>

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Senttini Halla-ahon tuomiosta

Tätä on nyt käsitelty, puitu ja analysoitu varsin paljon blogeissa ja mediassa. Jussi Halla-aho sai kuin saikin KKO:lta tuomion uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, ja vieläpä kovemman tuomion kuin aiemmin. Minä en pysty pitämään tuomiota oikeudenmukaisena, vaikka miten dissaisinkin Halla-ahon yleistä mielipidelinjaa, ilmaisua tai tapaa toimia median kanssa. Uskallankin epäillä, että mikäli tämä tapaus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen päätyy, keissi kaatuu. Voin toki olla väärässäkin. Tsek myös aikaisempi pohdiskeluni aiheesta vuodelta 2009.

Luotan siihen, ettei minun tarvitse sentään perustella erikseen lukijoilleni, miten voin olla tätä mieltä ilman, että olisin itse rasisti. Kaikki blogiani edes vähän lukeneet tietävät kyllä arvoni ja vakaumukseni ja sen, miten äärimmäisen vakavasti otan ne.

110612 1

En ala ruotia keissiä itse nyt sen enempää, koska monet muut ovat siitä jo puhuneet minua paremmin. Kehoitankin lukemaan nämä postaukset ajatuksella:

Pertti Jarla, sarjakuvantekijä: Vielä Halla-ahon tuomiosta

Otto Lehto
, Vihreät: Halla-ahon tuomio on vääryys

Samuli Pahalahti
, Piraattipuolue: Sananvapaus on aina vaarassa

Piraattipuolue
: Halla-ahon tuomiosta

Erityisesti Vihreiden Otto Lehto sanoi tuossa postauksessaan harvinaisen hyvin:
"Mutta sananvapaus on arvo, josta ei pidä tinkiä - etenkään silloin, kun on asian esittäjän kanssa eri mieltä asiasta. Vihapuheen käsite on mielestäni vaikea ja jopa vaarallinen, koska sillä voi perustella hyvinkin monenlaista sensuuria. Voi olla, että sillä on käyttönsä, mutta ennen kaikkea sillä on väärinkäyttönsä - kuten nyt on jo moneen kertaan nähty.

Sinänsä toki sananvapaudellakin on rajansa: tahallista loukkaamista ja henkilökohtaista panettelua ei pidä sallia. Siinä vaiheessa poliisilla ja sensuureilla onkin asiaa puuttua peliin, jos uhottelu menee henkilökohtaisuuksiin tai suoranaiseen panetteluun tai väkivallalla uhkailuun.

Mutta on oltava varovaisia, että raja pidetään selvänä, eikä vihapuhelainsäädännöstä tehdä henkilökohtaista lyömäasetta toisinajattelijoita kohtaan tai arbitraarisen valtion sensuurin häikäilemätöntä apuvälinettä. Muuten kukaan meistä ei ole turvassa - ja sijaiskärsijöinä ovat demokraattinen keskustelukulttuuri, totuuden tavoittelu ja vapaa yhteiskunta laajemminkin."

Samoin Samuli Pahalahti, piraatti, tiivisti hyvin:
"Sananvapaus on yksi tärkeimmistä ihmisoikeuksista - miten voimme vaatia tai edes olla tietoisia mistään muusta, jos siitä emme saa puhua vapaasti? Jos sananvapautta uhataan, niin kaikkien ihmisoikeuksia arvostavien ihmisten tulisi nousta puolustamaan sitä."
Nämä ajatukset voin allekirjoittaa koko sydämeni pohjasta.

9 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Lisaa vetta vaan myllyyn. Ei tuo tuomio munkaan mielesta millaan tapaa oikeudenmukainen ole. Ei, vaikka Halla-Ahon kanssa en yleensa mistaan samaa mielta olekaan.

Maria Morri kirjoitti...

Joo, samaa mieltä ja samoilla linjoilla.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on kyllä tosi paska korkein oikeus. Ei ole riippumaton, vaikka pitäisi olla eli korruptiosta saa puhua. Hassua miten kaikki tuomiot tuppaavat olemaan joko poliittista eliittiä tai yritysmaailmaa suojelevia. Taitaa GRECO löytää kaikkea jännää..

Sitä tässä kuitenkin kieli pitkällä odotellaan, milloin Kaleva-lehti ja eräs sen pääkirjoittaja joutuvat käräjille. Tuomiohan on nyt saatu ja valtakunnansyyttäjä linjansa valinnut.
Ai eikö tule tapahtumaan? Kuinkas se nyt näin kävi?

