4.8.2011

Seurasaaressa uimassa

C360_2011-08-04 17-51-15

Käytiin tuossa miehen ja siskonsa kanssa Seurasaaressa loikoilemassa hiekkarannalla ja uimassa meressä. Voi kuulkaa, en ole koskaan ennen uinut Suomen rannalta käsin meressä, joten nyt kyllä saatiin uusia kokemuksia. Vesi oli vieläpä yllättävän lämmintä, vilukissana odotin vähintään jäätävää vastaanottoa. Kävin lopulta peräti kahdesti pulikoimassa ja leikkimässä merikarppia. Ihan parasta!

Päällä on muuten uusi hame - aivan helmilöytö, kirjoittelen siitä lisää myöhemmin. Pakko vaan sanoa, että juuri tällaista olen etsinyt varmaan jo viime talvesta saakka!

Bikinitkin ovat tänä kesänä hankitut, kun tajusin kuhunsekaisin tuntein omistavani vain kirjavanpinkit ja kirjavanturkoosit, sekä sen, että tänä kesänä saattaa tulla jopa käyttöä niille. Henkkamaukka pelasti edullisella tarjonnallaan, ja oli lisäksi varmaan about ainoa tamperelainen pulju, josta löytyi musta, ei-röyhelöinen pari. Arskat taas ovat käytössä jo toista kesää, alunperin hankittu Gina Trictotista.

C360_2011-08-04 17-52-11
C360_2011-08-04 17-50-36
Hups, oon ruskettunut varmaan ensimmäistä kertaa moniin vuosiin! Seuraavaksi alan kai läträtä itseruskettavilla ja muutun huvittavan oranssiksi. Juuei.
C360_2011-08-04 17-27-22
C360_2011-08-04 16-50-57
C360_2011-08-04 16-50-25
C360_2011-08-04 17-51-36
C360_2011-08-04 16-41-15

Aurinkoista loppuviikkoa vain teille kaikille! ^^

1 kommenttia :

miio kirjoitti...

Lookin' good!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...