
Kiertoajelupäivänä Lontoossa päätettiin tehdä visiitti London Aquariumiin. Hieno paikka sekin, joskin helposti täynnä lapsiperheitä ja sen myötä lapsia ja lastenrattaita. Nopeasti tulee ahdasta ja äänekästä. -.- Koska myös minä haluan ihmetellä kaloja suu ymmyrkäisinä siinä missä rakkaat naperotkin, turhaudun hieman siitä, että lasien edessä on jatkuvasti jumissa useamman rivin ihmiskertymä, lähinnä (minua pidempiä) aikuisia muksut sylissään, sekä parit rattaat pitämässä etäisyyttä. Hirveen hyvä juttu, että kullanmuruset tuodaan ihmettelemään luonnon monimuotoisuutta ja kokemaan elämyksiä, se on ihan oikeaa meininkiä, mutta kun minäkin tahdon! :( Mitä tälle asialle voisi - no ei varmaan paljoakaan, mutta eihän se tieto turhautumiseen auta. Onneksi monet kuitenkin antoivat myös tilaa muille (mulle! :D).


Hiihii, kala kivasti poseerasi. Jostain syystä tästä epelistä tulevat mieleen merenneidot.
Kalat ja muut vesielikot ovat minulle suunnilleen aina kauniita ja kiinnostavia, ja London Aquariumilla oli lisäksi tarjottavanaan jättiläismäisiä altaita, joissa ui kokonaisia liutoja rauskuja, haita, tonnikalamaisia möllöttäjiä ja joitakin muita erikoisempia kaloja. Yhdessä siis. Valitettavasti vain kamerastani ehti loppua akku suunnilleen juuri ennen jättialtaita. Samalla kamerani missasi sitten myös kilpparit, krokotiilit ja siniset sammakot. Höh.
Pidän mustekaloista ja tursaista. Ne voivat olla yhtä älykkäitä kuin koirat, ja jos niille tarjoaa aktiviteetteja, ne voivat osoittautua hyvinkin puuhakkaiksi. Kaverini on kertonut tursaasta, joka on järjestellyt altaassaan olevia leluja uusiin järjestyksiin lähes päivittäin ja viljellyt simpukoita "takapihallaan". Olikin aika nihkeää todeta, että London Aquariumin niljake oli kohtuullisen pienessä altaassa kaverinaan vain muovilaatikko, jonka ympärille se oli nurkassaan kietonut lonkeronsa. Ehkä sitä ei haitannut, ehkä se oli varsin köyhämielinen lonkeroitsija, ehkä se ei ole ollut vain kiinnostunut harrastuksista, mutta totta kai, jos eläimiä täytyy vankeudessa ihmisten tuijoteltavana pitää, saisi sitten olla mahdollisimman kivat oltavat kans. En toki ole tursasekspertti. -.-

Tätä kaveria kuvatessa ei plakaatin mukaan saanut käyttää salamaa, koska poloisen silmiin voisi sattua. Aww. :(







Taustakuvia!

Ja tämä on se viimeinen kuva, jonka sain otettua. Nuo häiskät todellakin näyttivät liitävän ja lentävän veden alla!

Että sellainen paikka. Jos on kiinnostunut kaloista (ja vähäsen kilpikonnista ja sinisistä myrkkysammakoista sekä krokotiileistä), kannattaa harkita akvaariossa vierailua.



















































