31.10.2012

Kenzo via Spartoo

Kuun viimeinen Spartoo-esittely liittyy merkkiin, jota en odottanut aidosti löytäväni tämän kenkäputiikin valikoimasta. Yllätyin siis melkoisesti törmätessäni Kenzoon. Totuuden nimissä, en ollut hirveästi tutustunut koko merkkiin niitä kuuluisia hajuvesiä enempää, saatikka sitten kenkävalikoimaansa.

Yllätykseni oli myönteinen ja negatiivinen yhtäaikaa: kengät ovat melkeinpä kaikki todella kauniita (toi mukaan mahtuu niitäkin malleja, joista en niin välitä, mutta näin on minkä tahansa merkin kohdalla – mä tykkään keskittyä positiviiseen), ja niistä huokuu luksus, mutta samalla kengät ovat myös hyvin kalliita. Nahkaisesta kenkäparista saa maksaa satoja euroja, joskin tennarimalliset jalkineet ovat astetta edukkaampia. Ei varmaan mitään muuta voisikaan odottaa näin korkean profiilin merkiltä, mutta silti: höh. ;)

Oma suosikkiparini on alla olevan kenkäkollaasin ensimmäinen ylävasemmalta: reteä vetoketju ronskisti jalan päälle asetettuna on rohkea ja täydellisen arkailematon. Kuitenkin kenkää muuten määrittelee sulava yksinkertaisuus ja nahkainen mustuus – just the way I like it!

Jos mietitte, että mikä ihmeen Kenzo, niin kyseessähän on japanilainen muotimerkki, jonka on perustanut vuonna 1970 Tokiossa tyyppi nimeltä, yllätys yllätys, Kenzo Takada. Vuonna 1988 ilmestynyt kuuluisa punakukkainen hajuvesi Kenzo by Kenzo, johon jo viittasin, on ehkäpä tavalliselle tallaajalle se tunnetuin tuote tältä muotitalolta. Vuodesta 1993 Kenzon on omistanut ranskalainen LVMH Group. Kenzo Takada itse on jo aikaa sitten jäänyt viettämään eläkepäiviään, mutta mokoma ei aina malta pysyä poissa työnteosta. Matkusteltuaan ja rentouduttuaan häntä on jälleen innostanut palata suunnittelutyön pariin, tällä kertaa erilaisiin piensisustusesineisiin.

Pakko sanoa, että musta on ihan huippua, että tyypit löytävät elämässään sellaisia asioita, joista nauttivat niin paljon, että siitä tulee oikeasti osa elämää, ja vielä voi elääkin sillä. Voin vain toivoa, että löydän itselleni joskus jotain samanlaista. Noh, tuskin mä ainakaan valokuvaamista ja kirjottelua lopetan koskaan, jos vaan tekniset edellytykset löytyy. :)

Sisältöyhteistyö
Kuvat via Spartoo.fi

30.10.2012

Arvonta: Voita setti XZ Volume -muotoilutuotteita!

Masentaako loskainen syksy? Latistaako räntätihku kuontalon ja mielen kasaan? Tuntuuko siltä, että tarvitset vähän volyymiä elämääsi? Ei huolta, nyt siihen on ratkaisu!

Eikö kuulostanutkin hyvältä introlta? ;) Eli siis, nyt yhdellä teistä on mahdollisuus, kiitos Bernerin, voittaa kuusiosainen XZ Volume -muotoilutuotesarja itsellenne. Settiin kuuluu hiuskiinne, aerosoliton hiuskiinne, muotovaahto, muotoilusuihke, lämpöseerumi ja kuituvaha. Palkinnon arvo on noin 31,20 euroa. Osallistu arvontaan sunnuntaihin 4. 11. klo 23.59 mennessä kommentoimalla ja kertomalla tähän postaukseen, mikä on suurin haasteesi hiusten muotoilussa. Saat myös lisäarvan, jos tykkäät Heijastuspinnan Facebook-sivusta, muista vain mainita kommentissasi asiasta. :) (Kelpaa myös, jos tykkäät jo valmiiksi, sanot vain!) Lisäys klo 17.34: Jos voit, jätä vastauksessasi myös mailiosoitteesi, niin saadaan nopeammin yhteys voittajaan! :)

