13.3.2013

Esprit: Kevät 2013

Minulle tarjottiin Espritiltä mahdollisuutta yhteistyöhön, johon päätin tarttua, ja kerronkin teille seuraavassa vähän, mitä Espritillä on tänä keväänä tarjottavana valikoimassaan.

On tunnustettava, että tämä San Franciscossa vuonna 1968 perustettu merkki ei ole ollut siellä ihan kärjessä mun suosikeista, vaikka yksittäisiä vaatekappaleita omistankin, mutta kuten tässä on blogatessakin oppinut jo monta kertaa, aina kannattaa antaa tilaisuus. Valikoimaa tutkailtuani sainkin ilokseni huomata, että kuten niin moni muukin merkki vähitellen, myös Esprit on tullut entistä paremmin ajan hermolle, ja itse asiassa mallistosta löytyy aika paljonkin kiinnostavia juttuja tällaiselle parikymppiselle, muotia seuraavalle nuorelle aikuiselle. Tai ehkä olen aina onnistunut vain vierailemaan liikkeissä, joissa sisäänostajat ovat valikoineet tuotteisiin niitä vähemmän kiinnostavia asioita. Joka tapauksessa, tässä muutamia omasta mielestäni kiinnostavimpia poimintoja!

Meille monokromaattisten asujen ystäville on tarjolla paljon sekä yksinkertaisia perusvaatteita, että  kevään trendejä mukailevia ilmiöitä. Raidat, metallinhohde, epäsymmetriset topit ja voimakkaat kontrastit yksityiskohdissa ovat sellaisia juttuja, etteivät ne oikeastaan koskaan mene varsinaisesti pois muodista, mutta toisinaan ne ovat vähän ajankohtaisempia kuin muulloin. Tämä kevät on todellakin sellainen. Kelpuuttaisin vaatekaappiini tuon mustavalkoisen yläosan paremmin kuin hyvin, ja itse asiassa yhdistäisin sen mieluusti vaikkapa tuon oikeassa reunassa olevan mallin päällä oleviin hopeanhohtoisiin housuihin.

Ja tweed-bleiseri? Kyllä. Kyllä.

Teille, jotka puolestanne rakastatte väriloistetta ja syleilette innolla pastellisävyjä ja neonhohdetta, uskallatte pukeutua valkoiseen ja diggailette suloisia kukkaprinttejä, bongasin teitä ajatellen valikoimasta nämä herkulliset stailaukset:


Espritin ilme tuntuu nettisivujensa ja kevätmallistonsa perusteella todella raikkaalta, tai ainakin se oli mulla se kokemus, joka jäi päällimmäisenä mieleen. Rentoja stailauksia ja rohkeita värejä, hauskoja yksityiskohtia, eikä mustavalkoisuuskaan tarkoita vain toimistolookkia. Välillä tuli muuten suorastaan aika skandinaavinen viba näistä kuvista, ja mieleen nousi parikin pohjoismaista ketjubrändiä, joiden kanssa nuo tyylit menisivät ihan yks yhteen. Itseänihän tällainen ei tosiaankaan haittaa, koska tarjolla on yhtä lailla kyllä myös erikoisempia ja linjasta poikkeavia brändejä, joten eiköhän jokaiselle löydy jotakin. :) Sitä paitsi, ei ne merkit, vaan se tyyli, eiks niin. ;)

Tässä vielä ehdottomasti suosikkiasusteeni: Arskat, joissa on asennetta, hopeanmetallinen laukku (jota mies heti liitti 1960-luvun ufomeiningiksi, no ehkä sitten niin), Celiné-inspiroituneet sandaletit (ah, miten tahtoisin!) ja mustavalkoinen printtihuivi. Niin ajankohtaista.


Espritiltä löytyy myös miestenmallisto ja lastenmallisto, joten kannattaa tsekkailla nekin! Myös kodinsisustukseen liittyviä tuotteita on tarjolla.

Jos kiinnostuit, löydät nettikauppaan tästä: Esprit FI


Sisältöyhteistyö
Kuvat via Esprit

26 kommenttia :

Lady of the Mess kirjoitti...

Tuo mustavalkoinen toppi alkoi kyllä houkuttamaan. Sopii moneen menoon.

Jore Puusa kirjoitti...

Hyvä Maria Morri.
Koetin löytää mailisi mutta eipä onnistunut, joten kirjoitan tähän.
Koskien kirjoitustasi effi bloggaukseni yhteydessä.
Mutta ensin.
Olet kiinnostunut valokuvauksesta. Upeaa. Onko mieleesi tullut miten monelta nuorelta ammattikuvaajalta jotka juuri valmistuvat viet työt niissä lehdissä joissa mahdollisesti kuvaat. Olen kuvajournalismin opettaja ja kun henkilö samalla ilmoittaa tavoitteekseen oikeudenmukaisen maailman ja samalla on valmis viemään kollegojensa työt tulee ristiriitainen olo.
Mutta.
Mainitset että loukkaan jonkun kunniaa. Hm..minä kirjoitan varastamisesta yleensä, en kirjoita että sinä varastat. Kysypä juristiltasi ( kuten minä tein) voiko laajan, satojen ihmisten muodostaman ryhmän kunniaa loukata., ei voi.
En puutu blingbling blogiisi. Mutta katsottuani sen läpi tiedän mistä on kyse ja valitettavasti tekstisi merkitys blogissani lakkasi olemasta, jos toimii vaate ja meikkimainostajana niin kovin suurta journalistista arvoa ei teksteille voi antaa. Toki tiedät miltä kuullostaa kun kanin selkään sivellään meikkien raaka-ainetta testausta varten. Minä olen sen rääkäisyn kuullut.
Kaikkea hyvää.
jore Puusa
jore.puusa@kolumbus.fi

Maria Morri kirjoitti...

