31.8.2011

Ihmisen biologian opettamisesta



Monty Python näyttää ihmisen biologian opetuksesta kauhistuneille forssalaisäideille, miten tämä valistus meillä Suomessa tyypillisesti hoidetaan. Eiku...

Siis oikeestihan mun mielestä ihmisen lisääntymisestä todenpuhumisen on ihan hyvä alkaa VIIMEISTÄÄN silloin, kun tytöillä alkaa ne menkat ilmestyä. Kun meillä käsiteltiin näitä asioita viidennellä luokalla, kuten ilmeisesti on tehty jo viimeisen 40 vuoden ajan, muistan, että luokasta vähintään kahdella, ehkä jopa kolmella tytöllä oli jo kuukautiset alkaneet, minä mukaan luettuna. Ei omasta kropastaan voi ottaa vastuuta, jos ei tiedä miten se toimii. Kyynel vaan, jos se jotakin kourallista porukkaa kamalasti häiritsee. Huomattavaa on, että nimenomaan se häiritsee noita vanhempia, lapsiltahan ei ole kysytty tässä yhtään mitään.

Itse olin järkyttynyt lisääntymisen yksityiskohdista vain siitä yksinkertaisesta syystä, että mulle oli kerrottu vähän epämääräinen ja kaunisteltu versio asioista (= ympäripyöreyksiä siemenistä ja putkista), eikä kukaan kertonut asioiden oikeaa laitaa ennen koulun järkkäämiä tunteja. :D Mutta, kuten arvata saattaa, mä pääsin siitäkin aika nopeasti yli.

Odotan sitä päivää, kun aletaan miettiä, onko soveliasta kertoa lapsille kuolemasta tai siitä, että lapset tulevat äidin ruumiin sisältä. "Äidillä oli vain vähän ilmavaivoja viimeiset yhdeksän kuukautta, mutta katsos kun haikara toi tällaisen pikkusisaruksen!"

10 kommenttia :

Kaoka kirjoitti...

Luulisi että on nimenomaan hyvä puhua nuista asioista mahdollisimman pian, ne lapset etsivät kuitenkin tietonsa jostain (netistä) ja eivät välttämättä osaa olla kovin kriittisiä :P

Anonyymi kirjoitti...

Aina mukavaa lukea kommenttejasi ajankohtaisista aiheista. Tuo biologian opetuksesta jeesustelu sai kyllä savun nousemaan korvistani, sen asiasta älähtäneen äidin mielestä olisi varmaan hyvä siirtyä osassa Yhdysvaltoja käytössä olevaan malliin, jossa lapsilta pantataan kaikki tieto liittyen lisääntymiseen ja myös seksuaalisuuteen, sitoutetaan lapset pidättyväisyyteen ja hopeasormuspaskaan ilman, että piltit edes tajuavat mistä on kyse. Ja tuloksena on sitten maan korkeimpia teiniraskaus-lukuja ja muuta mukavaa, kun tulee vähän yllätyksenä elämän realiteetit. Onneksi näitä höyrypäitä on käsittääkseni Suomessa suhteellisen vähän.

Jose kirjoitti...

Nykyajan vanhemmat tuntuvat kyllä olevan välillä aivan kujalla! Lapsille ei saisi kertoa mitään ja ihan peruskäytöstapojen (aikuisten kunnioittaminen, sanat kiitos & anteeksi, nätisti leikkiminen jne.) opettaminenkin tuntuu olevan vähän hakusessa. Päiväkoti-ikäisten vanhemmat valittavat ettei heidän pikku Veikkoaatoselmeriä komenna kukaan muu kuin he (no mitä hemmettiä se penska sit hoidossa tekee??!) ja kouluikäisten vanhemmat puuttuvat kaikkeen mahdolliseen lisäten opettajien taakkaa entisestään. Lapsen kieltäminenkin on luokkaa no hei ethän ny viittis, vaikka tietyissä tilanteissa sen pitäis olla enemmänkin nyt loppu ja heti!!!!. Tiedä sitten minkä sukupolven kohdalla kasvatus on mennyt metsään, kun ei nykylapset enää meinaa auktoriteetteja tunnistaa.

