19.10.2010

HTC Desire

my htc desire 4

Olen ollut viimeisen viikon aika pistoksissa eräästä uudesta jutusta. Okei, se VOISI olla uusi Zana Baynen upea vyö, ja siitäkin olen ollut aika kierroksilla joka kerta valitessani vaatteita, mutta puhun nyt tällä kertaa vempaimesta. Viihde-elektroniikan ja hyötylaitteen hybridistä, kämmentietokoneesta, yli-älypuhelimesta. Olen haaveillut moisesta siitä lähtien, kun mies hankki joskus keväällä (?) Nokia N900:n.

my htc desire 1
Tilaus tehtiin Verkkokauppa.comista. Kahden euron postikulut ja toimitus seuraavana arkipäivänä lähimpään postiin ovat kyllä aivan ensiluokkaista palvelua.
my htc desire 7
my htc desire 6

Olin jo vakuuttunut haluavani tismalleen samanlaisen härvelin kuin ihastusta herättänyt N900, mutta mies toppuutteli ja kehoitti katselemaan markkinoita, ja erityisesti suuntaamaan katseen ennakkoluulottomasti Googlen luomaan käyttöjärjestelmään, Androidiin (Linux-ydintä käyttävä härpäke). Olin menetettyä kamaa siinä kohtaa, kun törmäsin valtaisaan arvostelukehuryöppyyn taiwanilaisen HTC-merkin kohdalla, ja tarkemmin ottaen HTC Desire -mallisen vempaimen tullessa vastaan. Jossain erehdyttiin se rankkaamaan jopa maailman parhaaksi älypuhelimeksi tällä hetkellä, ja olen toki kaikkien ihmisten tapaan perso kaikenlaiselle parhaudelle. Systemaattisen hyvät ja kautta linjain ylistävät arviot puhelimen toiminnasta johtivat varsin nopeasti päätökseen hankkia nimenomaan HTC Desire.

Googlen Android-käyttiksessä kylläkin paranoidisia ja aika kaksijakoisia fiiliksiä aiheuttaa Googlen valvonta- ja vakoiluinnokkuus ja muut eettisesti hämärät toimet, mutta toisaalta sen tuottamat ohjelmat ja palvelut ovat olleet kivasti toimivia ja hyvin tehtyjä, ja niitä käyttää sinällään hyvin mielellään. HTC Desire Sensessä (Android tuunailtuna) se tarkoittaa Google-palvelujen enemmän tai vähemmän integroimista käyttikseen ja sen tekemistä hyvinkin näkyväksi. Kätevää sille, joka käyttää paljon Googlen palveluita.

Viikon kuherruskuukaudenviikon aikana olen ollut erittäin tyytyväinen HTC Desireen ja HTC:n hieman muokattuun Androidiin, eli Senseen. Rakastan sitä, että voi tehdä puhelimella kaikkea nopeista pikaräpsyistä kirjojen lukemiseen ja surffailuun, tehtävälistojen laatimisiin, sään tarkastamiseen, musiikin kuunteluun ja videoiden katseluun. Tämä matkapahoinvointinen ihminen kuluttaa mieluummin parinkymmenen minuutin bussimatkansa vaikkapa jonkin mielenkiintoisen podcastin kuunteluun, kuin edessäistuvan takaraivon tuijotteluun pää jumittaen tyhjänä nukahtamisen partaalla. Öisin loggailen uniani erityisellä Sleep Botilla, jossa painetaan nappia nukkumaanmennessä ja taas samaa nappia sängystä ylös noustessa, ja näin saadaan tallennettua omaa nukkumispäiväkirjaa grafiikoiden siivittämänä.

