2.6.2012

Asua, pissiksiä ja puolustuspuheenvuoro Johanna Tukiaiselle

31st may 4

Tällaisessa asussa kävin eräänä päivänä mummun kanssa pitkällä lounaalla. Jalassa ovat ensimmäiset oikeat suorat, skarpit housuni, joissa pebakin näyttää harvinaisen herkulta, jos sallitte. Nahkatakin kanssa sellaisetkin näyttävät raikkailta ja särmikkäiltä. Seuraavaksi ehkä tarvitseekin sitten hankkia elämäni ensimmäinen silitysrauta. -.-

31st may 3
31st may 2
31st may 1
Takki ja laukku - Selected Femme, housut - Filippa K, vyö - Tiger of Sweden, ballerinat - Wonders paita - COS, aulakoru - Efva Attling
31st may 6

Mukaan tuolta reissulta tarttui uusin Olivia, jossa oli oikein hyvä mielipidekirjoitus Ninni Lehtniemeltä teinien dissauksesta. Hänen mukaansa jopa feministineinä itseään pitävät aikuiset naisetkin saavat vapaasti halveksia ja haukkua heitä, ja teineistä käytetään sellaista kieltä, mikä muista ihmisryhmistä käytettynä olisi aivan ennenkuulumatonta. Lainaan:
"Pissikset ovat pahnanpohjimmaisia. - - Pissis on epäihminen: liian seksuaalinen, liian juoppo, liian äänekäs ja pinnallinen, eli ajatteleekin väärin. - - Heikompaansa on helpompi sortaa kuin puolustaa."
Samalla hän huomauttaa, että monet kolmekymppisetkin tuntevat olevansa vääränlaisia – miksi siis kuitenkin korostetaan muiden vääränlaisuutta? Imho jeesustelun voisi viedä myös vanhemmille, jotka eivät viitsi huolehtia jälkikasvunsa tasapainoisesta kasvatuksesta, jos jotain valittamista on.

Myönnän, että olen itsekin dissannut pissiksiä. Oikeastaan multa meinaa haljeta pää joka kerta törmätessäni vaatekaupassa teinityttölaumaan, joka vaikuttaa ihan liikaa energiajuomia vetäneeltä ja täysin kyvyttömältä ymmärtämään, että heidän juoruilunsa kuuluu melkein kaupan toiselle puolelle asti. Mutta se on toisaalta vain mä. Olen luultavasti ollut jossain määrin ihan samanlainen, ja varmaan saan jonkun pään hajoamaan vieläkin ihan vain olemalla minä. Enkä mä halua muita ihmisiä kyttääväksi, vähintään yhtä noloksi kyyläksi, joka valittaa kaikista ympärillä olevista ihmisistä ja väärällä tavalla pieraisseista. Olkoot teinien dissaus tästä lähtien so last season.

Samalla tavalla olen jo pitkään ajatellut, että joku Johanna Tukiaisen pilkkaaminen on (nyt huomaan, yhtä lailla) arveluttavaa ja noloa. Vaikka mimmi nyt lievästi sanottuna toilailee elämässään, niin se on kuitenkin hänen oma elämänsä, ja vaikka hän miten haluaa pysyä julkisuudessa, ei se anna meille ihmisinä oikeutta repiä pahantahtoisesti viihdettä hänen vastoinkäymisistään. Media voi tehdä mitä otsikoita lystää, muttei se tarkoita, että meidän pitäisi unohtaa oma empatiamme ja armollisuutemme. Iltapäivälehtien toimintaa ei voi oikein pitää moraalisena esimerkkinä yhtään millekään, don't you agree? Tokihan me SAAMME aina kohdella toisia ihmisiä kuin paskaa, mutta onko se sitten hyvä esimerkki ystävillemme, perheillemme, jälkikasvullemme?

Lisäksi mun on pakko ilmaista oma ihailuni ja kunnioitukseni Johannaa kohtaan. Kyllä, aivan oikein. Kuka muu olisi saanut yhtä paljon paskaa, halveksuntaa ja pilkkaa osakseen, ja kuka silti jaksaisi mennä eteenpäin, tehdä omaa juttuaan ja uskoa parempaan huomiseen? Tää likka jaksaa kaikkien vastoinkäymisten ja Arto-skandaalien jälkeenkin uskoa rakkauteen ja toivoa perhettä itselleen. Mä voin sanoa, että mä en olisi niin vahva.

