16.3.2011

Piraattilaivassa tänään

Kuva otettu 16.03.2011 klo 15.12

Piraattiuutisia:

- Tutkimus: Piratismin vastainen kampanjointi on epäonnistunut. Nyt ihan virallisesti siis. Johtopäätelmä on, että kovat hinnat ajavat ihmiset lataamaan tuotteet ilmaiseksi verkosta. Kuinka monella eri tavalla tämä asia pitää esittää, että viihdepomot tajuaisivat vähän tulla tälle vuosituhannelle ja vuosikymmenelle? ;) Vai laitetaanko suoraan foliohattu päähän?

- Piraattipuolueen toistellaan papukaijamaisesti olevan yhden asian puolue (vaikka jokainen lukutaitoinen näkee, että agendalistalla on useampia asioita), eli lähinnä tarkoittaen sitä, ettei Piraattipuolueella ole vasen-oikea -jakoon sopivaa talouslinjausta. Pitäisi ilmeisesti olla perinteiden mukainen talouspuolue, jotta "saisi" ajaa yhtään mitään muutakaan asiaa.

Noh, tarkkaan ottaen Piraattipuolueella ON talouteen liittyviä ehdotuksia ja toimintaratkaisuja (enkä tarkoita vain perustuloa), joilla on vaikutuksia talouteen. Näistä kirjoitti juuri piraattikapteeni (ja -ehdokas) Pasi Palmulehto blogauksessaan Piraattipuolue ja talouspolitiikka.

- Perinteisen vasemmiston ja oikeiston liittymättömyydestä nykypäivään kirjoitti hyvin älykkäästi helsinkiläinen piraattiehdokas, Lilja Tamminen. LUKEKAA blogauksensa Erään piraatin manifesti - tai miten vasemmisto ja oikeisto epäonnistuivat. Tsekatkaa likan muutkin tekstit, hyvää settiä! ^^

- Myös piraattiehdokas Ahto Apajalahti on kirjoittanut suomalaisen huumepolitiikan takapajuisuudesta, ja toteaa näin: "Suunnaksi halutaan ottaa ennemmin hoito kuin rangaistukset. - - Huumausaineiden käyttö tulisi nähdä ensisijaisesti sosiaalipoliittisena eikä kriminaalipoliittisena kysymyksenä." Kunpa olisin itsekin osannut muotoilla oman pointtini yhtä ytimekkäästi!

- Vaaleihin on enää kuukausi aikaa. Jos vielä pohdit, miksi piraatteja pitäisi äänestää, niin piraattiehdokas Mikko Rauhala on kirjoittanut asiallisen, mutta tiiviin vastauksen. Ydinsanoma on tämä:

"On kuitenkin tärkeää huomata Piraattipuolueen ainutlaatuisuus: mistä muista poliittisista kysymyksistä oletkin kiinnostunut, niitä luultavasti jo ajaa eduskunnassa edes joku. Tiedostonjako-oikeusmurhille ei kukaan kuitenkaan vakavissaan yritä tehdä mitään, ja onpa eduskunnalla Lex Karpeloineen, Lex Nokioineen ja yksimielisesti läpimenneine nettisensuurilakeineen muutenkin varsin surkea yksityisyys- ja sananvapaushistoria.

Valitse siis Piraattipuolue. Koska oikeusvaltiokin tarvitsee puolustajan."

Ehdokasnumerot muuten varmistuvat huomenna! Näillä näkymin minulle langennee numero 16, mutta se voi periaatteessa vielä muuttua. Samalla tässä alkaa tahti kiihtyä ja viimeisiä vaalikoneita pitäisi täytellä (niitä tulee jo pihalle silmistä, korvista ja muistakin ruumiinaukoista)... Edelleen aikeissani on vielä tässä tehdä kokoavaa postausta vaalikoneista, joihin olen vastannut! ^^

Mukaisaa keskiviikkoiltaa ihmiset! ^^

17 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Vaalikonepostausta odottellessa! ;)

Supisupi: oot vähän niinkun mun ennakkosuosikki!

Terkuin Noora Mansesta

Maria kirjoitti...

Kiva kuulla! Kiitos tuesta! ^^

Enni kirjoitti...

Vau, oli varmasti mahtavaa saada olla mukana Vuoden Journalistinen teko -palkinnon voittaneessa Homoillassa!

Maria kirjoitti...

Mä olin Pakkoruotsi-illassa. ;) Mut joo, hienoo olis kyl ollut olla mukana. :D

Anonyymi kirjoitti...

Todellakin äänestäisin Piraatteja mutta mun vaalipiirissä ei ole ehdokkaita (Satakunta). Ja toinen mitä voisin äänestää olisi Muutos2011, mutta meidän vaalipiirissä näkyy olevan vain juntteja ja muuten ei minulle sopivia ehdokkaita. Huoh. No ehkä ensi vaaleissa sitten.

Maria kirjoitti...

Aww, voi hitsi kyllä :( Tosi harmi. No mut hengessä mukana oot sit vaan kovasti :)

Enni kirjoitti...

No voi niinkö se olikin! Muistin ihan väärin!

