7.3.2011

Black Swan

Image and video hosting by TinyPic

Black Swania
on odotettu kuin kuuta nousevaa, enkä ole ilmeisesti ollut ainoa! Leffa singahti saman tien yhdeksi suosikikseni. Käyn tässä läpi ajatuksiani, joita leffa herätti, joten jos haluat katsoa leffan ihan tabula rasana, suosittelen lopettamaan lukemisen about nyt (ja palaamaan sitten leffan katsomisen jälkeen).

Darren Aronofskyn (The Wrestler, The Fountain, Requiem For a Dream, Pi) uusin tulokas on kerännyt paljon kehuja ja ylistystä, ja erityisesti naispääosan näyttelevä, hurjan kaunis Natalie Portman on saanut kiitosta, palkintoja (mm. Oscarin) roolisuorituksestaan. Siihen lienee vaikuttanut myös naisen omistautuminen roolille, Portman nimittäin treenasi kuukausia täyspäiväisesti balettia (tanssii leffassa ihan oikeasti itse suuren osan tansseista!) ja laihdutti dramaattisesti toisen naisosan esittäjän, Mila Kuniksen kanssa. Omalla tavallaan on toki jossain määrin kieroutunutta, että itsensä riuduttamisesta näin epäterveelliselle tasolle sitten palkitaan, mutta toisaalta, se nyt on osa elokuvan tarinaa ja ammattiballerinojen arkipäivää. Sittemmin raskautuneella Portmanilla ei ole näyttänyt olevan ongelmaa päästä takaisin terveisiin mittoihin (tai saada joka ainoassa paikassa ylistystä tästä hehkumisestaan).

Black Swan on muuten myös tavallaan sisarteos The Wrestlerille, jonka piti alunperin kertoa showpainijasta ja ballerinasta, mutta siitä tulikin tarina showpainijasta ja stripparista. Tämä on sitten se ballerinan tarina.

Image and video hosting by TinyPic

Black Swan kertoo tarinan Ninasta, joka tanssii omistautuneesti newyorkilaisessa balettikokoonpanossa. Sitä johtaa Thomas Leroy (Vincent Cassel, tuttu mm. Irreversiblesta), joka päättää tehdä modernisaation yhdestä suosituimmista baleteista ikinä, Joutsenlammesta. Esitystä varten tarvitaan ballerina, joka pystyy tanssimaan sekä valkoisen, että mustan joutsenen osat. Ninalle rooli olisi unelmien täyttymys, ja hän onkin täydellinen valkoinen joutsen, mutta mustan joutsenen osa vaatii heittäytymistä, viettelystä, särmikkyyttä ja uskallusta. Sitä aralla ja aivan liian kiltillä Ninalla ei vielä ole.

Image and video hosting by TinyPic

Lopulta Nina saa kuin saakin roolin ja tekee parhaansa löytääkseen sisältään tuon synkän mustan joutsenen, ollakseen täydellinen. Tässä häntä tukee myös tyttärensä uran kautta elävä äiti (Barbara Hershey). Kuvioita sekoittaa myös uusi vapautunut ja räiskyvä, seksikäs ballerina Lily (Mila Kunis), jonka tarkoitusperät eivät ole aivan selvät, mutta jossa selkeästi on myös tähtiainesta. Mitä syvemmältä Nina yrittää kaivaa saavuttaakseen haluamansa muodonmuutoksen, sen syvemmälle hän itse vajoaa, ja sen enemmän hän joutuu kamppailemaan säilyttääkseen otteensa todellisuudesta ja säröilevästä itsestään. Lähestyvän ensi-illan valtaisat paineet, muiden tyttöjen kateus ja Thomaksen näkemykset rooliin heittäytymisen metodeista eivät lainkaan helpota asiaa. Entä seuraako joku Ninaa, haluaako joku raivata tämän sivuun?

