8.11.2011

Asu viikon alkuun

uniform 1

Eilinen päivän asu koostui jälleen Dr Denimin farkuista (olen rakastunut), joiden kaveriksi kaivoin kaapin perältä pari vuotta vanhan villapaidan. Päälle paksuin naulakosta löytyvä nahkatakki (vielä kun sillä jotenkuten tarkenee) ja ihanan muhkea, villainen ympyrähuivi. Kynsiin on tällä kertaa päätynyt melkein musta, tummanpunainen OPI - Lincoln Park After Dark, joka on tosin ehtinyt jo kynnenkärjistä kulua ja lohkeillakin.

uniform 3
uniform 2
uniform 6

Nuo Audreyt ovat siitä täydelliset korkonilkkurit, että niillä jaksaa taapertaa hyvin yhdeksän sentin korosta huolimatta, ja että toisin kuin monissa muissa nilkkureissa, näissä varret ovat riittävän matalat ja tilavat näille mun tynkänilkoilleni, jotka lyhyytensä ansiosta ovat sitten myös ilmeisesti paksut. Tämä ihan vain päätelmänä siitä, miten kummallisen tiukat monien nilkkureiden varret ovat, ja miten epäimartelevasti ne saavat ihon ja luontaisen rasvakerroksen tursuilemaan. Audreyhin mahtuu jopa pillifarkkujen lahkeet! Ihanaa, että on ollut kohtuullisen kuivaa kohtuullisen pitkään, voi käyttää muitakin kenkiä kuin kumppareita.

Kyllä paras kenkäostos hetkeen. Tekisi oikeastaan mieli hankkia toisetkin, niinkun.. varalle. -.-

uniform 10
uniform 4
uniform 8
uniform 7
uniform 5
Takki - JSFN via Ellos, villapaita - Comme des Garcons for H&M, farkut - Dr Denim, buutsit - Vagabond Audrey, kynsikkäät ja villahuivi - All Saints, laukku - Lumi, kynsissä OPI: Lincoln Park After Dark

Mukavaa tiistaita, kanssaihmiset!

8 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Makeet kengät kyllä! Ei heti uskoisi, että niillä on niin hyvä kävelläkin. Harmillista, kun käyttömukavuuden huomaa yleensä vasta käytännössä...

Anonyymi kirjoitti...

Harmi ettet saa yleensä asupostauksiin kauheesti kommentteja vaikka sulla on paljon makeempi tyyli ku suurimmalla osalla vaikka nyt indiedaysin bloggareista. I like!!! Ja noi housut on upeet ja sopii sulle ku nappi silmään.

Maria kirjoitti...

Tänks :) Joo, no siis toki tääkin on suhteellista: ei ne matalille kengille mukavuudessa pärjää, ja kyllä noissa jalat selkeesti väsyy useamman tunnin jälkeen, mutta niinkun tälläsessä korkeakorkoisten kenkien sarjassa nää on huippumukavat :D Tänään olin nää jalassa melkein viis tuntia tuolla liikenteessä - loppuvaiheessa sitten alkoi jo vähän päkiöissä tuntua siltä, että nyt alkaa riittää. :P

Maria kirjoitti...

Ja toiselle anonyymille myös kaunis kiitos kehuista :)

Enni kirjoitti...

Oh, tykkään noista kengistä!

Maria kirjoitti...

Ne on kyllä ihanat ^^

HeidiB kirjoitti...

Nuo Audreyt on kyllä todella kauniit, varsin sirot ja naiselliset :) Vastustan silti osteluhimoja ja yritän paukuttaa itselleni, että pärhään ihan hyvin niillä Nilsonin Sprinter Negroilla, jotka on muuten myös osoittautuneet varsin hyviksi jalassa. Pari ekaa kertaa oli aika tuskaa, mutta sen jälkeen ne on mukautuneet jalkaan yllättävän hyvin.

Maria kirjoitti...

HeidiB, kiva juttu, että ovat tulleet mukaviksi jaloissa! :) Monesti kengillä voikin olla vähän semmosia sisäänajo-issueita, että se vaatii vähän mukatumista oman jalkaan. Muutaman kengän kohdalla on joutunut käyttämään venytyssuihketta, kun joku liian pitkä pikkuvarvas meinaa ottaa turhan kipeästi kengänkärkeen. ;) Mun kulutusvimmani taas on jollain tavalla saanut uusia mittauhteita tän syksyn aikana. O_O Noh, tänään alkaa taas parempi elämä. :D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...