Onnea arvontaan!

xz volume

XZ Volume on nyt ihan uusinta uutta suomalaisen hiustuotemerkin valikoimassa, ja se onkin kehitetty nimenomaan suomalaisille tyypillisille hennoille hiuksille vaativiin olosuhteisiin. Sain samanlaisen setin myös itsekin kokeiltavakseni, ja on sanottava, että tuo kuvailu hentojen hiusten kohderyhmästä kyllä pätee: omille tuuheille kikkaroileni tuotteet olisivat saaneet olla vieläkin tykimpää tavaraa. Mun haaste kun on aina juuri se, että nämä kurittomat käkkärät eivät oikein meinaa totella niin sitten millään. Mutta teille lukijoille, joilta nuo hennommat kutrit löytyvät, tässä on nyt ihan mainio tilaisuus päästä kokeilemaan erityisesti teidän tukallenne suunniteltuja tuotteita. Että eikun osallistumaan! ^^

xz volume 2

P.s. Oma XZ-suosikkini on ehdottomasti Xylitol & Hunaja-hoitoaine, joka on todella pätevän kosteuttava jopa tälle karheaakin karheammalle tukalleni. Hintakaan ei päätä huimaa, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Kannattaa testata myös pitemmät hoitsikkamuhitteluajat esimerkiksi suihkumyssyn alla! Kosteuttava hoitoaine on myös lähes välttämätön, jos käytät paljon keratiinipitoisia rakennepaikkaushoitoaineita. Kosteuttavan ja rakennepaikkaavan voi sekoittaa hiuksiin ihanan hoitavaksi sekoitukseksi ja antaa sen vaikuttaa esimerkiksi puolesta tunnista pariinkin tuntiin. Ilman riittävää kosteutta hiuksessa keratiini voi tehdä hiuksesta epämiellyttävän kovan ja vaikeasti käsiteltävän.

Kuolauksia ja pohdintaa vaatteiden sukupuolesta

Tällaisiin ihanuuksiin törmäsin selatessani Spartoon valikoimaa en-ihan-niin-vahingossa. Fiksaatio mikä fiksaatio, ja se kohdistuu kaikenlaiseen jännään, oli se sitten niittejä, teräväkärkisiä kenkiä (uusi huokailunaiheeni, huomaan, odottakaa vaan), kiilakorkoja tai simppeleitä ja siistejä nilkkureita.

Jokin linja ja sulavuus täytyy löytyä, jalkineessani ei saa olla liikaa ylimääräistä "kohinaa". Yleensä lämpeän hyvin pelkistetyille yksityiskohdille, mutta joskus myös runsaammat koristukset miellyttävät silmää hyvinkin paljon. (En muuten vieläkään suostu käyttämään sanaa detalji, koska se nyt vaan ei ole suomea, ja ihan omankielinen vastinekin sille löytyy. ...Vaikka siis välillä itsekin sekoitan teksteihini englantia. :D) Tsekatkaas siis nämä.

Vasemmalta oikealle, rivi riviltä kengät löytyvät näiden merkkien valikoimasta: Ash (kuka ei muka jo tunnista ;)),  Rupert Sanderson, Ravel, Bata, Fericelli ja vielä kerran Ash. Noi motskaribuutsien niitit on kyllä aivan hullut!

Kävin tuossa taannoin makutuomarina, tai siis yhtenä kolmesta, eräälle tietylle AJK:lle, jonka rakas vaimo reppureissaa parhaillaan Aasiassa (Noora mullon IKÄVÄ SUA MILLON SÄ TUUT KOTIIN MUN AJK:n LUO?!!?), ja on se sanottava, että miehille tuo kenkien hankkiminen on jotenkin mutkattomampi prosessi kuin naisille. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, että miesten kengissä on paljon vähemmän valinnanvaraa ja tarjontaa (ei tarvitse esimerkiksi kelata, miten korkeat korot sitä nyt olisi valmis kelpuuttamaan), mutta ainakin prosessi on hyvin suoraviivainen.

