24.1.2012

Edelleenkin vaaleampi

growing_my_natural_color_1

Onpas taas kulunut aikaa edellisistä asu- tai naamakuvista, mutta täältäpä niitä pesee. Olen taas vaihteeksi käynyt kampaajalla hoitelemassa juurikasvua ja edistämässä projektia nimeltä oman sävyn kasvatus päähän. Koska lähtökohta oli siis melkein musta tukka, on ihan asiallista ensin vaalentaa tukkaa vähitellen ja kärsivällisesti sellaiseksi, että kasvatusprojekti sujuu kivuttomammin ja vähemmän ilmeisellä rajalla omaan hiekkaisaan sävyyn.

Vaalentamista on tässä nyt tehty hirveällä määrällä raitoja, tämä siis toinen raidoituskerta. Sen jälkeen alta pakostakin kuultavaa lämpöä on taitettu pois jollakins sävytteentapaisella, ja kotona asiaa voi hoitaa tietysti tarvittaessa hopeashampoolla. Sävystä tulikin aikamoisen mainio: kylmä, hiekkainen ruskea. Vaan oma sävy on vieläkin himpun verran vaaleampi.

growing_my_natural_color_3

Olen saanut kampaajaltani Miialta kommenttia siitä, että tukkani tuntuu kestävän nyt aika hyvin tätä vaalennusta. Vaikka luonnonkihara, jota yhtä kyytiä suoristetaan kuumalla raudalla, oletettavasti kärsii vielä lisää rankoissa vaalennusmömmöissä, niin ihan kamalaa katastrofia ei kuitenkaan tukassani ole. Toki se näyttää kuivemmalta, koska se on vaaleampi: tumma tukka piilottaa kuivemmat latvaosiot paremmin kun vaalea.

Mutta että on ollut hyötyä kyllä siitä keratiinihoitoaineesta, jolla on edelleen säännöllisesti muhitellut tukkaa ja muutenkin käyttänyt sitä ahkerasti. Joicolle muuten vaihtoehtona löytyy iHerbistä huomattavasti halvempi, mutta vähintään yhtä kehuttu rekkuhoitis Mill Creekiltä. Mainoslauseina vielä "orgaaninen", "luonnollinen" ja "parabeeniton".

Kulmissani on muuten kuvissa nyt se uusi Macin Fling-kynä. Sopii aika täydellisesti tukanväriin. ;)
growing_my_natural_color_2

7 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Vaalennukset harmaannuttaa - käske laittaa vähän väriä mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla paras mitä ikinä olen tehnyt hiuksilleni oli luomutuotteisiin siirtyminen kauneudenhoidossa. Ei tietty tarvitsisi olla luomua, mutta se sertifikaatti kätsysti takaa tietyt asiat. Erityisesti silikonittomuus teki hiuksista paljon parempikuntoisemmat. Tietty kun se ei enää peittänyt vaurioita, oli ahdistava vaihe kasvattaa vahingoittuneet hiukset pois. Saahan ne luonnonkosmetiikallakin terveen näköisiksi, mutta suihkun jälkeen kaikki on aina uskomatonta sotkua aikaisempaan verrattuna.

Hennalla värjääminen teki myös hiuksista paksummat ja parempikuntoisemman näköiset. Suosittelen hennaa hiusvärinä todella lämpimästi, jos vaan jaksaa ne neljän tunnin värjäyssessiot ja oikean sävyn etsimiseen menevät värjäyskerrat. Ja kaikki värit punaisen ja ruskena eri sävyjä lukuunottamatta ovat tietysti poissuljetut. Jos ei halua väriä, on olemassa myös väritöntä saman asian ajavaa cassiaa. (ja henna volume -shampoo!!!)

Sitten aloin tuskailla sen kanssa, että halusin jotenkin laittaa hiuksiani. Löysin silikonitonta hiuslakkaa (en uskaltanut edes ottaa selvää muista ainesosista), mutten oikein mitään muuta käypää. Sitten kokeilin kuivashampoota ja jäin sille tielle. Tuntuu järjettömältä pestä tukkaansa kalliilla luomushampoolla ja suihkutella niihin sitten kuivashampoota ja hiuslakkaa ja levittää vahaa.:D

Maria kirjoitti...

Anonyymi, mitä harmaampi, sen parempi! ;) En tod halua väriä tähän kun oma väri on nimenomaan harmahtava :D

Anonyymi kirjoitti...

Ilkassa taas joku vanha setä puhuu puuta heinää eikä saa edes faktatietoja oikein. Ei tuommoisella ole mitään asiaa toimittajaksi.

Toisaalta tuo on paitsi perinteistä suojatyöpaikkaroskaa ja tiettyjen tahojen nuoleskelua myös valitettavasti linjassa nykyjournalismin tason kanssa.

Topi kirjoitti...

Enemmän harmaampi? Yritätkö matkia Haavistoa? ;)

Maria kirjoitti...

Anonyymi, mä olen suosinut silikonittomia pesu- ja hoitoaineita ihan siksi, että sillä ainesosalla on ollut tapana lässäyttää hiusta juurestaan. Toisaalta käytän kiiltosuihkeena silloin tällöin tujua silikonisprayta, joka samalla suojaa hiuksen pintaa. :) Herbinan supertujulla tehoputsarishampoolla lähtee kyl sit kaikki tommoset ekstrat veks. :)

Ai niin, en kyllä ole katsonut, mitä tuossa mun hiuslakassani on. :D Muutamia kokeilleena ja tuskailleena sen kanssa, miten onkin vaikeaa löytää lakkaa, joka ei käpristelisi heti tukassa, mutta pitäisi sen jämptisti paikoillaan, otan sen, mikä vaan toimii, muusta viis. x)

Tuolta iHerbitä löytyy aika halvalla muuten luomua ja orgaanisia hiustuotteita, niin shampoo- kuin hoitoaine kuin muotoilutuotteitakin! Esim. Alba Botanicalla on ollut tosi suosittu jätettävä, hajusteeton hoitoaine, joka on kyllä ihan unelmakamaa (oon testannut). :) Kannattaa tutkia tuota valikoimaa!

Anonyymi, eikö varisekin pikkuhilja usko virallisiin joukkoviestinkanaviin mukamas objektiivisen ja todenperäisen tiedon ja näkemysten levittäjänä... ;) Kaikenlaiset asiaan perehtymättömät puoskarit saavat siellä leikkiä journalistia... :D

Topi, siis joo totta kai! Pekalla on kyllä aika makee toi sen harmaanhopeinen fleda. Imho hyvin leikattu ja stailattu harmaa-valkea tukka on aika cool oikeastaan. Tulee sellaset Tolkien-vibat. ;)

tuijja kirjoitti...

Makea sävy noissa hiuksissa, me likes!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...