Hyvä Jore Puusa. Sähköpostini on löydettävissä yläpalkin "Kirjoittajasta" -sivulta. Löydät sieltä myös muuta mielenkiintoista lisätietoa minusta ja blogistani. Olen kuitenkin iloinen siitä, että kommentoit blogiini!

En ole lainkaan huolissani siitä, kuinka monelta ammattikuvaajalta vien työn, tietoni mukaan en ole vienyt yhdenkään ihmisen työtä. Jos tämä suoraan sanottuna amatöörimäinen ja pöyristyttävän tasoton kuvaukseni veisi oikeasti joltain leivän suusta, kysyisin, kannattaisiko olla vähän parempi siinä valokuvausammatissaan. Varmastihan nyt kouluttautuneet ihmiset pystyvät parempaan kuin minä ikinä.

Toisekseen, olen itsekin kaupunkilehti Tamperelaisen listoilla ja saan säännöllisesti juttupalkkion jutusta + kuvistani. Tähän minulla on oikeus, kun kerran siitä minulle halutaan varta vasten maksaa. Pitäisikö minun kenties kieltäytyä ottamasta vastaan työtarjouksia? Olen opiskelija, joten rahasta on tiukkaa joka tapauksessa. Tällaisessa tilanteessa tuskin voi mitenkään kenenkään neuvo olla kieltäytyä tarjotusta työstä?

Lisäksi lukuisat ihmiset hyötyvät kuvistani. Ne, jotka kuviani ilman korvausta käyttävät, kuten esimerkiksi erilaiset amatöörijulkaisut, eivät takuulla ostaisi ammattivalokuvaajan kuvaa, koska heillä ei olisi siihen varaa, joten vaihtoehtona olisi jäädä kokonaan ilman kuvitusta ja kaikkien elämä olisi vähän harmaampaa. Juuri tähän Creative Commons on niin kätevä. Olen ylpeä voidessani tarjota muille jotakin, ja saada oman nimeni ja blogini esille näitä teitä pitkin. Se hyödyttää myös minua verkostoitumisen, kävijämäärien ja tätä kautta blogin avulla tienistin tekemisen muodossa.

Sitä paitsi, minulla on oikeus luopua osasta omia tekjänoikeuksiani. Se on minun oikeuteni. Suomen laki sallii minulle tämän oikeuden.

En viitannut omaan kunniaani, vaan siihen, että puhut effiläisistä varkaina. Se syytös on täysin tuulesta temmattu, koska sinulla ei ole todisteita varkaudesta, eli irtaimen omaisuuden anastamisesta, ole olemassa. Kannattaakin olla tarkkana siitä, ettei yksilöi väitteitään, vaikka toisaalta, silloinhan myönnät itsekin tietäväsi, ettei väitteisäsi ole perää.

Blogini ei ole tarkoituskaan olla journalistinen tuotos, mutta hyvä, että se aukesi sinullekin. Blogini on joka tapauksessa kasvavissa määrin sivutulojeni lähde, joten olen tyytyväinen tilanteeseen, ja lukijani samoin. Opiskelen muuten Tampereen yliopistossa tiedostusoppia, tai kuten se nykyään tituleerataan, journalistikkaa ja viestintää, joten kenties joskus törmäämme viestinnällisissä merkeissä.

Hyvää kevättä sinulle, Jore!

Maria Morri kirjoitti...

Hupsista, vanha kunnon freudilainen iski, siis tiedotusoppia, ei tiedoStusoppia, vaikka minusta se oliskin parempi nimi oppiaineelle. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hmmm. Jore voisi kerrata kielioppia...

Anna

Maria Morri kirjoitti...

Noh, ei meistä toki kukaan ole täydellinen!

John Galt kirjoitti...

Mitä kiltasysteemiä ihmiset oikein advokoi kun päästelee suustaan asioita kuten "Onko mieleesi tullut miten monelta nuorelta ammattikuvaajalta jotka juuri valmistuvat viet työt niissä lehdissä joissa mahdollisesti kuvaat"?

Eikö vielä ole tehty riittävän monta vallankumousta elinkeinovapauden saamiseksi?

Eikö työ kuulu oikeudenmukaisesti juuri hänelle joka sen saa ja tekee? Ei kukaan ole kellekkään velkaa työtä, vai onko?

Vai onko "oikeudenmukainen maailma" Puusan mielestä sellainen, jossa työn saa se jolla on oikeat suhteet (oikeat opettajat ja koulutausta) tai kirjaimet nimen perässä, eikä se joka tekisi sen parhaiten? Mitä oikeudenmukaisuus tarkoittaa?

Mitä vikaa vaatteissa ja meikeissä ja mainostamisessa on, miten se raha pitäisi oikeudenmukaisessa maailmassa tienata? Ilmeisesti työ ja kaupankäynti eivät kuulu oikeudenmukaiseen maailmaan?

Maria Morri kirjoitti...

Haluaisin tuohon tosiaan vielä tarkentaa, että vaikka blogini ei ole kaikilta osin journalistisesti merkittävä tuotos, joskin blogistani löytyy myös journalistisesti päteviä ja yhteiskunnallisesti merkittäviä tekstejä ja kannaottoja, en silti koe tarvetta puolustella blogiani, se siis ei ollut oman kommenttini tarkoitus. :) Haluan avata tätä vielä hieman enemmän.