my htc desire 3

Kiitos sen, että tekijänoikeudet vielä tällä hetkellä toistaiseksi joskus vanhentuvatkin, puhelimessani on jo valtaisa kirjasto ilmaisia, vapaasti jaossa olevia klassikkoteoksia Moby Dickistä Jules Vernen seikkailuihin, H.G. Wellsin futuristisiin scifiteoksiin ja Kafkan ja Lovecraftin mykistäviin aivoituksiin. Latasinpa sinne myös ensimmäisen Tarzan-kirjan, jota vaarini täydellisenä epäkirjaihmisenä vuolaasti kehui poikasena lukeneensa suu ymmyrkäisenä. Olen jopa vähän surullinen siitä tiedosta, etten kuitenkaan ehdi koskaan lukea kaikkia noita mahtavia kirjoja, joita maalmasta löytyy. Maailmassa kun on tällä hetkellä niin paljon kirjallisuutta, elokuvia, musiikkia ja muuta taidetta, ettei sitä ehdi yksi ihminen yksinkertaisesti millään elämänsä aikana kokea.

Tällä hetkellä unilukemistossani on kuitenkin Jules Vernen vedenlainen sukellusveneseikkailu Twenty Thousand Leagues Under Water. Miehen isä luki tälle pienenä Verneä iltasatujen muodossa. Olihan minullakin muksuna vaarin rakentama lautta mökillä, ja lautan nimi oli sattumoisin Nautilus. Hmm, vaarini oli siis lukenut MYÖS Verneä...! Hämmästyttävää, miten omaan historiaansa saa uusia näkökulmia tietojensa karttuessa ja viitekehystensä kehittyessä. Ja hei, Finding Nemo, anyone?

Hämmästyttävää Vernessä on jo itsessään sekin, että mies scifiseikkailuissaan tuli kuvanneeksi uskomattoman tarkasti keksintöjä, joita ei oltu vielä edes keksitty, niinkuin nyt vaikkapa se miehitetty ja elinkelpoinen sukellusvene. Ihan oli enimmäkseen fantasiaa vielä tuolloin 1800-luvulla.

my htc desire 2

Tylsän turhilla luennoilla istuessa on muuten ihan hauskaa tsätätä kavereiden kanssa G-Talkissa (kiitos yliopistolle ilmaisesta langattomasta verkosta), lueskella asioita, surffata, kuluttaa aikaansa erilaisten semiturhien sovellusten parissa (Red Button, heehee) tai ihan vaan kuunnella TEDTalkeja. Aikeissani on hankkia Desirelle myös mobiilinäppis, sellainen taiteltava ja taskukokoinen. Voi sitten mahdollisesti tehdä luentomuistiinpanosakin näpytellen, eikä rannettaan rasittaen. Miniläppäriä kun en ihan vielä ehkä koe ehdottoman tarpeelliseksi omistaa.

Kamera: se on nyt vähintään laadukas kuin Nokia N900:ssa. Ei se mitään oikeiden asialleen omistautuneiden kameroiden kuvanlaatua tietenkään saavuta, eivätkä ne viisi megapikseliä kerro muusta kuin suurimmasta kuvakoosta, mutta kyllä se järkkärin rinnalla pokkarin virkansa hoitaa niin hyvin kuin nyt osaa kuvitella tällaisessa pakkauksessa kännykkäkameran hoitavan. Olen nähnyt paskempaakin. Ja ei, mä en usko Nokia N8:n Symbianiin yhtään tarpeeksi edes hyvän kameran takia. ;P Mukavaa on sekin, että Androidille löytyy monia erilaisia kuvasoftia, joilla kuvia voi muokata jo kuvanottovaiheessa. Camera 360, I love ya.

C360_2010-10-13 14-53-43
Tilt shift with htc app
FxCam_1286965881662
Erilaisia kamerasoftia Androidille.
Htc desire cam
Mun nykyinen lemppari Ben & Jerry´siltä, Caramel Chew Chew. Miksi tätä merkkiä näkee niin usein blogeissa? Koska näiden jäde on sairaan hyvää ja siitä menee vieläpä rahaa hyvään tarkoitukseen. Sellainen vetoaa aina ihmisiin.