Me saatetaan olla ihan eri planeetoilta kaikissa muissa kuviteltavissa olevissa asioissa, mutta ainakaan sisua ei tuolta naiselta puutu. Ja näin vuosien jälkeen voi jo ehkä ihan turvallisesti sanoa, että hän myös on tasan sitä mitä näyttääkin olevansa, eikä sillä ole väliä, tykkääkö muut ihmiset näkemästään vai eivät. Johanna ei ole suostunut sopeutumaan keinotekoisiin, muiden ihmisten asettamiin normeihin, vaan muut ihmiset ovat joutuneet sopeutumaan häneen. Kapinallinen mussa nousee taas barrikadeille sovinnaisuutta vastaan, rock on! Toivon hänelle kaikkea hyvää elämässään ja onnellisia aikoja.

31st may 7

23 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus ja olen aivan samaa mieltä.

Jonna kirjoitti...

Samaa mieltä! Itsekin inhoan Tukiaiseen kohdistuvaa massadissausta, antaa kaikkien kukkien kukkia!

Pakko sanoa, että jos Tukiainen olisi elokuvan/sarjakuvan/tv-sarjan hahmo, häntä varmasti rakastettaisiin hillittömästi. Samanlaista kykyä uida skandaalista toiseen löytyy vain Aku Ankalta. :D


Päätin muuten haastaa sut!
http://desplumesnoires.blogspot.fi/2012/06/11-answers.html

Maria Morri kirjoitti...

Anonyymi, kiitos! :)

Jonna, kiitos haasteesta, pitääpä ottaa asiaksi tehdä :)

Sini kirjoitti...

En kyllä ymmärrä, miksi ihmiset jostain yhteisestä sopimuksesta päättävät alkaa kiusaamaan yhtä ihmistä. Ja sitten jos ne tekee jonkun mokan, niin sitä ei unohdeta ikinä, vaan pilkka jatkuu vaan, kunnes siihen kyllästytään ja etsitään seuraava uhri. Katotaan, että jos joku on julkisuudessa, niin sitä saa haukkua sitten millä mitalla tahansa. Kai sitä sitten toista haukkuessa voi tuntea itsensä paremmaksi..

Maria Morri kirjoitti...

Joo, ja sitä aina perustellaan sillä, että tyyppi on itse hakeutunut julkisuuteen, tai että lehdethän ne otsikot tekee, ja jotain. Voi niinkun ulkoistaa sen oman moraalin muille.

Jotkut taas arvelee, että Tukiaisella on päässä jotain vialla – mäpä vaan kysyn heiltä sitten, että onko heillä useinkin tapana kiusata sairaita ihmisiä?! Ottamatta mitenkään erityisemmin kantaa tähän, mutta miten fiksua sit on leimata omista normeista poikkeavat ihmiset yksinkertaisesti vain sairaiksi... Sillä tavallahan sitä homoseksuaalisuuttakin on aikoinaan perusteltu sairausluokituksissa...

Stina kirjoitti...

Sanoit hyvin aika paljon sellaista, mitä olen itse miettinyt. Hyvä hyvä.

P.s. Saana Parviainen on kans aika siisti mimmi.

Maria Morri kirjoitti...

Stina, hauska kuulla, että en ole todellakaan ainoo, jota nää jutut on häirinneet... :D

Alpo Leppänen kirjoitti...

Ihana kirjoitus, ja niin tarpeellinenkin. Itseänikin on tympinyt Tukiaisen dissaaminen ja jonkin aikaa jaksoin rantata siitä ihmisille, mutta kukaan ei tuntunut olevan halukas luopumaan perusoikeudestaan haukkua ja pilkata muita, ja aina löytyi selityksiä sille miksi Tukiaisen pilkkaaminen oli "ihan ok".

Ilmeisesti (jotkut) ihmiset tarvitsevat jonkun "hyväksyttävän kohteen" jonka päälle roiskia paskaa. Se voi olla henkilö tai ihmisryhmä, tärkeintä on että tarpeeksi monen mielestä on ihan ok haukkua kyseistä kohdetta, niin haukkuja ei (mukamas) tarvitse mitenkään perustella. Facebookissa vain hihitellään oman kaveriporukan kesken miten ne neekerit/perussuomalaiset/uskovaiset/ateistit/teinit/ruotsalaiset/miehet/naiset ovat niin tyhmiä ja rumia, ja sitten paistatellaan keskinäisessä paremmuudentunteessa.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva, että joku jaksaa puolustaa tuomittua rattijuoppoa ja väkivaltarikollista.