Kun tarvitaan kengät, etsitään vain kauppa, valikoidaan sieltä omaan jalkaan istuvat yksilöt, hyväksytetään ne raadilla ja kävellään kassan kautta pihalle. On tietysti yksinkertaista, jos tarve on niin akuutti, ettei kertakaikkiaan ole pelivaraa nirsoilla, mutta silti. Jos itse saan päähäni kenkätarpeen, saatan kierrellä liikkeitä päiviä, viikkoja, ehkä jopa kuukausia, kunnes löydän haluamani. Mut mä olen tietty vain mä, ei toki läheskään kaikilla naisilla ole tällaista päähänpinttymää. :D

Tässä ollaan toki myös sukupuolittuneiden kulttuurillisten käsitysten äärellä. Vaikka pukeutuminen ja muoti on taas vaihteeksi myös miehillä nousussa ja heteromieskin voi kiinnostua vaatteista sen olematta erityisen kummallista, niin kuitenkin muoti ja vaatteet mielletään helposti nimenomaan naisellisiksi mielenkiinnonkohteiksi. Toisaalta myös miesten pukeutuminen on enemmän normitettua kuin naisten: mies ei esimerkiksi oikein voi kelata niitä korkokenkiä vaihtoehtoina ilman, että tämän asemaa normaalina ja normin mukaisena miehenä kyseenalaistettaisiin. Naisen jalkineet taas voivat olla oikeastaan ihan mitä tahansa ilman, että henkilön naisellisuus tai seksuaalisuus asettuu kyseenalaiseksi.

Enkä nyt siis puhu tilastollisista todennäköisyyksistä, sillä emme me puhuttele punatukkaisiakaan epänormaaleina tai friikkeinä tilastoista huolimatta. Tai meitä, joilla on puolet tukasta pitkää ja puolet lyhyttä. Pointtini on, että sana "normaali" ei ole mitenkään arvoneutraali ilmaus. Sanan käyttö ilmaisee aina odotuksia siitä, millaisia ihmisten tulisi olla ja miten heidän odotetaan käyttäytyvän. Kun ihmiselle sanoo tämän olevan normaali, se on kuin synninpäästö.

Vähintään ne korkokengät on miehen lähes aina pidettävä sillä tavalla omana hys-hys-salaisena harrastuksena, ehkä jopa omalta perheeltä. Se on minusta kurjaa. Jokaisella pitäisi olla vapaus pukeutua niin kuin haluaa ilman muiden pitkiä katseita nenänvarttaan pitkin. "Miesten vaatteet" ja "naisten vaatteet" ovat lopulta aika keinotekoinen rajanveto: olivat ne housutkin muinoin naisella iso nou-nou. Vaan nyt siellä Henkkamaukan miestenosastollakin shoppaillessamme oli niitä samoja vaatteita ihailemassa ja sovittamassa useampikin nuori naishenkilö. Ajat muuttuvat. Me emme kuitenkaan vielä menneet tämän miehemme kanssa katselemaan tälle vaatteita naistenosastolta.

Lastenosaston toki vilkaisimme, ja My Little Pony -pipot. ;D

Sisältöyhteistyö  
Kuvat via Spartoo.fi

29.10.2012

Ray Ban: New Wayfarer

En ole koskaan oikein ollut silmälasifani, enkä diggailuistani huolimatta lähtenyt mukaan edes trendiin, jossa käytetiin pokia linsseillä ilman vahvuuksia. Nyt kun sitten oli suoranainen välttämättömyys hankkia vuosien tihrustelun jälkeen lasit, että näkee luennoilla taululle/valkokankaalle, halusin ehdottomasti juuri sellaiset trendikansaa villinneet hipsterinörttipokat. Älkää naurako, vaan lukekaa ensin loppuun asti! :D

my new ray bans 2

Omaan silmääni juuri tämä, vähän hupsun viileä estetiikka nimittäin on ainoana edes yhtään vedonnut: Useimmiten on tuntunut, että silmälasit ovat joko vähän tylsiä, tai sitten tosi jyrkikataismaisia. Tiedättehän, sellaisia "moi mä tahkoan rahaa ja vatsahaavoja, so take me seriously". Halusin omieni olevan anteeksipyytelemättömän huomattavat, tyylikkäät ja kuitenkin omalla tavallaan rennot. En halua piiloutua lasieni taakse, vaan haluan niiden olevan osa tyyliäni. Aikamoiset vaatimukset silmälasikehyksille, voisi joku sanoa.

