12.7.2011

Source Code tai Sorsakoodi



Sorsakoodi eli Source Code kertoo sotilaasta nimeltä Colter Stevens (aina loistava Jake Gyllenhaal), joka herää junassa, muttei tunnista lainkaan ympärillä olevia ihmisiä, ympäristöä tai edes omaa peilikuvaansa. Selviää, että hän on ollut onnettomuudessa, ja sittemmin värvätty suoraan armeijan uuteen ohjelmaan, jossa värvätty lähetetään kahdeksan minuutin pituiselle tehtävälle. Erikoista on se, että tehtävänä on elää uudelleen jo aiemmin tapahtunutta katastrofia ja selvittää, kuka sen aiheutti. Kvanttifysiikkaa ja aivoaaltoja, hyvin scifiä settiä kuulemma. Päähahahmomme elää täten uudelleen ja uudelleen erästä tiettyä junakatastrofia, välillä kommunikoiden projektin yhteishenkilön, Goodwinin kanssa (yhteyshenkilöä näyttelee kaunis Vera Farmiga) ja samalla rakastuu kanssamatkustajaan, Christinaan. Hups.

En tykännyt Sorsakoodista. Jake Gyllenhaalin hahmo on tyhmä kuin käpy, ja vaikka hahmonsa nyt käykin läpi mittavaa eksistentiaalista kriisiä, voisi ansioituneelta sotiaalta nyt odottaa himppasen enemmän ja vähän nopeampia hoksottimia. Elokuvan sankari, ainakin jos puhutan suurista ja fantasistista toimintaleffoista, on lähtökohtaisesti pätevämpi ihminen kuin elokuvan katsoja pystyen suuriin ja uskomattomiin yli-ihmistekoihin, joten kun päähenkilöä yritetään saada tajuaman jo neljättä kertaa asiaa, jonka katsoja on hoksannut jo ensimmäisellä selityskerralla, se ei aivan täysin ole enää viihdyttävää. Voisitko, hyvä supersotilas, nyt vaan lopultakin hyväksyä ne faktat ja viedä tätä juttua johonkin, kiitos? Ai ei? No... perkele.

Muutenkin leffan juoni tuntui äärettömän yksioikoiselta ja idean hyödyntäminen höttöisältä, lopussa taas superfuturistisesta tieteestä alettiin vääntää jo suorastaan yliluonnollista selittelyä. Täysin tarpeeton säläkäänne, joka lähinnä mitätöi loppuun rakennettua eeppisyyden ja lopullisuuden tuntua, siis sitä vähää, mitä tuosta nyt edes saisi aikaiseksi.

Odotin leffalta taas kerran turhan paljon, myönnän sen suoraan. "Päiväni murmelina potenssiin kaksi, at least." Vaan inhimillisen lähestymisen ja pohdinnan sijaan keskityttiin toimintaan, ratakiskon tyhjänpäiväiseen vääntöön ja surumieliseen huokailuun ja pälyilyyn. Ja sen toistamiseen, miten kamalan tärkeää tämä kaikki on. Sori nyt, mutta mä en vaan saa tästä juuri mitään irti. Potentiaalia on vaikka millä mitalla, mutta kylmäksi jättää tämän yksittäisen katsojan joka suhteessa. Sorsakoodin voi katsoa, jos ei ole mitään muuta tekemistä, mutta kyllä puhuttelevimpiakin leffoja on, lisäksi traileri on eepisempi kuin leffa.

Oma lukunsa on tietysti se, miksi leffan pitäisikään olla puhutteleva. Kaipa odotan sitten edes jonkinlaista itseironiaa tai huumorintajua, jos luvassa ei ole osuvia näkökulmia tai kommentaaria ilmiöihin ja asioihin. Muuten en kai oikein näe pointtia koko leffan katsomisessa, vaikka toisaalta, varmasti munkin suosikkeihin kyllä kuuluu leffoja, jotka eivät tähän muottiin sovi. :D Mutta tällä kertaa nyt näin.

5 kommenttia :

T kirjoitti...

Näin kyseisen trailerin leffassa ja en kyllä voinut ottaa tosissaan lausetta "You are inside source code!" ...Öh, okei, jostain syystä halusitte nimetä ultimaattisen fantastisen ohjelmanne lähdekoodiksi. Joo, se kuulostaa varmaan teidän korvaanne tosi tekniseltä ja scifiltä, mutta hei haloo, oikeesti, vähän nyt rotia. :D Revettiin kaverin kanssa koodareina kyllä aika iloisesti. Muuten voisin ottaa ehkä tosissaan, mutta jos joskus tulee katsottua niin otan koko rainan ihan komediana.

Maria kirjoitti...

Hehe, se lienee parasta, vaikka koko leffa on kyllä niin läpeensä vakava, että mahtaako siitä naurujakaan irrota :D

Anonyymi kirjoitti...

Miksei voi puhua lähdekoodista? Nipo nip.

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Minä pidin tästä leffasta. Itseasiassa on hieman epäreilua syyttää päähenkilöä typeryydestä, ottaen huomioon "hieman" hankalan ja erikoisen tilanteen. Ehkä ihmiset ovat tottuneet sarjoissa ylivoimaisen "tekoälykkäisiin" ihmisiin (eli ihmisiin, jotka vaikuttavat älykkäiltä, mutta ovat lähinnä onnekkaita). Esim. sen pommin löytäminen vaikutti liiankin helpolta. Tosin päähenkilö näytti aika hölmöltä :P.

Minusta leffa vaikutti Hercule Poirotin kaltaiselta rikosmysteeriltä, jossa oli scifi-"twist". Tulee mieleen Poirotin klassinen tarina junassa tapahtuvasta murhasta. Lisäksi loppuratkaisusta tuli mieleen The Permutation City niminen kirja.

Ehkä itse pidin leffasta enemmän, kun ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia leffasta.

Maria kirjoitti...

No elokuvakerronnallisesti musta ei ole hirveän kiinnostavaa seurata loputtomiin päähenkilön denialistista pääsolmua, kun sitten se tunteellinen, koskettava tasokin jää vähän köykäiseksi. :P Ja lopulta sitten se juonen perusidea meneekin myötäilemään sitä päähenkilön kyvyttömyyttä tajuta... :D

Nää on toki hirveesti makuasioita. Imho jos pointti on siinä kriisissä, sit pitäis saada hahmoon rutkasti enemmän tunnetta ja emotionaalista käsittelyä, et alkais niinkun koskettaakin sen päänsisäinen tunnemaailma, mutta jos pointti on sen perusidean käsittelyssä, siitä sais irti enemän, kun laitetaan vaan hahmot kylmästi hyväksymään lähtöasetelma ja toimimaan sen puitteissa. :P Ylipäätään leffoissa on imho käytetty jo ihan liikaa semmoista "Oh my god what's happening this is not happening what's going on here?!" -puhetta. :P

Poirotmaisuuteen oli imho kans kyllä kaikki mahdollisuudet, mutta mun mielestä sekin puoli jäi aika ohueksi ja pinnalliseksi. :D Hahmojen selvittelyn ja analysoinnin osuus oli aika pieni, ja muuten leffassa oli vaan tosi paljon kaikkea toimintaa, eikä yllätyksiä oikeastaan ollut yhtään. :P Sellaista piinaavaa jännitystä en tuntenut missään vaiheessa. Idän pikajuna (se Poirot-juttu) oli imho paljon jännempi. :D Ja Hitchcokin "The Lady Vanishes" on junamysteerijännäreistä paras! ^^

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...