21.5.2012

Vihreät hyväksyivät eutanasian, Räsänen ja Soini kauhistelevat

autumn woods 2

Vihreät hyväksyivät tavoitteekseen periaateohjelmaansa eutanasian laillistamisen. Jippii ja hurraa, vihdoinkin Suomessa edes yksi puolue (toivottavasti) ajaa tätä tärkeää asiaa! Niin siellä nyt seisoo, että ihmisellä on oikeus hyvään elämään ja hyvään kuolemaan, tarvittaessa avustettuna. Oikein.

Vaan mitä sanoo blogissaan tästä kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen?

"Jos ihmiselämän erityinen arvo luomakunnassa kielletään, silloin eläinlääketieteeseen kuuluvat keinot voidaan ottaa käyttöön ihmislääketieteessä. Vihreät ovat nyt tämän tuhoisan aatteen veturina suomalaisessa yhteiskunnassa."

Räsänen myös tähdentää, että kristillisdemokraatit eivät voi olla sellaisessa hallituksessa mukana, "joka laillistaisi sairaitten tai vammaisten ihmisten surmaamisen". (Toivon vain, että tuo on sitten lupaus.) Räsänen myös pohtii blogissaan, ihan asiallisesti, että syyt toiveeseen kuolla voivat kummuta eivät pelkästään kivuista, vaan myös yksinäisyyden pelosta ja siitä, ettei kukaan välitäkää. Tällaisia tapauksia toki pitää ehkäistä tekemällä yhteiskunnasta miellyttävämpi paikka olla, lämpimämpi, armollisempi ja rakkaudellisempi. Sitä mieltä olen jo pitkään ollut joka tapauksessa.

Vaan silti Räsänen ampuu pahasti ohi maalaillessaan kauhukuvia sairaiden ja vammaisten surmaamisesta. Hän on vakuuttunut siitä, että nykyinen lääketiede on täysin riittävä lievittämään kivut ja viemään surut pois. (No halleluja sitten vain, miksi siis on kärsiviä ja surullisia ihmisiä ylipäätään? Tai kuten idolini Esko Valtaoja kirjoitti Turun Sanomissa erinomaisessa kolumnissa "Hyvä elämä, hyvä kuolema": Hölynpölyä.) Räsänen suostuisi kyllä jopa siihen, että ihminen huumattaisiin tajuttomaksi, jotta tämä ei voisi tuntea pahimpia kipujaan. Varsinaista.

Myös perussuomalaisten Timo Soini kysyy blogissaan otsikolla Vihreät: Eutanasiaa eläkeläisille!:

"Keräävätkö vihreät keskuudestaan ensimmäiset vapaaehtoiset luvalla tappajat? Löytyykö eduskuntaryhmästä vapaaehtoisia avustajia? Kestääkö kantti henkilökohtaisesti vastata hyväksytystä linjasta."

Soini lupaa olla istumatta sellaisen puolueen johdossa, "joka kannattaa puolustuskyvyttömien surmaamista".

Sekä Räsänen että Soini tuntuvat pelkäävän, että eutanasian myötä ihmisten suhtautuminen kuolemaan ja kärsiviin ihmisiin koventuu. Että eutanasiaa aletaan ehkä käyttää mielivaltaisesti vastoin potilaan tahtoa. He eivät ilmeisesti ymmärrä, että moraalisesti murhan ja eutanasian oleellinen ero on juuri nimenomaan siinä, että murha tapahtuu vastoin toisen ihmisen tahtoa ja on siksi niin hirvittävä teko, mutta eutanasia on ihmisen oma toive ja halu. Siksi se ei minusta voi olla väärin. Siksi minusta myös sanat "itsemurha" ja "armomurha" ovat oikeastaan aika harhaanjohtavia, koska ne eivät ole murhia alkuunkaan.

Jokaisella on oikeus omaan elämäänsä, miksi ei siis myös kuolemaansa? Harkittu, omaisten ja hoiva-alan asiantuntijoiden kanssa valmisteltu ja tarkoin mietitty elämän päättyminen kivuttomasti rauhallisissa olosuhteissa ei ole järkyttävä tai väkivaltainen tapahtuma. Ihminen voi vain nukkua rauhassa pois vaikkapa lempimusiikkiaan kuunnelleen läheiset ja rakkaat vierellään.

paradise 29

Vastustajat haluavat pitää evättynä kaikilta ihmisiltä oikeuden omaan kuolemaansa ja sanovat, että kipulääkitys ja hyvä saattohoito on se, miten asiat pitää järjestää. Kannatan ehdottomasti kipulääkitysasiantuntemuksen ja saattohoidon kehittämistä, mutta entä silloin, kun tarjolla ei oikeastaan ole kumpaakaan, tai kun kivut ovat vain kaikesta huolimatta ihan liian kovat? Tai kun kuolemaan johtava sairaus voi olla pahimmillaan liikunta- ja puhekyvyn vievä ja halvaannuttava niin, ettei ihminen voi kenties ilmaistakaan kipujaan?

Entä jos kipuja ei ole, mutta elämä on muuten sietämätöntä, esimerkiksi ihmisen oltua pitkään neliraajahalvaantuneena? Mikä meistä kukaan on sanomaan toisen ihmisen puolesta millainen elämä on elämisen arvoista, tai mitä toisen ihmisen pitää elämässään kestää? Eikö jokaisen pitäisi saada päättää itse? Eihän tässä ole siitä kyse, että eutanasian laillistumisen myötä eutanasiasta tulisi pakollista, toisin kuin välillä tulee fiilis. Ideahan on nimenomaan oikeudessa valita ja päättää itse oma tapansa kuolla.

Jos Räsänen on huolissaan, että eutanasia on viesti siitä, että sairaiden ja vammaisten ihmisten elämä ei ole elämisen arvoista, minä olen huolissani, että halutaan määritellä kaikkien ja kaikenlaisten ihmisten puolesta se, mikä on heille arvokasta ja mikä ei. Ja mikä pahinta, vieläpä uskonnon pohjalta! Sellainen on käsittämättömän puistattavaa ylimielisyyttä. Jotkut ihmiset nyt haluavat kuolla, se on todellisuutta. Mitähän Räsänen vastaa ihmiselle, joka kasvotusten anelee kuolemaa ja poispääsyä kärsimyksestään? Lisää morfiinia suoneen ja taju kankaalle niin kyllä se siitä sitten? Sekö on universaalisti elämisen arvoista ihmiselämää, tajuttomana lasaretissa makaaminen?

Monet lääkärit ja hoitajat vetoavat valaansa elämän suojelijoina ja kieltäytyvät ehdottomasti olemasta osa eutanasian suorittamista, "ihmisten tappamista". Se heille suotakoot, mutta minun on pakko kysyä ja kehystää tilanne uusiksi: miten sitten kiduttaminen voi olla elämän suojelemista? Hidas kuolema janoon ja nälkään tai lähtemättömiin tuskiinsa esimerkiksi syöpäsairauden loppuvaiheessa ei mitään muuta ole kuin kiduttamista. Miten se voi mitenkään olla vähemmän paha kuin rauhallinen ja kivuton kuolema silloin, kun kärsivä sitä toivoo? Lisäys: Minä näen eutanasian mahdollistamisen rakkauden ja armon osoituksena, empatiana. Poisottamattoman oikeuden tunnustamisena.

Mutta jos se nyt tästä on kiinni, niin eiköhän Suomesta löydy riittävästi vaikka ihan vapaaehtoisia ojentamaan myrkkypikarin, jos lääkäristä, hoitajista eikä läheisistä sellaista henkilöä löydy. Minäkin voin ilmoittautua.

paradise 23

Jos ette ole vielä nähneet näitä eutanasiaa ja oman kuoleman haluamista käsitteleviä elokuvia ja dokkareita, suosittelen niitä erittäin lämpimästi: ne ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten audiovisuaalisen kerronnan avulla, oli se sitten fiktiota, puolifiktiota tai dokumentaarista, voidaan tarjota katsojalle tila ajatella ja käsitellä asiaa sen eri puolilta. (Juuri tätä mä rakastan leffoissa ja sarjoissa.)