Mitään kasvojen muotoon nojaavia väri- tai mallioppeja kehysten valinnassa en todellakaan ajatellut noudattaa, sillä niiden mukaan esimerkiksi vaalea olemukseni ei kuulemma "saisi" käyttää mustia kehyksiä... :D Minä taas en muita värejä ajatellutkaan. ;)

Kävin pariinkin otteeseen sovittelemassa klassisia Ray Banin Wayfarer-kehyksiä (malli tosin on vuosikymmenet paremmin tunnettu aurinkolasiversiona, tiedättehän, The Blues Brothers, Miami Vice, Michael Jackson...), mutta ikoninen ja alkuperäinen malli oli kasvoilleni liian suuri ja kulmikas. Onnekseni alkuperäisestä on tehty myös hieman pehmeämpi versio, New Wayfarer, joka istuu kasvoihini kuin nakutettu. Näin ilmeikkäiden lasien kanssa ei yhtään haittaa joutua käyttämään rillejä. ;) Sanoisinko, että nämä jopa parantavat naamatauluni olemusta, mikä tietysti on ihan huippua. :D

my new ray bans 1 my new ray bans 3

En ole mitenkään sokea ilman laseja, vahvuuksissa mennään ihan miinus ykkösessä ja lievän hajataiton korjauksessa, joten koko aikaa mua varmastikaan ei tulla näkemään lasit päässä, vaan pikemminkin aina tarvittaessa. Ja toki fiilisten mukaan. Mutta loppuupahan se otsan rypistely ja silmien siristely luennoilla ja vähän kauempaa telkkaria katsoessa. :) Ehkä myös osa näistä kärsimistäni päänsäryistä lievenee paremman näkemisen myötä (suurimmaksi osaksi johtunevat niska- ja hartiajumeista).

P.s. Meidän piraattimökille oli viime viikolla ilmestynyt tuunattu ehdokaslappu: kaikille kunnallisvaaliehdokkaille oli pilapiirretty jotain hassua (eläköön remix-kulttuuri!), ja mun tämä toispuoleinen tukka oli väritetty mustaksi, lisätty lävistyksiä ja viereen sydän, jonka sisällä luki Skrillex. :D Sen tyypin lasit vaan kuvasta puuttui... ;) See where I'm going with this?

Piraateille ei paikkoja

Nyt on Tampereellakin kunnallisvaalien 2012 äänet laskettu, Piraattipuolueen kannatus on tasan 1%, ja sillä ei paikkoja piraateille tällä kertaa aukea.

Äänestysprosenttikin jäi täällä valitettavan alhaiseen 56,2 prosenttiin. On kyllä musta aika kurjaa, jos noin suuri osa kansasta sanoutuu irti tästäkin demokratiakyhäelmästämme, muttei oikein ole tässä nyt muutakaan tarjolla, tai muuta mitä tarjota. En oikeasti tiedä, miten ihmisiä saisi paremmin mukaan nykyisenmalliseen päätöksentekoon. Kenties demokratian suoristaminen lisäisi äänestysprosenttia.

Oma henkilökohtainen äänisaaliini oli 88 ääntä, mikä on ihan kelpo tulos, vaikkei valtuustopaikkaa nyt auennutkaan! Kiitos siis erittäin lämpimästi kaikille äänestäjille! :) Me tehtiin hyvää kampanjatyötä, puhallettiin kaikki yhteen hiileen ja uhrattiin aika monen yön nukkumisetkin sen eteen, että päästäisiin kehittämään tätä yhteiskuntaa, ja siinä sivussa saatiin taas paljon kokemusta, käytiin hyviä keskusteluja ja levitettiin piraattiagendaa sekä hyvää mieltä. :)

Tästä on erinomaisen hyvä jatkaa taas eteenpäin!

piraattien lettukestit 16

28.10.2012

Talvi yllätti aut... muotibloggarin

Valikoin muutamia alkutalveen sopivia kenkiä nettikauppa Spartoolta.