Kevyillä ja pinnallisilla aiheilla, vaatteilla ja meikeillä ja kaikella tällaisella, on ilmiselvästi ja kiistatta yleisönsä. Nämä aiheet tuottavat iloa tekijöilleen ja lukijoilleen, niissä liikkuu raha ja ne ovat kiinteä osa monen ihmisen arkea, ei toki kaikkien. Olen erittäin iloinen voidessani olla osa sitä. Blogini on saamani palautteen mukaan antanut monille ihmisille inspiraatiota ja jopa rohkeutta, ja olen saanut blogin pitämisestä paljon myös itse iloa, työmahdollisuuksia ja arvokasta kokemusta. Olen saanut myös ystäviä ja tavannut mielenkiintoisia ihmisiä blogini ansiosta. En siis ollenkaan vähättele aiheitani tai blogiani, vaan olen niistä päinvastoin oikein ylpeä. :)

Olen myös saanut blogini yhteiskunnallisilla teksteillä nuoria ihmisiä kiinnostumaan politiikasta ja lähtemään äänestämään, tämäkin on siis suoraan saamastani palautteesta. Tästä olen harvinaisen ylpeä, sillä yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja päätöksentekoon osallistuminen on erittäin tärkeää.

Mutta vaikka blogini ei aina ole journalistisesti merkittävä, se toki noudattaa jounalistisia ihanteita mm. toimituksellisen päätöksenteon, vastineoikeuden ja vastuullisen riippuvuuksien ilmoittamisen osalta. Pakinoin ja kirjoitan yhteiskunnastakin toki nimenomaan omasta näkökulmastani, mutta tällöin en väitäkään kirjoittavani esimerkiksi uutista. Tyylilajini on aina omakohtaista mielipidettä ja katsantokantaa korostava, eikä lukija taatusti voi erehtyä luulemaan julkaisuani miksikään puolueettomaksi tietolähteeksi. Luonnollisesti kuitenkin pyrin totuuteen, vaikka oma tulkintani totuudesta epäilemättä voi poiketa joidenkin muiden tulkinnasta. Sitähän me kirjoittajat nimenomaan teemme, tulkitsemme ja kommentoimme. :)

Jore Puusa kirjoitti...

90 luvun puolivälissä olin Bulgariassa, jossa kuvasin koe-eläinlaitoksessa. Vaikka meikkien maahantuojat ja valmistajat ilmoittavat, että eläimiä ei enää käytetä raaka-aineiden testaamiseen, se jatkuu täysilla maissa, joissa kontrolli ei ole samanlaista kuin lännessä.
Kun kanin selkään sivellään meikkien valmistuksessa käytettävää ainetta se alkaa rääkyä, mutta ei pääse mihinkään, koska on puristettu eräänlaiseen koriin, josta pää tulee esiin. Eläinten selkä ajellaan paljaaksi ja sitä käytetään koealustana tämänkin blogin kirjoittajan meikkejä testattaessa. Valmisvaatetuotanto tapahtuu väitteistä huolimatta kaukoidän sweatshopeissa, joissa lapsiorjat tämänkin blogin pitäjän joitain vaattteita tekevät. 10 vuotiaat painavat 12 tuntia päivässä riisikupillisella töitä, jotta Suomessa saataisiin kirjoittaa ihanista vaatteista ym.
-
Minä olen tällaista vastaan ja olen kaikesta huolimatta myös sitä vastaan että nuorten koulutuksen hankkineiden työ viedään itsekkäistä syistä, jos haluat tukea kanssaihmisiäsi- ota valmistuva valokuvaaja kuvaamaan blogisi kuvat, silloin asia on ok.
Toki olen 61v ja vanhan linjan mies, -70 luvulla vielä välitettiin kanssaihmisestä, minusta se on tärkeää, nykynuorista ei -ellei siitä saa itselle hyötyä.
-
Olen kohta 15 vuotta taistellut valokuvakoulutuksen ja valokuvan moraalin puolesta ja hävinnyt surkeasti. Effi propagoi lakialoitetta, joka mahdollistaa meidän ammattilaisten kuvien varastamisen netistä ilman seurausta. Kuten varsin hyvin tiedät EN kirjoita missään että effiläiset ovat varkaita vaan että he....yrittävät lakialoitetta joka tekee nyt varkauden silloin lailliseksi...
-
Kun sinulle tärkeä valokuva viedään ja käytetään jossain siten että joku muu saa siitä taloudellista hyötyä ja kuvaajaksi pannaan joku muu, hiillyt aivan varmasti varsinkin jos EFFI on saanut läpi kuvien varastamisen legitoimisen.
-
Sinua ei näytä koskettavan valmisvaateteollisuuden toiminta tai eläinkokeet ja se on ymmärrettävää, se ei ole nimiittäin kivaa ollenkaan, mitä niistä lapsiorjista pysykööt siellä hiljaa, eikö niin?
-
Kirjoitustasi on jo siteerattu muutamassa paikassa, joissa sanotaan että Puusa väittää effiläisiä varkaaksi --kuten yllä luit niin EN ole kirjoittanut missään näin, mutta virheellisellä lainauksellasi tuet vihapuhetta.

Maria Morri kirjoitti...

Hyvä Jore Puusa,

En tule palkkaamaan blogiini ammattilaiskuvaajaa, koska minulla ei ole sellaiseen yksinkertaisesti resursseja, ehkäpä sitten, jos elättäisin tällä edes itseni, jonkun toisen elättämistä samalla hommalla voisi etäisesti harkita, mutta kun puhutaan tällaisista taskurahoista kuin nyt, ei todellakaan. Mä olen hei kuitenkin edelleen päätoiminen opiskelija. Se tarkoittaa, että oon taloudellisesti katsoen yhteiskunnan pohjasakkaa, jopa ne työttömät valokuvaajat saa enemmän rahaa tililleen kuin minä. Ja minun pitäisi tässä tilanteessa heidätkin vielä selkänahastani elättää? Jore, sekö on sinusta oikein? Yhden kuukauden bloggaamisen jälkeen joutuisin pistämään pillit pussiin ja lopettamaan sekä työttömien valokuvaajien työllistämisen että oman blogini ja taskurahojen hankkimisen. Kaikilla olisi silloin asiat joko yhtä huonosti tai huonommin kuin nyt.

