19.10.2012

Maison Martin Margiela for H&M Lookbook

Olette ehkä jo nähneetkin blogeissa kuvia uudesta Maison Martin Margielan ja H&M:n yhteistyömallistosta, mutta siltä varalta ettette, tässä omat suosikkini marraskuussa kauppoihin ilmestyvästä kokoelmasta. Tsekkaa lisäotteita Lookbookista esimerkiksi Fashionista.comista.

MMM:n yhteistyömalliston vaatteet ovat kuin uusintaversioita aiempien vuosien vaatekappaleista, joten fanit löytänevät varmasti jotain heitä puhuttelevaa. Pidän itse erityisesti lookbookin kokomustista asuista (yllättävää, kyllä), ylisuurista housuista, kahlemaisesta kaulakorusta ja kitaranmuotoisesta laukusta miesten malliston puolelta. Ihan kaikelle en suinkaan lämpeä: kirkuvanpunaiset jättimekot ja muhkeaakin muhkeammat toppatakit saavat olla minun puolestani keskenään.
Monet olivat malliston julkistamisen aikaan huolissaan siitä, että aiemmin niin niche-brändinä tunnettu Maison Martin Margiela myisi sielunsa tai pilaisi maineensa tai jotain vastaavaa, mutta kuten Johanna Piispan tekemästä haastattelusta uusimmassa Costumessa voi lukea, brändi pitää tätä yhteistyötä vain luontevana liikkeenä. Muotitaloa miellyttää muodin demokratisoiminen, jota tietysti edulliset, huippusuunnittelijoita valonnopeudella jäljittelevät ketjumerkit jo muutenkin edustavat.

Jotkut nyrpistävät nenäänsä ajatukselle siitä, että se oma, kuukauden vuokran verran maksava vaatekappale ei olekaan enää uniikki, mutta kas mitä yllätyksiä sitä voisikin tulla vastaan, kun alkaisi oikein jäljittämällä jäljittämään, mistä sen superluksusmerkin vaatteen idea ja toteutus on peräisin. Siinä voisi käsitykset uniikkiudesta karista nopeammin kuin pankkitili ehtii tyhjetä. Myös Johanna Blakley on maininnut tämän puhuessaan TED:issä muodin tekijänoikeuksista. Sitä paitsi, tyyli kumpuaa ihmisestä kokonaisuutena, siitä miten vaatteensa kantaa, yhdistää ja miten oma fyysinen olemus, ruumiin kaarteet ja muodot "tulkitsevat" vaatteet ja asusteet.

Yksinään vaatteet eivät määritä ihmistä, eivät koskaan.

4 kommenttia :

Laura K kirjoitti...

upea tuo valkoinen iso neule!! :)

Domi kirjoitti...

Viimeinen kappale oli täyttä asiaa. Tuhansia maksava highstreet voi olla jonkun päällä sen näköinen, kuin se olisi ketjuliikkeestä ja päinvastoin. Onneksi makuja on monia, kantajia myös. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Ajatus ylisuurten vaatteitten räätälöimisestä pienemmiksi on juuri sellaista nerokkuutta, jota MMM:lta voi odottaa. Nuo mustat housut näyttää upean veistoksellisilta ja hoikkavyötäröinen jakku täydentää siluetin kauniisti.

imlacking kirjoitti...

Toi laukku/kitaralaukku on kivan näköinen mutta 300e hinta ei houkuttele.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...