31.8.2012

Kenkäesittelyssä El Naturalista

Spartoon valikoimia selatessani silmääni sattui El Naturalistan uutukaisia malleja. Yllätyin nähdessäni myös omaa silmääni miellyttäviä kenkiä, sillä yleensä aikaisemmin tämä merkki ei ole kovin paljoa mua sykähdyttänyt. Useimmiten olen miettinyt itsekseni, että miksi ihmeessä näitä tai noita kenkiä ei voi edes saada mustana. Vaan nytpä ainakin saa!
El Naturalista on sitoutunut ainakin noin omien sanojensa mukaan sekä perinteiseen, että moderniin elämänfilosofiaan. Yksinkertaiset elämän nautinnot tulevat heille luonnosta, kuten vedestä, kasveista, kivistä ja eläimistä. Lisäksi kenkien parkitsemisessa on käytetty kasviperäisiä aineita. Espanjalainen merkki markkinoikin itseään ympäristöystävällisenä, ekokäytännöistä voi lukea merkin nettisivuilta. Itse suhtaudun tosin aina vähän varauksella brändien itsestään tekemiin väitteisiin, mutta ei nyt tarvitse ihan ylikyyniseksikään alkaa.

Omat suosikkini ovat nuo aivan ylävasemmalla olevat kengät. Tykkäilen aina tuollaisista korollisista nilkkureista, joissa on nauhat. Niissä on aavistus maiharifiilistä, aavistus nostalgiaa, roimasti käytännöllisyyttä ja mukavuutta. Korkokenkien ei tarvitse olla huiman korkeat ja epäkäytännölliset. Kumipohja tuo lisää pitoa ainakin sisätiloissa, jäällä en nyt tiedä voiko mikään taata pitoa muut kuin jääpiikit. :D

Mainosyhteistyö
Kenkäkuvat: Spartoo.fi

Sininen ripsiväri

Tämän syksyn ehdoton meikkihitti on sininen ripsiväri. Kyllä, luit aivan oikein. Stella McCartneyn tämän syksyn näytöksessä malleilla oli silmiä säkenöittävää sinistä ripsaria, ja sen jälkeen naistenlehdet ja blogit ovat huokailleet unelmoivasti tämän trendin ihanuudesta.

Source: style.com via Maria on Pinterest


Sininen mascara näyttää aikamoisen jännittävältä ja erikoiselta, joten oli kokeiltava tätä itsekin. Erika vinkkasi blogissaan Rimmelin sinisen ripsarin perään, joten kipitin tämän vaikutuksen alaisena ostamaan samaisen tuotteen. Siniset ripset kun oli vaan saatava. Kunpa olisin tajunnut samalla hankkia ripsikamman (ripsientaivuttimia boikotoin, kamalia vehkeitä :D). Alaripsiin en laita koskaan ripsaria, syystä että ne ovat harvoja, mutta jumalattoman pitkiä ja halaavat aika tiukasti alaluomeni ihoa. Ei siitä tulee kuin itkua. Sen sijaan sinistä silmänrajauskynää olisin voinut kokeilla, jos minulla sellainen olisi...

blue mascara 2
Yllä muokattu kuva, ja koska olette kuitenkin kiinnostuneet, onko tuo sininen mascara luonnossa tosiaan noinkin kirkkaasti naamasta erottuva, voin vakuuttaa, kyllä se luonnonvalossa suunnilleen on. Alla todisteena täysin muokkaamaton kuva:
blue mascara 2 without editing
Aika hyvin se sininen sieltä hyppää.
blue mascara 3
blue mascara 1

Rimmelin Extra Super Lash sävyssä Electric Blue on siis erittäin kirkas sininen ripsiväri. Sitä voi ja on tarpeen kerrostaa useampi kerros päällekkäin, jotta kaikki ripset saavat osansa sinisestä jumalaisuudesta. Lopputulos on Rimmelin ripsiä erottelevasta lupauksesta huolimatta todella helposti vähän paakkuinen, syytettäkööt siitä toki myös raskaalla kädellä tehtyä levitystä, joten ripsikampa olisi tässä tosi kova sana. Paljon pahempaakin on kuitenkin nähty.