Lisäksi koko ajatuskin on täysin naurettava: Erityisesti lifestyleblogeihin liittyvä spontaanius vaatii kuvanottovalmiutta käytännössä 24/7, minä en todellakaan ole niin rahoissani, että maksaisin ympärivuorokautisesta kuvaajasta, saatikka siitä, että kuskaisin hänet reissuihini tai likkojen siideri-iltoihin mukaan. "Moi tytöt, mä tulin nyt ja toin näitä porkkanakakkusia, ja ai niin tässä on mun blogikuvaaja Jore Puusa, olkaa ihan rennosti, se kuvaa teitä koko illan kun humallutte mut älkää välittäkö siitä."

Tai kun menen kesämökille ja bongaan rantakallioille nätisti läiskyttävän veden: "JORE, tuutko sieltä grillaamasta nytten täällä olis kuva joka pitäs napata, täällä ehkä lilluu tikku hauskasti vedessä!" Siis mieti nyt! Sellaistako työtä sinäkin muka haluaisit tehdä, olla jonkun hömpän likan juoksutettavana kuvailemassa ihan jotain triviaaleja yksityiskohtia ja sen hömppälikan humalaisia kavereita? :D

Sä et ole edes lukenut sitä lakialoitetta, joten jospa et puhuisi mitään sen sisällöstä. Esim. lähteiden mainitsemista ei olla kumoamassa, eikä muutenkaan tekemässä lailliseksi hyötyä taloudellisesti muiden ottamista kuvista ilman erillistä sopimusta asiasta. Suosittelen, että perehdyt siihen aloitteeseen, niin nukut ehkä yösikin paremmin. :)

Lapsiorjilla valitettavasti on usein se tilanne, että joko he työskentelevät hikipajassa tai sitten eivät työskentele lainkaan. Tai ehkä työskentelevät - hiilikaivoksessa tai prostituoituna. Sekö on parempi vaihtoehto? Minulla on kyllä parempi omatunto vaatteita riisto-oloissa ompelevista lapsista kuin pedofiilien uhreina takiani makaavista lapsista vielä riisto-olojakin kurjemmissa olosuhteissa. Kuitenkin kun pyrin politiikkaan aikanani, voin toivottavasti olla vaikuttamassa siihen, että nuo olot parantuisivat niin, että lapsille olisi muitakin vaihtoehtoja. Boikoteilla asiat pelkästään eivät ratkea, se on fakta.

Mukavaa keväänjatkoa sinulle, Jore, toivottavasti saat mielenrauhan!
- Maria

Jore Puusa kirjoitti...

Kovin nopeasti laitat minulle suuhun sanat, joita en sano. Mitäpä jos kysyisit valmistuvalta valokuvaajalta millä diilillä hän tekisi kuvauksia sinulle, se voisi olla uutta ansaintalogiikkaa jolla kumpikin hyötyisi? Jospa hän aluksi kuvaisi ilman korvausta, jotta pääsisi sisään ja sitten keksisitte tavan tehdä sivuistasi enemmän ammattimaiset.Kuvat paranisivat ja kummallekin tulisi lisää kontakteja.
-
Lakialoite on käsitelty huolella juristituttuni kanssa, erityisesti sen parodiaosuus, josta varmaan tiedätkin..
Olit melko nopea tässäkin väittämään minusta jotain vaikket tiedä asiaa ollenkaan. Aloitteen perimmäisenä tarkoituksena on helpottaa immateriaalisen aineiston ottamista itselle webistä. Oli se kenen tahansa tekemää. Minä kutsun sitä varastamiseksi koska olen 61 vuotias muut kutsuvat sitä sitten joksikin muuksi. Mutta toisen omaa siinä otetaan oli sana mikä hyvänsä.
-
Miten sinulta meni ohi meikkien eläinkokeet ja toisen kerran?
Koetapa vastata aiheeseen, miltä tuntuu laittaa huulipunaa kun sen testaamiseksi on tapettu kaneja hirveisiin tuskiin.
Hyvä että tiedät kuitenkin miltä hikipajoissa näyttää ja että on ok että siellä tehdään sinulle vaatteet ja että laittamalla lapset hikipajaan olet varma heidän säästymiseltään pahemmalta, minä en ole siitä varma, mutta minä olenkin työskennellyt tuolla alueella sotakuvaajana. Oletko sinä tutustunut sweatshoppien työhön? Minä olen nähnyt miten T-paitoja valmistaneen "tehtaan" työnjohtaja hakkasi lapsen Thaimaassa sairaalakuntoon ja olen nähnyt miten kahvinpapujamme käsittelevä lapsiorja kuoli ja heitettiin hyenoille hallin taakse ojaa. Näistä on tehty juttuja, ei Suomessa tosin.
En ole ihan varma, että kansanedustajana aikanaan voit näihin vaikuttaa mutta vaikuttaa voisit jo nyt kertomalla blogissasi mitkä tuoteet testataan eläimillä ja mitkä vaatteet teetetään lapsiorjilla.
Tosin se ei olisi enää yhtään siistiä tai positiivista, siksi on parempi unohtaa tällainen tyhmä aihe ja nauttia elämästä --kyllä niitä pentuja Aasiassa riittää, eikö niin?