Miinuksia. Puhelin ei ole maailman kaunein, vaikkei nyt maailman ruminkaan. Kapasitiivinen näyttö on kyllä yllättävän tarkka esimerkiksi tekstiviestejä näpytellessä, mutta silti tulee helposti lähmäsormilla painaneeksi jotain ihan muuta kuin oli tarkoitus. Toisinaan Android Marketista ladatut ohjelmat kaatuilevat aika ärsyttävästikin, mutta siitä on syyttäminen lähinnä yksittäisiä ohjelmien tekijöitä. Näyttö saisi osata kellahtaa vaakatasoon myös työpöytämoodissa, kuten se esim. Nitroidissa tekee. Akun kesto on se tyypillisen onneton vajaan päivän pituinen, mikäli kännykällään leikkii ja surffaa pitkin päivää, mutta missäpä älypuhelimessa näin ei nykyään olisi, minä vaan kysyn. On ihan hyödyllistä ottaa tavaksi pitää luuria latingissa aina kun mahdollista.

my htc desire 5

Miksi ei iPhonea? Noh, ne siellä Applella esim. sensuroi pornoa softakaupastaan. -.-

Nojoo, ei eettisesti moitteettomia tekijöitä varmasti jättien parista löydy muutenkaan... Tästä mä kuitenkin nyt ainakin tähän mennessä pidän. :)

P.s. Kirkosta eronneita jo yli 25 000. ;) Jännää muuten, miten kirkosta niin kovasti huudellaan, ettei me kyllä ajatella yhtään noin tai näin, että hirveen paljon ollaan kyllä ihan homojen puolella tässä ja kannatetaan heille sitä ja tätä ja tuota ja tyhmät katsojat tajusi vaan väärin. Kuitenkin kun noita lausuntoja lukee, niissä ollaan valmiita korkeintaan siunaamaan homopareja. Avioliiton mahdollisuutta ei edes mainita. Rakennuksiakin hei siunataan. -.-

13 kommenttia :

Petra kirjoitti...

Mulla on ollut tuollainen nyt joitain kuukausia, ja olen edelleen todella tyytyväinen. Siihen akun kestoon en uskonut sopeutuvani ikinä, mutta nopeastipa sitä oppikin latailemaan riittävästi. Puhelin on pelastanut monta työmatkaa, lyhemmille reissuille en kanna enää läppäriä mukana lainkaan, kun sähköpostit liitetiedostoineen hoituvat kätevästi puhelimen kautta. Myös kameran laatu yllätti.

Oletko ladannut jo blogger-sovelluksen? Nopeutti puhelinbloggaamista selvästi!

SUPERVAIN kirjoitti...

itse omistan iphonen ja voi kyllä oon kiinnostunut tästä HTC:n yksilöstäkin, juurikin tästä mallista. Onhan htc jo kauan tehnyt älypuhelimia. nyt vaan innostit mun kiinnostusta, kiitti vaan! :D (ok, iphone sopimusta on vielä jäljellä, että ehkä tyydyn siihen ;)

Maria kirjoitti...

Petra, kiva kuulla, ettei ole pettymyksiä tullut sitten pidemmälläkään aikavälillä. :) En ole vielä ladannut sitä, mutta pitää ehdottomasti kokeilla! Kiitos vinkistä. :)

Supervain, joo, mä kuulin tosta merkistä ekaa kertaa oikeastaan siitä telkkarimainoksesta, joka on vähän aikaa pyörinyt Suomen televisiossa x) :D Sit mies osas valistaa niiden aikasemmista malleista.

Anna kirjoitti...

MAhtava toi taustakuva mis kettuillaan Applelle. Sitä paitsi: http://dailyshite.com/2010/10/captain-picard-has-an-android-phone/

Maurelita kirjoitti...

Toi on kyllä houkutteleva, mutta olen liian tykkääntynyt oikeaan näppikseen. Ennen mulla oli HTC S710 jota rakastin, nyt tylsä BlackBerry jossa tosi kätsy näppis ja erinomainen kamera !

Daphnion kirjoitti...

HTC <3 ..poikaystävä hankki tuollaisen heti kun ne Suomen kamaralle saapuivat ja on ollut hurrjan tyytyväinen. Itseellänikin on aikeissa ostaa HTC kun olen rahakkaampi. :)

Anonyymi kirjoitti...