Pituutta ripsiväri ei juurikaan anna, eikä se tuuheuta ripsiä. Ripsiväri kuitenkin pysyy mukavasti menossa mukana koko päivän, ei varise poskille ja peseytyy helposti illalla pois. Mustana en siltikään ostaisi tätä ripsaria itselleni, olkootkin se aivan kelpo ja perushyvä sellainen, mutta meille sähkönsinisten ripsien trendiä seuraaville tässä on oikein mainio tuote sieltä edullisemmasta päästä. Esimerkiksi Diorin vastaava tuote maksaa yli kolmekymppiä, kun Rimmelillä on hintaa alle kymppi. Do the math.

Ja kyllä, olen ollut näiden kanssa ihmisten ilmoilla. En ole huomannut ihmisten tuijottamista, pyörtyilyä, supinaa tai sormella osoittelua. Ehkä ovat tehneet sen armeliaasti käännettyäni selkäni. ;)

Vertailun vuoksi, ikisuosikkini ripsiväreissä ovat MaxFactorin ripsiä tuuheuttava ja pidentävä False Lash Effect Fusion ja pitkäkestoista tuuheutta antava False Lash Effect 24. Käytän arjessa useimmiten vain ensimmäistä, juhlallisuuksiin laitan molempia. Jälkimmäinen ei yksinään oikein kilpaile ensimmäisen kanssa. Näillä ripsareilla on suorastaan vaikea saada paakkuisuutta aikaiseksi tsiljoonallakaan kerroksella, ripsistä tulee tosi kivat ja näyttävät räpsyttimet, eikä tämäkään sotke tai varise päivän mittaan. Pesukin on illalla helppoa. Hamstraan näitä Stockmannin Hulluilta päiviltä aina seuraavaksi puoleksi vuodeksi. :D

Iskeekö teihin siniset ripset? Liian erikoista, vaiko ihanan erikoista?

30.8.2012

Tampereen Asuntomessuilla

Käytiin tuossa Vuoreksessa katsomassa Tampereen Asuntomessut 2012 vielä kun ehdittiin, sopivasti viimeisenä viikonloppuna elokuun alkupuoliskolla. Vaikka minkäänlaisia muuttoaikeita tai sen koomin sisustussuunnitelmia ei ole (vaikka välillä ahdistaakin säilytystilan puute tässä kahden ihmisen jakamassa yksiössä), oli tosi mielenkiintoista tutkailla vastarakennettuja lukaaleja ja ihastella sisustusratkaisuja. Messualueelta löytyi kuitenkin vain tasan kolme kämppää, joihin olisin voinut itseni kuvitella – ainakaan sellaisilla sisustuksilla, kuin mitä asunnoissa oli sillä hetkellä. Hauskoja yksityiskohtia sitten löytyi sitäkin enemmän!

Mun unelmapesästä viitteitä voi muuten tutkailla Pinterestissä taulultani Dream Nest.

Alla joitakin bongauksia messukämpistä, mitä nyt rajatuilta alueilta ihmistungoksessa sai räpsittyä. :D

tampereen asuntomessut 2012 1
tampereen asuntomessut 2012 7
tampereen asuntomessut 2012 3
tampereen asuntomessut 2012 5
tampereen asuntomessut 2012 6
tampereen asuntomessut 2012 14
tampereen asuntomessut 2012 17
tampereen asuntomessut 2012 20
tampereen asuntomessut 2012 8
tampereen asuntomessut 2012 9
tampereen asuntomessut 2012 10
tampereen asuntomessut 2012 11
tampereen asuntomessut 2012 13
tampereen asuntomessut 2012 15
tampereen asuntomessut 2012 19
tampereen asuntomessut 2012 16

Oletteko te käyneet Asuntomessuilla?