Valkkaan itse aina ensimmäisiin nollakeleihin kengät, joihin mahtuu se paksu sukka, tai joissa peräti on jonkinlainen lämmin vuori pitämässä palelemaan taipuvaiset varpaat lämpimässä ja turvassa paleltumilta. Harva asia kun on niin tuskallista kuin yrittää sulatella kohmeisia jalkoja, joissa yhtäkkiä alkaakin sitten se veri taas kiertää vauhdilla. On meinaan nimittäin vähän liikaakin tuota historiaa palelemisesta. Vaan onneksi nyt edes jotkut kenkävalmistajatkin ymmärtävät, että täällä pohjoisessakin kansa haluaa pukeutua tyylikkäästi, mutta lämpimästi. :D

Talvikengältä en välttämättä edellytä sitä, että korko pysyy sentissä tai kahdessa, kyllä sitä saa löytyä. Tärkeintä on, että pohjan materiaali on pitävä (esimerkiksi tietynlaista kumia) ja pohjakuviointia löytyy, jotta ei tule katkottua koipiaan. Tämä on erittäin tärkeää varsinkin, kun tulee kyllä tarvottua kaikenlaisissa paikoissa, jäällä, lumella ja vielä aamulla hiekoittamattomilla pihoilla. Ehkä tilanne olisi toinen, jos voisi köpötellä vain pitkin sulaa asfalttia jossakin ydinkeskustassa... Mut hei, only in movies.


Tsekatkaa noi hainsuiset Little Creatures -Emut! Aika sympaattiset. :D Ja aika harmi kyllä, ettei noista ollut 36:a suurempaa kokoa tarjolla. ;) Muiden kenkien merkit ovat ylärivissä vasemmalta oikealle Gioseppo ja Cara, sekä alarivissä oikealta vasemmalle ja ylhäältä alas Bronx, El Naturalista, The Flexx ja Betty London.

Omassa eteisessäni talvipopoja on kyllä nyt aivan riittävästi. Voisinkin joku kerta ottaa ja esitellä ne kaikki kerralla. ;)

Sisältöyhteistyö  
Kuvat via Spartoo.fi

Äänestä Piraattipuolue valtuustoon!

Tässäpä olisi painava syy käydä tänään vaaliuurnille, Ahto Apajalahtea laintakseni: Alaston eristyssellivankikin äänestää. Joten äänestä nyt jumalauta sinäkin!

Mun numeroni on 406. :) 
Kiitos jo nyt ihan valtavasti kaikille äänestäneille!


its pirates 9

27.10.2012

Elle-gaalan asu

Elle Style Awardsien pukukoodina ilmoitettiin "tumma puku", joka naisella tarkoittaa joko iltapukua tai juhlavaa housuasua. Mähän nykyään sporttaan aina kaksilahkeisisia vaatteita, joten valitsin tälläkin kertaa suorat housut alaosakseni, tappajakorkoja unohtamatta. Meikin pidin yksinkertaisena ja luotin sotamaalin sijasta asusteiden juhlavoittavaan vaikutelmaan.

Yläosa tuotti jonkin verran päänvaivaa: kaikenlaiset ohuet kauluspaidat olivat liian kesäisiä, liian toimistovibaisia tai lian blaah. Trikoo ei tuntunut riittävän juhlalliselta, ja trikootahan multa löytyy. Lopulta shoppailin päivää ennen juhlallisuuksia Helsingin keskustassa, ja lopulta löysin Zarasta yläosan, joka miellytti. Tekonahkainen etupuoli, neulosta takaa. Löysä. Sopivan simppeli, mutta erikoinen.