Anteeksi tämä kauhea virheeni :/

Maria kirjoitti...

Hehe eihän tuo nyt... :D Mut homoilta jää kyl johonkin suomalaiseen mediahistoriaan :P

Tomi kirjoitti...

Maria"- Piraattipuolueen toistellaan papukaijamaisesti olevan yhden asian puolue (vaikka jokainen lukutaitoinen näkee, että agendalistalla on useampia asioita), eli lähinnä tarkoittaen sitä, ettei Piraattipuolueella ole vasen-oikea"
Agendassanne sama asia on sanottu usealla eri tavalla.


"-jakoon sopivaa talouslinjausta. Pitäisi ilmeisesti olla perinteiden mukainen talouspuolue, jotta "saisi" ajaa yhtään mitään muutakaan asiaa."

Talousasiat ovat ylivoimaisesti tärkeimpiä. Jos talous menee huonosti, niin se syöksee ihmiset kurjuuteen ja köyhyyteen. Tällöin ihmisoikeudet unohdetaan. Suurin osa maailman köyhistä maista on ihmisoikeusasioissa surkeita verrattuna rikkaisiin.

Maria kirjoitti...

Niin, on sanottu, ettemme sovi vasen-oikea-linjalle. Ja kuten voit nähdä, jos luet pitemmälle tekstiäni, Piraattipuolueella ON kannanottoja talouteen ja ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen ja kurjuuden välttämiseen. On osoitettu, että kun puolueet keskittyvät ajamaan pelkkää taloutta, perusoikeudet unohdetaan -> ollaan matkalla kurjuutta. Nykyiset talouspuolueet ovat hyväksyneet sensuurin, valvonnan, tekijänoikeuslobbyn ja tietoyhteiskunnan rapistamisen sekä ihmisten perusoikeusten loukkaamisen. Niin hyvin tuo sinun kuviosi toimii.

Maria kirjoitti...

...Mutta tervetuloa taas toistelemaan papukaijana samaa asiaa ja osoittamaan, ettet kykene aiemmista keskusteluista ottamaan yhtäkään asiaa onkeesi keskustelukumppaniltasi.

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin vaalikoneiden mukaan vaalipiirini Piraattipuolueen ehdokkaiden näkemykset ovat ylivoimaisesti lähimpänä omiani. Puolueen äänestämisessä mietittää lähinnä äänien hajaannuttaminen - Perussuomalaisten nousu gallupkakkoseksi houkuttaa äänestämään Kokoomusta, toista lähellä näkemyksiäni olevaa puoluetta, jotta Perussuomalaisten nouseminen hallitukseen voidaan välttää mahdollisimman pitkälti.

Onko sulla siis argumentteja jotka voisivat saada mut valitsemaan Piraattipuolueen ehdokkaan? ;)

PS. Talouskeskustelusta sen verran että en pidä makrotason säätelyä kehittyneessä maassa kauhean vaativana tehtävänä millekään hallitukselle, varsinkin kun (monesti tehokkaampaa) veropolitiikkaa hoitavat nykyään lähinnä keskuspankit. Talouden syöksyminen kurjuuteen ja köyhyyteen, päätti tuleva hallitus mitä hyvänsä, on siis melko kaukaa haettua.

Katja kirjoitti...

Mun mielestä se "yhden asian puolue"-väite pohjaa ihan vaan siihen että oikeasti Piraattipuolueen vaaliohjelmassa keskitytään tekijänoikeuksiin, sananvapauteen, yksityisyyden suojaamiseen, päättäjien jms avoimuuteen ja muuhun näiden ympärillä pyöriviin aiheisiin. Aiheet ovat tärkeitä todellakin, mutta eduskuntapuolueelta odotetaan kuitenkin paljon laajempaa skaalaa asioista joihin tahdotte vaikuttaa. Eikä mun mielestä pelkät kannanotot riitä vaan asioiden tarvis olla ihan vaaliohjelmassa jotta nähtäis että teillä olisi oikeasti yhdenmukainen näkemys esimerkiksi taloudesta. Eteen tulee kuitenkin paljonpaljon asioita ja päätöksiä jotka ei liity tekijänoikeuksiin ja muihin ajamiinne asioihin, ja tosi vakuuttavaa sitten jos puolue on täynnä ristiriitaisia mielipiteitä asiasta.
Ja vielä kommentoidakseni Ahto Apajalahden kirjoitusta: "On kuitenkin tärkeää huomata Piraattipuolueen ainutlaatuisuus: mistä muista poliittisista kysymyksistä oletkin kiinnostunut, niitä luultavasti jo ajaa eduskunnassa edes joku." Totta, totta..mutta luulenpa että monet äänestävät pohjimmiltaan sitä puoluetta ehdokkaan takana ja sitä arvomaailmaa. Piraattipuolueen arvomaailma ei vaaliohjelman lukemisen kautta ainakaan ihan hirveän laajalta vaikuttanut minun mielestäni.

Maria kirjoitti...

