8.11.2012

Marraskuista inspiraatiota tuskailuiltoihin

Tiedän ehkä jo toistavani itseäni, mutta kouluhommat painaa päälle niin infernaalisella hulluudella, että pieni muotibloggari täällä nieleskelee, nukkuu liian pitkään, liikkuu liian vähän, käyttää liikaa punaviiniä ja tuijottaa pakokauhun partaalla kalenterista sen eteenpäin kuluvia päiviä. Mutta onneksi asia on juuri niinkuin juuri Ylellä matematiikan tuskallisuudesta uutisoitiin: ajatus on aina pahempi ja stressaavampi osa, kuin itse suoritus. Hulluus helpottaa aina hetkeksi, kun pääsee työn touhuun. Jos pääsee (muistatte ehkä sen nieleskelyn). Mä olen ehkä joku mestari asioiden lykkäämisessä silloin, kun ne alkavat rakentua päässä liian suuriksi tai pelottaviksi. ....Mikä siis ei tippaakaan auta asiaa.


Näistä syistä myös bloggaaminen on vähän kärsinyt, enkä ole jaksanut postailla kaikesta, mistä olisin halunnut, kuten parista uudesta meikkilöydöstä, siitä miten upeat mun uudet silmälasit on, mikä tämä jännittävä Indiedays Inspiration -blogiyhteisöhomma oikein on (olette varmasti jo bonganneet bannerin tuolta sivuoikealta, sekä uuden mainospaikan ihan blogin yläreunassa), mitä kaikkea jännää piraattirintamalla on tapahtunut (mm. maailman suurin levy-yhtiö Universal Music käänsi piraattikelkkansa täysin), miten upee tyyppi Bruce Lee oli, miten pettynyt olen ollut Barack Obamaan tai ylipäätään pääsyt tekemään sitä, mitä rakastan toiseksi eniten maailmassa: valokuvaamaan kauniita asioita. Ja itseäni. :D

Mutta tässä toteutan nyt ainakin yhden asian, mitä olen uumoillut myös tekeväni: parhaita inspiraatiobongauksia Internetin syövereistä. Nämä piristävät aina mun päiviäni, joten toivottavasti ne piristävät myös teidän iltaanne. :)

Postauksen ensimmäisessä kuvassa kiehtoo täysmusta syyslook: villakangastakit on vaan ihan parhaita. Olenkin jo tyytyväisenä kääriytynyt omaan viime talvena hankkimaani meltonvillaiseen takkiin, joka pitää tuulen loitolla erittäin tehokkaasti ja lämmittää hulluna. Niin hulluna, että pikkupakkasillakin meinaa tulla kuuma se päällä. Matalakorkoiset kengät takin seurana tekevät kokonaisuudesta rennon, ja vastaavasti korkeammilla koroilla fiilis jykevöittyy, naisellistuu ja nousee taas astetta skarpimpaan suuntaan. Olenpa itsekin huomannut tänä syksynä suosivani yhä enemmän matalia nilkkureita, nauhoilla ja ilman.

Samaa kokomustaa syysvibaa näkee myös DKNY:n syksyn 2012 mainoskuvissa.


Ja tartteeko sanoakaan, että tuo takki nahkahihoineen kyllä kelpaisi mullekin.;)

Kiiltäväpintaiset housut vetävät ilmeisesti aina syksyn tullen mua puoleensa. Suuri unelmani olisikin, että Dr Denim tekisi Plenty-housuistaan mustan kiiltävän version, nythän valikoimassa on vain harmaan metallinen. Korvikkeeksi löysin Gina Tricotilta kympin pökät, jotka näyttävät ah niin hyvältä päällä, mutta ovat ah niin kylmät ja ah, kuinka ne valuvat koko ajan lanteilta alas. Tästä syystä mä suosin selkeästi korkeavyötäröisiä housuja. Jännää kyllä, aina ne vyötkään eivät nimittäin auta. Liian pyöreä tai korkea lantio kai, tai jotain.

...Vaikka kyllä vyöt hyvältä näyttävät, ei siinä mitään. ;)

Source: thefancy.com via Maria on Pinterest

...Eikä mun Converse-intoiluni, joka nyt on vuosien jälkeen nostanut hämmästyttävästi päätään, ole sekään kadonnut mihinkään. Sillä vaan saa ihan omanlaistaan lunkkiutta ja huolettomuutta muuten siistiin ja huoliteltuun asuun.


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, toivotan teille mukavaa torstai-iltaa ja näin jo etukäteen alkavaa viikonloppua! Meillä opiskelijoilla taas kun tunnu mitään viikonloppuja olevankaan... :D

4 kommenttia :

Enni kirjoitti...

On kyllä ihania asuja, voi vitsit!

Anonyymi kirjoitti...

No, Obama on Yhdysvaltalaisittainkin keskustaoikeistolainen. Republikaanit juoksevat kovaa vauhtia oikealta laidalta ulos, joten demokraatit siirtyvät keskustaan sen molemmin puolin. Ennestäänkin heikko vasemmisto ajetaan maassa vieläkin pienempään marginaaliin, vaikka sille yhdyskuntaa katsellen on löytynyt tilausta 30-luvulta asti. (Kannatus on toki eri asia.)

Levy-yhtiöpomo on nyt päässyt noin 15 vuoden päähän nykyajasta. En kuitenkaan usko mielen todella muuttuneen: DRM:ää tungetaan joka paikkaan. Bluray:t, HD-televisiot, tietokoneet, jne. ovat kaikkea muuta kuin vapaita. Ne ovat täynnä kaikennäköisiä käytönestoja.

Maria Morri kirjoitti...

Enni, joo, mun tuolta Pinterestistä löytää lisää bongauksia. :)

Anonyymi, no ei toikaan vielä mitään, mutta ihan yhtä paskoja päätöksiä siellä on tehty kuin Bushinkin aikaan. Täähän oli tää vitsi Obamasta ja Romneystä, että vähän niinkun Pepsi Ja Cokis: samaa paskaa eri värisissä paketeissa. ;)

Asennemuutos on tärkeä kehitysaskel kopiosuojausten ja käyttöestojen poistamisessa kulutustuotteista kautta linjain. Luultavasti Universal saa hommansa ja settinsä nyt kuntoon, ja kun muut huomaavat et hitto toihan toimii, seuraavat perässä, ihan vaan koska raha. Mikä mua kiinnostaa on se, että jos ei ole enää tekijänoikeuksia, joiden varjolla yritetään tyrkyttää lainsäädäntöön valvontaa ja ties mitä, minkä varjolla niitä asioita sitten yritetään seuraavaksi ajaa.

Enni kirjoitti...

Kiitos vinkistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...