Meri sisälläni (2004)
Exit (2005)
The Suicide Tourist (2007)
You don't know Jack (2010)

Aikaisempia kirjoituksiani eutanasiasta voit lukea näistä postauksista:
Tänään televisiossa: Craig Ewert saa apua itsemurhaan
Terry Pratchett: Shaking Hands with Death
You don't know Jack
Jack Kevorkian on kuollut

LUKEKAA myös tuo Esko Valtaojan ihan loistava kolumni!

45 kommenttia :

Hanna kirjoitti...

Hyva teksti!

Oon hieman pitanyt bloginlukemistaukoa joten vasta nyt huomasin sun blogin uuden ulkoasun. Virkistavaa vaihtelua ja tosi hyvalta nayttaa!

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä ollaan täälläkin. Itseasiassa minusta on käsittämätöntä, että joku on eutanasiaa vastaan. En minä ainakaan voi kuvitella, millä oikeudella voisin kieltää kituvalta, poispääsyä anelevalta ihmiseltä hänen tarvitsemansa avun.

Meri sisälläni oli tosiaan hieno elokuva, erityisesti Javier Bardemin roolisuoritus oli erinomainen.

Kaoka kirjoitti...

Jotenkin tuntuu etteivät nämä eutanasian vastustajat oikein tunnu ymmärtävän miten vittumaisia sairauksia sitä on olemassa. Vai ihanko tosiaan on niin epäinhimillistä ja sairasta porukkaa kyseessä, että näiden mielestä on parempi kärsiä kivuliaana ja liikuntakyvyttömänä ja tukehtua kuoliaaksi, kuin lopettaa elämänsä arvokkaasti, kivuttomasti ja ennenkaikkea vapaaehtoisesti hieman etuajassa?

Ihmeellistä asioiden vääristelyä taas muutenkin, heti ollaan näitä tavoitteita rinnastamassa murhaan ja "puolustuskyvyttömien surmaamiseen", vaikka kukaan tervejärkinen tuskin on missään välissä ehdottanutkaan kaikkien vanhojen, sairaiden ja vammaisten lahtaamista ilman lupaa. Ja luvaksikaan kun tuskin tultaisiin hyväksymään mitään epätoivoista "tappakaa mut!!" -kiljahdusta kipupiikin iskiessä, vaan siitä tultaisiin varmasti keskustelemaan potilaan kanssa pidemmän kaavan mukaan ennen lopullisen päätöksen tekemistä.

Maria Morri kirjoitti...

Hanna, tänks, ja tervetuloa vaan takaisin blogien aikaa valonnopeudella syövään maailmaan! ;D

Anonyymi, mäkin tykkäsin Javier Bardemista siinä. :) Ja tosiaan aika käsittämättömältä tuntuu, että joku oikeesti katsoo voivansa sanella toisille käytännössä sen, että kärsiä pitää, ei saa lopettaa tuskia vaikka miten ihminen sitä haluaisi. Ja vielä vetoamalla johonkin natsimaisiin kuvioihin vammaisten surmaamisesta.

Kaoka, samaa mieltä, maailmassa on niin monta painajaismaista tapaa kitua pois viikko- tai jopa vuositolkulla. Ei ketään pitäisi pakottaa käymään sellaista helvettiä läpi elämänsä viimeisillä tuokioilla!

sansu kirjoitti...

Tämä eutanasia on kyllä yksi niistä kysymyksistä, joista on teoriassa helppo muodostaa mielipide, mutta käytännössä se ei sittenkään ole niin helppoa. Ehdottomasti toivon jokaiselle ihmiselle ns. miellyttävää kuolemaa ja tavallaan kannatan eutanasiaakin. En vaan voi sille mitään, että pohdin, että missä vaiheessa potilas on sellaisessa jamassa ts. "tarpeeksi" huonossa kunnossa, että eutanasiaa voitaisiin harkita. Missä vaiheessa ihmenen on tarpeeksi sairas, että hänelle voidaan antaa eutanasia, mutta tarpeeksi terve päättääkseen asiasta itse? On myös olemassa paljon vanhuksia, jotka ovat mielestään "eläneet jo tarpeeksi pitkään" ja jotka odottavat kuolemaa - täysin terveinä. Onko heillä oikeus eutanasiaan? Entä miten tulisi ottaa huomioon omaisten mielipide?

Jos eutanasia käytännössä olisi kuolemista pois oman lempparimusiikin saattelemana omaisten ympäröimänä, ei varmaan kenellekään (?) olisi asiaa vastaan mitään. Homma ei vaan ole niin yksinkertaista, ja tämä harmillisesti usein eutanasia -keskustelussa unohdetaan. :/

Maria Morri kirjoitti...

Ihminen voi tehdä esimerkiksi jo hyvissä ajoin etukäteen asiasta dokumentin/sopimuksen/selonteon/vastaavan lääkärin kanssa, epäselvissä tapauksissa varmasti jokin mielenterveyden ammattilainen voi tarkistaa, onko ihminen selväjärkinen. Onhan näitä hoitotestamentteja jo nytkin. En näe tässä kohtaa mitään järin suurta ongelmaa, ne ovat käytännön seikkoja ja yksityiskohdat hoituvat varmasti asianmukaisella tavalla kuntoon. Voidaan katsoa esimerkiksi miten Sveitsissä ja Hollannissa on asia hoidettu. :)

Varsinkin vähän vanhemmilla ihmisillä tuntuu kyllä olevan muutenkin aika hyvin tiedossa se, miten he haluavat lähteä ja mitä he eivät todellakaan halua elämänsä viimeisiltä hetkiltä – virua siellä osastolla muiden käänneltävänä ihmisarvonsa menettäneinä. Ja varmaan sairauksien iskiessä näitä asioita tulee aika paljon kelailtua jo paljon ennenkuin kuolema on ihan ajankohtainen tai edes todennäköinen sairauden takia.

Terveiden ihmisten avustetut itsemurhat ovat toki ongelmallisempi juttu. Periaatteessa olen todellakin sitä mieltä, että jokaisella on oikeus päättää aina siitä omasta kuolemastaan, kuten elämästäänkin – ja mieluummin sitä kai antaisi ihmisten päättää päivänsä siististi, eikä esimerkiksi niin, että hyppivät junien alle. Sitten voi kyllä tulla vakavia eettisiä ongelmia mielenterveyshäiriöiden kanssa elävistä, joiden halu kuolla katsotaankin vain päänsisäisen sekaannuksen aiheuttamaksi oirehdinnaksi. Ja näinhän se kai voi ollakin. Toisaalta taas, kuka on mikään sanomaan taaskaan mikä on sitä ihmisarvoista elämää. Miksi ei vaikea masennus tai vastaava olisi yhtä pitävä syy haluta päästä tuskistaan kuin jokin muukin sairaus. Ja eikö toisaalta ihminen kuin ihminen toivo kuolemaa aina vasta sitten, kun todella on tuskissaan, ei mistään hetkellisestä impulssista tai päähänpälkähdyksestä (paitsi ehkä vakavasti huumausaineiden vaikutuksen alaisena ollessaan?)?

Omaisten mielipidettä minä en pidä tässä kovinkaan liittyvänä – jokaisen tulee päättää elämästään ja kuolemastaan itse muiden painostamatta suuntaan tai toiseen. Ja siitä, että ihminen haluaa eutanasian, pitää tietenkin olla vahva näyttö, ei niin, että sukulaisen sana riittää eutanasiaan, se on jo liian riskialtista.

sansu kirjoitti...

Niin, toi hoitotestamentti olisi tietenkin hyvä juttu, mutta just sitä mietin, että miten todennetaan se, että ihminen on sitä tehdessään täysissä järjissään. Varmaan pitäisi jonkinlainen psykiatrinen tutkimus suorittaa. Ja entä jos mielipide muuttuu? Omaisten mielipide varmaan tulisi kysymykseen silloin, kun ihminen menee niin nopeasti huonoon kuntoon, ettei itse ole enää kykenevä omasta jatkostaan päättämään.

Suomessahan tehdään nykyisinkin aika paljon hoitotestamentteja, ts. monisairailta vanhuksilta kysytään (hyvissä ajoin) sairaalaan joutuessaan, että voidaanko tehohoidoista pidättäytyä. Jos vanhus ei pysty asiasta päättämään, asiasta keskustellaan omaisten kanssa. Kuolemaa ei varsinaisesti siis jouduteta, mutta ketään ei pidetä väkisin hengissä.

