17.9.2010

Enter the Void

Käytiin miehen kanssa eilen Finnkinon Superpäivillä katsomassa Gaspar Noén (Irreversible, 2003) uusin leffa, Enter the Void. Stanley Kubrickin elokuvista inspiraatiotaan saanut mies on tehnyt (taas) varsin omalaatuisen kuvauksen... noh, ihmisistä. Elokuva on ollut Noén pitkäaikainen haaveprojekti, ja sitä edeltänyt, tuottoisaksi osoittautunut Irreversible mahdollisti tämän pätkän tekemisen.

Enter the Void kertoo Tokiossa asuvasta ja huumeiden kansssa sähläävästä Oscarista, joka on luvannut olla siskonsa Lindan kanssa ikuisesti. Pian alkaakin trippien trippi, ruumiista irtaantumiskokemus, elämän vilahtaminen silmien edessä ja matka kohti jotain ihan muuta. Kirkkaita valoja, jyskytystä, hidastempoista etenemistä (Avaruusseikkailu 2001:ssä muuten sama ominaisuus!) ja vähän lisää kirkkaita valoja. Ja vähän epämiellyttäviä kuvia (ei hätää, kenenkään naamaa ei kuitenkaan hakata tohjoksi vaahtosammuttimella niinkuin Irreversiblen alussa).

Tämä elokuva on sellainen, ettei siitä oikeastaan tiedä mitä siitä sanoisi. Siitä joko pitää tai sitten siihen tylsistyy, väsyy ja lähtee kesken kaiken teatterista, kuten jotkut eilisen iltanäytöksen aikana. Hidastempoisuus todella on hidastempoisuutta, suorastaan unenomaisuutta hipovaa. Vaihtelevissa kuvioissa ja väreissä voi nähdä jotakin samaa kuin kokeilevimmissa demoissa (ja nyt puhutaan demoskenen demoista, ei vaikkapa aloittelevien muusikoiden demokappaleista), ja se vaatiikin aika erilaista otetta katsojalta, kuin vaikkapa toimintaräiskinnän tai jäntevän draaman seuraaminen. Lähes kaksi ja puolituntinen elokuva voi koitella kärsivällisyyttä, enkä sinänsä ihmettele, miksi ihmisiä lähti kesken pois. :D Kuitenkin elokuvan voimakas visuaalisuus on sitä luokkaa, että valkokangas päästää sen ehdottomasti oikeuksiinsa.

Enter the Voidia voi tulkita ainakin kahdella rinnakkaisella tavalla, mikä tietysti on aina monimerkityksellisyyksistä ja tulkinnanvaraisuuksista pitäville hyvä asia. Näitä tulkintoja myös tarjotaan katsojalle elokuvan myötä, ja tulkinnasta riippuen myös elokuva näyttäytyy mahdollisesti hyvinkin erilaisena johdattaen katsojan eri paikkoihin toisessa kuin toisessa tulkinnassa. Elokuvan nähneet, kenties haluatte jakaa kommenteissa omia näkemyksiänne elokuvasta ja omasta kokemuksestanne siitä? :)

Suositellaan elämyksellisyyttä hakeville, jotka sietävät abstrakteja kuvia ja kohtauksia, joissa ei oikeastaan edetä kovin paljoa, vaan lähinnä ollaan ja fiilistellään ei-niin-mukavissa-tunnelmissa. Ei suositella lyhytjänteisille tai väsyneille katsojille: kyllästyminen taattua. :P

Enter the Void -traileri:


Tsek myös Enter the Void Wikipediassa! Siellä mm. Noén omia näkemyksiä elokuvasta ja sen synnystä ja niistä tulkinnoista.

6 kommenttia :

Tiina kirjoitti...

Ihan aiheeseen liittymättömästi, löysin mekon josta tulit ihan mieleen:

http://www.tigerofswedenshop.com/FI/item/S30441012/?partner=5324&t_type=src&t_type=cat

Hieman ihana!

hdous kirjoitti...

Mä tykkäsin leffasta muuten paljon, mutta pakko myöntää, että välillä oli niin puuduttavan hidastempoista ettei haukotuksia vaan pystynyt estää. Olihan se visuaalisesti todella upea ja tarina kerrottiin jännällä tavalla. Tuntui kun olisi pelannut jotain peliä, kun päähenkilön takaraivo oli etualalla "ohjailtavana" ja sen takia siihen rooliin välillä upposi todella vahvasti.

Enkä ole muuten ikinä ollut katsomassa leffaa, mistä olisi lähtenyt niin paljon katsojia kesken pois. Valehtelematta kolmasosa katsojista luovutti kesken leffan. Suurinosa varmasti tylsistyi, mutta oli siinä aika rankkojakin kohtauksia, joiden aikana osa lähti pois. En ihan ymmärrä, miten se on ikinä läpäissyt vain K-15 merkinnän!

Vaikuttava leffa ja pakko katsoa uudestaankin, mutta kotisohvalta taitaa tulla nopeutettua joitakin kohtauksia.

Anna-Maria kirjoitti...

Näin ton trailerin joskus aikaa sitten ja mietin, etten varmaan saa tuota leffaa mistään käsiini. Mieletöntä, että se on saapunut jopa tänne Tampereelle. :)

Maria kirjoitti...

Tiina, WAUTSI, upea mekko! :o Ei ookkaan tullu hetkeen Tigerin sivuilla käytyä, kiitos vinkistä! ^^

Hdous, hehe, joo, haukottelijoita tuntui kans olevan tuossa meidän näytökses. :P Aika monta tyyppiä sit lähti teiltä pois, mulle noi pari jotka lähti oli tyyliin ekoja joiden oon nähny lähtevän kesken pois. x) Mä yllätyin siitä, että jäi Enter the Voidista mulle niinkin hyvä maku suuhun kun jäi, viime aikoina mun leffateatterileffat on aiheuttaneet lähinnä pettymyksen tunteita. :F

Ja joo, mulle kans jäi tavallaan se elokuvan filis päälle, kun lähti ulos. Katselin pimeää Tampereen keskustaa ja valoja, kävelin eteenpäin ja samalla tuntui siltä, kuin olisi voinut hetkenä minä hyvänsä pyyhkäistä kadun toiseen päähä tai viereiseen kortteliin, liikennevalot, katuvalot, kaikki pyörien... :D

Anna-Maria, joo, onkin sit noinkin iso juttu toi leffa. :) Noh, Irreversible toisaalta oli se kassamenestys, että ehkä se sitten on tässäkin avittanut. :P

Anonyymi kirjoitti...

Oliko tämä olevinaan arvostelu vai mikä? Miksi ihmiset ovat niin typeriä, että viitsivät edes kirjoittaa moista hölynpölyä?

Maria kirjoitti...

Oliko tuo olevinaan arvosteleva kommentti vai mikä aivopieru? Tarkenna toki näkemystäsi ;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...