Sähkökirjahype ei varmasti ole jäänyt keneltäkään huomaamatta viimeisten viikkojen aikana. Akateeminen kirjakauppa myy (käsittämättömillä hinnoilla ja musiikkiteollisuuden faileista mitään opppimattomasti vammaisilla DRM-suojauksilla) e-kirjoja ja muut kaupat seuraavat pian perästä. Lukulaitteitakin on kaupattu jo iät ja ajat, mutta ollaanko nyt vasta jonkinlaisen murroksen äärellä? Monet ovat kenties älypuhelimien osittaisella avustuksella huomanneet, miten kätevää on, kun kokonainen kirjasto kulkee kevyesti laukussa tai taskussa mukana, ja esimerkiksi bussimatkat saattaa kätevästi kuluttaa sellaisten teosten lukemiseen, joita ei muuten tulisi pidettyä edes päivittäin mukana.
Helsingin Sanomissa
HS-raadilta kysyttiin syrjäyttääkö sähköinen kirja lopulta paperisen kirjan. Syrjäyttämiseen uskoo 23 prosenttia vastaajista, joskin monet (myös sen vastakkaisen kannan edustajat) ihan fiksusti uskovat rinnakkaiseloon ja eri muotoisten tekstien erilaisiin käyttötarkoituksiin, mahdollisesti paperikirjan sisustus- ja statusesineelliseen nousuun ja erityisesti kuvateosten arvokkuuteen. Internet ei ole korvannut sanomalehteä eikä elokuva tappanut teatteria, mutta toisaalta hehkulamppu osoitti päreille ja kynttilöille kaapinovea. Älppäreitäkin keräillään, ripustetaan seinille ja väännetään kulhoiksi. Omasta mielestäni sekä uudelle että vanhalle on löydettävissä perustellut paikkansa, ja rinnakkaiselo varmasti tulee kukoistamaan.
Jännittävää ja raivostuttavaakin raadin joissakin negistelijöiden vastauksissa on kuitenkin jokin käsittämätön teknologiaviha, paperin mystifiointi ja lukulaitteen sekä sähköisten tekstien vähättely. Tulee ihan mieleen filmikameraelitistien ikuinen ja nostalgian värittämä vine digikamerakulttuurista ja sen mukanaan tuomista muutoksista. Asia ei todellakaan ole kovinkaan yksioikoinen suuntaan tai toiseenkaan, ja jos niitä uusien keksintöjen hyviä puolia tällainen
joku siellä näkeekin, niin kaikki eivät sitä ainakaan vastauksissaan reflektoi. Onneksi suurin osa vastaajista sentään ymmärtää, että tällainen vastakkainasettelu jo itsessään on aika keinotekoinen, sillä molemmat kirjallisuuden tekniset muodot tulevat varmasti olemaan rinnakkain kuluttajien käytössä.
Muutamia ajatuksia herättäneitä otteita:Akuliina Saarikoski:
"
Sähkökirja on brutaalin yksinkertainen massakulutustuote, jolla ei ole mitään tekemistä kirjojen tai kirjallisuuden kanssa. Kirja on filosofinen esine, joka kokoaa yhteen kosketeltavissa olevaan pisteeseen kommentin todellisuudesta. Kirja on fyysisesti olemassa oleva esine. Sen pinnan tuntu, sivut, kannet ja painetut kirjaimet eivät ole korvattavissa sähköisellä tiedostolla."
Lukulaite on fyysisesti olemassa oleva esine, ja sen filosofisuus ja kosketusmiellyttävyys ja nostalgia-arvo ja ties mitkä ovat lähinnä makuasioita. Lienenkö sekaisin päästäni, mutta kuvittelisin, että viiden euron massakulutusroskaromaanilla ei ole ainakaan minulle mitään filosofista arvoa, vaikka se miten olisi kivasta paperista tehty ja vaikka miten kivasti saisin kiksit painomusteen tuijottelusta. Jännästi sitä ajattelee, että sisin on tärkein, mutta kenties Akuliinaa kiinnostavat sittenkin fyysisyydestä kumpuavat ominaisuudet yksinkertaisesti enemmän. -.-
Vastaukseksi voi myös lainata
Kersti Juvan kommentin osasen:
"
Monet näyttävät uskovan että teksti ei toimi ilman paperia, että lukuelämys jotenkin köyhtyy. Minulla ei sellaista kokemusta ole. Teksti koostuu lauseista, lauseet sanoista, sanat kirjaimista, ja kaikki nämä ovat läsnä digikirjassa."
Arno Kotro jatkaa makumieltymyksellisellä linjalla:
"
Oikea kirja tuntuu kädessä aivan toiselta kuin sähkökirja, ja paperikirjoissa niiden kannet, muoto, paksuus, paperin laatu ja niin edelleen ovat osa kirjan olemusta. Kirjoissa on myös oma tuoksunsa. Tai ehkä joku kehittelee jo sähkökirjaa, jossa on oikean kirjan tuoksu?"