Mielenterveysongelmaiset ovat tosiaan hankala kapiitteli. Moni heistä kun toivoo kuolemaa aika impulsiivisestikin. Toisaalta aika useat mielenterveyden häiriöt parannettavissa/ helpotettavissa, minkä vuoksi tuntuisi vähän epäeettiseltä tehdä eutanasioita masennuspotilaille.

Mielenkiintoinen aihe tämä eutanisia tosiaan. Pitää tsekata, miten hommat on hoidettu muualla!

Kaoka kirjoitti...

"- -missä vaiheessa potilas on sellaisessa jamassa ts. "tarpeeksi" huonossa kunnossa, että eutanasiaa voitaisiin harkita. Missä vaiheessa ihmenen on tarpeeksi sairas, että hänelle voidaan antaa eutanasia, mutta tarpeeksi terve päättääkseen asiasta itse?"

Jonkin verran on ainakin mun mielestä sellaisia ihan selkeitä tapauksia (esim. nämä parantumattomat etenevät lihasrappeumataudit joissa halvaantuu jatkuvasti enemmän ja enemmän, kunnes ei enää pysty edes hengittämään ja kuolee pois), joissa ei tarvitse hirveästi miettiä että olisiko tähän nyt vielä jotakin keinoa. Ensisijaisesti pitäisi tietysti pyrkiä elämänlaadun parantamiseen, saattohoitoon ja kaikkiin nykyisiin "hoitokeinoihin", mutta sitten jos potilas itse vaatii ettei halua enää kärsiä, niin eutanasia voitaisiin tarjota. -Ei kuitenkaan siten että lääkäri alkaa mainostaa ja tuputtaa eutanasiaa, vaan ihmisen omasta vaatimuksesta.

Rajatapaukset (mielenterveyspotilaat nyt erityisesti) ovat sitten tietysti hankalampi juttu jota pitää pähkäillä vähän pidempään, ja ihan ensi alkuun voitaisiin minusta sallia eutanasia vaikka pelkästään niille "selkeille" tapauksille. -Eli oikeasti parantumattomille sairauksille joihin liittyy kovia fyysisiä&psyykkisiä tuskia joita ei saada tarpeeksi lääkkein helpotettua. Täysin terveiden ihmisten "eutanasia" kuullostaa jo minunkin makuuni liian radikaalilta, sillä niin kauan kuin ei ole jotain oikeasti parantumatonta sairautta, pitäisi olla vielä toivoa.

Katja kirjoitti...

Aihe on vaikea, periaatteessa puolilaillinen eutanasia voisi olla hyväksyttävä, mutta liittyyhän aiheeseen myös todella paljon ongelmia ja ristiriitoja..

Koetko ihan hyväksyttävänä asiana esim. nuorten itsemurhat, joissa suurena syynä on koulukiusaaminen, masennus jne? Siis että jos ihminen sairastaa masennusta ja sen seurauksena tahtoo kuolla, niin eutanasia olisi ihan oikeutettu juttu siinäkin kohtaa? Vaikka masennusta pystyttäisiin hoitamaan, mutta henkilö ei sitä halua vaan tahtoo mieluummin kuolla? Kysymykset juontavat siis kommenttiin nro 6, erityisesti kohtaan jossa kirjoitit "Miksi ei vaikea masennus tai vastaava olisi yhtä pitävä syy haluta päästä tuskistaan kuin jokin muukin sairaus.".

Ihmisten kivun määrää ei voi tietää tarkasti kukaan muu kuin se ihminen, joka ne kivut kokee.. Millaisin perustein eutanasia voitaisiin myöntää? Yhtenäistä linjaahan ei voitaisi tehdä, sillä emme ole samanlaisia. Miten estetään mahdolliset väärinkäytökset, ihmisten manipulointi / sosiaalinen painostus (tässä tapauksessa vastaan tulee ihmisarvo; onko sairaan tai vammaisen ihmisarvo alhaisempi kuin terveen ihmisen?)? Entäpä vaikka vaikeavammaiset vauvat tai dementoituneet vanhukset, heilläkinhän on oikeus, mutta eivät voi sitä syystä tai toisesta ilmaista, kuka tekee päätöksen?

Kunpa ihmiset nyt oikeasti tekisivät niitä hoitotestamentteja, varmaan vähenisi keskustelu eutanasian tarpeellisuudestakin hieman.

Maria Morri kirjoitti...

Vastaan tässä yhteisesti vähän teidän kaikkien kolmen pohdintoihin. :)

Katja, kuten sanoit, asia on vaikea, mutta noin periaatteellisella tasolla mä en koe voivani sanoa toiselle ihmiselle, ettei hän saisi kuolla jos todella sitä haluaa. Mikä minä sitä olisin toiselle ihmiselle määräämään, että jos et ole tässä ja tässä tilanteessa, niin sitten sinun on pakko elää? Luonnollisestikaan en toivo kenenkään kuolemaa enkä halua heittäytyä välinpitämättömäksi. Tukea, turvaa ja apua täytyy olla tarjolla, sitä tulee tarjota ja ihmisistä pitää pitää huolta.

Itsemurha on meillä vielä järjettömän iso tabu, vaikka kaikenlaisille kuolemantoiveille varmasti on yhteistä toivottomuus ja kärsimys sen eri muodoissa. Ehkä tuo mitä Kaoka sanoi onkin sitten hyvä rajanveto: jos on toivoa, "täytyy" elämänkin jatkua. Toisaalta mitä se toivo sitten on ja milloin se on realistinen. Lähtökohtana tulisi olla aina ihmisen kunnioittaminen ja tämän omaehtoisuus. Ketään ei voi pakottaa vaikka nyt siitä lohduttomasta masennuksesta terveeksi sen enempää kuin syöpäsairaan tuskaa taikoa tuosta vain pois.

Toisaalta mietin juuri tätä sairauden ja terveyden dikotomiaa. Eihän se ole niin, että ihminen on joko tai, jompaa kumpaa, kytkin joka on tietyssä asennossa. Ihminen on kokonaisuus. Jos masennus saa ihmisen haluamaan kuolemaa, onko se oikeastaan ihan kamalan erilainen tilanne kuin se, että tappava ja kivulias tauti saa haluamaan kuolemaa? Jos ottaisi masennuksen ja tappavan taudin pois, oletettavasti myös kuolemanhalu poistuisi molemmissa tapauksissa. Mutta kun ei sitä voi ottaa ihmisestä pois noin vain.

Kaikenlaiset kokemukset ja nyt ne sairaudet vaikuttavat ihmisen mieleen ja psyykeeseen ja tekevät siinä mielessä peruuttamattomia asioita, että ei meistä kukaan voi palata täsmälleen samaan tilaan ennen jotain tiettyä tapahtumaa sitten, kun se tapahtuma on jo tapahtunut ja tullut osaksi meitä ja kokemuksiamme. Sairaudesta tulee osa meitä, ja se kulkee meidän mukanamme vielä senkin jälkeen kun olemme virallisesti terveitä, siis kokemus sairaudesta ja siitä, miten se sai ajattelemaan ja saa vieläkin. Tässä mielessä puhe terveistä ja sairaista on siis vähän epämääräistä - kuka on sairas, kuka on terve? Mitkä ajatukset tai toiveet ovat sairaita ja mitkä terveitä?

Mä toisaalta sanoisin, että tää muu pohdinta on jo sen verran korkealentoista, että jos pitäydytään vaan siinä, mistä nyt käytännössä puhutaan kun puhutaan eutanasiasta, eli vaikean ja tuskallisen sairauden tai terveydentilan kohdalla harkittavasta kuolemanavusta - mitään yleisiä kuolemanklinikoita kelle tahansa meille nyt ei varmaan ole ikiaikoihin kuitenkaan tulossa, oli se sitten hyvä tai paha.

Hoitotestamentti olisi tosiaan se varmin ratkaisu, ja jos ei ole varmaa tietoa, ei sitten vain tehdä eutanasiaa.

Katja kirjoitti...

