24.2.2010

Osis Dust It -kuivavaha

Olen skitsahtanut vahoihin. Syytän kampaajaani. Erityisesti tämä Osiksen puuterimainen hiusvaha Dust It valloitti, vaikka yritinkin hetken aikaa tapella vastaan. Piti sit mennä ja ostaa. TAAS.

Se on jännää tavaraa. Sitä annostellaan suorastaan mikroskooppisen pieniä määriä maustesuutinta muistuttavista, hyvin pienistä rei'istä. Puuterimaista, perunajauhoa muistuttavaa vahaa voi ottaa joko käsiinsä ja sitten hieroa hiuksiin, tai ripotella varovasti suoraan esimerkiksi hiuksen tyveen. Pieni pöyhäisy ja ooh-la-la mikä noste ja uudelleen muotoiltavuus! Seuraavassa pesussa sitten kannattaakin käyttää syväpuhdistavaa shampoota saadakseen raapittua jauhoisen aineen varmasti vekeen hiuspohjastaan.

Saman merkin aiemmin jo esittelemäni Thrill-kuituvaha, joka siis on jo huomattavasti kiinteämpi ja hieman kosteampi (silti aika kuiva) töhnä, toimii hyvin pitkälti samalla tavalla, mutta antaa rankasti enemmän tukea ja pitoa. Miinuksena sen voi saada jopa klimppiintymään, jos heittäytyy ihan villiksi.

Olen ehkä hieman aivopesty: käytän siis tällä hetkellä todellakin tukkaani kahta erilaista, mutta melkein samanlaista vahaa. Lol.

blend in black 1

8 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Tahtoisin udella Lumin laukustasi - mihin Supermarket kategoriaan veskasi kuuluu ja mitä kokoa se on? Arvostaisin kovasti jos tekisit veska edestä, veska takaa postauksen. Tänks!

Maija kirjoitti...

Tuuheuttavana tuotteena oon tykännyt tuosta Dust It:ista tosi paljon. Suurin miinuspuoli tuossa vaan on se, että tuon jälkeen pesussa hiukseni huopuvat ihan mahdottomaksi takkukasaksi. Tähän ongelmaan omalla hennolla hiuslajillani auttaa vain shampoo-hoitoaine-shampoo-hoitoaine-kombo, jonka jälkeen kaikki on kuin ennenkin. :D Mutta joo, pikkaisen tuota, ja jopa lirustani saa aikaiseksi ihanaa tuuheutta ja tekstuuria! :)

Maria kirjoitti...

Anonyymi, se on XL-kokoa ja vege tan leather bagseihin kuuluu :P Pistetään tää idea korvan taa! :)

Maija, joo, se voi olla vähän haastava pestä pois, jos oikein paljon on :P Mulla tepsi myös syväputsarilla huolellinen pesu :)

teresa kirjoitti...

Mulla on myös tuota! Tosin mä en ole kovin ihastunut, sitä tulee helposti liikaa ja tuntuu,että se kuluu vähän liiankin nopeasti. :D

Anonyymi kirjoitti...

Osiksen tuotteita on alessa Tullintorilla sijaitsevassa kampaamossa :)

Maria kirjoitti...

Teresa, no sitä se kyllä tekee! :D

Anonyymi, vautsi, kiitos infosta! :)

Vika kirjoitti...

ei vitsi mä mietinki, että mitä ihmeainetta kampaaja päähäni laittoikaa.. Tuntuu kuin talkkia ois siroteltu. :D mut sepä selvisi nytten, kun näin kuvan tuosta purkista.
minkä hintaluokan tavaraa tää osiksen dust it on?

Maria kirjoitti...

Mitähän se olis, olisko ollut 15-20 euroa se hintahaarukka, kalliimpaa kuin Osiksen Thrill-vaha esim. Siitä syystä käytän tuota aika pieniä määriä kerrallaan. :P

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...