Maria Morri kirjoitti...

Alpo, todellakin, ihmiset haluavat jostain syystä pitää kiinni siitä, että heidän pitää saada oikeutus painaa toista ihmistä maahan. Ja onhan se toki ymmärrettävää, että varsinkin jos on itsestään epävarma jollain tavalla, tai jotain muuta vastaavaa, (niinkuin on täysin ok olla), voi olla helppoa hakea pönkitystä itselleen muita mollaamalla, osoittamalla, miten itse on parempi kuin joku toinen. Mä ymmärrän sen täysin, koska olen itsekin tuntenut ihan samalla tavalla, enkä tietenkään ole täydellinen itsekään tässäkään asiassa. Eihän meistä kukaan ole täydellinen. Tärkeintä olisi jotenkin tiedostaa tätä kuviota ja päästä sen yli. Olla armollinen itselle ja muille.

Anonyymi, rattijuoppous ja väkivallan tekeminen ovat ehdottomasti väärin, mutta minäpä kysyn sinulta: auttaako ihmisen mollaaminen ja pilkkaaminen siinä, että tämä ihminen lopettaa humalassa muiden vaarantamisen ja oman pahan olonsa purkamisen muihin ihmisiin? Luuletko, että hänestä tulee parempi ihminen sillä, että murskaat hänet maanrakoon? Oletko koskaan miettinyt, mikä ajaa ihmisen tekemään muille (tai joskus itselleen) pahaa?

Ajankohtainen ja tästä aiheesta nyt aika paljon äärimmäisempi, mutta samalla teemalla menevä artikkeli, jonka suosittelen lukemaan:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/koulusurmat-lauri-on-mahdollinen-joukkomurhaaja

DG kirjoitti...

Johanna Tukiainen on mediapersoonana luokkaansa mahdoton analysoida. Tai ainakin äärimmäisen hankala. Sinänsä kyseinen nainen ei ole mua koskaan kiinnostanut niin paljoa, että olisin sen enempi käynyt pilkkaamaan kuin puolustamaankaan. En saa riemua muiden ihmisten haukkumisesta (toisinaan ihmettelemisestä kylläkin), vaan ilman en ehkä panosta sitten siihen parempaankaan vaihtoehtoon.

Tukiaisesta kiehtovan tekee kai se, että kyseinen nainen tuntuu elävän huomiosta. Ei kai mikään muu voi ajaa tuollaiseen mediassa roikkumiseen? On niitä "julkkiksia", jotka saavat naamansa keltaisen lehdistön sivuille, halusivat sitä tai eivät. (Esimerkkinä vaikka Jenni Haukio, kys. nainen on tuskin koskaan kerjännyt median analyysiä pukeutumisestaan.) Ja sitten on näitä, jotka suunnilleen antavat nimettömiä vihjeitä itsestään, että naama varmasti komeilee taas lööpeissä. Silloin ei voida puhua ihmisraukasta, jota media ei jätä hetkeksikään rauhaan.

Ehkä Tukiaisen erottaa muista vastaavista lööppiblondeista (anteeksi epäsovinnainen ilmaukseni) se, että neiti nyt ei sovellu ensimmäisiinkään lööppiblondi-normeihin. Jos verrataan vaikka (tässä välissä täytyi googlata nimiä) Martina Aitolehteen tai Henna Kalinaiseen, on tietysti ulkoinen olemus aika toiselta planeetalta. Ei sillä, oma kauneusihanteeni pitää myös kahta jälkeen mainittua varsin vastenmielisinä. Vaan eipä muiden ulkonäkö onneksi omaa mieltäni paljon arkielämässä paina.

Mediaa (ja sen kautta ihmisiä) se näyttää kuitenkin ruokkivan. Silikonitissit ja hoikka kroppa tuntuu kerrassaan käskevän kyseiseen rooliin, kun taas Tukiaisen kohdalla tämä on täysin ennenkuulumatonta? Tiedä sitten.