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Elokuva kertoo pohjimmiltaan luovuuden vaikeudesta ja itsensä ylittämisestä. Se kertoo mahdottomista vaatimuksista ja siitä, mitä meidän täytyy tehdä ja ehkä uhrata itsestämme sen saavuttamiseksi. Miten keho (ja jopa oma psyyke) on työväline, joka uhrataan täydellisen suorituksen alttarille, ja samalla syntyvä äärimmäinen tuska on toissijaista. Itseni on älyttömän helppoa samastua tuota täydellisyyttä armottomasti itseltään vaativaan Ninaan, riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteisiin, irti ryöpsähteleviin pimeisiin väläyksiin itsestä ja vajoamiseen johonkin... aivan epätodelliseen mustuuteen. Tämä on oma, syvästi henkilökohtainen tunnekokemukseni, ja ilman sitä pitäisin leffasta varmastikin huomattavasti vähemmän, ja kiinnittäisin enemmän huomiota vaihtelevasti enemmän tai vähemmän ohuiksi jääviin sivuhahmoihin ja pariin säikytyskohtaukseen, joita ei leffa edes tarvitsisi.

Image and video hosting by TinyPic

Näen elokuvassa myös syömishäiriöteemoja, joskaan niitä ei ole mitenkään alleviivattu muutoin kuin muutamalla pienellä kohtauksella, sekä jo mainitulla Portmanin ja Kuniksen ilmiselvällä alipainoisuudella (molemmat lähempänä 40 kiloa kuin 50 kiloa O_O) roolejaan varten. Tähän liittyen Kunis on todennut: "In real life, it looked disgusting. But in photographs and on film, it looked amazing." Kaiken kaikkiaan siis elokuvan Nina kamppailee alati sisäisiä ja ulkoisia taisteluitaan samalla, kun tavoitelee totaalista kontrollia ja täydellisyyden täyttymystä. Tämä jättää sekä fyysiset että henkiset jälkensä - mielen sisäisestä maailmasta manifestoituu jotakin fyysistä, ja fyysinen sulautuu henkeen. Myös doppelgängerilla leikitään.

Image and video hosting by TinyPic

"The only thing standing in your way is yourself." Tätä voi tulkita joko rakentavasti tai tuhoisasti.

Black Swan on synkistä teemoistaan huolimatta hurjan kaunis. Kamera seuraa tanssijoita kuin tanssija itsekin. Liikkeet, jalat, ilmeet ja ojentuvat ruumiinosat ovat kuin runoutta valkokankaalla (silloinkin, kun luut ja varpaat rutisevat, se on vain sitten vähän erilainen runo), Tchaikovskyn musiikista ja Clint Massellin yhteistyössä Aronofskyn kanssa tuottamasta soundtrackista puhumattakaan. Sitä alkaa harkita aikuisbalettiin lähtemistä... ;o Myös mustan ja valkoisen värin sijoittelut eri paikoissa ovat merkityksellisiä, eikä elokuva ole suoranaisesti muutenkaan iloisen värikäs. Noin muuten koko leffa itsessään on kuin moderni versio Joutsenlammesta.

Image and video hosting by TinyPic

Ilman henkilökohtaisia fiiliksiä leffa ehkä jäisi etäisemmäksi ja saisi minulta vähemmän kiitosta. Eniveis, suosittelen leffaa erittäin lämpimästi ihan kaikille elokuvafriikeille, ja toki myös muille kauniiden ja vakavien teemojen, hyvin kerrottujen elokuvien ystäville. Balettikin varmaan iskee. ;)

Kuvat: Fox Searchlight

12 kommenttia :

Paholaisen Asianajaja kirjoitti...

Katsoin tuon eilen. Pitkästä aikaa elokuva jätti riipaisen tunteen vielä salista ulos lähtiessä. Johtunee siitä, että olen päässyt seuraamaan sivusta miten balettimaailmassa oikeasti treenataan siihen asti, että keho hajoaa. Samoin olen seurannut miten mielenterveys voi olla kaikkea muuta kuin muuttumaton tila ihmisessä. Vaikka baletti ei ollut elokuvan pääsisältö, vaan Ninan muutos, niin tarina tuli tavallista koskettavammaksi.

Portman ansaitsi Oscarinsa.

Maria kirjoitti...