Jore Puusa
lehtikuvaaja

Maria Morri kirjoitti...

Hyvä Jore Puusa,

Minulla ei ole kiinnostusta tällä hetkellä ottaa mitään yrityskumppaneita mukaan tähän touhuun. Tämä on yhden ihmisen projekti, johon satunnaisesti esimerkiksi avopuolisoni lainaa auttavaa kättään teknisen tuen ja valokuvaajan roolissa. Minulla ei ole aikaa tai halua alkaa sekoittamaan tähän useampaa henkilöä. Voinet viedä ehdotuksesi noille menestyvämmille blogeille, joissa todellakin jo elätetään itsensä blogauksella, he täysin varmasti ottavat ilomielin kehitysideasi vastaan ja vielä maksavatkin siitä sinulle ilo mielin.

Mitä tulee sanojen suuhun laittamiseen, esitin sinulle kysymyksiä, en muuta.

Hyvältä tuntuu kuule käyttää huulipunaa ja meikkiä, sillä käytän enimmäkseen eläinkokeettomia merkkejä. Lisäksi edelleen, boikotteja tärkeämpää on lainsäädäntö. Iloksesi tietänet, että EU:ssa eläinkokeet on nyt kielletty. Omatuntoni on siis täydellisen puhdas, kiitos kysymästä.

Mitä tulee ympäristöasioihin ja eläinkokeisiin, olen niistä kirjoitellut, mm. taannoisen turkistarhauskeskustelun toin blogiini. Valitettavasti vain ne keskustelut menevät helposti juuri tuohon, että yritysten ja poliittisten toimijoiden sijasta bloggaajasta itsestään tuleekin maalitaulu, ja bloggaajan pitääkin alkaa yhtäkkiä puolustella omaa elämäänsä. Toisin kuin kuvittelet, minulla ei ole tarvetta kirjoitella vai kivoista feel-good-asioista, mutta toisaalta blogini ei ole eikä tule olemaan kanava, jossa minua voi nälviä, arvostella, verbaalipiestä ja purkaa omaa pahaa oloaan. Ymmärtänet sen hyvin, sinullakin kun on tuosta bloggaamisesta kokemusta. Annan siis varoituksen sinulle: Jos vielä menet henkilökohtaisuuksiin, jätän kommenttisi julkaisematta. Minä en ole täydellinen, minulla ei ole tarve olla täydellinen, mutta minä sentään teen jotain aktiivisesti asioiden parantamiseksi, mikä on enemmän kuin useimmista ihmisistä voi sanoa.

Suosittelen vaihtamaan asianajajaasi, mieluiten sellaiseen, joka ymmärtääkin jotain lukemastaan. Asianajaj Ville Oksanen on muuten myös ollut valmistelemassa tuota lakia, hän ehkä parhaiten tietää, mitä se pitää tai ei pidä sisällään.

Maria Morri kirjoitti...

..Ja mikäli sinulla on tarve avautua ja arvostella minua jatkossa, tee se omassa blogissasi, ole hyvä.

Jore Puusa kirjoitti...

EU on kieltänyt eläinkokeet. Mutta ne tehdäänkin nyt EU:n ulkopuolella. Käyttämiesi meikkien takia kuolee edelleen eläimiä koviin tuskiin. Miten siitä voi olla puhdas omatunto? Myös ne meikit, joiden yhteydessä on teksti -jossa vakuutetaan, ettei eläimiä ole käytetty, koskevat vain osaa meikkien raaka-aineista, kaikki muutokset noihin testataan edelleen eläinkokeilla. Tarkista journalistina Animaliasta. EU on kieltänyt myös lapsiorjuuden, se on nyt kauko-idässä. Onko omatuntosi maantiedesidonnainen?
-
Ilmoitat julkisesti, etten ole lukenut aloitetta -- annat lukijoillesi valheellista tietoa, lausuit sen tarkistamatta minulta ( kuten tiedät journalistin säännöissä mainitaan miten tiedot pitää tarkistaa ja sinä esittäydyt blogissasi journalistina, mainitset jopa median). Nyt sain jo mailin, jossa sanotaan että Puusa ei ole lukenut kansalaisaloitetta. Näin web keskustelu menee. Eli täysin paikkansa pitämättömästä lauseesta syntyy webiin perusteeton jatko, joka tekee minusta hölmön ( jos se enää on mahdollista;-).
-
Eiköhän jokainen lakimies ymmärrä mistä lakialoitteessa on kyse vaihtoa tuskin tarvitaan kuuluisasta rikosjuristista ( yllättyisit nimestä) vai esitätkö että kansalaisaloitetta tulkitsemaan tarvitaankin lakimies..mikä kansalaisaloite se silloin on.
EFFI:n aloittee yksi osa perustuu siihen, että minun kuvani saa käyttää esimerkiksi visuaalisen parodian ainekseksi vain ilmoittamalla siitä ( jälkikäteen) tai käyttämällä nimeni kuvan yhteydessä. Eli jos otat kuvani ja muutat sen siten -että se loukkaa jonkun kunniaa, riittää että kuvan ottajan nimi mainitaan. Ymmärrät ilman lakimiestäkin mitä tuo merkitsee.
-
Ao. lakialoite perustuu piratismin lähtökohtiin, katsotaan että webin aineisto kuuluu kaikille. Kun aineisto kuuluu muka kaikille, ei sinne jatkossa enää kukaan ammattilainen kuviaan tms laita ja web alkaa köyhtyä, kuten se jo tekeekin. Ne henkilöt, jotka eivät itse tuota sisältöä ovat aktiivisimpia vaatimaan webin immateriaalisen aineiston käytön vapauttamista kaikille ilman seurauksia, miksiköhän? ;-) Onneksi aloite ei tule menemään edes käsittelyyn saakka ja varastaminen säilyy laittomana kuten nytkin. Se ei toki jatkuvaa varkautta estä, minun kuvani löytyy esim pinteresistä jo tunnin sisällä siitä, kun lataan sen webiin.
-
Kirjoitan/ olen kirjoittanut sinulle VAIN koska viittaat vastineoikeuteen blogissasi, muuten en vaivautuisi, pidä siitä myös kiinni, koska tässä käytän journalistiliiton jäsenenä vastineoikeuttani ja vastaan vääriin, minulta tarkistamattomiin ja minulle hankaluuksia tuoviin väitteisiisi aivan asiallisesti. Toimihan siis journalistiliiton ohjeen mukaan. Varmaan oletkin jo jäsen?
-

Maria Morri kirjoitti...

