5.6.2012

Silent Hill

Source: google.fr via Maria on Pinterest


Katsoin hiljattain pitkään katsomislistallani olleen elokuvan, pelisarjaan Silent Hill perustuvan samaninmisen leffan, Silent Hill (2006). Häpeäkseni on tunnustettava, etten ole perehtynyt kyseiseen peliin millään tavalla, joten aika kylmiltään tuli heittäydyttyä tähän maailmaan. Se toimi ihan ookoosti, mutta varmaan paljon enemmän olisi saanut irti, jos tuntisi noita pelejä, mene ja tiedä.

Elokuva kertoo Rosen (ihq Radha Mitchell) ja tämän adotiotyttären Sharonin matkasta Silent Hillin aavekaupunkiin ottamaan selvää, mikä saa Sharonin kävelemään öisin unissaan ja kiljumaan kaupungin nimeä. Rose menettää auton hallinnan ja lyö päänsä. Kun hän herää, Sharon on poissa, ja Silent Hill on sankan usvan peitossa. Rose lähtee etsimään tytärtään synkkiä salaisuuksia ja pelottavia olentoja sisäänsä kätkevästä Silent Hillistä, ja samalla Rosen mies Christopher (ihq Sean Bean) etsii Rosea ja tytärtään.

Silent Hill
tuntuu kestävän ikuisuuden, vaikkei ole tavanomaista pidempi pätkä, ja leffaa katsoessa tuntee itsekin vajoavansa johonkin utuiseen sumuun... Varsin sopivaa, sanoisin.


Juoni ei ole mitenkään poikkeuksellisen nerokas, jos nyt ei täysin ennalta-arvattavakaan, mutta eniten pidän hahmoista ja niiden näyttelijöistä. Radha Mitchell ja Sean Bean ovat takuuvarman loistavia, ja naispoliisina hillityn sopivasti bad-asseileva Laurie Holden (myös Walking Deadista tuttu!) on ihana. Hirviöt ovat sopivan pelottavia ja huonovointisuutta aiheuttavia, vaikka välillä pelottelukohtaukset tuntuvatkin menevän pituudeltaan jo vähän överiksi. Kuitenkin sumuisen, ränsistyneen kaupungin estetiikka puree, ja ilmeisesti on erinomaisen uskollinen myös pelisarjalle.

Pelimäisyys tuntuu leffassa muutenkin hahmojen aktiivisen toiminnan ja palapelimäisen mysteerinratkomisen kautta sekä ehkä yllättävästi myös sen kautta, että Rose *juoksee* paikasta toiseen sen sijaan, että hän kyyristelisi silmät lautasina jokaisen nurkan takaa. Tässä leffassa naiset rokkaa, ja Sean Beanin hahmo onkin melkein sellainen lutuinen kiintiömies. Loppujen lopuksi kuitenkin hänen hahmonsa on erittäin tärkeä loppuratkaisun kannalta.



Silent Hill toi hyvin läheisesti mieleen Resident Evil -pelisarjasta tehdyn samannimisen leffasarjan ensimmäisen elokuvan, yllättäen nimeltään Resident Evil, ja haluan korostaa, että nimenomaan tuon ensimmäisen osan. (Kaikki muu on kuraa.) Tunnelma on erilainen. Siinä missä Resident Evilissä mätkitään hirviöitä, Silent Hillissä niitä paetaan. Ei olekaan yllättävää, että IMDB:ssä molemmilla leffoilla on sama pistemäärä: 6,5.

Jos siis diggaa peleistä tehdyistä leffoista, tai kauhupläjäyksistä noin muuten, Silent Hill on erinomaisen siedettävä, jopa viihdyttävä. Se vetosi allekirjoittaneeseen tunnelmallaan, näyttelijöillään ja herätti ihastusta kauniilla musiikillaan, joka on sekin pelisarjasta suurelta osin lainattua. Alla eräs kauneimmista leffan lirkutukista.

7 kommenttia :

Maria Morri kirjoitti...

...Ja pitäisikö lisätä, että kyllä alkoi kiinnostaa nyt tuo pelikin... :P

Dweia kirjoitti...

Mie suosittelen tutustumaan tuohon pelisarjaan. :) Tuo elokuva ei ole huono mutta kyllä koko idea käy paremmin selville peleistä.. Silent Hill on maailma, jossa painajaiset käyvät toteen ja sieltä ei valitettavasti voi, ainakaan kovin helpolla, päästä pois.

Rosa M. kirjoitti...

Itse noita pelejä digailevana petyin leffaan suunnattomasti. Etenkin toka Silent Hill peli aiheutti suurinta hupia koska James..
En vaan yksin uskalla pelaa noita, aina oltava kaveri messissä. Sama esim. Forbidden Sirenin kanssa, että jos innostut Silent Hilleistä, niin tsekkaa Sirenkin, ellei ole jo tuttu. Kauhupelit on rakkautta.

Rosa M. kirjoitti...

Aijoo, mutta elokuvateatterielämyksenä toi oli viihdyttävä. Plevnassa oli mun ja kavereitten lisäks vaan muutama muu, kun Rose pamautti päänsä auton rattiin, sanoi joku reippaaseen ääneen "poks" ja kaikki vähäiset katsojat höröttelivät naurusta ja muutamissa muissakin epäsopivissa kohdissa tunnelma oli varsin hilpeä.

Maria Morri kirjoitti...

Dweia, joo uskon, onhan siinä pelissä paremmat mahiksetkin käsitellä asiaa, kun on enemmän aikaa ja tilaisuuksia... :)

Rosa M, hehe, en sinänsä ihmettele kauheasti jos petyit, eihän tuo nyt mikään kovin loistokas leffa ole, mutta on sitä toisaalta huonompiakin... :D Doom esim. oli kans idealtaan ihan hupsu ja The Rock hassu pääosanesittäjä, mutta oli se silti vähän eeh... :P Haukottelin kyllä Silent Hillinkin kohdalla pariin otteeseen, jälkipuoliskolla. Ja hauska tuo leffateatterikokemus! :D

FS ei ole tuttu... Periaatteessa tykkään kauhupeleistä, mutta niiden pelaaminen on kans hirrrrveetä. :D Oon kertonutkin miten oon huutanu ja kiljunu ääneen Amnesiaa pelatessa. x)

Anonyymi kirjoitti...

Poikaystävän kanssa kun kyseinen leffa katsottiin, niin kyllä se aika monessa kohdassa kertoi miten jutut liityiväit peliin. Eli ilmeisesti pelejä pelanneena saa paljon enemmän irti kuten arvelitkin, mutta ei hän leffasta kuitenkaan mitenkään erityisen paljoa tykännyt. Ihan ookoo. Mutta pelit kuulemma erittäin hyviä. :)

Maria Morri kirjoitti...

Joo näinhän se usein tuntuu menevän. :) Myös kirjoista tehdyistä filmatisoinneissa on aika usein ihan sama juttu! Ja niissäkin oikeastaan harvoin päästään ihan yhtä henkeäsalpaavaan lopputulokseen kuin alkuperäisformaatissa... :P

Watchmen tosin oli kyllä aika kiitettävällä tavalla siirretty sarjiksesta valkokankaalle, se pitää sanoa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...