Kuitenkin luulen, että jos tämä valtava dissaus Tukiasta oikeasti painaisi, hän käyttäisi Pasilastakin tuttua "lähihoitajaopinnot-kikkaa" ja katoaisi takavasemmalle. En aio jatkossakaan liittyä kiusaajien rivistöön, vaan silti luulen, että jotain tämä kansakunnan puhutuimpien joukossa keikkuminen naiselle itselleenkin antaa.

Maria Morri kirjoitti...

Totta kai hän elää julkisuudesta, koska on huomannut, että se hänet elättää. Vaan kai hän silti voi olla julkisuudessa ilman, että häntä kohdellaan siinä pahantahtoisesti? Ja tosiaan myös se, että vaikka ihminen ei suorastaan muserru kiusaamisen alle ja vetäydy johonkin kiven koloon nuolemaan haavojaan, ei tarkoita sitä, etteikö se häntä millään tavalla haittaisi, tai ettäkö hän olisi siitä jotenkin mielissään. Siihen väliin mahtuu tunteiden kirjoa. Oikeustushan se ei ole millekään.

Kuten sanoit hyvin, hän voi siellä julkisuudessa hyvin olla ilman, että tarttee meidän tai kenenkään muunkaan liittyä siihen kiusaajien rivistöön. :)

Anonyymi kirjoitti...

Sä olet selvästi niitä ihmisiä, jotka on tutustuneet Tukiaiseen vain lehtien lööpeistä. Valitettavasti jokainen hänet paremmin tunteva tietää, että Rouva on ihan itse tehnyt kaiken sen, mistä on joutunut "kiusatuksi". Pintapuolisen raapaisun neitokaisen toilailuista saat tutkimalla pelkästään tämänhetkistä syytelistaa. Hän jätti muunmuassa tulematta oikeudenkäyntiin, jossa hän oli syytettynä pahoinpitelystä. Eikä tarvitse kuin lukaista seiskan facebook-sivuja, tai rouvan omaa blogia sillointällöin, niin huomaa millälailla Johanna haukkuu jokaisen, joka hänelle sanoo mitään. Ylipäätään jos sanoo "hieno tukka" niin vastaus on tasoa "Mitä vittua? Siis hieno? Ootko sä joku kateellinen näätä? Mun greatlenghtsint on kuule vähintäänkin superupeat. Mene sinä Bonzon ripulipaska muualle vittuilemaan!"
Myöskin muut viattomat julkkikset saavat poikkeuksetta hänen vihansa niskaansa. Ei taida olla montaakaan päivää kun se haukkui seiskan fb-sivuilla Anni Uusivirran rumaksi ja ei minkäännäköiseksi ja perään ulisi ettei ymmärrä miksi näyttävistä blondeista ei pidetä vaan sellaisia rumia Anni Uusivirtoja vaan hehkutetaan. Ei kuulosta minusta viattomalta ressukalta jonka suomen kansa on ottanut silmätikukseen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Olet yksi niistä monista, joka ei tunne Johanna Tukiaista ja tiedä minkälaisiin tekoihin hän on kykenevä. Tuksu ei ole harmiton blondi, vaan persoonallisuushäiriöinen ihminen, joka kohtelee ihmisiä ja valitettavasti myös omistuksessaan olevia eläimiä huonosti. Eläimet todella kärsivät. Tuksu on lisäksi väkivaltainen. Hän pahoinpitelee ihmisiä jatkuvasti. Hänen väkivaltansa kohteeksi joutuvat aivan tuntemattomat ihmiset ja lisäksi jopa lähimmät perheenjäsenet(mm. äiti, jota Tuksun tiedän purreen käteen, sisko Julia). Olen nähnyt lukuisia kuvia, miten hän on pahoinpidellyt ex-aviomiestään Artoa. Hän on saanut useita tuomioita pahoinpitelyistä. Media ei suinkaan dissaa Tuksua. Kuulin että valtamediat ovat tehneet sopimuksen, etteivät tee juttuja Tuksusta. Hänestähän tehdään aika harvoin nykyään juttuja lehtiin. Syynä se, että medioissa katsotaan, että tämä ihminen on psyykkisesti niin sairas, ettei hänen julkisuushakuisuuttaan haluta ruokkia. Joka väittää median kiusaavan Tuksua, ei ole nähnyt, minkälaista kiusaa Tuksu itse tekee muille. Hänhän käyttää todella räävitöntä kieltä esim. facebookseinällään ja on saanut useita kirjoituskieltoja facebookin ylläpidolta. Tuksu tekee niin paljon pahaa muille, ettei häntä todellakaan pidä sääliä. Tuksu ei ole uhri, vaan kiusaaja itse.

