On taas hetki, kun voi katsella menneen vuoden parhaita paloja ja nähdä jälleen yhden ympyrän sulkeutuvan.
Kuluneen vuoden parhaita tyylillisiä päätöksiä oli repäistä kunnolla ja leikata tukkansa toispuoleiseksi. Yksi mieluisimpia saavutuksia taas oli päästä kirjoittamaan Tamperelaiseen ihkaoikeaa tyylipalstaa toverilikkojen kanssa. Vuoden itsensäyllättäminen tuli lenkkeilyharrastuksen aloittamisesta ja siinä nopeaa tahtia kehittymisestä (sittemmin tosin jäi erinnäisistä syistä, mutta keväällä taas). Vuoden paras reissu oli viikon mittainen Lontoon matka. Vuoden jännittävin juttu oli päästä Ajankohtaiseen kakkoseen pakkoruotsiväännön keskelle. Vuoden vakaumuksellisin teko oli lähteä piraattipuolueen eduskuntavaaliehdokkaaksi - näin pyrkiä ajamaan itselle tärkeitä asioita ja arvoja politiikassa ja julkisessa keskustelussa.
Tässä oma valintani vuoden parhaita asujani. Huomattavaa on, että niissä toistuvat samat vaatteet ja elementit eri tavoilla yhdisteltyinä.




















Tulevalle vuodelle olenkin jo ehtinyt tehdä pari alelöytöä - niistä lisää heti, kun saan vain aikaiseksi valoisaan aikaan kinuta miehestä kameranjalan. ;) Lupauksia en tee, muuta kuin se tavallinen, muutenkin koko ajan päällä oleva moodi: pyrkimys kehittyä koko ajan ihmisenä ja olla mahdollisimman onnellinen suurimman osan ajasta.
Meillä alkaa täällä tänään nyt pitsamättö ja sen jälkeen erinnäiset juhlallisuudet, aka nesteet virtaamaan. Itketään niitä seurauksia sitten joskus ensi vuonna (unohdin selkeesti mun vihalistaltani sen, että pitäisi muka olla kaikessa täydellinen ja tehdä kaikki aina elämässään oikein, jotta saisi ikinä muilta "lupaa" valittaa mistään :D). ;)
Oikein hyvää vuodenvaihdetta myös teille rakkaat lukijat! ^^



10 viestiä keskusteluboksissa:
i like ^_^
Eihän näistä edes pysty valitsemaan parasta asua, kaikki ovat niin parhaita! Tykkään todella paljon tyylistäsi.
Hyvää alkanutta uutta vuotta! Itsestä tuntuu vuodenvaihde aina yhtä kummalliselta, nostalgiahörhö kun olen (tästä saisi kyllä jonkin lupauksenkin viritettyä, ei sitä aina tarvitsisi). Mutta ihan hyvä että jossakin kohtaa ihminen alkaa miettiä, mitä sitä onkaan tullut kohellettua.
/Hannele
Oot kyllä ihan hemmetin tyylikäs ja inspiroiva pukeutuja! :)
The Divinitus, thanks! :)
Katri, hehe, kiitos vain :) Tässä loppuvuotta kohti on alkanut tuntua jo niin epäinspaantuneelta, että on alkanut tuntua ettei ole koskaan kiinnostavasti pukeutunutkaan, mutta tällainen muistelo aina auttaa vääriin kuvitelmiiin... :P
Hannele, kiitos samoin! Mulle vuodenvaihteet tuntuu melkein ahdistavilta, taas yksi vuosi lisää... O_O
Riikka, aww, kiitos paljon. :) Hauskaa, jos joku nauttii kuvistani :)
Mistä tuo ihana waterfall nahkatakki on? :)
Se on Christelle & Co:lta :)
Mäkin tykkään. Ja ihanan mustaa!
Taidat tykätä mustasta :).
Love totaly your different inspirations of outfits,so stylish, cool rock and adorable ! Happy New Year (sorry , in late... )
Dan'
Lähetä kommentti