Eikä tätä vaatetta tarvitse jättää komeroon homehtumaan, vaan sen voi pukea arkeen neuletakin ja farkkujen kaveriksi. Perfecto! Oma suuri suunnitelmani on pukea tekonahkaa nahkahousujen kaverksi erääseen tulevaan tilaisuuteen... :D Supersankarivibat, yeah!

gaalat 3
Toppi - Zara,
Housut - Filippa K, 
Korvakorut - H&M Trend, 
Kengät - Weekday Algorythm 
Kello - Michael Kors
gaalat 2 gaalat 5 gaalat 7 gaalat 9 gaalat 6

26.10.2012

Elle Style Awards 2012

Kuten sanottua, keskiviikkona juhlittiin Elle Style Awardseja Hernesaaren Telakalla. Mahtavat pippalothan ne oli, huomaa kyllä, että on tehty hurjasti töitä ja mietitty järjestelyt loppuun asti! Gaalan juonsi Saimi Hoyer. Tilaisuudessa nähtiin tunteikaita palkintojen vastaanottamisia että hienoja muotinäytöksiä sekä perinteiseen malliin, että tanssin siivin.


elle style awards 2012 17 elle style awards 2012 6 elle style awards 2012 5 elle style awards 2012 2 elle style awards 2012 7 elle style awards 2012 1 elle style awards 2012 12 elle style awards 2012 11 elle style awards 2012 15 elle style awards 2012 19

Tarjoilut pelitti ja juomat virtasivat. Kyllä tälläsiin pippaloihin tulis toistekin! Voittajat voit tsekata tästä Allerin tiedotteesta!

25.10.2012

Lisää piraattilättyjä!

piraattien lettukestit 20

Tiedoksenne, että piraattilättyjä saa Keskustorilta Piraattien vaalimökiltä vielä huomenna perjantaina JA lisäksi lauantaina! Aijai, kyllä nyt teitä hemmotellaan. ;) Itsekin hengailen suurimman osan perjantaista ja vielä lauantainakin piraattimökillä, joten tulkaa ihmeessä moikkaamaan!

piraattien lettukestit 33 piraattien lettukestit 6

Sunnuntaina sitten jännätään saavatko piraatit tavoittelemaansa kahta paikkaa, siihen yhteen ehdottomasti on edellytykset, ja eduskuntavaaleissa saaduilla äänillä oltaisiin edellisissä kuntavaaleissa menty sisälle heittämällä. Että nyt kaikki te, jotka äänestitte Tampereella eduskuntavaaleissa Piraattipuoluetta, ÄÄNESTÄKÄÄ nyt ihmeessä taas sunnuntaina, ellette ole jo äänestäneet. :) (Mun numero on se tuttu 406!) Se kohuttu näiden vaalien jytky tulee olemaan tämä väistämätön Piraattien menestys.... :D Aiheestakin on iloista porukkaa meillä mökillä. ;)

piraattien lettukestit 25 piraattien lettukestit 14 its pirates 1 piraattien lettukestit 26

Huh, aikamoista hullunmylläkkää tässä ollut nyt pari päivää, siitä tämä radiohiljaisuus. Elle Style Awardseissakin tuli käytyä, mutta siitä lisää myöhemmin!

Jännittävää loppuviikkoa kaikille!

piraattien lettukestit 18

22.10.2012

Piraatit jakavat lettuja vielä tiistainakin!

Tämän päivän letut olivat niin valtaisa yleisömenestys, että jatketaan saman tien vielä toinenkin päivä lettulinjalla. Eli jos et tänään saanut omaasi, tule tiistaina mökille kinuamaan osuutesi!

piraattien lettukestit 34
Kuvassa lettuja kääntelee Pirkanmaan piraattien puheenjohtaja Antti Impiö

piraattien lettukestit 6

Letunpaiston meille on järkännyt Arsi Kuopiosta, sama kaveri kävi jo tekemässä keikan myös Jyväskylän piraattien vaalipisteellä. Että iso kiitos vaan Arsille! ^^

piraattien lettukestit 31
piraattien lettukestit 33
piraattien lettukestit 37

Tänään maanantaina tulikin sitten oltua kopilla aamukympistä melkein iltakasiin – välissä kävin toki luennolla. Sanoisinko, että selkäni tappaa mut. Ja nyt tuoksun kilometrin päähän lätyltä, mikä voi olla vaarallista. :D Mutta taas on tutustuttu monenlaisiin ihmisiin, juteltu myös muiden ehdokkaiden kanssa (paras oli ehkä ne pari perussuomalaisehdokasta, jotka jäivät hengaamaan ja puhumaan politiikkaa iltamyöhään muiden vaalimökkien mentyä kiinni) ja levitetty piratismin ilosanomaa.

piraattien lettukestit 4 piraattien lettukestit 3
Me ollaan sellainen yöväenpuolue...