Päänsisäiset teemat läheisiä täälläkin, varmaan se ylivoimaisesti suurin asia, joka väritti mun katselukokemusta. Jotkut arvostelijat on tuotakin vähän dissanneet, tai ainakaan ylistys ei ole ollut ihan tätä mun luokkaa, mut pitää sit laittaa se vaan tän oman subjektiivisuuden piikkiin. :) Ja tälleen itse baletista mitään tietämättä Portmaninkin tanssi kyllä menee mulle aivan täydestä. :P

Hitto vie, tästä leffasta jo tiedän niin et tulen hankkimaan sen omaan hyllyyn ensi tilaisuuden tullen, ja sitten kulutan sitä puhki. ^^

Kaoka kirjoitti...

Taidan olla kamalan nirso (ja/tai turruttanut itseni liiaksi kaikilla kauhuleffoilla ja psykologisilla trillereillä..), mutta mulle ei vaan napannut tuo Black Swan ei sitten millään. Odotin niin paljon enemmän ja kuvittelin, että tässä olisi menty paljon syvemmälle. Nyt tuntui, että elokuva oli vähän turhan nätti ja sievä, loppui ihan kesken ja jäi pelkäksi pintaraapaisuksi ko. maailmasta :P En tiedä, odotin vain jotakin karumpaa, rumempaa ja raadollisempaa. Mutta ehkä tässä nyt ei haluttukaan vääntää asiaa rautalangasta ja mehustella näyttämällä liikaa, mene tiedä (:

Maria kirjoitti...

Nojoo, olisi se vieläkin enemmän voinut käsitellä tiettyjä asioita. Ja imho kaikki kauhunsuuntaan viittaavat elementit oli vähän turhia, tai siis, se kauhu oli läsnä jo päähenkilön ahdistuksessa ja ei-alleviivatuissa-harhoissa, tälleen henkilökohtasena preferenssinä, säikyttelyt ja muut olis voinu jättää ihan pois.... :P

Samuel kirjoitti...

Minulle jäi vähän vaisu fiilis tästä leffasta. Ehkä se johtuu siitä että angstasin suurimman osan ajasta sitä, miten sietämättömiä ja ikäviä kaikki hahmot olivat, kaikkein eniten päähenkilön äiti ja tuo balettiohjaaja. Oikeastaan leffan koko maailma oli niin kurja, ettei tehnyt edes mieli eläytyä siihen. :(

Tunnistan kyllä silti hyvän leffan, vaikka en itse siitä tykkäisikään, ja ehkä vähän eri mielentilassa olisin saattanut poistua teatterista aivan ällistyneenä ja kyyneleet silmissä. En vain päässyt mukaan tunnelmaan alusta asti.

The Wrestler täytyy kyllä katsoa myös, voi olla että hikinen, karvainen miehistely vetoaisi minuun vähän paremmin kuin baletin sievästi kätketty kärsimys.

-cake- kirjoitti...

Tämä leffa on mietityttänyt mua jatkuvasti sen jälkeen kun viikko sitten kävin sen katsomassa. Tunnustan ja tiedostan olevani herkkä kokemaan tunteita, ja kokemaan niitä tosi voimakkaasti suuntaan jos toiseenkin. Siksi tämä leffa taisi olla mulle niin vaikea kokemus. En pidä kauhuleffoista enkä niitä juuri koskaan katsokaan, ja varmaan sen takia Black Swan kävi mulle ihan kauhusta. Ja se aivan hirveän ahdistava tunnelma, joka alkoi ensimmäisestä kohtauksesta eikä päästänyt irti ennen loppua... mun mielestä se oli kyllä hienosti luotu.

Ennen kuin joku huomauttaa, ettei mun kommentissa ole päätä eikä häntää, voin ihan suoraan myöskin myöntää etten tosiaankaan osaa sanoa vihaanko vai rakastanko tuota leffaa. Näyttelijäsuoritukset olivat aivan upeita, visuaalisesti elokuva oli tosi viehättävä, eikä mulla oikeasti ole siitä mitään huonoa sanottavaa. Ja se ihan hirveä ahdistus minkä se leffa mussa herätti varmasti toisaalta osoittaa vaan miten Black Swan onnistui siis tavoitteessaan.

