16.5.2010

Ei mitään ikävää takaisin maalle

longness 1

Lauantai-iltapäiväksi kutsui kaupunki. Kun on viettänyt suurimman osansa elämästä maalaiskaupungissa keskellä korpea ja peltoa, sitä nauttii kaupunkikesän tunnelmasta: joka puolella ihmisiä, jotka ovat yhtä innoissaan lämpimistä säistä kuin itse, jäätelökojuja joka nurkalla (Saarijärvellä oli pitkään tasan yksi keskellä yleisintä pulsujen hengailupaikkaa, sittemmin kyllä nurkille ilmestyi toinenkin), terasseja täynnä ihmisiä (Saarijärvellä taisi olla yhdestä kahteen pientä terassia, arvatkaa ketkä niitäkin kansoittivat), naurun ja puheen sekoittunutta sorinaa, kuumaa asfalttia ja vihreät nurmipalaset täynnä ihmisiä. Pienessä maalaiskaupungissa seurana olivat lähinnä hyttyset, vähäiset asukkaatkin viettivät kesänsä jossain virikkeellisemmässä paikassa. Mistään elämänvilkkaudesta ei voi edes puhua samana päivänä. Kaupunki tuntuu pulppuavan elämää ja energiaa!

Asukuvat sen sijaan tuli otettua suojaisella kävelytiellä Hervannassa. Täällä voi myös kävellä lyhyen matkan illansuussa ostamaan lähikaupasta jätskiä. Kesän ensimmäisessä oli muuten valkosuklaakuorrute, jossa vadelmanpalasia. Sisällä vaniljajäätelöä vadelmahillosydämellä.

longness 3
Mekko - Asos, sandaalit - Vagabond Mykonos, laukku - Lumi, vyö - Zara, korut - Fashionology.nl ja H&M Men
longness 4
longness 2

Mukavaa sunnuntaita ihmiset!

P.s. Paljastan arvontojen voittajat heti, kun vain saan itse arvonnan suoritettua. Koruarvontaanhan voitte edelleen osallistua!

4 kommenttia :

Sazu kirjoitti...

jos saksikaulakoru vielä kiinnostaa, niin käy tsekkaamassa mun blogi asap! :)

Lumikukka kirjoitti...

Moi :) Uutena lukijana hyppään mukaan ja heti alkuun kehaistava, että sulla on tosi kaunis leikkaus hiuksissa. Tykkään! :) Mukavaa alkanutta viikkoa!

Maria kirjoitti...

Sazy, thanks for the info! :)

Lumikukka, oi kiitos paljon! :) Mäkin tykkäilen tästä tukkatyylistä, enustan sille pitkää ikää, vaikka mistäs sitä tietää, on mun tukka aika tiuhaan tahtiin muuttuillut tässä parin vuoden aikana. x) Mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle!

pussijamssi kirjoitti...

Saarijärven citypuisto suorastaan sykkii elämää, hei. :-D
Makia tukka!
Reissasin viikkokausia ja heijastelut jäi vähälle ja kappas, ihan eri näköinen naene päivittelemässä.
Tässäpä sitä vierähtääkin ilta lueskellessa sitten!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...