Onneks sä voit ihan itse vaikuttaa omalla ulosannillasi siihen, miten hölmöltä vaikutat ihan omalla toiminnallasi. :D Väitäthän sinäkin vaikka mitä muista ihmisistä, kuten että he vievät muiden työt tai haluavat pahaa toisille. ;) Kauheita hankaluuksia tulee tästä kaikille! Mullekin tulee muuten hirveesti sähköpostia.

Valitettavasti vain muut ihmiset ovat vapaita arvioimaan tietotasoasi, ja sinun tietotasosi vaikuttaa tasan siltä, ettet ole todellakaan aloitetta lukenut läpi, tai ainakaan et yhtään ymmärrä, mitä siinä sanotaan. Väitteesi sen sisällöstä nimittäin ovat valheellisia.

Blogit eivät ole automaattisesti journalistisia julkaisuja, ja kuten olen sinulle aiemminkin sanonut, tämäkään blogi ei ole journalistinen julkaisu. En esiinny täällä journalistina tai toimittajana tai vetoa tähän missään kohtaa tekstejäni ikään kuin auktoriteettina. Ja ei, en ole Journalistiliiton jäsen.

Blogissani en kyllä ole mainostanut vastineoikeutta, vaan kutsunut ihmisiä keskustelemaan asiallisesti. Koska minulla on myös valta ja oikeus moderoida keskustelua, voin pistää keskustellle milloin tahansa stopin. Tätä eivät mitkään säännöt tai lait estä, eikä minulla ole mitään velvollisuutta esimerkiksi julkaista sinun viestejäsi. Olen sen tähän mennessä tehnyt, koska en ole nähnyt syytä olla tekemättä niin, yleensä pistän stopin siinä kohtaa kun mennään henkilökohtaisuuksiin tai suoranaisiin törkeyksiin.

Sananvapaushan kuitenkin itse kullakin toteutuu, koska sinulla ja kellä tahansa on oikeus kirjoittaa vastaavasti omaan blogiin ihan mitä haluaa ja moderoida sitä vastaavasti aivan kuten haluaa. Jos olet päättänyt, että olen paha ihminen, voit ihan hyvin siirtyä omaan blogiisi julistamaan tätä totuutta, minä olen kuullut kaiken tämän niin monta kertaa ennenkin, että katson saaneeni sellaisesta tarpeekseni.

Itse puhuit kansalaisaloitteen lukemisesta lakimiehen kanssa. Jos haluat lukea sitä lakimiehen kanssa, suosittelen hankkimaan lakimiehen, joka sen sisällön ymmärtää. Minusta sen ymmärtämiseen ei tarvita lakimiestä, kuten ei senkään ymmärtämiseen, että itse levität sen sisällöstä valheita.

Parodia nyt on parodiaa, se on huumoria, ja se kannattaa sellaisena ottaa. Parodia voidaan kyllä Suomen laissakin katsoa tietyissä tapauksissa rikolliseksi, kyseessä ei siis ole mikään kortti, jonka varjolla saa tehdä ihan mitä vain. Kuitenkin tällä hetkellä esim. epäonnistuneet parodiat ovat laittomia. Yhdysvalloissa parodiaoikeus on ollut olemassa jo ties miten kauan.

Voi olla, että kansalaisaloite ei mene läpi (vaikka menisikin läpi, kyllä sen jälkeen kyllä varastaminen ja muut omaisuusrikokset säilyisivät ennallaan varastamisena, voin taata sen sulle ja kuka vain lakimies voi kertoa sulle saman) kuten ei varmaan mene aloite turkistarhauksestakaan. Onneksi kuitenkin kehitys on vääjäämätöntä, kuten itsekin huomaat, et pysty estämään kuviesi kopiointia.

On vain ajan kysymys, ennenkuin muutos tapahtuu myös politiikan kentällä, kun muualla se on jo tapahtunut, eikä sitä kehitystä voi kääntää ympäri. Islannissa meni juuri kolme piraattia parlamenttiin. Musiikki- ja televisiotuotantoyhtiöt yhtiöt ovat alkaneet piraattien jahtaamisen sijasta pitää heitä hyvinä asiakkaina ja miettivät, mitä heiltä voisi oppia. Tutkimukset tukevatkin tätä, piraatit nimittäin myös kuluttavat eniten rahaa viihdetuotteisiin. Sen sijaan, että taistellaan tuulimyllyjä vastaan, voidaan nähdä uudessa tilanteessa mahdollisuuksia ja opetella hyödyntämään niitä. Paluuta entiseen ei ole.

Jore Puusa kirjoitti...

