26.10.2011

The Girl with The Dragon Tattoo ja taas lisää nettisensuuria?


Katsoin hiljattain Stieg Larssonin Millennium-trilogiaan perustuvan ensimmäisen leffan Män som hatar kvinnor, eli Miehet jotka vihaavat naisia, eli The Girl with The Dragon Tattoo. David Fincher on puristamassa ulos englanninkielistä versiota tässä näin vain pari vuotta myöhemmin, ja siinä Lisbeth Salanderia näytellyt uskomaton Noomi Rapace on korvattu Mara Rooneylla ja sinisilmäinen Daniel Graig on ottanut Mikael Blomkvistin roolin Michael Nyqvistiltä.

Yllä oleva traileri on tästä englanninkielisestä versiosta, ja vaikka traileri on hieno ja vähän kuin Lisbethin vihaiset lyönnit päin kasvoja, pakko silti olla skeptinen siitä, onnistuuko Fincher tarjoamaan jotakin uutta tarinalle. Rooneya käy vähän sääliksi jo etukäteen: Lisbeth Salanderin rooli ei ole mitenkään helppo, ja rima on suorastaan kohtuuttoman korkealla Rapacen jäljiltä. On siinä ainakin naisella kanttia lähteä yrittämään, siitä ehdottomasti tunnustus.

Taas muuten yksi esimerkki lisää siitä, miten Hollywoodkin osaa lypsää rahaa varsin piraattimaiseen henkeen kierrättämällä tuttuja matskuja, eikä sieltä tehtailla mitään erityisen omaperäisiä tai ainutkertaisia taideteoksia ja sieluntuotoksia, vaikka suuret lafkat ovatkin siellä etunenässä itkemässä luvattomasta kopioinnista mukamas kulttuurintappajana. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteivätkö ne Hollywood-versioinnit ja kierrätetyt matskut voisi olla viihdyttäviä ja nautinnollisia katsottavia. Olenhan minäkin katsonut Alien-leffat varmaan toistakymmentä kertaa: minä en ole niitä ihmisiä, jotka kyllästyisivät toistoon. :D Eikä kopioinnissa mitään pahaa ole. ;)

Trish Summerville muuten suunnittelee H&M:lle Lisbeth Salander -teemaisen malliston. Kuluneita huppareita, motskaritakkeja ja revittyjä farkkuja voi ostaa 14. joulukuuta.

Image and video hosting by TinyPic

Aiheesta toiseen. Helsingin käräjäoikeus on määrännyt operaattori Elisan estämään suomalaisten pääsy The Pirate Bay -verkkosivustolle, vaateiden takana olivat Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n (TTVK) Musiikkituottajat - IFPI Finland ry. Näinkö se sensuuri leviää lapsipornosta laillisen pornon kautta tekijänoikeuksiin - seuraavaksi aletaan varmaan sensuroimaan kaikenlaisia vihapuhesivustoja ja siitä sujuvasti estetään poliitikkojen arvostelu. On teitä ihmiset nyt ainakin varoitettu vapauden vähittäisestä katoamisesta.

Ja no, siis oikeasti tätä nettisensuuria vaan yritetään ja tehdään niitä oikeusmurhia siinä sivussa, koska eihän netistä mitään oikeasti voida sensuroida. Sensuuritoimet ovat veronmaksajien rahojen tuhlausta, perusoikeuksien vastaisia ja täydellisen tehottomia. Kiinalaiset ihmisoikeusaktivistitkin tietävät.

Lainaan tuota Elisan pressitiedotetta:
"- - Pitäisi keskittyä toimenpiteisiin, joilla aidosti voidaan vähentää piratismia eli käytännössä sisällön saamista verkkojakeluun kohtuullisella hinnalla ja samaan aikaan muun jakelun kanssa. Lisäksi operaattoreita on kohdeltava tasapuolisesti, eikä yhtä toimijaa voida asettaa viranomaisen asemaan, sanoo Elisan liittymäliiketoimintajohtaja Henri Korpi."

5 kommenttia :

sonia kirjoitti...

Oi, kerrankin yhteistyömallisto, joka näyttää herkulliselta! Pitänee säästää vähän joululahjarahoista...

Ja nauran kyllä päin naamaa tuolle päätökselle, torrenthakukoneita on internet pullollaan. Pirate Bay on klassisin ja vissiin tunnetuin, omasta mielestäni isoHunt on vähän jopa parempi :D. Mikäli PB:lle jotain tapahtuu niin saleen jossain päin nettiä nousee uusi.

Anonyymi kirjoitti...

Käsittääkseni Suomen perustuslaki aika yksiselitteisesti kieltää ennakkosensuurin. Toivotaan, että se tuomari, joka tuon päätöksen meni tekemään, menettää mahdollisimman pian työnsä virkavelvollisuutensa törkeän rikkomisen vuoksi. Perustuslakia ei tuomarin pitäisi voida noin vain ohittaa.

Maria kirjoitti...

Sonia, joo, toi kiinnostaa itse asiassa paljon enemmän kuin se VErsace for H&&M. :P

Torrentsivustoja riittää, ja siis, ei se, että yhdessä maassa yksi nettioperaattori estää käyttäjiensä pääsyn ko. sivustolle vielä tee mitään itse sivustolle, ja tuonkin eston voi siis kiertää. Isohunt on jees, sehän etsii monesta eri torrenttisaitista noita torrentteja, myös Pirate Baysta. ;) Ja tosiaan, ei tiedostonjakoa mitenkään pysäyttämässä olla, ihmiset ovat jakaneet informaatiota niin kauan kuin on ollut ihmissivilisaatioita, tämä on vain tämänhetkisen teknologian mahdollistama manifestaatio. :D

Anonyymi, niin se tekee, mutta arvaa estääkö se näitä tyyppejä jotka on vallassa. ;o Onhan meillä jo se lapsipornolistakin, joka niin ikään rikkoo perustuslakia, ja jolla lisäksi on kaikkea muutakin kuin lapsipornoa - ihan tuikilaillista pornoa löytyy sensuurilistalta. Käräjäoikeudet ei valitettavasti mutta tunnetusti oikein handlaa näitä ihmisoikeuskysymyksiä, korkeammat oikeusasteet EHKÄ vähän paremmin.

Maria kirjoitti...

On muistettava toki sekin pointti, että kosk Pirate Bay ja kaltaisensa torrentsivustot ovat vain hakukoneita, eikä niillä ole levitettävää laitonta materiaalia, on tosi epäilyttävää edes syyttää niitä oikein mistään. Samalla logiikalla voitaisiin syyttää Googlea siitä, että sen kautta löytää kaikkea jännää, tai nettioperaattoreita, jotka mahdollistavat netin käyttämisen.

Noh, Kaisa Rastimohan pokalla syytti nettioperaattoreita järjestäytyneestä rikollisuudesta hyötymisestä, joten...

Anonyymi kirjoitti...

Mä vedin kans papupussillisen nokkaan tosta Elisa uutisesta eilen...

Tää uus Lisbeth mallisto kiinnostaa kanssa sen puoleen, koska sen valmistaa HM. Ei lempiputiikkini, mutta kun on mittaa tää 155 cm, niin vaikuttas siltä että kokojen puolesta vois kerrankin löytää kivoja kuteita :) Ei nappaa kans noi versaceblinblingit :D

-m-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...