Maria, en itsekään koe oikeudekseni kieltämään ihmiseltä oikeutta kuolla jos olosuhteet ja sairaus oikeasti ovat parantumattomat ja äärimmäistä tuskaa tuottavat. Mutta sitten taas, kenelle ja missä vaiheessa voidaan tuoda eutanasia mahdollisuutena esiin? Vai olisiko se niin että aina henkilön pitää sitä anoa, sitä ei mainita lääkärin aloitteesta? Jos eutanasia laillistettaisiin, siitä voisi tulla "liian helppo" tapa kuolla. Jos kivun sumentamiin aivoihin syöpyy ajatus eutanasian mahdollisuudesta, se voi nousta "pakkomielteeksi" ja viedä elämänhalun joka taas sitten vaikuttaa sairauden etenemiseen. Oma asenne kun oikeasti vaikuttaa todella paljon siihen, miten ihminen kestää/alkaa parantua; sitkeä tahto ja usko paranemiseen saa elimistön kestämään ja jopa aloittamaan paranemisen kun taas jos ihminen menettää toivonsa/elämänhalunsa, elimistökin alkaa pettämään ja näin edesauttaa kuolemaa. Näin tämän hyvin läheltä kun tätini sairasti syöpää, johon sitten lopulta menehtyikin. Hän kesti leikkaukset, sydänkohtauksestakin toipui vaikka lääkärit olivat täysin varmoja että hän siihen menehtyy. Täti vain toisteli että kyllä hän vielä kotiin palaa ja elämänhalu oli kova. Sitten tultiin kuitenkin siihen pisteeseen ettei mitään ollut tehtävissä ja aloitettiin saattohoito. Hän oli yllättävän hyvässä kunnossa ja alkoi melkein toipua itsekseen. Jonkin aikaa hän sitten kestikin, mutta sitten sanoi ettei tätä loputtomasti jaksa, maata vain sairaalasängyssä ja katsella pihalle. Siitä ei mennyt montaa päivää kun elimistö romahti ja täti kuoli.

Niin, tämäkin pohdinta on aika korkealentoista (toisinsanoen aika syvällistä), mutta osaa mahdollisista ongelmista pitää kuitenkin kartoittaa ja pohtia jo etukäteen, eikä vain tehdä päätöstä ja sitten alkaa selvittelemään laillistamisesta syntyviä ongelmia..

sansu kirjoitti...

"Jos masennus saa ihmisen haluamaan kuolemaa, onko se oikeastaan ihan kamalan erilainen tilanne kuin se, että tappava ja kivulias tauti saa haluamaan kuolemaa?"

Mun mielestä ero on selkeä: masennuksesta voi toipua, tappavasta taudista ei. Ja syvästi masentuneena realiteetit vääristyy, jolloin ei ole kykenevä edes tekemään päätöstä.

Kivunhoitohan on nykyisin aika hyvää, joten asiantuntijoiden mukaan sen puolesta ei eutanasiaa tarvittaisi. Kukaan ei myöskään kuole janoon eikä nälkään sairaalaolosuhteissa.

Rokkirusetti kirjoitti...

Esko on ainut tyyppi jota fanitan. :- D Niin sympaattinen ukko, ihastuin jossain keskusteluohjelmassa kun tämä kyykytti kristinuskoa tieteellä.

Kuolemasta herännyt keskustelu on mielestäni hyvä asia. Tämä kun nyt on meillä kaikilla joskus edessä - ennemmin tai myöhemmin. Eutanasian kannalla ollaan, sillä kyseessähän on vain vapaus valita.

Maria Morri kirjoitti...

Katja, siis minusta eutanasiatoiveen pitää lähteä nimenomaan potilaasta itsestään, olen jotenkin kuvitellut, että totta kai pahasti sairaat ihmiset tietävät jo ihan itsekin miten haluavat lähteä. Kaipa lääkäri voi sen mainita siinä missä puhuu kivunlievityksestä ja saattohoidosta, ja kertoa, että jos sen haluaa, niin siitä pitää tehdä ajoissa tämä "hoitotestamentti" tai miksi sitä paperia sitten kutsuttaisiinkaan. :>

Ja mä en kyllä usko, että ihminen haluaa alkaa kuolemaa kovin helposti, kuten itsekin kuvailit, ihminen tarrautuu elämään tosi sitkeästi kiinni. Ja itse asiassa, kun olisi tiedossa, että kivusta pääsee kyllä eroon jos haluaa, se voisi tuoda turvaa, poistuisi pelko siitä, että kipuja joutuisi kestämään vaikka kuinka kauan.

Ongelmien kartoitus hyvä, mutta mä tosiaan epäilen, että niiden täysin terveiden ihmisten avustetut eutanasiat ei nyt kuitenkaan ihan ole ajankohtaisia keskustelunaiheita. :)

Sansu, passiivinen eutanasia, joka nykyään on käytössä, on sitä, että lopetetaan nesteytys (ja muut hoitotoimenpiteet). Ja tuo kivunhoito vaikka teoriassa toimii, niin käytännössä se on tyyliin lääkäristä kiinni osataanko ja viitsitäänkö ja onko riittävästi perehtyneisyyttä. Käytännössä sen toimivuus on, kuten Eskokin kolumnissa kirjoittaa, hölynpölyä. Kannabiksella toki lähtis monet kivut tosi helposti, mutta kun sitäkin saa kivunlivitykseen tosi hankalasti jos ollenkaan. Eihän nyt kuolemansairas saa huumekoukkuun jäädä.

Voiko masennuksesta todella aina toipua? Minä tiedän pari ihmistä, jotka ovat päälle viiskymppisiä ja sairastaneet masennusta parikymppisestä saakka, siis jo useamman vuosikymmenen. Ei heistä kukaan nyt halua kuolla kylläkään, onneksi, mutta mietin vain. Onhan näitä ihmisiä, jotka ovat kärsineet erilaisista ongelmista ja traumoista melkein koko aikuisikänsä ja lopulta tosiaan päätyvät ottamaan oman henkensä.

Rokkurusetti, hehe, Eskolla on myös kirjoja, suosikkini hänen ensimmäinen Kotona maailmankaikkeudessa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni muut sivuston omistajat pitäisi ottaa tällä sivustolla malli, erittäin siisti ja hyvä käyttäjäystävällinen tyyli ja design, puhumattakaan sisällöstä. Olet asiantuntija tähän aiheeseen!

sansu kirjoitti...

Niin, eihän aina masennuksesta toivuta. Mutta siihen on suurimmalla osalla kuitenkin mahdollisuus, toisin kuin monissa muissa sairauksissa, mikä on mun mielestä tätä eutanasia -asiaa ajatellen tärkeä pointti.

Pitää varmaan lukea tuo Valtojan kolumni, kun en ihan hoksaa, että miksi hän tyrmää nykyisen kivunhoidon "hölynpölynä". Totta kai kivunhoito, kuten kaikki muukin lääketieteellinen hoito, on lääkärin taidoista riippuvaa, mutta yleensä kaikki sairaimmat ja kipeimmät ihmiset (esim. syöpäpotilaat) hoidetaan erikoissairaanhoidossa tai ainakin sen ohjeistamana. Kannabis on aika laiha lohtu pahimpien kipujen hoidossa ja hävinnee opiaateille aika kuus nolla.

Anonyymi kirjoitti...

Minä kannatan itsemurhaa ja eutanasiaa. Jos elämä on tuskaa, siihen pakottaminen on kidutusta.
Soini ja Räsänen kannattavat kidutusta kuolemaan asti.

Kuolema on luonnollinen osa elämää ja jos edes omaan elämään ei ole päätäntävaltaa niin ollaan aika heikoilla ihmisoikeuksien suhteen.

Mielenterveys- ja masennustapauksissa voitaisiin aivan hyvin järjestään asia niin, että olisi joku (puolen vuoden, tms.) säännöllinen, pakollinen terapia, jonka jälkeen kun psykiatri (kenties useampi) on vakuuttunut että kyse on oikeasta halusta ja omasta vakaasta päätöksestä, saa kolmen kuukauden oikeuden itsemurhaan eli siis mennä sairaalaan kuolemaan. Päälle pakolliset elintenkeruut, jne. Jos kyse on kiusaamisista jne., lääkäri voisi onkia tietoja ja kuoleman jälkeen tutkittaisiin kuolemantuottamusta.