Ohitit taas kokonaan oleellisen eli eläinkokeet, kun blogisi on ns. lifestyle.
Jostain syystä sinun on vaikeaa ottaa muuta kantaa tuohon asiaan kuin, että omatuntosi on puhdas koska EU on kieltänyt eläinkokeet.
Niinhän se on tehnyt ja eläinkokeet ovatkin siirtyneet EU:n ulkopuolisiin maihin, mutta eivät ne ole lakanneet.
Meikit, joita käytätään Suomessa testataan edelleen eläinkokeilla. Jos se on vaikea mieltää, ajatasaista tietoa saa esimerkiksi Animaliasta.
Huulipunan testaamiseen kuolee tuhansia pieni karvaisia ja ihania eläimiä vuodessa. Eläimeen sattuu kuten ihmiseenkin. Eläin myös huutaa tuskasta ja siksi meikkien raaka-aineiden testaamiseen tarkoitetuilta labraeläimiltä leikataan äänijänteet.
Minä en käytä huulipunaa, enkä meikkaa, joten minun omatuntoni on puhdas ihan oikeasti.
-
Katsot että kun minun kuviani varastetaan netistä -se on kehityksen ja eteenpäinmenon symboli. Minusta se taas on ikävää, koska voisin saada niistä rahaa myymällä. Nyt piraatit varastavat kuviani ilman lupaani. Kun tarpeeksi varastetaan alkaa moraali heiketä ja seuraavaksi varastetaan muualtakin. Ei varastaminen pysy webin sisällä jos sen siellä annetaan tapahtua ilman seurauksia.
-
Sanot että parodia on huumoria ja pitää kestää. Niin varmaan, kun se tapahtuu muille, mutta entä, jos se tapahtuu sinulle. Joku ottaa sinun ottamasi kuvan blogistasi, vaikkapa niistä humalaisista ystävistäsi ja lisää photoshopissa siihen jotain omasta mielestään hauskaa ja sitten julkaisee kuvan sivuillaan ja lakialoitteen mukaan kuvan julkaisun jälkeen ilmoittaa sinulle ja laittaa nimesi alle.
Olisiko se hauskaa varsinkin jos ystäviesi huumorintaju ei enää riittäisikään?
-
Voit antaa varkaudelle nimeksi "kopioiminen"--- totta että vain bittivirta siirtyy jonkun koneelle, mutta se on sieltä esimerkiksi tulostettavissa. Väite että piraatit ostavat eniten musiikkia on netissä vuosia liikkunut harha, jota ei voi mitenkään todistaa, kuka kertoisi levykaupassa että waretan yleensä musiikin ilmaiseksi mutta nyt ostan tämän levyn.... Sensijaan totta on että ohjelmistojen korkeat hinnat johtuvat siitä, että esim Photoshopin laillisia lisenssejä lienee Suomessa noin 25% kaikista Photoshopeista. Pitäisikö tämän Adobe yrityksen tuotteet olla ilmaisiksi jaossa ja mistä yritys maksaisi tuhansille työntekijöilleen palkan jos tuloja ei tule. Piratismi johtaa yritysten loppumiseen ja ihmisten jäämiseen työttömiksi. Haluaisitko sellaista kohtaloa perheenisälle, joka työskentelee Adobella

Kertoisitko miten nettiin perustuvasti voi elää ja saada tuloja jos sieltä saa vapasti varastaa toisten tekemän aineiston? Tuo minua kiinnostaa, lakialoitteenne kun ei mitenkään kerro miten nettiä voi hyödyntää ansaintamielessä jos netin aineisto onkin laillisesti kaikille ilmainen.
Siinäpä onkin miettimistä mitä piraateilta voi oppia. Tällä hetkellä oppii warettamaan musiikin, kuvat ja softat ilmaiseksi webistä. Onhan sekin osaamista, totta. Sellaista yhteiskuntamallia sanotaan kleptokratiaksi, jossa kaikki varastavat kaikilta kaiken. Venäjän mallia haluat Suomeen?
-
Älä ole suotta niin kovin vihainen minulle, se ei edesauta mitään mutta tekee itselle pahan mielen muuten aurinkoiseen blogin suhteen, Entä jos käy niin etteivät kaikki pidäkään sinua positiivisena enää, kun olet kohdistanut minuun aggressioita.
Mielipide ja valhe ovat aivan eri asia. Minulla voi olla mielipide mutta ei se valheellista ole, minä vain ajattelen niin.

Jore Puusa kirjoitti...

Ja lopuksi...saan varmaan käyttää ottamiasi blogisi kuvia vapaasti?

Maria Morri kirjoitti...

Hyvä Jore Puusa, olen kantani jo kertonut, en tiedä mitä vielä minusta haluat.

Olen eläinrakas ihminen, ja itsellänikin on ollut söpö pörröinen pupunen lapsena. En tiedä mitä kuvittelet saavuttavasi sillä, että pyrit syyllistämään minua ja pistämään minua tilille jostakin. Tämä on juuri se syy, miksi en pahemmin näitä asioista kirjoita, se menee aina juuri tällaiseksi täydellisen hedelmättömäksi kinasteluksi, syyttelyksi ja puolusteluksi. Yleensä vieläpä saa sellaisen palautteen, ettei ole oikeutta kirjoittaa näistä teemoista, ellei ole itse täydellinen ja esimerkillinen, haukutaan siis vielä tekopyhäksi. Joten mitä olet tällä saavuttanut? Onko yksikään pörröinen eläin tämän keskustelun ansiosta säästynyt? Paha mieli tulee vain kaikille.

Itse olen nämä samat asiat joutunut käymään läpi jo miljoonaan kertaan (olen blogannut vuodesta 2008) ja vastaamaan kuinka paljon käytän hiuslakkaa ja miten nukun yöni ja hohhoijjaa. Harmittaa lähinnä se, että näin ajattelemattomasti yritetään ajaa eläinten asioita, tällainen lähestyminen nimittäin varmaan tekee enemmän hallaa kuin hyötyä. Miten edistää eläinten asiaa, että yksi bloggaaja syyllistetään, maalataan pahaksi ja haukutaan tekopyhäksi, se on multa jäänyt täysin epäselväksi.