Ja tämä uutisoitu kauhistus, ei elämä! Oiskohan sille äidin ihanalle Emmavilhelmiinajulialle kuitenkin hyvä kertoa luonnon sanelemat faktat ENNEN menkkojen alkua, että tyttöparalla on jotain aavistusta asiasta kun se tulee omalle kohdalle. :D

Aikaisemminhan on puhuttu siitä, että seksivalistus pitäisi aloittaa AIKAISEMMIN kuin ennen! Perustelu tais olla se et murrosikä alkaa nykyään aiemmin kuin ennen ja esim. tytöille ensimmäinen seksikokemus ala-asteikäisenä ei ole enää harvinaista. Voi forssalaisäidit, kunpa tekin tajuaisitte faktat - kyllä ne teidän pikkuenkelit kohta joka tapauksessa vetää ekat kännit, harrastaa seksiä jne! ;)

(Hahah, mä voisin vaahdota tästä aiheesta varmaan maailmantappiin saakka. :P)

Mohn kirjoitti...

No juu. En ymmärrä minäkään. Biologia on biologiaa, seksologia seksologiaa. Jälkimmäistä ei vissiin 5.luokkalaisille opeteta. Odottaesani kolmattani esikoinen oli nippa nappa 4 vuotias ja tiesi tasan tarkkaan miten ihminen lisääntyy. Siis nimenomaan sen biologisen puolen asiasta. Ja osasi selittää sen paremmin kuin moni aikuinen. Eikä siinä ollut mitään hävettävää eikä hänen lapsuuttaan pilaavaa. Kyllä nuo hävetykset sun muut tulee ihan sieltä vanhempien omista kokemuksista ja tunteista ja uskaltaisin ehkä jopa rohkeasti väittää pikkuisen rikkinäisestä seksuaalisuudesta.

Biologia on tiedettä. Se ei ole seksivalistusta. Biologia kertoo miten ihmiskeho toimii ja miten ihmislaji lisääntyy. Seksistä se ei tietääkseni/muistaakseni juurikaan pukahda halaistua sanaa. Aikuiset luovat lasten mielikuvat hyvin pitkälle tai ainakin antavat asioille merkityksen. Jos jonkun mielestä ihmisen (ja kenties muidenkin eläinlajien jne.) lisääntymisen biologiassa on jotakin sopimatonta niin kannattaisiko ehkä kenties ensin miettiä omia asenteitaan seksiä ja omaa seksuaalisuuttaan kohtaan? Jaa-a, en ihan rehellisesti ymmärrä.

Tuolla ajatusmallilla täällä ennenpitkää elellään sievästi tekopyhinä ja käydään saunassakin uikkarit päällä. Ameriiiiiikan tyyliin. Sepäs vasta olisikin mukavata!

Daphnion kirjoitti...

On niin kamalaa kuinka ihmiset nykyään järkyttyvät ihan ihme asioista. Mun mielestä 5. luokalla on ihan hyvä kertoa jo jtn perusjuttuja, kuitenkin tuolloin jo suurin osa tietää miten niitä vauvoja tehdään.

Anonyymi kirjoitti...

Olipas pakko itsekkin kommentoida asiaa, koska korvista alkoi nousta savua lukiessani uutista. Itse aloin kyselemään näistä lisääntymisjutuista yms. joskus ehkä kuuden-seitsemän vanhana. Äiti on aina ollut suorapuheinen ja kertoi silloinkin asiat niin suoraan kuin nyt sen ikäiselle voi kertoa enkä sen jälkeen kysellyt aiheesta koska asia tuli selväksi. Ja vaikka asia kerrottiin minulle tuolloin aika suorasukaisesti, niin eipä se mitään traumoja ole jälkeensä jättänyt! Vähän vastaavaa osastoa on hyvä ystäväni, jolla on 8- ja 10-vuotiaat pojat. Hän ei anna heidän aikanaan sanoa esim. sanaa "kuolema" mitä pidän aivan naurettavana... esim. kun oma lemmikkini kuoli, niin pojat saivat kuulla, että se vaan...katosi... Jos itselläni olisi lapsia, niin kertoisin kyllä asioista niiden oikeilla nimillä. Olen varma, että pojat joka tapauksessa tietävät asian oikean laidan ja ajattelevat varmaan, että ollaanpa me aikuiset ihan hölmöjä, kun ei puhuta niinkuin asia on...

-Katimaaria-

Anonyymi kirjoitti...