29.8.2012

Lady Gagan konsertissa

Eilinen Lady Gagan Born This Way Ball -konsertti oli kyllä huikaisevan hieno. Vaikka miten olen kuullut naisen lauluääntä kehuttavan ja esityksiä ylistettävän, pitää se itse livenä kuulla, että sen uskoo. Ja tosiaan hän oikeasti laulaa, ja myös soittaa lavalla. ...Samalla kun tanssii, hyppii, roikkuu ja tulee pyöritetyksi. Huh huh, siinä on likka kunnossa. Kiitos vain Bernerille lipuista, etkoista A21 Cocktail Loungessa ja kaikille paikalla olleille hyvästä seurasta! Oli huippua tavata toisia bloggaajia ja tuttujen naistenlehtien toimittajia.

Lisäksi mulle nousi tippa linssiin Gagan jutellessa yleisölle itsetunnosta, itseensä uskomisesta, kelpaamisesta ja unelmista. Tuli mieleen juuri tasan eilen kirjoittelemani blogaus Kelpaamattomuuden ja negistelyn kulttuurista, joka sopii teemaan kuin pihvimekko Gagalle. We're all just little freaks. Kaikki meistä tuntevat itsensä joskus ulkopuolisiksi tai jotenkin erilaiseksi – ei ihme, me olemme ainoat, jotka kokevat juuri minun omaa minuutta, muut ovat muita. ...Ja seuraavaksi voisi taas hypätä Neon Genesis Evangelioniin... :D Mutta siis, ymmärryksellä siitä, että meillä on kaikilla lopulta aika samanlaisia kokemuksia, ja vieläpä yksinäisen erityisyyden kokemuksia, voimme samastua muihin ja osoittaa muille sitä hyväksyntää ja myötäelämistä, jota toivoisimme itse saavamme.

gaga gig outfit 2

Päällä mulla oli H&M Trendin hassu, epäsymmetrinen mekko, joka tuntuu päällä asettuvan aina vähän kummallisesti. Onneksi Zana Baynen nahkainen harness pitää mekkoa kurissa. Satuitteko muuten tietämään, että tuo samainen newyorkilainen nahka-asusteiden suunnittelijalupaus on tehnyt myös Lady Gagalle ja tämän taustatanssijoille tilaustyönä noita harnesseja? ;) Niitä näkee ainakin Yoü And I -videolla. Olipahan enemmän kuin sopivaa laittaa oma kappaleeni konserttiin. Siitä onkin hetki, kun Zana Bayne on vaikuttanut päivän asuissani..

Huuliin tosiaan päätyi Viva la Divan violettia huulipunaa sävyssä Very Violet. Innoitus tähän täysin Karkkipäivä-blogin Sannin syytä... :D Tosin mun tummilla huulilla sävy on tummempi kuin Sannin kuvissa, mutta eipä tuo haittaa, näyttää yllättävän hyvältä joka tapauksessa. :D On muuten tosiaan aikamoinen helmi tuo Kickseissä myytävä merkki, sillä huulipunat ovat halpoja, mutta aikamoisen laadukkaita.

gaga gig outfit 4
gaga gig outfit 6
Nahkaharness - Zana Bayne Leather, mekko - H&M Trend, takki - Cristelle & Co, ballerinat - Wonders, sormukset - H&M ja Blue Bayer Design NYC, kaulakorut - H&M Trend ja Efva Attling, huulilla Viva la Diva: Very Violet, kynsissä Chanel - Frenzy
gaga gig outfit 9
gaga gig outfit 1
gaga gig outfit 7
gaga gig outfit 3

Ah, näissä kuvissa tuo hiustenvärin on jotain täydellistä. Todellisuus ei kuitenkaan ihan noin blondi ole, muta ehkä sen pitäisi olla... :D