Sähkökirja tuntuu kädessä aivan toiselta kuin paperikirja. Sähkökirjassa on selailunapit, ruutu, paksuus, pintamateriaalin tuntu ja laatu ja niin edelleen, ne ovat kaikki osa kirjan olemusta. Koska
mä tietty päätän mikä on osa kirjan olemusta. Koska kirja on sidottu yhteen tiettyyn tekniseen muotoon, joka on niin erottamaton osa sisältöä, että sisällöstä tulee suorastaan toisarvoinen asia.
Muodosta onkin tullut se sisältö.
The Medium is the Message, sanoo
Marshall McLuhan.
Juha Herkman, jonka vetämällä luentokurssilla olen muuten joskus ollut, kommentoi:
"
Mediahistoria opettaa, että vakiintunut viestin kuolee harvoin, jos koskaan, kokonaan. Täydellinen unohdus vaatii todella pitkän ajanjakson. Esimerkiksi lp-levyn suosio on jälleen kasvussa. "
Eihän se tokikaan kuole, mutta sen asema voidaan määritellä uudelleen kuluttajien uusissa käyttötavoissa ja -tottumuksissa. Uudet mediat ovat jättäneet aina kuitenkin jälkensä ja muovanneet kenttää, synnyttäneet kenties kokonaan omanlaisiaan käyttötarkoituksia ja sisältöjä, ja näin rikastuttaneet kokemusmaailmaamme. Harva kieltäytyy esimerkiksi kuuntelemasta radiota, koska pitää livemusiikkia niin paljon parempana ja ylivoimasena, "alkuperäisenä" vaihtoehtona.
Minna Tawast:"
Kone on aina kone ja jollakin tapaa epäystävällinen: sitä pitää osata käyttää, se konstailee eikä sitä osaa itse korjata. "
Höpsistä-lööperiä. Jos kone on aina kone, se ei voi olla ystävällinen tai epäystävällinen sen enempää kuin yhtä lailla eloton, kirjaksi kutsuttu esinekään. Retorisesti koneesta pahiksen tekeminen on toki jännää ja konkreettisemalla tasolla scifistäkin tuttua huttua, mutta ei se oikein kanna. Syyttää sitten mieluummin valmistajaa kuin itse laitetta, joka nyt ei itse itselleen mitään voi sen enempää kuin se huterasti sidottu kirjakaan.
Ullamaija Kivikuru:"
Käyttäjät ovat konservatiivisia, kirjan lukutapaperinne on vahva eikä saavutettava hyöty ole sähkökirjassa kummoinenkaan; toki kyse on toistaiseksi vasta ensi versioista."
Hyöty ei kummoinenkaan?! Jokin tietty lukutapa on oikein perinne?! Voi jessus, nyt on jo perinteetkin vaarassa uuden teknologisen mullistuksen takia. Eikun eivätpä olekaan, koska eihän siitä, että sähkökirjaa voi lukea vaikka pilkkopimeässä tai kantaa mukanaan koko ajan maailmankirjallisuuden kokoelmaa, ole oikein mitään kummoista hyötyä! Ullamaija, siis sinulle ei ole. Älä nyt vain erheellisesti kuvittele, ettei olisi kenellekään. Perinteitäkin sentään ylläpidetään ja niihin suhtaudutaan varsin eri tavoin ja eri voimakkuuksin. Sinun perinteikäs tapasi lukea kirjaa (mikä se sitten tarkemmin ottaen onkaan) ei ole aina kaikkien tapa.
Atso Almila"
Paperikirjojen painosmäärät saattavat pienentyä, mutta kirja on kulttuuria oikeasti harrastaville sellainen esine, että sen täytyy kansineen ja selkämyksineen olla hyllyssä. Kirjahyllyä ilman näen oikeastaan vain väärältä pohjalta stilisoidut, ultramodernit asuntomarkkinoiden esittelykodit, joista on unohtunut jotakin hyvin oleellista."
Oikeasti. Hei ihan oikeasti. Ehkä just tällaista oikeiden sivistyneiden ja oikeiden kulttuuri-harrastajien elitismiä ja materiarsidonnaista ylemmyydentuntoa paperikirjat tulevat ikuisesti pitämään yllä ja tyydyttämään. ;) Oikeasti nyt hei. Oikeasti intellektuellit ihmiset eivät jää pakkomielteenomaisesti kiinni paperifiksaatioonsa tai tee päätelmiä ulkoisten muotoseikkojen, vaan sisällön perusteella. Oikeasti-oikeasti.
Matti Kalliokoski kirjoittaa myös viisaasti:
"
Kirjallisuuden kannalta olomuoto ei ole olennaisin kysymys. Tärkeämpää olisi, että halu kirjoittaa ja lukea yli kahden liuskan mittaisia punnittuja ajatuksia säilyisi."
Tämähän se on kaiken ydin.
