7.1.2010

Hailakkuutta hakemassa

En ole enää hetkeen innostunut juurikaan H&M:n kuvastoista, sen sisältö tuntuu olevan vuodesta toiseen aina yhtä ja samaa. Joitakin miellyttäviä poikkeuksia kuitenkin niistä yleensä löytyy.

Nyt iskin silmäni ihan poikkeuksellisella intohimolla näihin kahteen upeaan neulostakkiin, jotka molemmat ovat hyvin hailakan, mutta raikkaan värisiä. Niin hailakoita, että ne melkein menevät harmaasta tai vastaavasta.

Image and video hosting by TinyPic

Noista ylempi on se suurempi rakkauteni kohde: omistan nimittäin samanlaisen silkkisekoiteneuletakin myös mustana. Hieman kelien lämmettyä uumoilenkin sille jo taas käyttöä, ja voin kuvitella itseni sen hailakan roosan väriseen sisareen muuten kokonaan mustissa vaatteissa. Jos revitellä haluiaisi, niin valkoisissa ja harmaissa. On ihan selvää, että tuo kuuluu vaatekaappiini.

Alempi neule hurmaa vieläkin hailakammalla, beigeharmahtavalla värillään ja eläväisellä pinnallaan, joka tosin voi kenties livenä näyttää pikemminkin huonolaatuisuudelta kuin hienolta. Kuitenkin rento ja väljä malli ovat kutsuvia, tämän kaveriksi kuuluvat ehdottomasti mustat leggingsit, täyspitkinä tai pyöräilyhousuiksi pätkäistyinä. Romanttisemman viban saisi pitsiversioilla - muistammehan toki myös pitsireunaiset pyöräilyshortsini!

Ja kyllä, kuulitte oikein, pitsileggingsit huolisin. Pitsissä on viehättävää sen yhdistyminen paitsi suloiseen romanttisuuteen (jonka imelästä sivumausta en henkilökohtaisesti aina pidä), myös mustan värin kautta synkempään goottivibaan, tummiin tunnelmiin ja vähäsen uhkaaviin mielikuviin. Varsinkin, kun sen yhdistää kiiltäviin pintoihin, kenties samettiin, metalleihin ja viittamaisesti laskeutuviin takkeihin... Tai ihan vain yksinkertaiseen, mustaan tunikaan ja linnunpääkallokoruun.

Image and video hosting by TinyPic
American Apparelilla on yhdet kauneimmista pitsikuvioista, joita olen leggingseissä nähnyt. Ovat kyllä myös yhdet kalleimmista.

Joo, that's it, ensi kesänä mustat mekot ja ainakin jompikumpi näistä ihanuuksista saa kavereikseen mustat pitsileggingsit. Olen hieman yllättynyt nyt kyllä.

Kuvat: H&M ja American Apparel

12 kommenttia :

Prefecta kirjoitti...

Taas siis törmätään tuohon Lyocelliin, joten pakkohan se oli guuggeloida... sehän on muuntokuitu, joten olen siis ennakkoluuloissani ihan suotta karsastanut sitä. Niin nätin takin meinaan läiskäisit tuohon, että tässähän joutuu ihan harkintalinjalle itse kukin.

-p-
http://anotherfabday.blogspot.com

KatriK. kirjoitti...

On muuten totta, että H&M:n kuvasto toistaa itseään, yleensä värit vain vaihtuvat... Siitäkin huolimatta sain aikaiseksi 120 euron tilauksen :/

teresa kirjoitti...

Minä katsolin kuvastossa tuota alempaa neuletta, olisi aika ihana! Tosin kun en ole livenä nähnyt, en tiedä onko millaista laatua.

Anonyymi kirjoitti...

Nätti neule on kyllä tuo ensimmäinen, varsinkin puuterinvärisenä. Mutta sinänsä on kyllä hassua että lähinnä viskoosia ja lyocellia sisältävää neuletta kutsutaan silkkisekoitteeksi. Kyllähän sitä silkkiäkin siellä pari prossaa on, mutta ihan samalla logiikalla saadaan kurjimmastakin akryylivaatteesta "villasekoite" muutamalla hassulla villaprosentilla. Mitään käytännön merkitystähän noilla parilla prosentilla ei oikeisiin silkki(tai villa-)vaatteisiin verrattuna ole. Mutta mielikuvamarkkinointiahan se on sekin.

Viskoosissa tai lyocellissakaan ei sinänsä ole vielä kauheasti mitään pahaa, mutta niitäkin on monenlaatuisia. Omat kokemukseni henkkiksen viskoosista ovat kyllä aika järkyttäviä. Siinä mielessä on siis hyvä että tämän neuleen matsku paljastui tällaiseksi hutuksi, eipä tarvitse himoita sitä yhtään enempää. :)

Maria kirjoitti...

Täsmälleen niinhän vaateliikkeet tekevätkin ;P Oma neuletakkini on kyllä ollut ihan priimakamaa, laadussa on eroja - siitä pitää vain osata erotella jyvät akanoista ;)

mari kirjoitti...

Mulla käväs nuo molemmat neuletakit, mutta palautukseen meni :P Oli kyllä ihanaa ainetta se silkkisekote!

Maria kirjoitti...

Mä kävin testaamassa tota ekaa, ja se ite matku oli kyllä yhtä ihanaa kuin mustassakin, mutta saumat oli sitten niin kamaln rumia sisältä ja ulkoa, että kauppaan jäi... ;<< Ihan jotenkin erilainen toteutus, tai sitten maanantaikappale :<

Marienne kirjoitti...

Saanko tiedustella minkä pituinen olet eli mitä kokoa sä tilaat tuolta AA:sta? Olen katellut sun ihania tunikoita ja mekkoja niin kauan, että pakko tilata ittellenikin :) Mä vaan olen niin epäluuloinen mahtuuko tämmönen amatsoni m-kokoon :D

Maria kirjoitti...

Pituutta löytyy semmonen 158 senttiä, XS-S on ne koot mitkä mulla on menny :P Kannattaa lueskella tuotesivuilla arvosteluja tuotteista, siellä annettujen tähtien vierestä löytyy linkkiä, niissä ihmiset usein kertoilevat vaatteen mitoituksesta ja omista mitoistaan ja antavat ehkä osviittaa siitä, miten vaate istuu. :) Joskus sieltä voi myös bongata arvioita siitä onko vaate hyvälaatuinen vai ei.

Your Perfect Enemy kirjoitti...

HM vaatteet ovat valitettavan heikkolaatuisia. Se tulee todettua kerrasta toiseen, kun niihin sortuu. Siksi ei henkkamaukkaa tähän vaatekomeroon!

Maria kirjoitti...

Se riippuu kyllä ihan vaatekappaleesta :P Mun H&M-talvitakki esim. on jo kolmatta vai neljättä talvea kierrossa eikä mitää valittamista ;) Ja tosiaan tuosta neuletakista mustana ei ole myöskään mitään valittamista ollut :P Sama pätee myös nahkalaukkuun, jonka merkiltä omistan.

kay kirjoitti...

Tuo ylempi neuletakki on kyllä upea, niin puuterinvärisenä, harmaana kuin mustanakin. Henkkamaukkaa vaan ei viitti juurikaan hankkia, kun laatu tosiaan on mitä on. (Tosin mullakin on HM:ltä yksi musta vakosamettihame, joka on kestänyt viikottaista käyttöä jo viitisen vuotta ja on edelleen priimakunnossa, ei edes haalistunut!) Mut pitääpä miettiä, on tosiaan veistoksellinen.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...