Muutama suomeksi sanoen paskalaatuinen kännykkäkuva. Vaikka oikeastihan tuollakaan keikalla ei olisi saanut tallentaa missään muodossa, mutta jos nyt yhtään on uskoa brändikoneistoihin ja ammattivalokuvaajiin, olen kohtuullisen varma, etteivät nämä pikselimössöt uhkaa kenenkään toimeentuloa. ;) Toisaalta pikselimössöt myös kuvastavat jollain tavalla omaa katselukokemustani – likinäköisenä ilman laseja sitä ei näe kovin terävästi neljää metriä kauemmas... Gaga poislukien, en vain koe tarpeelliseksi hankkia laseja niin kauan kuin näen luennolla kalvot ensimmäisestä rivistä. :D

gaga gig phone photos 1
gaga gig phone photos 4
gaga gig phone photos 5
gaga gig phone photos 9
gaga gig phone photos 6
Viimeisessä kuvassa Gaga juoksee lavan ympäri Suomen lippu viittanaan. Uskokaa pois. :D

Jos saatte joskus tilaisuuden, MENKÄÄ katsomaan Lady Gagaa.

Keskiviikot kaikille! ^^

28.8.2012

Gagaaa!

Lady Gaga, here I come! Etkojen kautta toki.
Violetti huulipuna on Viva la Divan Very Violet.

Kuva otettu 28.8.2012 klo 16.56

Kelpaamattomuuden ja negistelyn kulttuuri

augusttwentythird 2

Kauneusblogi Temptalian Christine kirjoitti taannoin aivan erinomaisesti negatiivisuuden kulttuurista: itsemme ja muiden kovasta arvostelusta. Christineä innoitti tähän artikkeli Worst Makeup Pictures on the Internet, jossa ruodittiin pahansuopaan sävyyn ihmisten meikkimokia. Kuvat olivat tavallisten ihmisten kuvia näiden toteuttamista meikeistä, netistä poimittuja. Itse asiassa osa niistä oli vieläpä parodioita, tahallisia övereitä, tiesi artikkelin kirjoittaja siitä tai ei. Monet lukijat kyllä tunnistivat tuttuja naamoja.

Christine kirjoitti osuvasti siitä, miten kulttuurissamme on tapana olla aika armoton ja suorastaan kiusata toisiamme. Kritiikkiä kohdistetaan omaan ulkonäköön, ja tietysti myös muiden ulkonäköön. Kuten tiedätte, olen ollut pitkään ihan täsmälleen samaa mieltä, ja tunnistan tekstissä esitetyn ongelman: Kun paasataan nuorten itsetunnosta ja ihmisiin kohdistuvista ulkonäköpaineista, on aika jännää, että kirjoitellaan tuollaisia artikkeleja, tai että televisiosta kuitenkin pursuilee viihdeohjelmia, joissa taviksista tuunataan jotain upeaa – he siis toisin sanoen eivät kelpaa sellaisina kuin ovat.

Heidät asetetaan linssin alle ja peilin eteen. Joskus jopa peilikaappiin. Yleensä ohjelman alussa etsitään ja osoitetaan kaikki ihmisen ongelmakohdat, ja pakotetaan linssin alle asetettu ihminenkin tunnustamaan vikansa, vaikka tämä ei aluksi ymmärtäisikään, mikä ihme nyt on niin väärin siinä miten hän itsensä kantaa. Viesti on osapuilleen tämä: "Siis hyvää päivää mitä vaatteita, siis kattokaa nyt tota kirjavaa ja ryppystä naamaa, siis kato nyt ihminen ittees peilistä millanen sä oikein olet. Ei, siis tää ei todellakaan käy, sä et todellakaan voi jatkaa ton näkösenä, kai sä sen ymmärrät. Mutta ei hätää, me autamme ja teemme sinusta jotain ihan muuta, koska ulkokuoresi muuttamalla sinusta tulee parempi ihminen ja kaikki rakastavat sinua. Koska itsenäsi sä et kelpaa."

