaliisa Dieckmannin Ram-trilogian. Siinäkin seurataan vahvan naispuolisen päähahmon kasvutarinaa, joskin Ramin seikkailut kattavat ajan vain lapsuudesta murrosikään, kun taas Kaukamoisen Vierran tapaamme juuri teini-ikään tulleena, mutta joka pian on jo tarinassa aikuinen nainen. Molemmissa maailmoissa ollaan tekemisissä myös mysteerien ja vanhojen legendojen kanssa, ja molemmissa päähahmo on muiden silmissä hieman omalaatuinen. Traagisilta käänteiltäkään ei vältytä.

Pidän Kaukamoisessa muinaisuuden ja mysteerisen maailman tunnusta, jossa luonto on koko ajan lähellä hymyilyttämään pistäviä toimintakohtauksiakaan unohtamatta. Mieleen tulee välillä jopa elokuva. (Voi kyllä, NÄYTÄ sille, Vierra!) Päähahmona Vierra on voimakas oman tiensä kulkija, vahva ja itsenäinen nainen. Kuitenkin on sanottava, että välillä Kaukamoista lukiessa alkaa myös ärsyttää: tapa kertoa hahmoista on välillä kovin alleviivaavaa ja niin juurta jaksaen kulloinkin sitä yhtä tunnetilaa selittävää. Tämä voi tietysti olla vain maustakin kiinni, mutta itse pidän vähäeleisyydestä ja siitä, että lukijalle annetaan tilaa täyttää tyhjiä kohtia, eläytyä ja olla itsekin luova lukiessaan. Tunnustan, että nostelin myös parissa kohdassa kulmakarvojani joillekin ilmaisuille ja tapahtumille. Kohdusta puhumaan alkava ja äitinsä kehoa hallitseva lapsi? Creepy.

Lisäksi olen välillä havaitsevinani varsin nykyaikaista kieltä muuten niin muinaisenoloisessa maailmassa, joskin on tunnustettava, en todellakaan ole mikään kielen asiantuntija. Tarinassa tapahtuu myös pitkiä ajallisia hyppäyksiä tapahtumien välillä – itseäni kiinnostaisi kuulla enemmän siitä, mitä tuona aikana on tapahtunut. Tämä nyt ehkä ei häiritsekään muita lukijoita ollenkaan sillä tavalla, kuin se häiritsee minua.

Joka tapauksessa Kaukamoinen on ilahduttava teos paitsi fantasiateemansa, myös omakustanteisuutensa takia. Indie-kirjallisuus on Suomessa minulle ja varmasti parille muullekin aika vieras asia, joten hatunnostoa vain Petteri Hannilalle ja kaikille muillekin rohkeille kirjoittajille yritteliäisyydestä ja luovuudesta! ^^ Ja jos nyt ei ole yhtä nirsonpuoleinen ja kulmiaan kohotteleva lukija kuin minä olen, niin Kaukamoisesta nauttii ihan varmasti.

Hei, itse asiassahan tämä on ihan täydellinen kesämökkiromaani. Saunaa vain lämmittämään tämä kainalossa – ja ei, en tarkoita, että sitä pitäisi sytykkeenä käyttää, vaan että saunan portailla tai laiturilla tarina varmasti pääsee juuri oikeaan lukuympäristöönsä, suomalaiseen luontoon. ^^

Kuva via Kaukamoinen.fi

6 kommenttia :

Reta kirjoitti...

Seuraan paljon kirjablogeja ja automaattisesti vaan klikkasin tänne ja hämmennys oli suuri kun päädyinkin blogiisi, jossa ei kauheana kirja-arvosteluja nähdä. Mutta eipäs se mitään! Arvosteluja on aina kiinnostavaa lukea.

Tämä kirja on saanut paljon huomiota kirjablogimaailmassa. Kirjailija tuntuu mainostavan kirjaansa aika ahkerasti? Alkaa kohta jo itseäkin kiinnostaa.

Itsekin nuorena tykkäsin Ram-sarjasta, olin ala-asteella oikea kivikausifriikki :)

Ja mitä moderniin suomen kieleen, niin opiskelen suomen kieltä parhaillaan avoimessa yliopistossa ja siellä ole oppinut että suomi kuulosti ihan eriltä vielä 1800-luvullakin, joten jos yrittäisi saada muinaissuomen kuuloista puhetta, sitä ei lukija enää ymmärtäisi. Tietenkin vanhahtavuus on uskottavampaa, esim mieluummin kota kuin teltta. :)

Maria Morri kirjoitti...

Juu, en ole hirveästi kirjoista nyt viime aikoina kirjoittanut, kun en ole niitä suoraan sanottuna saanut aikaiseksi lukeakaan. :( Mutta ehkä taas vähitellen...

Toi on ihan totta kyllä, että jos yrittäisi kirjoittaa vanhakantaisesti, niin ei sekään olisi kovin hauskaa luettavaa. Mutta ehkä tässäkin voisi löytää jonkin tasapainon. Selkeästihän tuossa on kyllä yritetty luoda omanlaistaan... mikähän se oikea sana olisi, puhetapaa tai ilmaisua, joka tavoittelee jotakin ei-nykyaikaista, ei-vanhanaikaista kieltä, mutta ihan kuin jotain säröjä silti siinä olisi. :P

Calendula kirjoitti...

Kielessä tässä minusta näkyikin omakustanteisuus, olisi kaivannut toimittamista. Vaikka oiva teos olikin. Kesämökkikirja on hieno vertaus, sähkökirjalla muuten ei sytytetä saunaa edes kovin kuvainnollisesti :P

Omakustannekirjailijan on oltava ahkera teoksensa markkinoinnissa. Kukaan muu ei nosta kissan häntää kuin kissa itse. Tässä on onnistuttu oivasti, ja kun on vielä hyvä kirja takana, niin mikäs siinä.

Maria Morri kirjoitti...

Hih, niinpä, oli vain pakko kirjoittaa noin, kun kelasin jo sieluni silmin ensimmäiset anokommentit saunanlämmittämisestä, he varmasti olisivat nerokkaasti sitä juuri niin kuitenkin tulkinneet. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Teoksella on ollut ihan oikea toimittaja, ei omakustanteisuus tarkoita sitä, etteikö hyviä kustannuskäytäntöjä toteutettaisi.

Calendula kirjoitti...

En epäile, etteikö teoksella olisi ollut toimittajaa, todennäköisesti useampiakin. Mutta itse olisin kaivannut tiukempaa kielen toimittamista... hmm, tyylin yhtenäistämistä.
Ehkä joku muu ihastui kieleen enemmän.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...