30.7.2012

Liukuväri

Olen taas vähän blondimpi. Liukuvärinä. Oi onnea, voin olla blondi JA kasvattaa omaa väriä samalla kertaa. ;) Ja mikä tärkeintä, ei tarvitse työntää päänahkaan enää niitä varsinaisia hiusvärejä, joille vähän pelkäilen vähitellen herkistyväni. Ja mikäli tämä blondimpi olo nappaa pitemmäksikin aikaa, aina voi vaan jatkaa tuon latvan raidoittamista ilman pelkoa siitä, että tukasta tulee jälleen juurikasvupainajainen. Ja ihanaistakin ihanampaa: lyhyt puoli on lyhyimmistä kohtaansa nyt kokonaan ihkaomaa sävyä!

Kuten alla häämöttävistä kuvista voitte nähdä, tuo liukuväri on todella, todella huolellisesti häivytetty, eikä mitään selviä rajoja ole kertakaikkiaan nähtävissä. Blondit raidat sekoittuvat ansiokkaasti vielä viime kerralla laitettuun tyviväriin, joka puolestaan sekoittuu juuresta puskevaan omaan väriini, joka siis saa nyt kasvaa ihan rauhassa.

Tukkakin on kuulemma pysynyt ihmeellisen hyvässä kunnossa, yhä vain, huolimatta puolen vuoden aikana tehdyistä vaalennuksista (lähtötilannehan oli melkein musta) ja jatkuvasta suoristusraudan käytöstäni. Selkeästi keratiinihoitoaineiden käyttäminen on kannattavaa, kuin myös kunnolla kosteuttavien hoitoaineiden käyttö ylipäätään. Kuivahan se on ja tulee aina olemaan, ei siitä mihinkään pääse, mutta se ei ole *kuollut*. Kaikki kun on suhteellista.

Surua on vähän puserossa siitä, että tämä saattoi hyvinkin olla viimeinen kerta, kun vierailin luottokampaajallani. Toivon kaikkea hyvää hänelle tulevaisuudessa, mihin ikinä jalat hänet seuraavaksi vievätkin. Miia on ollut taitavin ja ihanin hiusihminen, johon olen so far törmännyt, ja siitä olen hyvin iloinen.

Näissä joissakin kuvissa näyttää vähän siltä, kuin tukassa olisi paljonkin tuollaista punaisuutta, mutta se on kyllä optinen harha. Sävy on luonnossa lähinnä viileä. ...Samoin ekassa kuvassa näytän jotenkin ylipunaiselta ja tummalta, mutta sikäli kuin luomurusketus on tarttunut tehokkaasti melkein kaikkialle muualle paitsi naamaan (ja koska en ole enää kuukauteen käyttänyt itseruskettavia), sekin on optinen harha. :D

heat wave 17
heat wave 13
heat wave 14
heat wave 11
heat wave 8
heat wave 10
heat wave 16
heat wave 12
heat wave 15

Olipahan muuten komeat ukkoset viikonloppuöinä! Hervannassa jyrisi ja diskostroboili (ilman mitään liioittelua) varmaan yli tunnin putkeen. Onneksi kerrostalossa asuessa voi olla pelkäämättä ja keskittyä salamabongailuun, sen sijaan muistan, miten aikoinaan omakotitalossa Saarijärvellä sai juosta ukkosen kanssa kilpaa ympäriinsä irrottelemassa laitteita pistorasioista, tsekkailemassa kaatuilevatko puut pihapiirissä, palaako missään... Monesti siinä kävi kyllä sillä tavalla, että ukkosen huomasi siitä, että modeemi lakkasi toimimasta salaman rikottua sen sijoilleen. Mehh.

Mukavaa maanantaita kaikille teille loistaville ihmisille! ^^ (Huomaatteko, iloitsen maanantaista, koska se ei ole sunnuntai. :D)

10 kommenttia :

Sanna Einola kirjoitti...

MItäköhän mä keksisin mun hiuksille, vuos sitten mietin jos värjäis ihan kirkkaan punaset, mut sit varmaan niit pitää vähähän väliä värjää ku haalistuvat helposti.

Maria Morri kirjoitti...

Joo, kirkkaat värit on siitä hankalia, että ne haalistuu tosi nopeeta. :/ Tietysti sävyttävillä hoitoaineilla saa kestoa pidennettyä!

Sanna Einola kirjoitti...

Nii, jotain sellasta sävyttävää juttua pitäis sit käyttää.
Pst, sul on väärä linkki mun blogiin ;)

Maria Morri kirjoitti...

Ai onko, voi dääm :o Readerissa mul on ihan oikein ja ton pitäs tulla sieltä, mutta tsekataan! :D

Aurora kirjoitti...

Tosi hyvännäköinen! Blondi liukuväri on munkin ykkösjuttu nyt, tosin ihan vaan törkeästi juurikasvusta saatuna :D

:) kirjoitti...

Vitsi sulla on kyllä super makeet hiukset! :) itse olen haaveillut lyhyitä niskapituisia hiuksiani takaisin, mutta kun on vasta päässyt kasvattamisessa vauhtiin. Ja jotenkin tuntuu että nää on kuivempaakin kuivemmat monien värjäyksien ansiosta.

Maria Morri kirjoitti...

Aurora, mut sulla se ei kyllä näytä törkeältä! ;) Ja kiitti ^^

:) Tänks! Suosittelen kokeileen tukan kosteuttamiseen esimerkiks Four Reasonsin sinisessä suihkepullossa olevaa jätettävää hoitsikkaa, se on toiminut mulla ihan kivasti. :) Monet käyttävät myös erilaisia öljyjä, esim. jojobaöljyä, kookosöljyä, avokadoöljyä, karitevoita jne. hiustensa kosteuttamisessa. :) Ite en ole noita pahemmin testaillut, mutta niistä löytyy googlettamalla kyllä tietoa ja kokemuksia! :)

Sed kirjoitti...

Hervannassa mäkin ihailin salamointia lasitetulla parvekkeella viltin alla :) Aivan ihanaa! Vähän ihmettelin, kun joku hullu lenkkeili siellä myrskyssä.

Aivan upea liukuvärjäys. Itsellä houkuttelisi tehdä sinisellä liukuvärjäys (hiukset tällä hetkellä mustat kokonaan). Sinisessä vaan epäilyttää se haalistuminen ja liukuvärjäyksessä se, että se täytyisi melkeinpä kampaajalla tehdä. Pitää vielä miettiä...

Katja kirjoitti...

Upeet hiukset! Tässähän alkaa melkein itekki lämpeen liukuvärjäykselle..:P

JA..Samaistun niin paljo tohon tekstiisi salamabongailun kätevyyteen kerrostalossa, kun takana on lapsuus ja nuoruus omakotitalossa maalla!

Maria Morri kirjoitti...

Sed, vau, kuulostaa ihanan tunnelmalliseslta! :) Sininen kuulostaa tosi rohkealta vedolta, mutta joo, siinä varmaan ihan sama juttu kuin punaisessa. :/ Mutta toisaalta, kerrankos sitä, kaipa siihen voi sitten heittää jonkun neutraalimman värin vaikka ihan kotona, kun on sininen aikansa elänyt ja ollut? :) Ja kiitti!

Katja, kiitos kiitos. :) Toi on mun silmää siitä miellyttävä liukuvärjäys, koska sitä ei välttämättä nopealla vilkasulla edes heti tajua sellaiseksi, ja jossain valossa koko pää näyttää niin vaalealta raitakasalta, että ihan kuin oliskin koko pää blondina. :) Hehe, joo sama historia kans itellä ton omakotitaloasumisen kanssa. ^^

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...