Muistan aina erään tietyn jakson ohjelmasta, jossa tuunausten painopiste on kauneusleikkauksissa. Tyttö on surullinen, koska hänen sulhasensa oli jättänyt hänet. Hän aikoo voittaa tämän takaisin – käymällä läpi leikkauksia ja kaikenlaista muutakin ulkomuodollista muokkausta. Kun mies sitten jakson lopussa näkee ulkonäöltään muuttuneen tytön, rakkaus ja mies palaa naps vain leimahtaen takaisin, koska likalla on erilainen tukka, erilainen nenä ja erilaiset vaatteet. Toinen esimerkki tulee mieleen ohjelmasta Morsiusdieetti, jossa tulevat morsiamet laihduttavat ja muuttavat juontajien ohjaamina elintapojaan, jottei morsianten heteronormatiivinen hääpäivä ja avioliitto menisi piloille naisen leviävän ulkomuodon takia. "Katso tätä kuvaa, tällainen sinusta tulee jos et muutu, ja tiedäthän mitä siitä seuraa, sitäkö sinä haluat?"

Aika surullinen viesti, kun sitä kelaa. Kaipa nyt viihdettä ja muodonmuutosohjelmiakin kuitenkin voisi halutessaan tehdä rakentavamman kaavan kautta, ja on varmasti tehtykin. Terveellisissä elämäntavoissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta ihmisten kiusaaminen terveelliseen elämään ei äkkiseltään kuulosta kestävältä ratkaisulta. Tai terveeltä. Toisaalta, mikäs minä olisin muiden puolesta puhumaan ja jotenkin muka tietämään paremmin kun he (tai te) itse, jos tuo lähestymistapa ihan aidosti auttaakin ihmisiä elämään onnellisempaa elämää. Mikään ei raivostuta mua yhtä paljon, kuin toisten puolesta suuttujat ja loukkaantujat, toisia uhriuttavat "sä et vaan tajua, että sua alistetaan kun ajelet karvojasi" -puheet. Jokainen siis nyt kuitenkin olkoot loppuviimein oman elämänsä asiantuntija.

augusttwentythird 1

Olen jo blogini alkumetreillä kirjoitellut oman manifestini toisten ulkonäön arvostelusta ja ennenkaikkea pahansuopuudesta. Sanoinpa minäkin saman, minkä Christine kirjoitti myös loistavasti tuohon tekstiinsä: Virkeen aloittaminen fraasilla "Ei millään pahalla, mutta..." ei ole mikään oikeutus sanoa toiselle pahasti. Se ei mitenkään vähennä omien kommenttien viiltävyyttä tai peittele tippaakaan sitä pahansuopuutta, joka noita aloitussanoja seuraa. Ollapa sitten ihan selkärangan kanssa ilkeä jos on pakko, tai parempi, vaihtaa levyä ja jättää ne ilkeydet väliin. Itseään ei kannata huijata.

Mikään ei kerro meille, mikä on jotenkin kiveen hakatusti ajasta ja paikasta ja omista mielipiteistämme riippumatta kaunista, mikä on oikea tapa pukeutua tai mikä on oikea tapa meikata. Mikä on oikea painoindeksi tai mikä on oikea nenän pituus-leveys-suhde. Kaikilla on oma makunsa ja omat mieltymyksensä, eivätkä ne voi olla väärin. Vääriä ovat vain sellaiset asiat, jotka aiheuttavat muille vahinkoa. Tästä syystä minäkin päätin jo aivan blogitaipaleeni alussa, etten tule pilkkaamaan blogissani kenenkään ihmisen ulkonäköä tai vaatevalintoja, en tavisten, en julkkisten, vaan päinvastoin haluan kannustaa lukijoitani suhtautumaan omaan ja muiden ulkonäköön myönteisesti. Ei "mitä voin tehdä ollakseni paremman näköinen = parempi ihminen", vaan "mitä hauskaa voin kokeilla tänään", tai "miten paremmin ilmaista itseäni pukeutumisella".

