26.6.2012

Game of Thrones -tunnari fanien soittamana


Ah, mä voisin vaikka itkeä kuunnellessani tätä versiota Game of Thrones -sarjan tunnarista. Jason Yang on soittanut viululla kaikki tunnusmusiikin eri osaset ja liittänyt ne yhteen. Ah, miten mahtavia asioita digiaikana voi tehdä. (Voiko muuten sanoa "digiaika" kuulostamatta ihan muinaisjäänteiseltä?) Alkuperäissävellys on Ramin Djawadin.

Mutta oikeasti, kun tuossa jossain puolivälin tienoilla alkaa tuo yksinäinen ja kirkas viuluääni soida kirkkaasti ja korkealta, kaihoisasti ja surumielisesti, mutta silti kirkkaasti ja vahvasti, mä liikutun ihan kyynelien partaalle. Jos kuulisin tän livenä, itkisin aivan varmasti solkenaan ja menisin palvomaan maata tuon soittajan jalkojen alla. Kerran Helsingissä eräs sellonsoittaja sai mut tosi vaikeaksi kävellessäni siitä ohi, se ääni meni luihin ja ytimiin ja suisti mut melkein raiteiltani. Nieleskelin ja tärisin kun jouduin nousemaan ratikkaan. Harmittaa, etten kääntynyt ympäri ja juossut antamaan soittajalle vaihtorahojani.

Mä niin rakastan sitä (televisio)sarjaa, ja pitäisikö tarkentaa, ensimmäistä kautta. Kirjoistahan en vielä juurikaan tiedä mitään, se ensimmäinen kirja on menossa jossain sivulla 300, ja kakkoskausi on kaikesta päätellen sekin erittäin hyvä, muttei aivan yllä samalle tasolle. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että kaikesta tulisi parempaa, jos saataisiin sarjaan vielä Viggo Mortenssen ja Liam Neeson. ^^ ...Ja ellei se olis jo ihanihan liian Lotria, Ian McKellen on aina jotain jumalaista. P.s. Daenerys sais mun puolesta saada oman spin off -sarjan, that girl rocks.

Mutta ne kymmenen jaksoa on mulle niin televisiota parhaimmillaan koukuttavuudessaan, moniulotteisuudessaan, puhuttelevuudessaan, näyttelijöissään, maisemissaan, eeppisyydessään, liikuttavuudessaan... Mikään ei ole mustavalkoista ja teemat ovat mietityttäviä aina kunniallisuuden ristiriidoista sukupuolinormeihin.

Mä rakastan niitä kymmentä jaksoa niin paljon, että voisin tatuoida itseeni susia ja lohikäärmeitä joka paikkaan. Oon niin koko sarjan lumoissa, että oon jo tehnyt siitä kaksi "koulutyötä", ja jos tää linja jatkuu, varmaan mun gradukin päätyy käsittelemään sitä. :D Noh, ei siitä sen enempää muuta, kuin että katsokaa ihmeessä Game of Thronesia, jos ette ole vielä katsoneet.

Tässä vielä pari muutakin huikean loistavaa coverointia faneilta. I love you guys.

Katherine pianolla:


Charlie Parra del Riego ja akustinen kitara:

Fabien Billetin kitaralla ja MonsieurF:n huuliharpulla:

Yuval Binder omalla äänellään:

Tehkääs perässä. :D

10 kommenttia :

Shona kirjoitti...

Samaistuin ihan kympillä tähän postaukseen! Mulle tuli heti suru puseroon, kun sain kakkoskauden vikan jakson katsottua koska seuraavaa jaksoa saakin sitten odottaa sen vuoden...sain myös just luettua sen kirjasarjan neloskirjan, a feast for crows, kohta menen hakemaan kirjastosta dance of dragonsin, JA tajusin googleteltuani että niitä kirjojahan ei ole vielä ilmestynyt noita viittä enempää!! kauheeta, mitäs mä sitten luen/katon kun olen saanut dance of dragonsinkin luettua??en haluu olla vuotta erossa Westerosista : D joo mutta kieltämättä aika pelottavaa miten joku sarja voikin koukuttaa näin paljon...

Anna kirjoitti...

Ah, ne kirjat on niiiin hyvei. Oon vaa huolissani mitä käy sitte ku sarjat saa kirjat kii ja Martin ei naputa lisää vaa kekkuloi lavasteissa. Mur.

Maria Morri kirjoitti...

Shona ja Anna, joo, mua kans huolestuttaa, että miten käy kirjojan tulevaisuuden, malttaako ja jaksaako tyyppi kirjoittaa saagan loppuun asti... :)

Ja toi kans on aika järkyttävää, että menee niin kauan aina päästä seuraavaan kauteen. Okei, niil on tosi iso tuotanto toi koko homma ja so far käsikirjoitus ollut tosi jees, että ehkä se ottaakin vaan sen aikansa, mutta silti, aaaack! Kaverini ei meinannut uskoa, kun päivittelin hänelle, että nyt sitten taas vuosi odotetaan. ;D ....Ja Yle tietysti näyttää tokankin kauden vasta ENSI VUONNA. :S What...

Sed kirjoitti...

Ainut sarja, jota mieskin suostuu kattomaan. Se ei meinannut uskoa mua, kun kerroin seuraavan kauden alkavan vasta vuoden päästä. "Pitääkö meidän oikeasti odottaa vuosi?" :D

Maria Morri kirjoitti...

Heh, sielläkin x) Voi voi, miten tän kanssa nyt elää? :D

noora kirjoitti...

Game of Thrones on kyllä jotain uskomattoman loistavaa! :) Olen aivan koukussa sarjaan ja nyt myös kirjoihin. Toinen kirja menossa parhaillaan, joten onneksi lukeminen ei pääse loppumaan ihan heti kesken. :D

ravenwaves kirjoitti...

Mahtavia! Kyllähän minäkin noin soitan..not :D

Maria Morri kirjoitti...

Noora, hyvä juttu, mustakin tuntuu oikeastaan aika lohdulliselta, kun on se eka kirja about puolessa... ;D Paljon saa vielä lukea! ^^ Pitää varoa, ettei lue liian nopeasti... x)

Ravenwaves, hehe, in our dreams? ;)

Enni kirjoitti...

mul kans kotona yks heebo soittelee tätä tunnaria... :D

Maria Morri kirjoitti...

Mahtavaa ;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...