10.3.2012

Mschic: Baked Mineral Foundation

mschic porcelain

Olen vertaillut nyt vähän aikaa kahta muka-mineraalimeikkipohjaa (eivät ole siis täysin oikeaoppisia sellaisia, mutta jotain sinne päin), jotka ovat kiinteässä meikkipuuterin muodossa. Jo aiemmin hehkuttamani Cliniquen Almost Powder Makeup
on aivan loistava tuote, mutta kalliimmanpuoleinen. Niinpä kokeilin himppasen edullisempaa (joskin toki yhäkin arvokasta) kotimaisen Mschicin Baked Mineral Foundationia, jota netissä hypetettiin ihan hulluna. Ks. kuva yllä.

Hintaa tuotteella on 29 euroa Pretty.fi:ssä. (mainoslinkki)

Viehättävän näköinen, vähän planeetan pintaa Mschicin meikkipuuteri on tämäkin tuotteena tosi mahtava. Sitä voi, kuten Cliniquenkin pohjaa, levittää joko sienellä tai kabukilla, ja molemmat peittävät hyvin, Mschicin pohja ehkä vieläkin paremmin. Molemmat jättävät ihon kuulaaksi, aavistuksen valoa heijastavaksi, muttei kuitenkaan silti mitenkään kiiltäväksi tai missään nimessä glitteriseksi. Olen huomannut, etten ole kaivannutkaan valokyniä näiden kanssa, vaikka niistäkin toki olisi ekstrailoa.

Miinuksena on sanottava, eikä mulla ole hajuakaan, kuuluuko näin olla, vai olenko saanut maanantaikappaleen, mutta Mschicin pohja on kiinteydestään huolimatta irrallinen. Se on siis rasiassa oleva kiekko, joka heiluu rasian sisällä, ja jonka voi siis ottaa jopa ihan käteen. Mun ei ehkä tarvitse sen enempää selittää, miksi asia huolestuttaa mua.

1331211164881_218390

Lisäksi, vaikka molemmat meikkipohjat sopivat mielestäni noin periaatteessa myös kuivanpuoleiselle iholle (kunhan nyt huolehtii ihon kuorimisesta ja kosteuttamisesta noin perustasolla), Mschicin pohja vaatii paremman kosteutuksen ja maltillisemman kerrostamisen iholle, kuin Cliniquen pohja, joka taas ei ihan vähästä hätkähdä. Toisaalta Mschicin pohja kestää kasvoilla pidempään päästämättä ihon rasvaisuutta kiiltelemään, mutta taas toisaalta Cliniquen pohja tuntuu kehittyvän iholla astetta nätimmin ja huomaamattomammin rakenteensa puolesta, vaikka iho alkaakin lopulta kiillellä. Toisin sanoen, Mschic saattaa lopulta alkaa näkyä iholla tyypilliseen meikkivoidetapaan, ei-niin-kauniisti.

Olen tässä kuitenkin huomannut, että levitysmetodilla ON väliä: huokoiset meikkisienet tuntuvat imevän iholta pois rasvan ja jättävän Mschicin kuivemmaksi iholle, kun taas kabukilla lopputulos on jotenkin luonnollisempi. Toisaalta tiiviillä meikkisienellä levitys onnistuu paremmin... Ota nyt siitäkin selvää. Cliniquen pohjasta taas saa peittävimmän juurikin sen sienen avulla.

clinique almost powder makeup 2

Tässä kädenväännössä en oikeasti osaa päättää, kummasta pidän enemmän, tai kumpaa ostaisin lisää. Mschicin pyöreä kolmekymppiä vs. Cliniquen pikkaisen päälle neljäkymppiä. Cliniquen tuotetta on rasiassa 9 grammaa, Mschicin pohjaa on 10 grammaa. Mschicin pohja on peittävämpi, mutta omalle iholleni epämiellyttävällä tavalla kuivempi, mikä aiheuttaa vähän lisätyötä, kun taas Cliniquella saa astetta varmemmin kauniin lopputuloksen, jota tosin joutuu sitten päivän mittaan korjailemaan. Raha puoltaa Mschiciä, mutta toisaalta en tiedä, haluaisinko kuitenkin maksaa reilun kympin enemmän helpommasta tuotteesta, johon voisin luottaa kuivimpinakin ihopäivinä. ...Ja joka ei kolise rasiassaan.

mschic porcelain2

Minulla on Mschicin pohjasta sävy Porcelain, joka on valikoiman vaalein sävy, ja ihan siinä hilkulla olla jopa liian vaalea omaan naamaani. Macin meikkivoiteissa mut on vuosia sitten pistetty NC15:ksi.

Onko teillä kokemuksia kummastakaan meikkipohjasta? :)

6 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Hei, en tiedä onko kyseessä sama tuote, mutta nettikaupasta garden.co.uk on ainakin Cliniquen Almost Powderi MakeUp:ia hintaan 22£. Jos kyseessä on sama tuote, niin huomattavasti edullisempaa olisi tilata sieltä :)

Maria kirjoitti...

Ihan tosi?! Wau, oon katellu tota näistä parista peruspaikasta, tyyliin Lookfantastic jne, mutta ei ole tuo putiikki osunut sitten silmään! Mieletöntä, KIITOS vinkistä! Valintani taitaa olla sitten aika selvä... :D :)

Anonyymi kirjoitti...

Ei mitään ACTA-mielenosoituksesta..?

Maria kirjoitti...

En ollu paikalla tai edes koko kaupungissa, ni vähä paha kertoa? :D Pirkanmaan piraattien sivuilta löytyy jotain, jos kiinnostaa. :) http://pirkanmaanpiraatit.fi/

Anonyymi kirjoitti...

Gardenissa on aika kovat postikulut, joten tilasin itse Cliniquen puuterin strawberrynetistä. Miksi et tilaa sieltä?

Puuteri ei peitä huokosia kovin hyvin, joten on pakko käyttää sen kanssa jotain pohjustustuotetta. Mschic pitääkin testata seuraavaksi, jos se toimisi paremmin sillä saralla.

Maria kirjoitti...

Oon kuullut epäilyttäviä juttuja Strawberrynetistä, niin en ole uskallut tilata sieltä yhtään mitään. O_O

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...