1.10.2011

Halkiohame vol. 3

autumnal_sunday_1

Tässä eräs esittelemättä jäänyt asu viikon takaa. Päällä on maksihame leveällä halkiolla Ann Demeulemeesterin tyyliin, syksyn parhaat nilkkurit ja viime keväältä esiin kaivettu, villainen ympyrähuivi. Kuvista kiitos miehelle.

Harmittavasti olen ollut viimeiset pari viikkoa niin kiireinen kouluhommien kanssa, että en ole yksinkertaisesti ehtinyt oikein tehdä juuri mitään muuta, edes avata Facebookkia, kuin suorittaa ja suorittaa, vaikka tosin kerrankin kursseilla on ollut mielenkiintoista settiä, minkä takia osittain tämä työmääräkin on mitä on. Yöunet ovat jääneet viimeiset kaksi viikkoa miinuksille ja aivot huutavat lomaa ajattelusta ja alituisesta tekstintuottamisesta.

Blogille ja Tamperelaisen kolumnille olen ottanut aikaa väkivalloin, mutten niin paljoa, kuin olisin halunnut. Tämän viikon kohokohta oli katsoa Schindler's List neljännen tai viidennen kerran ja rääkyä turvonneet silmät entistä turvokkaammiksi - sekin kurssityötä varten. Toivon mukaan pian tahti vähän helpottaa, joten bare with me.

autumnal_sunday_2
Villapaita - Filippa K, hame - Vila, nahkatakki - Christelle & Co, kengät, Nilsson, laukku - Selected Femme, villahuivi - All Saints, riipus - Blood Milk
autumnal_sunday_4
autumnal_sunday_3
autumnal_sunday_5
autumnal_sunday_6

Mukavaa viikonloppua!

1 kommenttia :

HeidiB kirjoitti...

Jep, opiskelu on niin ihanaa, mutta pakko silti tunnustaa, että itse raadan mieluummin kouluhommien parissa kun töissä.. (Harmi vaan, että töistä saa enemmän rahaa..) Vaikka onhan tässä taas vuoden tauon jälkeen ollut opettelemista opiskelujin arkeen. Välillä on vähän vaikeaa sisäistää, että pelkkä tunneillä käyminen ei riitä ja kotona pitäisi vielä tehdä jotain.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...