Waretuspeloista
Pirjo Hiidenmaa kirjoittaa myös erittäin viisaasti (kun taas aiemmin
Antti Nylén puhui samassa lauseessa piratismista ja kouluampumisista):
"
Piraattien pelko on hidastanut sähkökirjaa. Jotenkin tuntuu hienolta, että kirjallisuuteen on niin suuri hinku, että sitä varastettaisiin. Ei kirjalle voi muuta tehdä kuin lukea. Kuuntelin taas tällä viikolla oppineita esitelmiä median tulevaisuudesta. Yllättävintä ja kiehtovinta on, että vanhat aineistot tulevat uuteen arvoon uusien tekniikoiden ansiosta. Eikä kyse ole vain siitä, että vanhat ovat vapaata ainesta vaan se, että ihmiskunta on jo ennättänyt tuottaa uskomattoman paljon sellaista, jonka lukeminen uudessa yhteydessä on edelleen kiinnostavaa."
(Varastamisen retoriikan käyttäminen kopioinnista puhuttaessa tosin on aina yhtä koomista. Tässä muutoin hyvinkin piraattimielisessä kommentissa se on aika puhtaasti ristiriitaisen hämmentävää! :D)
Lopuksi vielä pari loppukaneettia.
Kari Enqvist sanoo:
"
Tunteilu kirjasta esineenä, puhe paperin hyvää tekevästä rapinasta tai pitkästä perinteestä, joilla kaikilla yritetään valaa uskoa paperikirjan säilymiseen, ovat tuleville sukupolville merkityksettömiä. "
Tuomas Enbuske puolestaan toteaa:
"
Kirja jää varmasti elämään sähkökirjan rinnalle. Kirja ja kirjahyllyt jäävät ainakin sisustuselementeiksi, samalla tavalla kuin ihmisillä on kotonaan takkoja, vaikkei niitä enää lämmitykseen tarvita. Vakavannäköisiä dosentteja haastatellaan tulevaisuudessakin fiksuuden korostamiseksi kirjahyllyn edessä."
Eijjoo muuten mun kirjahylly.Omat, monimuotoiset tapani kuluttaa kirjallisuuttaKuten olen kirjoittanutkin, minä olen ollut aivan innoissani siitä, että uutukaisessa yliälypuhelimessani (hyvin muuten toimii, olen koko ajan tyytyväisempi ja tyytyväisempi siihen!) on nyt kymmeniä vapaassa jaossa olevia klassikoita, ja voin lukea niitä kohtuullisen mukavasti missä ja milloin haluan. Voin aina valita mitä haluan lukea, enkä ole rajoitettu vain siihen, mitä jaksan kantaa käsilaukussa mukanani, jos siis edes muistan napata sitä kirjaa työpöydältä tai vessan hyllystä. Kirjahyllymme, kaikki neljä kappaletta tässä 32 neliön yksiössä (olenks mä tarpeeks sivistynyt ja sielukas teidän makuunne, Atso ja Arno, montaks kirjahyllyy teillä on? Ja onko koolla merkitystä, tai sillä, kuinka suuren pinta-alan se/ne suhteessa asuntoon vievät?) ovat tupaten täynnä kirjoja, lehtiä ja pelejä, ja aina kun tekee mieli ostaa uusi paperikirja, sitä saa oikeasti miettiä
mihin sen sitten saa säilöttyä.
Omistaisin mielelläni ihan kaikki mailman hyvät kirjat itse - pidän tarkkaan ottaen siitä ajatuksesta, että kaikki inspaava luettava löytyy käden ulottuvilta. Nyt se on mahdollista ilman, että kämppä täyttyy, ja tekijänoikeuksista vapaiden teosten kohdalla myös lompakko kiittää. Olen vapautunut valtavasta materian taakasta kämmenen kokoisen laitteen ansiosta, ja sängyssäkin kädet väsyvät hitaammin kevyen laitteen pitelemiseen kuin sinnikkäästi kiinni koko ajan pyrkivään, jäykkään ja pahimmassa tapauksessa painavaan kirjaan. -.-
Tenttikirjoja etsiesssäni taas olen valtavan iloinen jokaisesta verkkokirjasta tietäen, millaista tappelua saa harrastaa saadakseen kirjastosta sen paperiversion, kun kymmenet tai sadat opiskelijat ryntäävät varaamaan samat kirjat puoleksi vuodeksi eteenpäin. Toki myös sähköisen tenttimisen koko ajan yleistyvä mahdollisuus auttaa tähän - auta armias, jos joku vielä vinettää käsin kirjoittamisen filosofisesta merkityksestä ja oman fyysisen tuottamisen ja ruumiillisen toiminnan hedelmällisemmästä tuloksesta verrattuna kiihkeään naputtelusarjaan sieluttomalla
koneella. Haistatan kyllä reilut kakat semmoiselle soopalle.
Vaan paperillakin on yhä paikkansa. Sain taannoin
Sandman-sarjakuvakokoelmani vihdoinkin valmiiksi asti, ja juuri äskettäin kassan kautta kotiin lähti
Dyyni-kirjan jatko-osa. Sarjakuvia en heti osaa kuvitella näytöille, mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Paperisessa lukuvälineessä ON omat etunsa ja omat hauskuutensa, eikä se tosiaan ainakaan kaipaa akun latausta. Käytän siis iloisesti sekä paperista että sähköistä tekstiä rinnatusten, ja uskon vakaasti, että se jos mikä on tulevaisuutta.
Tämä kuva Dyyneineen sen sijaan on menneisyyttä. Vuosi 2008.