naama 5

Kulttuurimme sanelee meille ajasta ja paikasta riippuen, mikä on enemmistön keskimääräinen mieltymys mihinkäkin, mikä on milloinkin muodissa, mihin muottiin meitä milloinkin yritetään änkeä ja minkä perusteella ihmisiä rajataan normien mukaan toimiviksi ja normeja vastaan rikkoviksi. Se ei ole mikään uusi keksintö. "Kaunis" on todella herkästi lähinnä nimi sille, mitä suurin osa ihmisistä tilastollisesti pitää kauniina tai tavoiteltavana, eikä aina kuvastakaan puhujansa yksilöllisiä sielunmaisemia. Kauneutta ei siis aina arvosteta itsenään, vaan se muodostuukin helposti siitä, miten tarkasteltu kohde vertautuu muihin. "En kutsuisi häntä kauniiksi, aika tavallisen näköinen, en kääntäisi kadulla ihmisvilinässä päätäni, jos vastaan tulisi." Mutta miltä näyttää ihminen silloin, jos tätä ei vertailekaan muihin?

Näistä syistä muuten myös inhoan syvästi tiukkoja pukeutumisetikettejä (mistä olen myös kirjoitellut jo vuosia sitten), joiden funktioksi on aikaa myöten tullut pukeutumisen helpottamisen sijaan "kunnioittaa muita" mukautumalla johonkin kulttuurin sanelemaan, ajassa ja paikassa (esim. juhlissa) hetkellisesti vallitsevaan ulkonäköstandardiin. Että kaikilla on kivaa, ja ettei kukaan järkyty toisen epäkelvosta mekkomateriaalista, sukkahousujen puutteesta tai norminvastaisesta kampauksesta. Ne kun ovat aivan tosi oleellisia juttuja ihmisten yhdessäolon ja viihtymisen kannalta. "Mulla olis muuten tosi hauskaa, mutta kun sulla on toi vääränlainen hamonen niin mä en kyllä voi mitenkään nauttia olostani, ja se on sun vika, koska sä rikot etikettiä." -.-

Olen myös Demissä lukenut muinoin keskusteluketjua, jossa meikkaamatonta tyttöä on painostettu meikkaamaan, koska freessiltä näyttäminen on juuri sitä "muiden kunnioittamista". Miksi kyvyttömyys sietää muiden meikkaamatonta naamaa on sen meikkaamattoman ihmisen vastuulla, eikä sen ihmisen omalla vastuulla joka niistä muiden luomunaamoista niin kovasti kärsii, se on mulle mysteeri. Ja kelatkaa: ne nuoret ovat oppineet tuon asenteen aikuisilta ihmisiltä aikuisten maailmasta. Maailmasta, jossa laumaan sulautuminen on suurempi arvo kuin laumasta erottautuminen. Ilmaisukin kuuluu "pistää silmään". "Auts, sattuu toi sun yksilöllisyytes, voitko nyt lopettaa ja olla niinkuin kaikki muutkin."

Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikki tämä on luonteeltaan aikamoisen muuttuvaista, kuten mitkä tahansa muutkin ihmisten väliset sopimukset. Eiväthän naiset ole aina saaneet äänestäkään, tai opiskella. Me päätämme. Me voimme päättää olla toisillemme armollisia. Sitä kautta toivon mukaan opimme olemaan sitä myös itsellemme. :)

Jokaisen omaa itseyttä kunnioittaen, liitän tähän loppuun Lady Gagan biisin Born This Way, enkä ihan vähiten siksi, että tänään illalla suuntaan Pasilaan katsomaan tän monsteriäidin konserttia (JEEEE!!!!). ^^


Mukavaa tiistaitai kaikille upeille ihmisille, joita te kaikki olette!

27.8.2012

We Care Icon: Perfect Hong Kong

240812 5

We Care Iconin kirkkaan viileän pinkki kynsilakka sävyssä Perfect Hong Kong on ollut loppukesän suursuosikkini. Se sopii loistavasti päivettynyttä ihoa vasten ja piristää päivää. Sivellin on tosi pieni, kuten on putelikin, mutta toisaalta se on mulle ihan jees, saapa levitettyä väriä tarkasti ja vähän kerrallaan. Itse lakka on pigmenttirikasta eikä jätä kynsiin viiruja levitettäessä.