Tää vaalihumu on siinä mielessä mahtavaa, että pääsee oikeasti keskustelemaan, puimaan ja pohtimaan asioita ja tekemään sitä aktiivista kampanjointia, mutta toisaalta se myös uuvuttaa ihan mielettömästi. Itsensä ja puolueensa jatkuva markkinointi ja edustaminen käy työstä, ja ainakin kun ei ole siihen ihan näin intenssiivisessä muodossa tottunut, niin kyllä välillä taas tuntuu kuin olisi peura ajovaloissa. :D Hatunnostoa vaan meidän puheenjohtajistolle ja tehoaktiiveille, jotka jaksaa painaa ihan ufoa tahtia. Päivät mökeillä ja yöt flaikkuja luukuttamassa...

piraattien lettukestit 15

Muistakaa, että tiistaina on viimeinen ennakkoäänestyspäivä! Tamperelaiset, muistakaa raapustaa lappuun numero 406... ;) Ja kiitos jo tässä vaiheessa niille, jotka ovat sen jo tehneet!

Minä Costumen sivuilla

Hihi, olipa hauska bongata itsensä uusimman Costumen sivuilta.

Tässä uudessa muotilehdessähän siis on pyrkimys ja idea luoda lehdelle yhteisöä, ja että lukijat pääsevät vaikuttamaan lehden sisältöihin – mm. näkymällä erityisellä asukuvasivuilla. Toimittajat myös pyytävät kommentteja lehden keskustelufoorumilla. Lukijoista näyttää myös olevan hauskaa päästä tällaiseksi taustavoimaksi ja saada jotain omaansakin lehden sivuille. Kyllä tää mua ainakin vähäsen lämmittää. ;)

costume comment 3 costume comment 2 costume comment 1

21.10.2012

Piraattimökillä jotain hyvää maanantaina...

its pirates 19

Ihan aluksi, terkkuja ihanalle lukijalleni, joka pysähtyi Hämeensillalla moikkaamaan! On aina kiva tavata ihmisiä siellä ruudun toisellakin puolella, vaikka se olisikin vain näin pienen hetken ja muutaman virkkeen verran. :) Sitten siihen itse asiaan...

its pirates 6

Piraattien vaalimökki on ollut nyt hyvän tovin pystyssä Keskustorilla, ja monia hyviä keskusteluita on käyty. Lauantaina mä päivystin alkuillan Jarnon kanssa (toi blurraantunut tyyppi tossa kuvassa :D), ja lopulta piraattien mökki oli viimeisenä auki.

Maanantaina kannattaa muuten ehdottomasti tulla käymään tuolla meidän piraattimökillä, sillä silloin meiltä saa jotain jännää ja maistuvaa herkkua. ;) Luvassa on nimittäin letunpaistoa aamukympistä alkaen, niin pitkään kuin tavaraa riittää! Sharing is caring. Eli SINNE!

its pirates 12 
Kuvassa vasemmalta: Jarno Yltävä ja Mika Isomaa
its pirates 10
its pirates 18 
its pirates 17  
its pirates 16 
its pirates 11 

Tsekatkaas muuten pari tosi mielenkiintoista blogausta meidän piraateilta:
Tiina Malinen: Tampereen tietotekniikkamokat, osa 4: Puurekisteri
Mika Isomaa: Musiikki&Media -tapahtuman piratismipaneelin satoa 
Harri Kivistö: Piraattipuolue on kaikkein avoimin puolue
Mika Isomaa: Suomen teollisuuden isä oli tamperelainen piraatti

Minua voi äänestää Tampereella numerolla 406.
Henkisen tukensa voi osoittaa paikkakunnasta ja puoluekannasta riippumatta Facebook-yhteisössäni Maria Morri (Piraattipuolue). :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...