Mutta hauskaa tosiaan on kuulla, ettei Black Swan ole herättänyt joissain katsojissa juurikaan tunteita, tai että heidän mielestään se on ollut pelkästään kaunis, eikä yhtään ikävä millään tasolla. Pistää miettimään omaa mieltään! Olenko mä itse ihan sekaisin?

Vaikka olin ihan kauhuissani elokuvateatterissa ja pitkään sen jälkeenkin, olen kyllä varma siitä, että Black Swan on katsottava toisenkin kerran (ehkä kolmannen ja neljännenkin), mutta ensi kerralla mä kyllä teen sen kotisohvalla kaukosäädin toisessa kädessä ja toinen käsi valonkatkaisijalla. Ehkä mä niin pääsisin niistä säikyttelytraumoista eroon!

Maria kirjoitti...

Tää on selkeesti niitä leffoja, joihin joko ihastuu tai vihastuu, kiehtoontuu tai kyllästyy, jakaa mielipiteitä. :)

Stazzy kirjoitti...

En ole vielä nähnyt elokuvaa, sillä jotenkin ei vain ole hirveästi kiinnostanut, vaikka se onkin kaikkialta saanut paljon kiitosta. En tavallaan ole myöskään uskaltanut, kun en ole mikään kauhun/ahdistavien elokuvien ystävä.


Tosin olen miettinyt, että voisi käydä ihan Vincent Casselin takia katsomassa, se on vaan jotenkin niin ihku (ja ranskiksena oli paljon telkkarihaastatteluissa elokuvan julkaisun jälkeen, tietenkin).

Mutta ennen kuin eksyin haihattelemaan, piti sanomani, että oli ehkä paras arvostelu mitä olen Mustastajoutsenesta lukenut.

Maria kirjoitti...

Kiitos :) Kerro toki, mitä tykkäsit leffasta, jos päätät sen joskus katsoa! :)

Ansku kirjoitti...

Kiitos tästä arvostelusta. Olen miettinyt uskallanko katsoa leffan, mutta näin hyvän arvostelun perusteella en voi jättää väliin.

Anonyymi kirjoitti...

Mulle kolahti, ja lujaa kolahtikin, sekä estetiikka, jotkut ratkaisut ja näyttelijättärien työskentely rooleissaan. Vaikken itse ole lapsuuden jälkeen ballerinana keikkunutkaan toi omakohtainen kokemus lavaesiintymisestä (teatterissa ja muusikkona) Mustaan Joutseneen huikeaa syvyyttä, ja niinpä mä istuinkin elokuvan läpi uskaltamatta välillä edes kunnolla hengittää... nautin jopa niistäkin vaikeista kohdista joiden kohdalla teki mieli peittää silmät! Ihanaa riivausta.

Erityisesti ra-kas-tin niitä käsikarvat pystyyn nostatuksia, koska mulle musiikki tekee sen tosi usein, ja tiedän miltä se tuntuu.

HeidiB kirjoitti...

Käytiin avon kanssa viimein tänään katsomassa Black Swan (olen pantannut tämän tekstin lukemista tähän asti) ja elokuva oli kauttaaltaan todella vaikuttava kokemus. Ehdottomasti yksi parhaimpia elokuvia jonka olen koskaan nähnyt!

Liikutun muutenkin aina todella helposti, mutta tämän leffan loputtua mulla laukesi joku järjetön jännitystila ja lähes hyperventiloin sekä vollotin lähemmäs kymmenen minuuttia. Siellä sitten tönötettiin lopputukstien ajan leffateatterissa kun kaikki muuta olivat jo kaikoinneet. Viimeksi näin voimakkaan reaktion on saanut aikaa Lars von Trierin Dancer in the Dark.

Leffan jälkeen oli pitkään jotenkin tyhjä ja epätodellinen olo. Vieläkin pari tuntia leffan jälkeen takki on jotenkin tyhjä. Black Swan päätyy ehdottomasti meidänkin talouden leffahyllyyn!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...