Sudin tätä kynsille kaksi kerrosta, kuten lähes kaikkia muitakin laadukkaita lakkoja (huonommat vaativat kolme tai jopa neljä kerrosta, ja vain yksi OPI:n kausilakka on ollut sellainen, etten ole tarvinnut kuin yhden kerroksen). Alus- ja päällilakan kanssa lakka kestää hyvänä lähes viikon. Pitkäkyntiset ehkä saattavat tarvita korjailua jo aiemmin.

Hintaa näillä pikkuputeleilla on 4,50 euroa, joten ihan perikatoon ei tällä pääse. Plussana vielä jokaisesta myydystä We Care Icon-tuotteesta lahjoitetaan viisi senttiä Itämeren suojeluun. Merkkiä voi ostaa Sokokselta* ja Emotion-myymälöistä.

*) = mainoslinkki

Bianco-lahjakortin voittaja!

Kisaan Biancon 65 euron arvoisesta lahjakortista osallistui lähes sata ihmistä, ihanan aktiivisia olitte, ja tällä kertaa teistä onnetar, tai siis satunnaislukugeneraattori, suosi nariaa (23. elokuuta 2012 22.32)!


Lähetähän siis naria minulle sähköpostiin maria.morri@heijastuspinta.fi osoitetietosi, niin pääsee lahjakortti kotia kohti. :)

Onnea voittajalle, ja kiitos kaikille osallistumisesta! :)

Kuva via Bianco

26.8.2012

Fudge Clean Blonde

Nyt kun olen taas vaihteeksi blondimpi, on jälleen käyttöä hopeashampoolle, blondeimmat osat kun vetää aina vähitellen kohti keltaista, ja toivoinpa noiden tummimpienkin hiusten kuparisuuden taittumista kylmempään. Olen käyttänyt KC Professionalin violettiin taitavaa hoitoainetta, mutta koska en tykkää läträtä hiusnaamiolla kovin usein ja tehot tuntuivat aika lieviltä (josko kuitenkin tukkani on sille liian tumma), etsin jotain tykimpää tavaraa.

fudge violet toning shampoo 3

Fudgen Clean Blonde Violet Toning -shampoota kehuttiin sellaiseksi hiusfoorumeiden syövereissä, joten pistin tilausta FeelUnique.comiin menemään. Ja aijaijai, kyllä onkin tehokasta! Tuotetta suositellaan pidettävän hiuksissa korkeintaan viisi minuuttia, eikä yhtään suotta. Meikäläinenkin jo melkein mokasi ja oli pikkasta vailla saada violetit latvat, mutta siis pointti: tää tavara toimii.

Vaaleimmat osat kuntalosta ovat nyt kirkkaampia ja kylmempiä, ja tummimmatkin osat aavistuksen vähemmän kuparisia. Joku voisi kai tuota kutsua latvojen sävyä jo peräti harmaaksi, mutta toisaalta, mitäs vikaa harmaassa on. :D Yksi taianomaisimmista hiusväreistä, if you ask me. Mä tykkäilen muutenkin aina mahdollisimman kylmistä hiusväreistä.

fudge violet toning before and after

Varoituksen sananen silikoneja vältteleville: Fudgen shampoosta niitä löytyy. Toisaalta, tätä tuotetta ei ole tarkoituskaan käyttää joka pesulla, vaan pikemminkin tarpeen mukaan. :)

Pikkaisen tohon mun tukkaan on jäänyt kuparisuutta, syytettäkööt siitä epätasaisesti levittelevää läträäjää. Harvapiikkisellä kammalla kannattaisi käydä kuontalo suihkussa läpi. Noh, onpahan eläväinen sävy. :D

fudge violet toning shampoo 2
fudge violet toning shampoo 1

Jos muuten teillä toveriblondeilla on tukan kellastumisen sijaan ongelmana tukan vihertyminen, mitä lie metallijäämiä vedestä, niin siihen taas tepsii syväpuhdistava shampoo. Herbinan syväputsari on mun lempparini tästä kategoriasta: se on halpa, mutta supertehokas. Sillä lähtee myös ylimääräiset muotoilutuotteet!

