11.5.2010

No kuitenkin sitten ne pyöräilyhousut

Pyöräilyhousuista innostuneena en sitten malttanut odottaa ohuempien sukkahousujen lämpötiloja (tai edes tälle viikolle luvattuja helteitä), vaan kiskaisin viime kesänä hankitut shortsit suoraan villasukkisten päälle. Toimii se näinkin, joskin pyöräilypökät pääsisivät paremmin oikeuksiinsa, kun ne erottuisivat paremmin asusta. Olkoon sitten näin lämmittävä lisäkappale peballe. Tulee tietysti myös turvallisempi olo lyhyiden helmojen kanssa, kun alla on muutakin kuin läpikuultava kangas ja sukkahoususaumat. Shortsimittaiset leggingsini jakoivat mielipiteitä ahkeraan koko viime kesän, samoin niiden pitsireunaiset sisaret, saa nähdä miten käy tänä kesänä. ;) Itsehän olen vieläkin vaikuttunut niiden käytännöllisyydestä ja provokatiivisuudesta. :P

Muutakin, erityisesti viime kesänä käytössä ollutta on päätynyt kuviin päälle, nimittäin paksu ranneke H&M Menin osastolta (käytin tätä varmaan joka päivä jossain vaiheessa) ja mieheltä saatu Kaipaus-tuoksuriipus, jonka on suunnitellut Paola Suhonen. Ei siitä tuoksumisesta niin väliksi, mutta bulldogin keraaminen, musta naama on äärettömän rapea. Myöskään Fashionologysta tilattua piikkiranneketta ei ole tullut hetkeen pidettyä, joten se päätyi kruunaamaan koko komeuden. Söpö naama ja toispuoleinen, pehmeä kiharapilvi loiventavat muuten kovaa ja ronskia kokonaisuutta.

hair moods 11
Villatakki - Filippa K (hyvin palvellut nyt virallisesti kaksi talvea), t-paitamekko - T by Alexander Wang, pyöräilyhousut - Asos, kiilakorot - Vagabond Thelma, korut - Kaipaus, H&M Men ja Fashionology.nl
hair moods 1
hair moods 7
hair moods 2
hair moods 9

Muistakaa osallistua myös synttäriarvontaan! Uutta settiäkin tiedossa piakkoin... ;)

4 kommenttia :

matkalla kirjoitti...

Näyttää oikein mukavalta ja pehmoiselta asulta :)

Riikka kirjoitti...

Noi kengät on kyllä aivan ihanat! Mulla on kamala vagabond kuume :D

Maria kirjoitti...

Matkalla, kiitos :)

Riikka, kiitti, mäkin tykkään niistä kovasti! Nyt syksyllähän on tulossa samaa Thelma-mallia hieman eri variaatioissa, löytyy tuota samaa nauhamallia hieman lyhyemmällä mallilla, kuten sitten myös nauhatonta mattanahkaisena ja tavallisena, ja muutakin taisi olla... :) Vagabondin syksy näyttää kaiken kaikkiaan todella herkulliselta! ^^

Anna-Maria kirjoitti...

Hyvältä näyttää! :) Mikäli viime vuoden merkit pitävät paikkansa, niin tulee tänäkin vuonna käytettyä pyöräilyshortseja tiheästi. ;) Tulipa vaan nyt ne luvatut helteet!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...