23.4.2012

Kevään eka lenkki (apua)

sports1

Varsinainen tehopäivä kyllä tänään. Sain vihdoinkin talven jäljiltä hilattua pebani ylös, ulos ja lenkille. En voi kyllä käsittää, miten pääsi koko liikkumisharrastus jäämään unholaan koko talveksi. Vaan koska talvi. Ei käy laatuunsa. Jopa tämä satunnaisliikkuja tietää sen. :D

Terveellinen elämä ei ole kausittaista pyrähtelyä, jojodiettailua ja silloin-kun-huvittaa -meininkiä, vaan nimenomaan elämäntapa. Siis tapa. Tähän mä aina pyrin, mutta eihän se aina ihan mene niinkuin ajattelee (...ja alkoholin suhteen yritys on valitettavasti ollut erityisen vähäistä...).


Mieli, päämäärät ja vakaumukset harhailevat, horjuvat ja välillä jopa unohtuvat. Sen horjumisen ansiosta tänään tehty lenkki kyllä osoitti, miten ihminen voikin olla ihan onnettomassa kunnossa puolen vuoden tauon jälkeen. :D Noh, sielläpä sitten jolkottelin pitkin Hervannan katuja niin hitaasti kuin kehtasin. Eipä sillä, että sillä vauhdilla olisi oikeasti mitään väliä, itseä vastaanhan sitä treenataan, eikä muita vastaan.

sports3

Olen muuten aika välineurheilija jopa niinkin alkeellisessa lajissa kuin juoksu. Hankin talvella toiveikkaasti Casallilta lämmittävän ja ihonmyötäisen juoksutakin ja juoksutrikoot ajatuksena päästä käyttämään niitä jo, krhm, vähän viileämillä ilmoilla kuin tää kolmetoista astetta, mutta se nyt tosiaan jäi. Vaan pointti: kyllä jo pelkästä takki päällä poseeraamisesta tulee energinen ja pystyvä olo. ;) Heijastinsaumoineen, salataskuineen ja virtaviivaisine linjoineen oloni on kuin ninjalla. ...Tai Iron Man 2:n Scarlett Johanssonin supersankarihahmolla!

Image and video hosting by TinyPic
Kuva: Iron Man 2
Ja olo jälkeenpäin?

IMG_20120423_184653
IMG_20120423_184749

Väsynyt, päätä nestepuutteesta (?) särkevä ja kaikkea muuta kuin euforian valloissa olevainen, mutta samalla kuitenkin tyytyväinen. Mä niin en ole niitä tyyppejä, jotka urheilee pää endorfiinipiikeissä räiskyen ja kailottaa mennessään "urheilu on niiiiin ihanaa!", vaan jotain niitä muita tyyppejä, jotka urheilevat, koska se on hyväksi ja voi sitten olla ainakin tyytyväinen itseensä. Ja koska kaikin puolin pystyvämpi ja kestävämpi kroppa on aika makee juttu. ;) Sit eikun suihkuun!

2 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Wau! Mä en oo näköjään yli kahteen vuoteen käynyt sun blogissa. Vähänkö oot nainen muuttunut eduksesi! :D Näytät TOSI hyvältä! Ikä tekee hyvää. Meille kaikillle :)

Ihanaa kevään jatkoa sulle!

Maria Morri kirjoitti...

Hehe, kiitos vain! :D Mahtavan huisia ja aurinkoista kevättä myös sulle sinne! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...