Maria Morri kirjoitti...

Hänen dissauksensa taisi kyllä alkaa jo kauan ennen kuin nämä sekoilut mistä puhut alkoivat, ja suurin osa kritiikistä, mitä minä olen nähnyt, on keskittynyt nimenomaan ja tasan hänen ulkonäköönsä ja siihen persoonaan, joka hänestä pintapuolisesti näytetään esimerkiksi televisiohaastatteluissa. Niiden kautta hänen kimppuunsa on nimenomaan käyty, eikä sille ole oikeutusta.

Kuten jo aiemmin sanoin, ja tässä nyt lainaan itseäni: Väkivallan tekeminen on ehdottomasti väärin ja tuomittavaa, ei kukaan puolustele muiden vahingoittamista, mutta minäpä kysyn sinulta: auttaako ihmisen mollaaminen ja pilkkaaminen siinä, että tämä ihminen lopettaa humalassa muiden vaarantamisen ja oman pahan olonsa purkamisen muihin ihmisiin? Luuletko, että hänestä tulee parempi ihminen sillä, että murskaat hänet maanrakoon? Oletko koskaan miettinyt, mikä ajaa ihmisen tekemään muille (tai joskus itselleen) pahaa?

Maria Morri kirjoitti...

....Ja "räävitön kieli" ei kyllä mua paljoa hetkauta, sori vaan, ja Facebookin ylläpito tunnetusti harrastaa sensuuria ihan asiallisissakin aiheissa. Älä lue sen Face-seinää, jos sen jutut sua harmittaa.

Anonyymi kirjoitti...

Apua, oikeen ahdistaa kun selvästi olet niin tietämätön Tukiaisen oikeasta luonteesta.
Ensinnäkin sen koirien pitäminen, yks on ilmeisesti lopetettu kun toinen siko kaatui kännipäissään sen päälle ja koiran jalka meni katki.
Koiria ei käytetä pihalla, niillä on suuri vuodevaatelaatikko hiekalla täytettynä johon ne tekee asiansa.
Koiria kannetaan mukana silloin kun ollaan täysin pihalla lääkkeistä ja alkoholista. Kuulostaako hyvältä elämältä eläimelle?
Katso youtubesta video lahnabileistä joissa tukiaiset kaatuilee kännissä ja KOIRAT on mukana :(
Tukiainen on hakkauttanut ihmisiä jos ne ei ole tehny sen pillin mukaan. Se käy käsiksi ihmisiin pienimmästäkin syystä.
Tosi ihailtava ihminen joo.
Se on täysi psykopaatti ja narsisti. Ne mitä siitä keskustelupalstoilla puhutaan on TÄYTTÄ TOTTA.

Maria Morri kirjoitti...

Hehheh, ainahan kaikki mitä keskustelupalstoilla puhutaan on TÄYTTÄ TOTTA. Hei et kai sä oikeesti usko tollaseen väittämään, älykäs ihminen?

Ja sulla on näemmä myös jokin ongelma nyt sisälukutaidossa. Lainaan siis itseäni kolmannen kerran, ei tähän näemmä ole mielekästä käyttää sen enempää aikaa:

Väkivallan tekeminen on ehdottomasti väärin ja tuomittavaa, ei kukaan puolustele muiden vahingoittamista, mutta minäpä kysyn sinulta: auttaako ihmisen mollaaminen ja pilkkaaminen siinä, että tämä ihminen lopettaa humalassa muiden vaarantamisen ja oman pahan olonsa purkamisen muihin ihmisiin? Luuletko, että hänestä tulee parempi ihminen sillä, että murskaat hänet maanrakoon? Oletko koskaan miettinyt, mikä ajaa ihmisen tekemään muille (tai joskus itselleen) pahaa?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä voi miettiä, miten paljon Tukiaisen väkivaltaisuus kumpuaa häneen kohdistuvasta mediavyörytyksestä, mutta Maria, kyseessä on aikuinen ihminen joka on tehnyt ihan itse omat päätökset.

