29.12.2011

George Carlin & National pride



Joulusta on nyt selvitty, esseekirjoitteluista on selvitty ja vähän on ehditty lomaillakin siinä sivussa. Seuraavaksi ajattelin pitkää pitkän viikonlopun ja ajatella yhtään mitään vasta ensi vuoden puolella. :D

Sillä aikaa katselen/kuuntelen George Carlinia (yllä olevassa videossa hän puhuu lasten opettamisesta kriittiseen ajatteluun, kansallisylpeyden paradoksista ja Jumalan siunauksesta), jännään Sons of Anarchyn TÄNÄÄN kello 22.30 jatkuvaa kolmatta tuotantokautta, pelaan vähän Minecraftia ja pohdin, josko jo huomenna jaksaisin ladata ja muokata kuvat kourallisesta joululahjojani. :D

Mukavaa lähestyvää viikonloppua kaikille! ^^

3 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

"God doesn't give a f***** f***!" :D Oijoi.
Itekin olen viime vuosina tässä päätynyt ajattelemaan, miten on melkoinen vääryys, että ainakin itse olen sosiaalistunut pitämään kirjoitettua tekstiä lähtökohtaisesti oikeana ja legitiiminä. Okei, ainakin omissa yliopisto-opinnoissani tietysti huudetaan kyllästymiseen asti kyseenalaistamisesta, mutta verissä se silti on. Ja vaarallista, kun tekstiä voi tuottaa kuka vain, milloin vain.
Lyhyt esimerkki: Helposti blogeja lukiessa sitä tuntee itsensä kertakaikkisen kehnoksi ja jotenkin... keskeneräiseksi. Mutta jos joskus eetteriin tulee videopostausta, niin osa siitä glitteristä katoaa justiinsa eikä melkein. Youtube, Vimeo yms. -pohjaisella sisällöllä on vielä (toistaiseksi) sellainen "kotikutoinen" vaikutus. Televisio on jo vähän toinen tarina.
/Hannele

Maria kirjoitti...

Joo, oma kriittisyytenikin on tullut jostain muualta kuin yliopisto-opinnoista, jossa se ei varsinaisesti ole kovin terävää ollut, edes vaikka tulevia journalisteja mukamas koulutetaan... Jostain omasta kiinnostuneisuudesta ja kriittisen ajattelun "mestareista" se on kai peräisin, riittävästä luottamuksesta oman ajattelun pätevyyteen. Jossain kohtaa kans on tullut vastaan niitä hetkiä ja tilanteita, kun on oikein havahtunut siihen, miten pihalla voikaan koulutetut ja maailmaa, elämää nähneet ihmiset olla. Ne on kai sitä parasta hoitoa tähän "sinisilmäisyyteen" :D Totuus, joka mätkäistään väkivaltaisesti päin näköä...

Toisaalta taas sitä voi olla myös "liian" kriittinen, tai jotakin. Joidenkin ihmisten kanssa kaikki keskustelut menevät lopulta hyvin, hyvin korkealentoiseen filosofiaan tyyliin miten voimme edes tietää oman olemassaolomme. Ymmärrän kyllä tämänkin kriittisyyden tason, muttei se kamalasti aina käytännön elämän asioita arvioidessa tarjoa työkaluja tai lisäapua.

Mutta niinkun lukiossa ja yliopistossakin, miten sitä kriittisyyttä oikeastaan harjoitetaan, ellei nyt opinnäytetöissä? Kurssit ja kokeet koostuvat siitä, että tulee omaksua lähes ulkoaopetellen tiettyjen ajattelijoiden mantroja ja teorioita, ja olen kokemuksesta huomannut, että tyytymällä referoimaan ajatuksia oikein saa paremman arvosanan kuin oikeasti esitämällä alkeellistakaan kritiikkiä tai omaa ajattelua niistä. Esseeohejeissa ja luentopäiväkirjojen ohjeistuksissa saatetaan mainita "oman äänen kuuluminen", "dialogi" ja "omien ajatusten herääminen" ja "kysymysten esittäminen", mutta se on vielä aika vähän, eikä esseistä ainakaan meillä saa arvosanaa kummoisempaa palautetta, ellei lähde erikseen sitä vinkumaan ja vonkumaan.

Ei sitä omaa kriittistä ajattelua kovin kummoisesti tunnuta hoivaavan ja ravitsevan, ja tosiaan nuo koulutetut, kriittisen ajattelun suhteen aika alkeellisella tasolla olevat ihmiset, joiden pitäisi olla jotain älyllistä kansakuntamme huippua mutta ovatkin yläastelaisten tasolla, ovat valitettavan tuttuja.

Maria kirjoitti...

...Mitenkään yläastelaisia väheksymättä. ;o

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...