Avokillani on myös Desire - itse omistan laitteen pikkuveljen, Heron. Molemmat ovat aivan ihania kapistuksia, enkä kyllä enää palaisi Nokialaisiin, joita aikaisemmin harrastin (Applen värkeistä puhumattakaan). Ei voi kyllä kuin kehua - en ihmettele, että jossakin Desire oli rankattu aivan maailman parhaaksi puhelimeksi tällä hetkellä. :)

Paholaisen Asianajaja kirjoitti...

Ei unohdeta Toukosiunausta, jossa pappi siunaa maahan kylvettävät siemenet. Serious business.

kiika kirjoitti...

Olen ollut aina old school-tyyppi "puhelimen ominaisuudet: puhelut, tekstiviestit ja taskulamppu". MUTTA:) Mun mies hankki HTC Desiren kesällä. Muutaman kerran pyöriteltyäni sitä käpälissäni laitoin tilaukseen ja kyllä!

Kapasitiivinen näyttö ja lähmäsormet:
tilasin parilla eurolla netistä semmoisen "kelmun" näytön suojaksi. Ei huonontanut näkyvyyttä nimeksikään, mutta näyttö on helpompi hallittava ja suojaa naarmuilta.

Anonyymi kirjoitti...

hehe, mä en oo koskaan tajunnut puhelinhifistelyjä :-D mun mielestä toi HTC:n mainos mikä pyörii telkkarissa, on sikke ahistava! "mikä tahansa puhelin ei kelpaa, sen TÄYTYY olla HTC Desire!1"
vaikka no, ainahan mainokset on törkeetä tuputtamista, osta tai oot paska. ghettokapulat rokkaa<3

Maria kirjoitti...

Kiika, kiitti vinkistä, pitääpä harkita tuollaisen hankkimista, vois pistää samaan kun sit jossain vaihees tilaa isompaa muistikorttia kaveriksi... :P

Hauskaa, että niin monilla on oman tai toisen käden kokemuksia HTC-värkeistä ^^

Anonyymi, mäkään en tajua puhelinhifistelyä. :P

Paholaisen asianajaja, sekin vielä! Mitä enemmän asiaa miettii, sitä enemmän sitä tuohtuu kirkon "kyllähän me nyt homojen siunausta kannatetaan ei me olla yhtään syrjiviä (mut älkää puhuko avioliitosta se on syntiä pls)" -asenteesta :D

kiika kirjoitti...

Piti vain aikalailla googletella ja seurata nettikeskusteluja näyttösuojan oikeanlaisesta laitosta, jotta kosteutta ei pääse näyttöön.

Itse kostutin varovasti sormella suojan (aivan tavallisella vedellä) ennen paikalleen asettelua. Kulmat olisivat menneet siistimmin, jos olisin käyttänyt enemmän nestettä, mutta halusin pelata varman päälle. Saahan sen sitten pois tai laitettua uuden, jos lähtee rullautumaan reunoista.

Nyt on kuulemma ilmestynyt SKYPE-sovellus!

Julle kirjoitti...

Asiatekstiä. Ja yksi vinkki:

LauncherPro.
http://www.appbrain.com/app/launcherpro/com.fede.launcher

Tuolla kellahtaa työpöydät vaakatasoon :)

Tuo ohjelma/käyttöjärjestelmä asentuu HTC Sensen rinnalle siihen kuitenkaan koskematta. Itsellä toimii loistavasti. Seuraa vain ohjeita. Ei vaadi puhelimen "roottaamista" eli isompaa järjestelmän vaihdosta. Riittää, kun lataa marketista.

Home Switcher- ohjelmalla voi kätevästi vaihtaa Launcher Pro:n ja HTC Sensen välillä ja valita kumpi toimii oletuksena. Se ei kuitenkaan ole välttämätön, mutta tekee homman selvemmäksi.

http://www.appbrain.com/app/home-switcher/ymst.android.homeswitcher

Lisäksi olen törmännyt netissä ADW launcheriin, jota en kuitenkaan ole vielä kokeillut. Pitäisi olla samantyylinen kuin LauncherPro.

http://www.appbrain.com/app/adw-launcher/org.adw.launcher

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...