Katsottiin miehen kanssa Brokeback Mountain. Hänelle ensimmäinen kerta, minulle kolmas tai neljäs.
Elokuvilla on valta antaa meille uusia ajatuksia, murtaa ennakkoluuloja ja tarjota toisenlaisia näkökulmia. Itse asiassa kaikki ympärillämme näkyvä media muodossa jos toisessakin, sekä ihmisten toiminta ja asenteet, rakentavat ja tuputtavat meille tietynlaista kuvaa todelliuudesta. Se kuva vaihtelee kulttuurista riippuen, vrt. jenkkien yltiökielteinen asennoituminen kommunismiin ja kaikkeen edes siihen päin nyökkäävään, kun me täällä Pohjoismaissa syleilemme onnellisesti sosiaalidemokratiaa ja kauhistelemme jenkkejä. Sanoudun silti täysin irti kulttuurirelativismista. Kannatan myös tästä eteenpäin sivistyssanojen linkittämistä johonkin käsitettä määrittelevään lähteeseen, jos kerran prassailla haluaa. Päästä keksittyjä anglismisivistyssanoja, tai siis ylikultturellisia yli-intelektuelli-alfapätemisiä, vastustan tyystin. G. Carlinin sanoin, "Sounds important - IT ISN'T." Takaisin asiaan.
Pitkin elokuvaa tulimme käyneeksi keskustelua hahmojen luonteista, sekuaalisuuteen liittyvistä tabuista kulttuurissamme, homoista valtamediassa tarjotusta stereotyyppikuvauksesta ja siitä, miten tabu ylipäätään koko aihe on ollut, ja pitkään.
On jotain kiehtovaa siinä, että elokuvassa homohahmot ovat päälle päin hyvin maskuliniisia, äijämäisiä (toinen toki enemmän kuin toinen), heteromaisia, cowboy-tyyppejä. Eihän länkkäreissä ole homoja ollut, eikä villissä lännessäkään homosteltu, eihän. Elokuvan 300 homoeroottiset vihjailut ja siitä myöhemmin väännetyt vitsit myös osuvat tässä mielessä ihan ytimeen - ihan kuin homoseksuaalisuutta ei olisi ollut jo vuosisatojen, vuosituhansien ajan. Ja mitä sitten?
Kuva: Paramount Pictures
Brokeback Mountainin vivahteikkaat tavat kuvata paitsi itsestään kiellettyjä haluja löytäviä ihmisiä, myös näiden läheisiä, jotka joko tyrmäävät totuuden tai yrittävät kieltää sen, katkeroituvat siitä tai lopulta tulevat sinuiksi asian kanssa, ovat aivan mestarillisia ja loistavia, tunteita herättäviä kaikessa minimalistisuudessaan. Tämä ei ole mitään vähä-älyistä saippuaoopperaa, vaan hyvin todentuntuinen kuvaus, jolle varmasti löytyy katetta ihan oikeasta elämästä. Tätä se on tai voi olla. Tätä se on joskus ollut. Siitä voi oppia jotakin.
Lukion historian opettajamme
Risto Palttala (terveisiä Ripelle!) sanoi ensimmäisellä historian tunnillamme, että historia on ihmiskunnan muisti. Oppikaamme siitä. Miten voisimme arvostaa nykyisiä olojamme tuntematta sitä veristä ja kärsimyksen täyteistä tietä sen takana? Miten voisimme nähdä mihin olemme taas menossa, jos meillä ei ole muistissa mitä aiemminkin on jo vastaavissa tilanteissa tapahtunut?
Iso käsi edesmenneelle
Heath Ledgerille ja
Jake Gyllenhaalille.
Tämä ei ole mitään uutta pähkäilyä, kaikki tämä on sanottu ja analysoitu jo lukemattomia kertoja, mutta aina välillä kaljatuopin äärellä sitä itsekin
oivaltaa asioita.
P.s. Tämän jälkeen seurattiin
Club Dreadia, teinikauhua, jossa on tissejä. On ilmeisesti tärkeää, että kun ensin kaksi pimua ja mies vetäytyvät lomasaarella
hautakammioon vetämään lärvejä ja suorittamaan kimppaorgioita, "tuuli" sulkee kivisen oven hetkeksi ja sitten kesken miehen tissien nuolemisen muinaisnaamaripäinen murhaaja viiltää miehen, ja samalla äsken paitansa riisuneet naiset juoksevat kiljuen hysteerisesti, ja vielä kaiken huipuksi nämä pimut vielä juostessaan pakokauhun valtaamina verenhimoista ja pelottavaa murhaajaa pakoon läpi viidakon
pukevat ne paitansa yllättäen päälleen. Sitten toinen putoaa kalliolta alas ja toinen murhataan uima-altaan ja ihmisjoukon viereen. Myöhemmin hedelmämaskottiasuista uhria vaanii hedelmämaskottiasuinen murhaaja. Huuu....
Ja hei, muut leffafriikit ja mediakulttuurista muutenkin kiinnostuneet huomio! Yle Teemalla on menossa kolmiosainen, aiemminkin esitetty dokumenttisarja
Elokuvan kätketty kieli. Hyvin jännittävää analyysia ja korkealentoista pohdintaa!