P.s. Vielä reippaat kaksi tuntia aikaa osallistua Bianco-kisaan! ;)

25.8.2012

Loppukesää ja rusketuslisää

Kun aurinko vain pilkahtaakin, tää likka vaihtaa jalkaan shortsit ja vilahtaa salamana pihalle lukemaan Clash of Kingsiä. Nyt voinkin jo julistaa itselleni loppukesän, kas kun varjossa alkaa jo olla aika vilpoinen meininki ilman pitkiä hihoja. Tuleepahan muuten aika kova ikävä noita boyfriend-farkkushortseja, haluaisin kulkea koko talven sääret paljaina.

Rusketus sekä purkkiversiona, että luomuna on ollut mulle tän kesän paras asuste. Sen ansiosta on tullut koettua voimakasta vetoa kohti kirkkaita kynsilakkoja ja vaaleita vaatteita, jotka kaikki korostavat tummunutta ihoa. Koska en kuitenkaan halua ihosyöpää, itseruskettavat alkoivat vähitellen kutittaa ihoa ja ennenaikainen rypistyminenkään ei houkuttele, ajattelin pyrkiä pitämään tämän rusketushulluuden vuoden 2012 villityksenä.

Ensi vuonna läträän taas entistä tunnollisemmin korkeakertoimisilla aurinkovoiteilla enkä yritä onkia auringonsäteitä paljaalle iholle huolimatta siitä, että lämpötila oikeasti vetää pikemminkin kananlihalle kuin aurinkorannalle. Betakaroteenilisää sen sijaan saatan syödä jatkossakin, ellen sitten kehitä intohimoista suhdetta porkkanoihin.

240812 1
Paitis - Gina Tricot
Shortsit - H&M
Kello - Michael Kors
Sandaalit - Havaianas (via Spartoo)
Aurinkolasit - Asos
Kaulakoru - Efva Attling

240812 4
240812 2
240812 3

Tänään juhlitaan muuten Tampereen ensimmäisiä venetsialaisia! Viime vuonna venetsialaisten ja muinaistulien yön juhlimiset hoidettiin mökkimaisemissa, kuten tietysti mökkikauden päättämiseen sopii, mutta tänä vuonna jää kaupunkikarkeloimiseksi. Pitää lykätä mun mahtavia suunnitelmia koristella mökkipuutarha muumit mieleentuovilla paperi- muovilyhdyillä, a´la Clas Ohlson. Mutta nämä ovat joka tapauksessa yksi vuoden tunnelmallisimmista juhlista, jo nuo nimet saavat aikaan mussa odottavaa värinää. ^^ Ajattelen koko ajan vain lamppuja ja tulia pimeässä ja lempeässä kesäyössä, pensaiden havinaa ja lämpimän shaalin, johon kietoutua puutarhassa vaellettaessa.

Mukavaa lauantaita!

P.s. Muistakaa se kilpailu! ;) Tai älkää pelkästään muistelko, vaan osallistukaas kans. ;)

24.8.2012

230812

Ennen tätä kesän toista tulemista heitin jalkaan uudet suosikkini, ASHin kiilatennarit. Niiden ympärille rakensin muun asun. COSin ohuempi, lyhyt jakku on sopivan skarppi tennareiden kaveriksi. Lempifarkut on heti ilman viilennyttyä aika no brainer, Dr Denim on vaan vienyt täysin mun sydämen.

augusttwentythird 3
augusttwentythird 6
augusttwentythird 5
augusttwentythird 4

Viikonloppuja!

P.s. Muistakaa osallistua kilpailuun, mikäli haluatte voittaa lahjakortin Biancoon! ;)

Tupla-P.s. Olisko siinä kans Sandran Nelly-mallistosta aika päheät buutsit syksyn juhlallisempiin tunnelmiin... ;) 11. 9. tule nopeammin!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...