Crocseilla kuitenkin on muitakin kenkämalleja, joista sitten harvemmin kuulee, ja jos niitä näkeekin vastaantulijoilla, niitä ei tietenkään arvaa kyseiseksi merkiksi. Alla on syy miksi.

Jopa aika viehättävän näköisiä jalkineita, eikö? Olen aiemminkin tiennyt, että Crocs valmistaa ihan fiksun näköisiä ballerinoja, mutta nämä kevään malliston kengät vetävät rimaa vieläkin korkeammalle. Ylärivin peeptoe-avokkaat ovat hauskan värisiä (minttu hei, anyone?) ja reikäisen pintansa ansiosta jalan voisi ainakin ajatella hengittävän aikas hyvin, vaikka materiaalina onkin muovi. Alarivin sandaalit taas voisivat olla kenen tahansa käytössä. Olen erityisen yllättynyt tuosta keskimmäisestä, korkkikiilallisesta korkokengästä, jonka melkein voisin kuvitella omaankin kenkävalikoimaani. Melkein, siksi, että en henkilökohtaisesti hotsittele korkkipohjien estetiikkaa.
Näistä kesäisistä kengistä tulikin mieleeni. Tuossa menneen viikon aurinkoisina kevätpäivinä kadut täyttyivät jo sandaaleista, paljaista sääristä ja kesäisistä korkokengistä. Rakastan korkoja, mutta huomaan, että kesäisin on hyvin haastavaa käyttää niitä ongelmitta. Umpinaisissa kengissä jalka hikoaa, oli materiaali miten aitonahkaista tahansa, ja sukka on valitettavasti ihan täysin välttämätön lisä, eikä varsinaisesti auta jalan hengittelyssä. Tällöin kenkä ei voi myöskään olla varpaistaan tai kantapäästä avonainen, koska noh, se sukka. Avonaisissa korkosandaaleissa ongelma on paikallisempi. Jalan kärkiosan yli kulkevat hihnat, narut ja nahkakaistaleet hankaavat noin kahdensadan metrin kävelyn jälkeen varpaat rakoille, viis rakonestopuikoista ja -laastareista, jotka tepsivät mulla aina vain kantapään suojelemiseen.
Vaikka kenkä istuisi miten hyvin jalkaan, ja vaikka sillä olisi muuten miten mahtava tahansa kävellä, tämä ongelma on ja pysyy kengästä toiseen. Suosin siis matalapohjaisia jalkineita kesäisin mahdollisimman paljon ja kadehdin muiden ihania kesäkorkkareita. :) Että te, jotka pystytte käyttämään korkokenkiä kesäisin, ottakaa ilo irti siitä munkin puolesta! ;)
Mainosyhteistyö
Kuvat: Spartoo.fi
7 kommenttia:
itselläni oli viime kesän köytössä tuollaiset balleriinat niin ahkerasti, että jaloissa oli ympyränmuotoiset rusketusrajat ;) crocksien ylistetty mukavuus on säilynyt myös noissa paremmannäköisissä kengissä ja pohjat onkin samaa materiaalia kuin rumissa puutarhakengissä. kylläpäs nyt tuli myyntipuhe, mutta itselle sopi tosi hyvin nuo balleriinat ja voin susoitella vaikka niille päiville, kun jalat väsyy varakengiksi laukkuun. :)
Voisikin ottaa asiakseen käydä sovittelemassa seuraavalla Helsingin reissulla ihan livenä, että miten nuo istuvat jalkaan. :) Nimittäin mukavat kesäkengät, ah, niitä ei koskaan ole liikaa!
Mulla tulee joka kevät kevät- ja kesäkengistä aina parin ekan käyttökerran aikana hirveet vesikellot. Ihan sama, miten monen vuoden aikaiset luottokengät olivat hyvänsä. Mun teoria asialle on jalkojen tottumattomuus! Iho paksunee ja alkaa siten suojautumaan oikeista kohdista. Yleensä oon totuttanu jalat kesäkenkiin lyhyillä kauppareissuilla ja roskapussinviemisillä.
Olen kuullut, että monilla on juuri näin asian tila! Mä vaan oon niiiiin traumatisoitunut muutamasta superpahasta kerrasta... :D Ei ole riittänyt itserääkkitahto. x)
Joo nää oli mullekin ihan älytön yllätys kun ekaa kertaa törmäsin! Ballerinoista vois jotenki vielä uskoa, mutta sitten kun mennään just noihin kiilakorkoihin ja miesten malleissa kunnon nauhakenkiin niin siinä vaiheessa tippui leuka. :DD
Hehe joo, tää se just opettaa sitä, ettei pitäisi antaa ennakkoluulojen istua liian tiukkaan, koskaan kun ei tiedä millon yllättyy... :D
Mulla on Crocsin ballerinat, Jayna-mallia (http://www.crocs.fi/crocs-jayna/11851,fi_FI,pd.html?cid=422&cgid=women-footwear-flats). Ne on muuten oikein kivat, mutta ainakin mulla paljaissa jaloissa ne suhisee =D Siis kävellessä, kun jalka painautuu pohjaa vasten, kengän sisällä oleva ilma suhahtaa ulos. Ja se ääni kuuluu myös vieressä kävelevän korviin =)
Lähetä kommentti