Jaa miksi sairaalaan? No turha on ihmisiä kaapia junan edestä ja kallioleikkauksista tai aivoja seiniltä jne., kun asian voi hoitaa siistimminkin. Tässä vaiheessahan lopputuloksesta ei ole enää epävarmuutta.
Ymmärrän, ettei hoitohenkilökunnalle tämä olisi kauhean kivaa, mutta tätä voi kukin mielessään verrata vaikka siihen, miltä omaisesta tuntuu kävellä itsemurhapaikalle täysin yllättäen. Tai miltä tuntuu junankuljettajasta tai rekkakuskista. Tai entäs jos noissa itsemurhissa joku muukin loukkaantuu?

Maria Morri kirjoitti...

Sansu, ainakin jonkun tutkimuksen mukaan kannabinoidien lisääminen opiaattien rinnalle vähentää tarvetta opiaateille. Ja siitä kivunlievityksestä, oikeastaan se osataanko se hoitaa asiallisesti noin teoriassa vai ei on lopulta yhdentekevää, koska siis oikeus jokaisen päättää kuolemastaan on minusta poisottamatonta. Toisaalta, rahallahan sitä saa kuka vaan hyvää hoitoa, rahattomana sitten on aina tyytyminen johonkin.

Tosiaan lisäksi on niitä muitakin sairauksia, jotka ovat kamalia kaikista muista syistä.

Masennuksesta: sitä voi ajatella kuin ajattelee syövästä. Syövästäkin on mahdollista parantua, mutta kaikki eivät parane. Heti suoriltaan on vaikea ellei mahdoton sanoa, millainen tapaus on kyseessä, ja miten sairaus reagoi hoitoon. Kaikki eivät parane syövästä, kaikki eivät parane masennuksesta. Vielä pidemmälle vietynä, sellainen joidenkin harrastama "toivo elää aina" -ajattelu on sitten taas sellaista, joka sopii paremmin ihmeparantumisiin uskoville. Jotkut vastustavat eutanasiaa siksi, että juuri se parantava lääke voidaan keksiä päivää ennen kuolemansairaan kuolemaa, ja että "ikinä ei voi tietää".

Anonyymi, terapiajakso muuten hyvä, mutta puoli vuotta on imho aivan liian lyhyt aika. Lyhytkestoiset terapiat ovat käsittääkseni jonkun verran tehottomampia kuin pitkäaikaiset. Ja se muuten tässä maassa on myös ongelma, täällä on aivan liian vähän aikaa ja resursseja tarjota sitä kunnollista terapiaa ihmisille... Lääkitään vaan ihmiset tainnoksiin.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, rakastan blogiisi. Onko jotain voin saada päivitykset kuten liittymän tai jokin asia? Olen pahoillani En ole perehtynyt RSS?

Maria Morri kirjoitti...

Anonyymi, suspicious about your Finnish. ;) Use Bloglovin!

Mr.Curwen kirjoitti...

Kyseessä on kontrolliasia. Kenellä on kontrolli yksilön kohtaloon.

Monien uskontojen näkökulmasta kontrolli saa olla vain jumalalla. Heidän poliittiset näkemyksensä lähtevät tästä liikkeelle. Jumalan sijaisena on käytännön syistä usein yhteiskunta.

Kuten Maria jo vihjasi, on todistettu että mikäli potilas saa itse annostella lääkkeen, kipulääkkeitä kuluu kymmeniä prosentteja vähemmän. Miksi?

Samoin on todistettu että lapset kokevat vähemmän kipua, kun heille kerrotaan asiallisesti, mutta kaunistelematta kuinka kivulias jokin lääketieteellinen operaatio tulee olemaan. Pahimpia kivut ovat, mikäli niitä vähätellään tai valehdellaan että operaatio "ei satu yhtään". Kokonaan preppaamaton ryhmä asettuu näiden kahden väliin.

Kun yksilö kokee kontrolloivansa omaa tilaansa ja kohtaloaan, hänen kipukynnyksensä nousee. Hänen kykynsä kestää vastoinkäymisiä nousee.

Kontrollin luovuttanut ihminen taas kokee kaikki, psykologiset ja fysiologiset, vastoinkäymiset merkittävästi suurempina.

Näiden tutkimusten valossa minusta on itsestäänselvää, että mikäli yksilöllä olisi kontrolli myös omasta lopustaan, hän kenties kestäisi viimeiset aikansa paljon paremmin, ja kokisi myös tosiasiallisesti vähemmän kipuja (itselleen vähemmän lääkettä annostelleet potilaat tosiaan kokevat vähemmän kipua, he eivät pelkästään siedä sitä paremmin).

Näinollen argumentti siitä että ihmiset 'luovuttaisivat' ennenaikaisesti tuntuu hupsulta.

Lainsäädännön kehitykseen ja oikeudelliseen argumentointiin jossain määrin tutustuttuani minusta ei ole mitenkään kaukaa haettua, että mikäli eutanasia yleistyisi, alettaisiin keskustelemaan myös sellaisten henkilöiden eutanasioista, jotka eivät tahtoaan voi oikeudellisesti ilmaista. Vastaavia laajenevia laintulkintoja on (valtiosäännöllisestä kiellosta huolimatta) tehty melko paljon. Kynnys alenee.

Minä ehdottomasti kannatan ihmisen oikeudesta päättää omasta kohtalostaan (myös julkisen sektorin lääkärin taikka muun henkilön oikeudesta olla olematta osallisena mainitussa kohtalossa), kunhan absoluuttisena ehtona on aina ja ikuisesti henkilön oma oikeudellisesti pätevä tahdonilmaus. Sen täytyy olla kirjallinen taikka muutoin todistettavissa, mieluiten todistajien läsnäollessa laadittu.

Maria Morri kirjoitti...

Ah, unohdan aina sanoa tuon faktan selvästi, että siis kontrolli omasta itestä lievittää epämukavia tuntemuksia noinkin konkreettisella tasolla kuin kivunlievitys. Ihminen ei pidä epätietoisuudesta ja kaaoksesta, hallitsemattomuudesta. Se tuntuu kokonaisvaltaisesti ihmisessä eri tavoilla, rauhattomuutena, stressinä, vatsaoireina, päänsärkynä, kaikkien mahdollisten kipujen lisääntymisenä.

Voin yhtyä Mr Curwenin vaatimukseen siitä, että eutanasian ehtona on oltava henkilön oma tahdonilmaus, selkeä, kirjallinen, lainvoimainen. Ketään ei tällöin voi mennä eutanasisoimaan mitenkää omin päin.

Nora kirjoitti...

"Jotenkin tuntuu etteivät nämä eutanasian vastustajat oikein tunnu ymmärtävän miten vittumaisia sairauksia sitä on olemassa. Vai ihanko tosiaan on niin epäinhimillistä ja sairasta porukkaa kyseessä, että näiden mielestä on parempi kärsiä kivuliaana ja liikuntakyvyttömänä ja tukehtua kuoliaaksi, kuin lopettaa elämänsä arvokkaasti, kivuttomasti ja ennenkaikkea vapaaehtoisesti hieman etuajassa?

Ihmeellistä asioiden vääristelyä taas muutenkin, heti ollaan näitä tavoitteita rinnastamassa murhaan ja "puolustuskyvyttömien surmaamiseen", vaikka kukaan tervejärkinen tuskin on missään välissä ehdottanutkaan kaikkien vanhojen, sairaiden ja vammaisten lahtaamista ilman lupaa. Ja luvaksikaan kun tuskin tultaisiin hyväksymään mitään epätoivoista "tappakaa mut!!" -kiljahdusta kipupiikin iskiessä, vaan siitä tultaisiin varmasti keskustelemaan potilaan kanssa pidemmän kaavan mukaan ennen lopullisen päätöksen tekemistä." Iso komppi tälle.

Maria Morri kirjoitti...

Joo, toi oli aivan ERINOMAISESTI sanottu! ^^

Mr.Curwen kirjoitti...


Mielenterveys- ja masennustapauksissa voitaisiin aivan hyvin järjestään asia niin, että olisi joku (puolen vuoden, tms.) säännöllinen, pakollinen terapia, jonka jälkeen kun psykiatri (kenties useampi) on vakuuttunut että kyse on oikeasta halusta ja omasta vakaasta päätöksestä, saa kolmen kuukauden oikeuden itsemurhaan eli siis mennä sairaalaan kuolemaan. Päälle pakolliset elintenkeruut, jne. Jos kyse on kiusaamisista jne., lääkäri voisi onkia tietoja ja kuoleman jälkeen tutkittaisiin kuolemantuottamusta.