Puolustelet väkivaltarikollista siitä näkökulmasta, että kyseessä olisi viaton uhri, joka on kyvytön tekemään päätöksiä ja käsittämään tekojensa seurauksia.

Esimerkiksi koirien huonosta kohtelusta on valokuvia ja videoita. Tukiaisen haukkusanoista on videoita ja kirjallisia todisteita.

Olet seikkaillut mediakanavissa, joissa varmasti löytyy Tuksun ulkonäköön keskittyvää haukkumista, mille en myöskään näe perusteita. Ihminen voi olla reilusti mitä on, mutta kun väärinkäyttäytyminen kohdistuu eläimiin ja muihin ihmisiin on täysin syyntakeinen vastaamaan teoistaan. Kyseessä on tuomittu väkivaltarikollinen, joka edelleen pakoilee tuomioitaan eikä suoraselkäisesti vastaa teoistaan. Tähän kun liittää yleisen "Suomi on täynnä kateellisia kusipäitä", ei sympatiaa ymmärrettävästi juurikaan heru.

Yhtälailla voisi ajattelumallisi perusteella ajatella, etteivät kotonaan huonoa kohtelua lapsena saaneet pedofiilit ole vastuussa teoistaan ja heitä tulee ymmärtää, koska ympäristön paine ja huonot kasvuolosuhteet ovat saaneet heidät käyttäytymään kuten ovat käyttäytyneet.

Johanna voisi painaa vaikka 250 kiloa ja laulaa lavoilla sydämensä kyllyydestä kukkaruukku päässään ja vain timanttitiara herkimmän osansa peittona, who cares. Mutta kun lähdetään linjalle, ettei aikuinen ihminen vastaa teoistaan jostain ympäristön paineesta johtuen, pitäisi aikuisen ihmisen itse a) osata tehdä johtopäätökset ja vetäytyä julkisuudesta b) tehdä korjausliikkeitä, jos ei ole onnellinen c) näiden kaikkien summana olla olematta väkivaltainen katkera ihminen, jonka lähellä kärsivät omaiset ja eläimet.

Maria Morri kirjoitti...

Mä en ole kyllä missään vaiheessa sanonut, etteikö hän olisi vastuussa omista teoistaan, sä haluat nyt lukea mun teksteistä kyllä ihan jotain muuta kuin mitä mä kirjotan. Sulla on selkeesti joku tosi voimakas viha yhtä ihmistä kohtaan, etkä pysy ymmärtämään mitään muuta kuin vastaavan voimakkaan vihan. Yhä uudelleen mä lainaan itseäni, ehkä sä joskus vielä luet mitä mä kirjotan:

"Väkivallan tekeminen on ehdottomasti väärin ja tuomittavaa, ei kukaan puolustele muiden vahingoittamista, mutta minäpä kysyn sinulta: auttaako ihmisen mollaaminen ja pilkkaaminen siinä, että tämä ihminen lopettaa humalassa muiden vaarantamisen ja oman pahan olonsa purkamisen muihin ihmisiin? Luuletko, että hänestä tulee parempi ihminen sillä, että murskaat hänet maanrakoon? Oletko koskaan miettinyt, mikä ajaa ihmisen tekemään muille (tai joskus itselleen) pahaa?"

Ehkä joskus vielä ymmärrät, että ihmisen voi nähdä vähän moniulotteisempana kokonaisuutena kuin vain joko hyvänä tai pahana. Mustavalkoinen maailmankuva on yksi syy kaikkeen pahuuteen maailmassa, mieti sinä sitä tykönäsi.

Maria Morri kirjoitti...

Ja voisitko muuten viedä nyt tuon Tuksuvihasi jonnekin muualle, alkaa jo kyllästyttää tuo sun meuhkaamises. Perusta vaikka oma blogi tai jotain.

Anonyymi kirjoitti...

Pikkuinen ongelma on siinä että Tukiainen ei olisi julkisuudessa ilman tuota mainitsemaasi pahantahtoista viihdettä. Vai onko hänellä jotain muita sellaisia avuja miksi olla hyväntahtoisesti julkisuudessa?

Maria Morri kirjoitti...

Pliis, sä oot aikuinen ihminen, sä olet ihan itse vastuussa siitä miten kohtelet muita ihmisiä, ei ne muut ihmiset.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...