Noh, jokainen ääni pois persuilta on aina ääni pois persuilta. :>

Yks tärkeimpiä juttuja on se, että seuraavissa vaaleissa äänikynnys (mikäli se toteutuu, mikä on aika todennäköistä) on lain voimalla 3%, mikä tarkoittaa sitä, että pienten puolueiden on entistä vaikeampi päästä mukaan eduskuntaan. Tällä halutaan estää "poliittisen kentän pirstaloitumista", eli heikentää demokratiaa. NYT on siis se paras ja otollisin hetki äänestää pieniä, seuraavalla kerralla tää kaikki on vieläkin vaikeampaa... Mun pitää itse asiassa blogata tästä vielä!

Piraattinäkökulmasta mulle muita tärkeimpiä syitä ovat yksityisyydensuojaan ja sananvapauteen liittyvät asiat. Nykyinen porukka vallankahvassa on tuonut meille sensuuria ja urkintaa, netin vapaus tuntuu olevan aika triviaali asia. Jos eduskuntaan saataisiin se yksikin piraatti, sillä olisi suuri merkitys: meitä olisi pakko alkaa kuunnella.

Tässä mm. Lex Nokian äänestys 4. maaliskuuta 2009. Kokoomus ja Keskusta olivat suurissa määrin tämän lakimuutoksen tukena.
http://www.kansanmuisti.fi/session/18-2009/3/

En epäile, etteikö sama meno jatkuisi.

Isot puolueet eivät ole kiinnostuneita niistä asioista, joita Piraattipuolue ajaa. Se on minusta se oleellisin syy äänestää piraatteja: meillä suomalaisilla ei ole vielä yhtään ketään, joka näitä asioita ajaisi.

Tsek myös Tietoyhteiskuntavaalikoneen tuloksia, joista Lilja Tamminen kirjoitti:
http://liljat.fi/2011/03/nama-puolueet-vihaavat-vapautta/

Maria kirjoitti...

Katja, toisaalta ei se muiden puolueiden arvomaailma tunnu sen laajempi käytännössä olevan, pikemminkin toisin päin. Puolueohjelmat täynnä sanahelinää, ja niistä vain talousasioilla on jotain käytännön merkitystä. Se on epärehellistä. Kaikki puolueet ilmoittavat olevansa perusoikeuksien, sananvapaus ja muun takana, mutta kuten Suomen tietoyhteiskunnan tilasta nähdään, se on diipadaapaa heille. Mitä se kertoo näiden puolueiden arvomaailmasta? Mitä kertoo se, että sensuuri hyväksytään, ihmisten kyttäys hyväksytään ja keskustelufoorumit halutaan äkkiä päätoimittajavastuun alle, ettei siellä kuka vaan saiskaan enää netissä kirjoitella mitä vaan?

Kukaan ei päätä talousasioista yksin, ja niin pitääkin olla. Mut sä jos luet sitä meidän vaaliohjelmaa, näet sieltä niitä asioita, joilla on suoraa vaikutusta talouteen. Esimerkiksi kuntien siirtyminen avoimiin ohjelmistoihin tuo heti säästöjä.

Piraattipuolueella ei voi olla yhtenäistä talouslinjaa, koska piraattiaate kokoaa ihmisiä niin laajalta kentältä. Erilaisia ihmisiä, joilla on yhteinen tavoite: tehdä Suomesta paremminvoiva, oikeudenmukaisempi ja reilumpi valtio, herättää keskustelua, tehdä yhteistyötä. Puolustaa perusoikeuksia, mitä kukaan muu ei vielä tee. Jos se ei ole riittävän laaja arvomaailma sinulle, niin voivoi.

Samasta puolueesta voi löytyä kommari ja äärioikeistolainen - piraattien kohdalla persoonan perusteella äänestäminen onkin perusteltu vaihtoehto, varmaan ainoita puolueita, joiden kohdalla se toimii, muiden puolueiden kohdallahan se on triviaalia, koska puoluekuri.

Ja jos alat selata vaalikoneita, piraatit todellakin ottavat kantaa ja omaavat mielipiteitä. Niihin ei ole vastattu "en osaa sanoa", vaan jokainen on täyttänyt vaalikoneet omilla mielipiteillään puoleen agendan ulkopuolisista asioista. Se, että jotain ei löydy puolueohjelmasta, ei tarkoita, etteikö siitä olisi mielipiteitä, arvoja ja näkemyksiä. Se ei tarkoita sitä, että edustaja Arkadianmäellä istuisi tumput suorana odottamassa vain piraattiagendaa koskevia esityksiä.

Maria kirjoitti...

Ja niin, mä taas olen vakuuttunut siitä, että naamakerroin ratkaisee viime kädessä. Eivät ihmiset ota selvää siitä, mitä heidän äänestmänsä puolue on tehnyt edellisellä vaalikaudella tai mitä puolueohjelmassa mistäkin asiasta lukee, kunhan ehdokkaan mielipiteet ovat mahdollisimman lähellä omia.

Maria kirjoitti...

http://horsmalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/66002-ratkaisu-maahanmuuttajanaisten-tyottomyyteen </3

No joo, maahanmuuttaja en pääse vaikuttamaan näihin vaaleihin, mutta toivon että kaikki kävisivät ahkerasti äänestämässä :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...