Elintenkeruusta ei voi modernin nykyisenkaltaisen oikeusvaltion puitteissa tehdä missään nimessä pakollista. Tietyt perusoikeudet koskevat myös entistä oikeussubjektia, ruumista ei voi käsitellä miten tahansa.

Kiusaajien rikossyytteistä; miten kiusaajaa voi pitää oikeudellisesti vastuullisena siitä mitä kiusauksen uhri päättää itse tehdä? Moraalinen vastuu voi olla heidän, mutta millä perusteella oikeudellinen?

Mikäli kiusaajat ovat ajaneet kiusatun akkunalle ja peittävät hänen paluureittinsä, ja huutavat hänelle että hänen tulee hypätä, kyseessä on kuolemantuottamus.

Osaatko keksiä miksi kuvaamassasi institutionaalisessa 'eutanasiassa' kyseessä ei lähtökohtaisesti voi olla kuolemantuottamus?

Anonyymi kirjoitti...

"Kiusaajien rikossyytteistä; miten kiusaajaa voi pitää oikeudellisesti vastuullisena siitä mitä kiusauksen uhri päättää itse tehdä? Moraalinen vastuu voi olla heidän, mutta millä perusteella oikeudellinen?"

Eikös tuo ole täysin tapauskohtaista?
Sitä vartenhan se pitäisi aina tutkia!

Haluaisin myös huomauttaa, että oikeuslaitoksen suurimmat puutteet löytyvät usein siitä, etteivät ratkaisut vastaa yleistä oikeustajua. Oikeus ei voi olla irrallinen moraalista. Moraalittomat lait ja laintulkinnat rapauttavat yhteiskuntaa.
Toki se, mitä oikeudessa voidaan todistaa, on eri asia. Se, ettei syyllistä aina, tai edes yleensä, saada tuomiolle on heikko syy olla tutkimatta asioita ja tuomitsematta niitä, jotka kuitenkin voidaan.

"Osaatko keksiä miksi kuvaamassasi institutionaalisessa 'eutanasiassa' kyseessä ei lähtökohtaisesti voi olla kuolemantuottamus?"

Kas kun et vielä rupea lepertelemään! Loukkaa tuollainen alentuva suhtautuminen.
Osaako pikku culwi-wulwi solmia ihan itse kengännauhansa?
Entä kykeneekö hän ymmärtämään yksinkertaista logiikkaa?

Totta kai kun kyseessä on periaatteessa oma, vakaa tahto, kynnys tuomitsemiseen on korkeampi. Itsemurhaan päätyvissä ja muissakin vakavissa kiusaamistapauksissa kuitenkin yleensä aiheutettaneen uhrille vakava pitkäaikainen masennus.

Masennuksen syy ei kuitenkaan ole mielestäni riittävä syy kieltää oikeutta oman hengen päättämiseen. Ei uhria voida tuomita kärsimykseen vain sen vuoksi, että sen aiheuttaa joku henkilö eikä pelkkä huono tuuri.

Toisaalta masennuksen syytä ei voida painaa villaisella eikä tekojen seurauksia kieltää. Ei seuraamuksettomuudella kenellekään voida tätä kautta myöntää de facto oikeutta ajaa toinen itsemurhaan.

Tilannetta voisi verrata siihen, että joku pahoinpidellään täyshalvaukseen. Jos henkilö ei sitten kestä elää tässä tilassa ja valitsee itsemurhan, kuolema ilmiselvästi johtuu pahoinpitelystä ja sitä kautta vastuu on selvästi pahoinpitelijän.

Katja kirjoitti...

"Toisaalta masennuksen syytä ei voida painaa villaisella eikä tekojen seurauksia kieltää. Ei seuraamuksettomuudella kenellekään voida tätä kautta myöntää de facto oikeutta ajaa toinen itsemurhaan.

Tilannetta voisi verrata siihen, että joku pahoinpidellään täyshalvaukseen. Jos henkilö ei sitten kestä elää tässä tilassa ja valitsee itsemurhan, kuolema ilmiselvästi johtuu pahoinpitelystä ja sitä kautta vastuu on selvästi pahoinpitelijän."

No ei kyllä voida asettaa pahoinpitely -> halvaantuminen -> itsemurha ja kiusaaminen -> masennus -> itsemurha - tapauksia samankaltaisiksi. Ensinnäkin oikeustajuni mukaan ensimmäisessä tapauksessa ei pahoinpitelijää voitaisi oikeudessa syyttää kuolemantuottamuksesta, jos pahoinpitely ei suoraan ole aiheuttanut uhrin kuolemaa, vaan pahoinpitelystä seurannut halvaantuminen ajoi henkilön tekemään itsemurhan. Oikeudellisesti siis ei voida syyttää pahoinpitelijää, mutta eettisesti syyllinen on aika selvästi pahoinpitelijä. Kiusaamistapauksissakaan ei tosiaankaan aina voida selkeästi osoittaa että masennus ja sitä mahdollisesti seuraava itsemurha johtuisi pelkästään kiusaamisesta. Kiusaaminen on voinut olla yksi syy masennukseen, mutta ei välttämättä ainoa. Voi olla perhesuhteissa ongelmia, rahahuolia, jnejne. Masennukseen voi myös saada apua, psykologi/psykiatri, läheisten tuki, sairaalajaksot, ... Toki kuten Maria sanoi, on niitäkin ihmisiä jotka ovat sairastaneet masennusta kymmeniä vuosia huolimatta hoidosta tms. Itsekin tunnen tällaisia henkilöitä. Joissakin tapauksissa sairastuneella ei ole motivaatiota tai riittävästi omaa tahtoa parantua, joka siis olisi ensiarvoisen tärkeä (oikeastaan siis olennainen asia) paranemisprosessissa. Mutta on heitäkin, jotka eivät parane vaikka haluaisivatkin. Tosin näissä tapauksissa on mukana myös muita mielenterveysongelmia, jotka masennus on ehkä laukaissut.

Anonyymi kirjoitti...

"No ei kyllä voida asettaa pahoinpitely -> halvaantuminen -> itsemurha ja kiusaaminen -> masennus -> itsemurha - tapauksia samankaltaisiksi."

Kuka muka asetti?
Toisaalta minusta voidaan ihan perustellusti kysyä, mikä näistä tekee niin erilaisia?
Onko henkinen vamma niin vähäpätöinen? Kiusatut kiittävät. Näihin tapauksiinhan kun jo muutenkin kiinnitetään ihan liikaa huomiota.

"Oikeudellisesti siis ei voida syyttää pahoinpitelijää, mutta eettisesti syyllinen on aika selvästi pahoinpitelijä."

Mikään ei käsittääkseni estä syyttämästä. Tuomitseminen on eri asia.

"Kiusaaminen on voinut olla yksi syy masennukseen, mutta ei välttämättä ainoa."

Eli ei ole tuomittavaa, jos ei vie uhria katolle vaan käy vain hieman tönäisemässä?

"Mutta on heitäkin, jotka eivät parane vaikka haluaisivatkin."

Minusta on perusteltua kysyä, riittääkö kieltoon se, että potilas saattaa ehkä mahdollisesti parantua joskus tulevaisuudessa. Onko se riittävä syy pakottaa toinen kärsimään?
Tässähän ei ole kukaan murhaamassa ketään vaan antamassa ihmisille oikeuden päättää elämästään itse.

Anonyymi kirjoitti...

Aika moniulotteinen tämä aihe, juurikin sen vuoksi että missä tilanteissa eutanasiaa voisi käyttää ja millä perustein. Olin kesän vuodeosastolla töissä ja siellä näin kun muutamalta potilaalta lopetettiin ruokinta ja he kuolivat sitten noin viikon päästä. Ruokintahan lopetetaan vasta aivan toivottomissa tapauksissa, eikä potilas ole silloin enää mitenkään vastaanottavassa tilassa. Mielestäni eutanasia olisi näissä tilanteissa paljon armollisempi. Sehän on jo kuitenkin kuolemantuomio kun lopetetaan ruokinta, joten miksi ei tehtäisi vain eutanasiaa niin että ihminen pääsisi kuolemaan samantien, eikä kituuttaen odottaisi kuolemaa viikon verran vuoteellaan.

Katja kirjoitti...