Piraattipuolueella ei muuten ole ollut osaa eikä arpaa sen lakialoitteen laatimisessa, ja itse asiassa monet piraatit ovat aika tyytymättömiä siihen, että tekijänoikeussäädäntöä järkiperäistetään, muttei kuitenkaan sillä tavalla kuin piraatit haluaisivat.

En ole yleensäkään huolissani siitä miten muut ihmiset minut näkevät, kukaan ei ole aurinkoinen 100% ajasta. Sanojani en ala säästelemään muiden miellyttämisen toivossa.

Voit lukea kuvieni käyttöä koskevat ehdot tästä:
http://www.heijastuspinta.fi/p/creative-commons.html
Monet ovat näiden ehtojen sisällä hyödyntäneet kuviani omissa julkaisuissaan, joten kannustan sinua toki tekemään saman! Se ei ole minulta pois. :)

Tekijänoikeuksista ei voi kanssasi keskustella niin kauan, kuin intät varastamisen ja kopioimisen olevan sama asia. Sekoitat nämä asiat keskenään, et siis haluakaan keskustella asioista niinkuin ne lainsäädännössä ovat ja mitä ne tarkoittavat. Niin kauan kuin et suostu perehtymään asioihin edes tämän vertaa ja väität kaiken muun valheeksi, harhaksi ja propagandaksi, ymmärtänet, ettei kanssasi ole hedelmällistä keskutella. Jätän sinut siis ihmettelemään sitä, miten onkaan mahdollista, että maailmassa on vain kasvavissa määrin artisteja, kirjailijoita, valokuvaajia ja pelintekijöitä, jotka kaikesta kopioimisestakin huolimatta ja tää hyödyntäen tekevät elantonsa töidensä kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Jaha. Kaikkien riitojen äiti Jorma Puusa on alkanut mellastaa nyt täällä. Yleensä Jorma ei luovuta, ennen kuin on haukkunut blogin pitäjän varkaaksi ja muutenkin huonoksi ihmiseksi. Sen jälken Jorma poistuu väittäen itseään loukatun ja oikeustoimilla uhaten. Ellei historia ole kokonan lakannut toistamasta itseään.

Jore Puusa kirjoitti...

Voitko kuitenkin vielä vastata saanko käyttää kuviasi vapaasti blogistasi?

Maria Morri kirjoitti...

Toistan:

"Voit lukea kuvieni käyttöä koskevat ehdot tästä:
http://www.heijastuspinta.fi/p/creative-commons.html
Monet ovat näiden ehtojen sisällä hyödyntäneet kuviani omissa julkaisuissaan, joten kannustan sinua toki tekemään saman! Se ei ole minulta pois. :)"

Jos et osaa tuon vertaa ymmärtää lukemasi sisältöä, suosittelen 1) sisälukutaidon kurssille hakeutumista 2) asianajajaltasi neuvon kysymistä (sikäli kuin sinulla sellainen todella on) 3) asian unohtamista.

Olen antanut sinulle vaihtoehtoja, tee valintasi.

Jore Puusa kirjoitti...

Ok. Kuviesi käyttö tuli selväksi.
Kiitos mukavasta keskustelusta, osaat perustella hyvin kantasi ja olet varmaan oikeammassa kuin minä, joka olen jo vanha mies, enkä varmaan enää täysin ymmärrä webin käytäntöjä. Totta että minulla on vaikeuksia sisälukutaidossa eikä tämä kirjoittaminenkaan aina onnistu hyvin, te nuoret olette siinäkin paljon taitavampia ja laaja-alaisempia. Tästä jäi oikein hyvät fiilikset ja vankka usko nuoriin tekijöihin, media-alan tulevaisuus on hyvissä käsissä. Näin eläkkeellä voi pikkuhiljaa suuntautua jo muihin asioihin -kuin omasta alasta huolehtimiseen, näin uskon kun olen mielenkiintoiset ja ystävälliset vastauksesi lukenut.
Mukavaa kesän odotusta
Jore Puusa

Anonyymi kirjoitti...

Jos Jorma Eton Suomalainen on suomalaisen miehen malli, niin kaimapoika täyttää nämä kriteerit komeasti:
"… joka on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat."

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on maailmankirjat sekaisin. Jore poistuu keskustelusta ilman että ovet paukkuvat. Oppii se näköjään vanha koirakin uusia temppuja, siis muunkin ilmeen kuin irvistämisen. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, oliko kyseessä vain tilapäinen mielenhäiriö vai merkki jostain pysyvämmästä muutoksesta. Kaiken ihmisluonteesta tietävillä saksalaisilla kun on tähän paljon siteerattu sanonta: "Einmal ist keinmal".

Jore Puusa kirjoitti...

Ai niin, anonyymille.
Jorma Puusa nimistä henkilö ei tietääkseni ole/asu ainakaan Suomessa. Olisi hienoa, jos olisit uskaltanut kirjoittaa nimelläsi, niin olisin oikaissut henkilökohtaisesti asian.
Nyt varmaan koko case on käsitelty oikaisuineen.
Edelleen, mukavaa kesän odotusta.

Jore Puusa
Lehtikuvaaja
Kuvajournalismin opettaja
Kerava
http://puusaportfolio.blogspot.fi

Maria Morri kirjoitti...

Kiitos kaikille keskustelusta, ja oikein mukavaa vappua ja kesänodotusta itse kullekin! :)

- Maria

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...