Jarlan blogissakin asiasta keskustellaan tutuin äänenpainoin. Hienoin kommentti lienee ysahamalla, joka kokee omaavansa mielipiteitä, joita ei saa rangaistuksen uhalla loukata. Eikös tasapuolisuuden perusteella näitä ole silloin myös ateistilla? Uskovaiset, turpa rullalle siis jumalasta, se loukkaa uskonrauhaani!
Jaa mutta eihän tuo uskonrauha koskekaan kuin uskonnollisten yhteisöjen mielipiteitä. Mitenkäs se noin? Mahtaakohan sellaisen perustaminen edes onnistua ateistilta? (Kannattaisikohan vapaa-ajattelijoiden pystyttää sellainen?)

Maria Morri kirjoitti...

Tuo uskonrauhapykälä kyllä joutaisi hiiteen Suomen laista. Eikö meille riitä se, että väkivaltaan yllyttäminen ja uhkailu ovat kiellettyjä, mihin me tarvitsemme uskonrauhapykäliä, jotka asettavat erilaiset katsomukset eriarvoisiin asemiin riippuen siitä, katsotaanko niitä uskonnoiksi vai ei. Pilkkaa ja arvostelua taas uskonnoista pitää saada tehdä siinä missä kaikista muistakin ideologioista...

Hanna kirjoitti...

Nyt olen anonyymin kanssa eri mielta korkeimman oikeuden riippumattomuudesta. Halla-aho on kuitenkin tuomittu ihan suomen lakiin pohjautuen - vika ei ole KKO:ssa, vaan lainsaadannossa. Uskonpilkan ei pitaisi olla laitonta. KKO ei aseta lakeja vaan valvoo, onko niita rikottu vai ei.

Anonyymi kirjoitti...

KKO:n pitäisi valvoa myös perusoikeuksia, jotka kävelevät lakien ylitse. Lisäksi tuomioistuimilla on merkittävää tulkintavaraa.
Ja kyllä heillä tuppaa olemaan aika sovitteleva linja valtavirtapolitiikkoihin nähden. En usko, että jonkin muun puolueen edustajaa olisi edes syytetty saati sitten tuomittu.
Välimiespalkkioidenkin turvaamisesta siellä huolehditaan.

Jos vetoaa EIT:n tuomioihin, pitäisi huomioida myös sen yleinen linja, joka on se, ettei sanomisiin käytännössä puututa, ellei ole vaara, että suoraan sen perusteella jollain lähtee mopo käsistä.

Anonyymi kirjoitti...

Suomen rikoslaissa, 7 luku 10 § kertoo, että uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy, mikäli:

"...julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta."

Alkuosa tästä on ehkä hieman vanhanaikainen, ja sitä voisi muuttaakin. Kyllähän nykypäivänä kristinuskosta (kuin myös muistakin uskonnoista) tehdään jatkuvasti pilaa, niin sanallisesti kuin myös pilakuvien muodossa. Osa kristityistä vetää niistä herneen nenäänsä, osa ei. Eikä tällaista toimintaa silti katsota uskonrauhan rikkomiseksi, onneksi.

Mutta loppuosa on mielestäni sellainen, joka tulisi ehdottomasti pitää laissa!

T: Liberaalikristitty

Anonyymi kirjoitti...

Niin jatkan vielä tuosta Halla-ahon tuomiosta. Minun mielestä se oli ihan oikeutettu: on paksua väittää, että islam olisi vain ja ainoastaan pedofiliauskonto ja että somalikerjäläisten elämäntyyli olisi suorastaan geneettisesti periytyvä piirre. Halla-aho on esittänyt raskaita väitteitä, en ole tosin lukenut miten hän on väitteitään perustellut. Tulee vaan sellainen fiilis, että tuollaisten väitteiden takana seisova mies ei voi kovin paljoa tietää uskonnoista.

Liberaalikristitty

Maria Morri kirjoitti...

Minusta tosiaan tuohon kirkollisten toimitusten rauhoittamiseen riittää se laki julkisrauhasta. Tai jos ei, siihen voidaan muotoilla kaikkia vastaavia toimituksia koskeva kohta. :) Eihän ole reilua, että uskonnottoman hautajaistilaisuutta saisi häiritä, mutta uskontokunnan vastaavaa ei...

Mitä tulee H-a:hon, suosittelen tosiaan perehtymään tuohon tapaukseen ihan kokonaisuudessaan. Media on revitellyt niillä syytteenalaisilla kohdilla ja viitannut kontekstiin täysin kintaalla, minusta on aika olennaista olla tietoinen, miksi ja missä yhteydessä ne asiat on sanottu.

H-a:han ei väittänyt, että islam olisi "vain ja ainoastaan" pedofiliauskonto, eikä puhunut kyllä tasan mitään "somalikerjäläisistä". ;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...