Olen itse ollut koulukiusattu koko peruskouluajan, sairastunut masennukseen ja käynyt psykologilla muutaman vuoden päästäkseni takaisin jaloilleni. Itsetunto oli nollassa vuosikausia kiusaamisen jälkeenkin, eikä vieläkään ihan huipulla mennä. Ja silti olen sitä mieltä ettei masennusta ja fyysistä sairautta voida asettaa ihan samalle viivalle. Kiusaaminen -> masennus -> itsemurha verrattuna pahoinpitely -> halvaantuminen -> itsemurha - jutun teki tuo Anonyymi kommentoija kommentissa joka on kirjoitettu/julkaistu 23. toukokuuta 2012 11.35. (keksikää muuten itsellenne nimet jos aiotte täällä keskustella, hirveen paljo helpompaa olis!)

En väitä että henkinen vamma olisi vähäpätöisempi, mutta vaikeampi todentaa jonkin tietyn asian/tekijän vaikuttamaksi kuin fyysinen vamma, jonka aiheuttaja voidaan helpommin jäljittää ja todistaa.

Maria Morri kirjoitti...

Minä näen fyysisen ja henkisen sairauden siinä mielessä rinnastettavana, että eihän ihmisestä voida erottaa fyysistä ja henkistä täysin, koska ihminen on kokonaisuus. Masennus ilmenee monesti myös fyysisinä oireina, kuten väsymys, päänsärky, mahaoireet, nukkumattomuus, ja toisaalta ne enemmän ruumiin sairaudet vaikuttavat myös mielialaan. Olen kuitenkin siitä ihan samaa mieltä, ettei voida ihmisiä syyttää kuolemantuottamuksesta tai murhasta mitenkään kevyin perustein, vaan pitää olla ehdottoman varmasti selvillä se syy-yhteys. Aukottomasti ja tulenkestävästi. Niin, ettei voida mitenkään päin enää kyseenalaistaa, etteikö tämä esitetty syy olisi todella se syy. Muuten ollaan tosi heikoilla vesillä ja lähennellään mielivaltaa.

Kuten Mr Curwen tuolla sanoi, niin totta kai vaikka nyt niillä kiusaajilla on moraalinen vastuu ja kiusaaminen on ehdottomasti väärin, niin silti itsemurha on valinta, eikä siitä voida syyttää ketään toista ihmistä oikeuden edessä. Sosiaalisissa kuvioissa ehkä, mutta ei oikeudessa. Tai siis jos ei voida tuomita, ei ole järkeä syyttääkään, koska silloin tuhlattaisiin vaan kaikkien aikaa ja resursseja, jos kaikkia ufojuttuja alettaisiin huvin vuoksi syyttelemään ja oikeudessa koettelemaan, vaikkei ole toivoakaan saada tuomiota keississä.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi ei voida tuomita?

Unknown kirjoitti...

Etkö sä voisi perustaa toisen blogin näitä "yhteiskunnallisia kannanottoja" varten? Muotijutut ovat kivoja, mutta en jaksa tätä muuta kohkaamista.

Maria Morri kirjoitti...

Nää on ihan oikeita yhteiskunnallisia kannanottoja ilman mitään heittomerkkejä. ;) Ja ei, en voisi. Sä voit vapaasti skipata aineksen, joka laittaa liikaa aivosoluja liikkeelle. ;)

Elsa kirjoitti...

Mahtava teksti! :)

Ja kun osan kommenteistakin luin, niin minun on aivan pakko sanoa tähän omakin näkemykseni..

Oma mummuni on tällä hetkellä sairaalassa odottamassa kuolemaa. Hän ei ole tajunnut tästä maailmasta kunnolla mitään pitkään aikaan. Hänellä on ollut keuhkoveritulppa, aivoveritulppia ja syöpä haimassa (mikä sattuu olemaan kamalan kivulias syöpä). Mummu on ollut aina todella menevä ja tekevä ja vaikka onkin omissa maailmoissaan, on silti halunnut ja tehnyt asioita.

Nyt hän makaa sairaalassa. Hänet nostetaan istumaan ja laitetaan vyöllä kiinni tuoliin ettei kaadu. Vaikka hänen puheensa on toisinaan epäselvää (koska aivoverenvuodot), sen verran olen ymmärtänyt ja NÄHNYT, ettei hän todellakaan nauti siitä, kun ei pysty itse mitään tekemään. Toisinaan on päiviä jolloin häntä täytyy syöttää, kun ei itse kykene.

Oma kantani eutanasiaan on siis se, että onhan se terveen ja terveiden ihmisten ympäröimänä helppo sanoa että se on väärin. Minua repii sydämestä nähdä mummuni kunnossa johon en haluaisi kenenkään joutuvan. Hoitona on kipulääkitystä, ei mitään muuta. Se ei ole elämää, kun et itse voi päättää katsotko ikkunasta ulos vai et. Jos sinut siihen tuoliin sidotaan ja laitetaan ikkunan eteen niin siinä sitten olet. Hoitajat eivät ehdi tulla viemään vessaan kun pitäisi päästä, siksi on vaipat. Että onko tuo laitoselämä sitten elämää, jota kannattaa arvostaa? Itse en arvosta.

Maria Morri kirjoitti...

Kiitos Elsa riipaisevasta kokemuksestasi! Toivottavasti mummusi kärsimykset lievittyvät pian.

Ja aivan totta. Nuo juuri on niitä asioita, missä pitäisi kunnioittaa potilaan autonomiaa, ja jos ihminen on ilmaissut, ettei hän halua elää tällaista tai tällaista elämää, niin ei häntä pitäisi pakottaa siihen. Ja tuokin on totta, että hyvähän se on sanoa terveenä muiden terveiden keskeltä, kukapa sitä todella ymmärtäisi kärsimystä, ellei ole sitä omin silmin nähnyt. En minäkään tosin ole, mutta jos olisin, olisin varmaan kahta voimakkaammin sitä mieltä kuin nyt olen.

Anonyymi kirjoitti...

Puhuvatko Vihreät pelkästään passiivisen eutanasian vai myöskin aktiivisen eutanasian puolesta? T: Mietin vaan-tyyppi

Anonyymi kirjoitti...

Kaoka kommentoi aikaisemmin seuraavasti:

"Jotenkin tuntuu etteivät nämä eutanasian vastustajat oikein tunnu ymmärtävän miten vittumaisia sairauksia sitä on olemassa. Vai ihanko tosiaan on niin epäinhimillistä ja sairasta porukkaa kyseessä, että näiden mielestä on parempi kärsiä kivuliaana ja liikuntakyvyttömänä ja tukehtua kuoliaaksi, kuin lopettaa elämänsä arvokkaasti, kivuttomasti ja ennenkaikkea vapaaehtoisesti hieman etuajassa?"

Minä en miellä itseäni epäinhimilliseksi ja sairaaksi tyypiksi, vaikka en minkäänlaista eutanasiaa puolustakaan. Yleistyksesi vähän jopa loukkaavat meikäläistä, mutta ymmärrän sanavalintojasi joten en vedä hernettä nenää puheistasi.

Kaiken kaikkiaan eutanasia-kysymys on sekä moraalisesti että filosofisesti erittäin vaikea kysymys. Missä menee rajat? Jos esimerkiksi jollekin alaraajahalvaantuneelle myönnetään eutanasia, pitäisikö myös muillekin tähän "ryhmään" kuuluville jäsenille taata eutanasian mahdollisuus helpommin kuin perusterveelle ihmiselle? Voiko tällainen päätös loukata kyseistä ryhmää ja heidän ajatuksiaan elämisen arvoisesta elämästä? Kenellä on vastuu? Tässä vaan joitain niistä monista kysymyksistä, joita eutanasia-kysymys herättää.

Kaoka vielä jatkaa:"...Ja luvaksikaan kun tuskin tultaisiin hyväksymään mitään epätoivoista "tappakaa mut!!" -kiljahdusta kipupiikin iskiessä, vaan siitä tultaisiin varmasti keskustelemaan potilaan kanssa pidemmän kaavan mukaan ennen lopullisen päätöksen tekemistä."

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että eutanasia-päätöstä ei saisi tehdä liian helposti, vaan potilaan täytyisi käydä keskusteluja lääkäreiden ym. vastaavien tyyppien kanssa. Rajojen tarkka määrittely on eutanasiassa äärimmäisen tärkeää!