Me katsottiin muistaakseni ala-asteen 2. luokalla lapsille suunnattu piirretty dokumentti miten ihminen saa alkunsa, ja siinä näytettiin miltä sukupuolielimet näyttävät ja miten miehellä kikkeli jäykistyy ennen yhdyntää ja menee emättimen sisälle, ja kerrottiin siittiöistä ja munasolusta ja miten sikiö/alkio kehittyy. Yms. Mielestäni sovelias ja asiallinen video tuon ikäisille, puhumattakaan vanhemmille lapsille. Kyllä tuollaiset perusasiat on hyvä tietää jo sen ikäisenä, ei siitä mitään traumaa tule :D

Kuukautisista ei ikävä kyllä tosiaan opetettu ennen 5. luokkaa. Mullakin ne alkoivat jo kesälomalla ennen 5. luokkaa, enkä tiennyt niistä mitään koska vanhemmat eivät olleet kertoneet eikä koulussa oltu opetettu. En tiennyt mitä on valkovuoto ja luulin että kuukautisvuoto kestää koko ajan eikä tule vain kerran kuussa. Siihen aikaan ei ollut nettiä joka taloudessa joten ei sieltäkään voinut asioita tarkistaa. Tämän oman kokemukseni takia olen ehdottomasti sitä mieltä että menkoista pitäisi pitää tunnit jo 4. tai jopa 3. luokalla. Tai terveydenhoitaja voisi pitää jonkun henkilökohtaisen opastuksen asioista, tai jotain edes. Tietysti onhan vanhemmillakin vastuu kertoa lapselleen niistäkin jutuista, mutta valitettavasti kaikkien vanhemmat eivät sitä selvästikään syystä tai toisesta tee.

Maria kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteistanne ja pohdinnoistanne! Luulen, ettei ihan heti kyllä tarvitse pelätä sitä, että noiden muutamien äitien vaatimukset ottaisivat tuulta alleen. ;)

Mutjoo, kaikkien vanhemmat eivät tosiaan vaan yks.kert. kerro näitä asioita lapsilleen, joten olis ihan jees, jos edes koulussa sitten. Meille jaettiin jossain vaiheessa jotain Libressen tuottamia matskuja, tytöille ja pojille omansa, ja kuukautissuojanäytteitä. Niissä vihkosissa oli piirroksia, joille hihiteltiin, poikien vihossa mm. käsiteltiin märkiä unia. En kyllä muista ollenkaan, milloinka noita jaettiin, ehkä kuudennella? Viidennellä?

Magdaleena kirjoitti...

Hmm hmm, silloin, kun tuo kirja itselläni oli nelisen vuotta sitten, kerroin sen sisällöstä mm. yli 70-vuotiaalle isoäidilleni, ja hänen mielestään oli vain hyvä, että asioista puhutaan oikealla tavalla. Kyseisessä kirjassahan asiat esitetään biologian näkökulmasta, eli ei kerrota mitään ihannoivaan tai liian aikaisiin seksikokeiluihin kannustavaan sävyyn, jos kyseinen äiti sitä pelkää. Ja tuliko se nyt hänelle jotenkin yllätyksenä, että lapsille kerrotaan tai lapset saattavat jo tietää seksiasioista? 11-vuotias kun ei kuitenkaan ole enää liian nuori tietämään, että haikara ei tuo lapsia. Lisäksi Olipa kerran elämää on katsottu jo parisenkymmentä vuotta ja kirjastoista on voinut lainata aihetta käsitteleviä lastenkirjoja. Parempi niin, että piltit saavat valistuksensa oikeista foorumeista, kuin pornosivuilta.

Katarimaria kirjoitti...

Voihan Forssa, mikä takapajula! Tuossa aiemmin yksi Anonyymi jo jakoikin samanlaisen kokemuksen. Mullakin nimittäin alkoi kuukautiset jo ennen kuin koulussa käsiteltiin asiaa. Toki olin äidiltä ja nuortenkirjoista tms. jotain niistä kuullut, mutta olin siinä luulossa, ettei ne alkavat vasta joskus 15-vuotiaana, ei 11-vuotiaana, ja kuvittelin olevani kuolemassa tai jotain... Että joo. Mun mielestä lapsille pitää kertoa totuus lisääntymisestä heti kun ne tajuavat siitä kysellä ja kaikille perusasiat vauvojen ilmestymisestä jo vaikka ekaluokalla. Kuukautisista ja sellaisista sitten vaikka kolmannella. Toki tiedän, että on vanhempia ja opettajia, jotka kokee vaikeaksi kertoo noita juttuja, mutta en olis uskonut että Suomesta vielä löytyy tuollaisia kyseisten forssalaisäitien kaltaisia idiootteja...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...