T: Toisin ajatteleva

Anonyymi kirjoitti...

Millä perustelet sen, että itsemurha ei ole murha? T: Mietin vaan 2

Maria Morri kirjoitti...

Anonyymi, käsittääkseni nimenomaan aktiivisesta eutanasiasta, koska passiivinen on jo Suomessa olemassa. Se on sitä, että näännytetään vanhukset nälkään ja janoon. Kidutusta toisin sanoen.

Toisin ajatteleva, esitit hyviä ja vaikeita kysymyksiä, en kiellä yhtään, etteivätkö ne olisi vakavia asioita, joita on syytä pohtia.

"Voiko tällainen päätös loukata kyseistä ryhmää ja heidän ajatuksiaan elämisen arvoisesta elämästä?"

Minä en oikein näe, että nyt olisi syytä miettiä ryhmänä ihmisiä - jotkut neliraajahalvaantuneet kokevat elämän elämisen arvoiseksi, jotkut taas eivät. Ei neliraajahalvaantuneita yhdistä mikään muu kuin tämä onneton ja epätoivottava tila, ei heillä esimerkiksi ole mitään kollektiivista identiteettiä. Täten jokaisen tulisi voida päättää itse. Ei sitä paitsi itsemääräämisoikeuden laajentaminen tarkoita, että kaikkien neliraajahalvaantuneiden tulisi hakea eutanasiaa, vaan nimenomaan, että jokainen saa päättää itse. Ehkä se jopa lisäisi elävien kunnioitusta ja heidän itsearvostustaan, kun eläminen ja selviytyminen olisi heidän oma tahtonsa. :)

Anonyymi, ihan sillä, että murhan näen tosiaan kamalaksi ja vääräksi teoksi. Se vääryys taas tulee siitä, että riistetään toiselta elämä. Ja nimenomaan riistetään, eli siis otetaan luvatta. Murhattu ihminen ei haluaisi kuolla, vaan elää, ja siksi murha on niin väärin. Koska itsemurha taas on jo lähtökohtaisestikin "uhrin" tahto, se ei voi olla murha, "armomurhasta" nyt puhumattakaan, jossa aloite kuolemasta tulee kuolemaa toivovalta itseltään. Eli siis mikä tahansa ihmiselämän päättyminen ei ole murha. Itsemurhan kohdalla se voi olla harkitsematon teko, mutta ei siitä minusta silti murhaa saa. Täten nimitys on harhaanjohtava, kuten myös armomurha. Selventikö tämä yhtään? :)

Maria Morri kirjoitti...

Parit linkit:

http://yle.fi/uutiset/tasavallan_presidentti_kannattaa_eutanasiaa/6136221

http://www.youtube.com/watch?v=ogCsERk9joo

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Vastasit kysymykseeni "Voiko tällainen päätös loukata kyseistä ryhmää ja heidän ajatuksiaan elämisen arvoisesta elämästä?" seuraavanlaisesti:

"Minä en oikein näe, että nyt olisi syytä miettiä ryhmänä ihmisiä - jotkut neliraajahalvaantuneet kokevat elämän elämisen arvoiseksi, jotkut taas eivät. Ei neliraajahalvaantuneita yhdistä mikään muu kuin tämä onneton ja epätoivottava tila, ei heillä esimerkiksi ole mitään kollektiivista identiteettiä. Täten jokaisen tulisi voida päättää itse. Ei sitä paitsi itsemääräämisoikeuden laajentaminen tarkoita, että kaikkien neliraajahalvaantuneiden tulisi hakea eutanasiaa, vaan nimenomaan, että jokainen saa päättää itse. Ehkä se jopa lisäisi elävien kunnioitusta ja heidän itsearvostustaan, kun eläminen ja selviytyminen olisi heidän oma tahtonsa."

Seuraavaksi tulee hyvin sekalainen vastaus, pahoittelen jo etukäteen :D.

Niin, ei eri "ryhmillä" ole sinänsä identiteettiä, ei ainakaan sellaista jonka voisi niin helposti hahmottaa (voiko identiteettiä yleensäkään hahmottaa helposti...!). Mutta kuten tiedämme, ihmismieli kulkee välillä omia teitään. Esimerkiksi kaksi eri tyyppiä, jotka "kuuluvat johonkin ryhmään", voivat aivan eri tavoin kokea tämän asian, niin kuin vastauksessasi sanoit. Toinen voi tuntea hyvin vahvaa yhteyttä muihin ihmisiin ja ajatella, että tämä ryhmä/yhteisö (esim. vertaistukiryhmät) on sellainen, joka on minulle hyvin tärkeä. Tällainen henkilö voi myös ajatella, että jos joku hyökkää minun ryhmääni vastaan tai väheksyy/loukkaa sitä, se hyökkää/väheksyy/loukkaa myös minua. Toinen tyyppi ei taas välttämättä tunne mitään yhteenkuuluvuutta ryhmäänsä.

Rohkenen olla eri mieltä väitteestäsi, että "ei neliraajahalvaantuneita yhdistä mikään muu kuin tämä onneton ja epätoivottava tila, ei heillä esimerkiksi ole mitään kollektiivista identiteettiä.". Ensinnäkin, kaikkien kohdalla ei voi sanoa, että heitä yhdistäisi vain väitteessäsi tuoma asia. Heitä voi yhdistää esim. kuuluminen johonkin vertaistukiryhmään. Toiseksi, on ykislöitä, jotka eivät koe tilaansa onnettomana tai epätoivottamana.


Ihmismieli tykkää myös lokeroida asioita. Arkielämässä (ja joltain osin myös yhteiskunnallisella tasolla) ihmisiä lajitellaan elämäntilanteen mukaan (esim. "uranaiset", pissikset, "yhteiskunnallisella tasolla vaikuttavat menomummot" jne.), musiikkityylien mukaan (hipit, gootit jne.), sairauksien mukaan (syöpäpotilaat, astmaatikot jne.)ja niin edelleen. Tällaisen ajattelutoiminnan ajatellaan helpottavan ihmisen ajattelua.

Loppujen lopuksi siis jokainen meistä kuuluu aina johonkin ryhmään, useampaankin. Eri ihmiset voi lokeroida meitä hyvinkin eri tavoin.

Maria Morri kirjoitti...

Voivat toki monetkin kuulua vertaistukiryhmiin ja kokea sitä kautta tilanteensa kautta yhteisyyttä, mutta olen skeptinen siitä, miten homogeeninen tuo ryhmä siltikään on. Selvennän vielä.

Siinä missä kaikki eivät koe suomalaisuuttakaan heitä ensisijaisesti määrittäväksi kategoriaksi, eivät kaikki sairaat, vanhukset, vammautuneet, työttömät tai neliraajahalvaantuneet koe näitä kategorioita heitä ensisijaisesti määrittäviksi kategorioiksi sillä tavalla, että heillä olisi nyt vaikka se sama mielipide vaikka siitä eutanasiasta. Siksi minusta on aina vähän keljua alkaa puhumaan, miten tämä ryhmä ajattelee niin tai näin, ja vielä keljumpaa, jos aletaan puhua heidän puolestaan ikäänkuin kysymättä heiltä.

Maria Morri kirjoitti...

...Parempi olisi viitata vaikka suoraan neliraajahalvaantuneiden ihmisten omiin mielipiteisiin ja reflektioon eutanasiasta. Tosiasiallisesti maailmassa on neliraajahalvaantuneita, jotka nimenomaan haluavat eutanasian lailliseksi. (En tosin tiedä missä suhteessa mielipiteet jakautuvat.) Ainakin yhdestä heitä on jopa tehty elokuva. ;)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ram%C3%B3n_Sampedro

Anonyymi kirjoitti...

Pelottavaa, että Räsäsen ja Soinin kaltaisia ihmisiä on vielä 2000-luvulla ja päättämässä laeista!

Soini puhuu eurosta asiaa, mutta.. Räsäseltä ei ole tullut koko aikana kuin pelkkää "sitä"..


Eutanasia olisi tärkeämpi juttu kuin se meneekö ravintola kiinni paria tuntia aiemmin vaiko kerjääkö romanialaiset (kunhan eivät ryöstele, ei niille pakko rahaa ole antaa)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...