29.1.2010

Elokuvan valta ja Brokeback Mountain

Katsottiin miehen kanssa Brokeback Mountain. Hänelle ensimmäinen kerta, minulle kolmas tai neljäs.

Elokuvilla on valta antaa meille uusia ajatuksia, murtaa ennakkoluuloja ja tarjota toisenlaisia näkökulmia. Itse asiassa kaikki ympärillämme näkyvä media muodossa jos toisessakin, sekä ihmisten toiminta ja asenteet, rakentavat ja tuputtavat meille tietynlaista kuvaa todelliuudesta. Se kuva vaihtelee kulttuurista riippuen, vrt. jenkkien yltiökielteinen asennoituminen kommunismiin ja kaikkeen edes siihen päin nyökkäävään, kun me täällä Pohjoismaissa syleilemme onnellisesti sosiaalidemokratiaa ja kauhistelemme jenkkejä. Sanoudun silti täysin irti kulttuurirelativismista. Kannatan myös tästä eteenpäin sivistyssanojen linkittämistä johonkin käsitettä määrittelevään lähteeseen, jos kerran prassailla haluaa. Päästä keksittyjä anglismisivistyssanoja, tai siis ylikultturellisia yli-intelektuelli-alfapätemisiä, vastustan tyystin. G. Carlinin sanoin, "Sounds important - IT ISN'T." Takaisin asiaan.

Pitkin elokuvaa tulimme käyneeksi keskustelua hahmojen luonteista, sekuaalisuuteen liittyvistä tabuista kulttuurissamme, homoista valtamediassa tarjotusta stereotyyppikuvauksesta ja siitä, miten tabu ylipäätään koko aihe on ollut, ja pitkään.

On jotain kiehtovaa siinä, että elokuvassa homohahmot ovat päälle päin hyvin maskuliniisia, äijämäisiä (toinen toki enemmän kuin toinen), heteromaisia, cowboy-tyyppejä. Eihän länkkäreissä ole homoja ollut, eikä villissä lännessäkään homosteltu, eihän. Elokuvan 300 homoeroottiset vihjailut ja siitä myöhemmin väännetyt vitsit myös osuvat tässä mielessä ihan ytimeen - ihan kuin homoseksuaalisuutta ei olisi ollut jo vuosisatojen, vuosituhansien ajan. Ja mitä sitten?

Image and video hosting by TinyPic
Kuva: Paramount Pictures

Brokeback Mountainin vivahteikkaat tavat kuvata paitsi itsestään kiellettyjä haluja löytäviä ihmisiä, myös näiden läheisiä, jotka joko tyrmäävät totuuden tai yrittävät kieltää sen, katkeroituvat siitä tai lopulta tulevat sinuiksi asian kanssa, ovat aivan mestarillisia ja loistavia, tunteita herättäviä kaikessa minimalistisuudessaan. Tämä ei ole mitään vähä-älyistä saippuaoopperaa, vaan hyvin todentuntuinen kuvaus, jolle varmasti löytyy katetta ihan oikeasta elämästä. Tätä se on tai voi olla. Tätä se on joskus ollut. Siitä voi oppia jotakin.

Lukion historian opettajamme Risto Palttala (terveisiä Ripelle!) sanoi ensimmäisellä historian tunnillamme, että historia on ihmiskunnan muisti. Oppikaamme siitä. Miten voisimme arvostaa nykyisiä olojamme tuntematta sitä veristä ja kärsimyksen täyteistä tietä sen takana? Miten voisimme nähdä mihin olemme taas menossa, jos meillä ei ole muistissa mitä aiemminkin on jo vastaavissa tilanteissa tapahtunut?

Iso käsi edesmenneelle Heath Ledgerille ja Jake Gyllenhaalille.

Tämä ei ole mitään uutta pähkäilyä, kaikki tämä on sanottu ja analysoitu jo lukemattomia kertoja, mutta aina välillä kaljatuopin äärellä sitä itsekin oivaltaa asioita.

P.s. Tämän jälkeen seurattiin Club Dreadia, teinikauhua, jossa on tissejä. On ilmeisesti tärkeää, että kun ensin kaksi pimua ja mies vetäytyvät lomasaarella hautakammioon vetämään lärvejä ja suorittamaan kimppaorgioita, "tuuli" sulkee kivisen oven hetkeksi ja sitten kesken miehen tissien nuolemisen muinaisnaamaripäinen murhaaja viiltää miehen, ja samalla äsken paitansa riisuneet naiset juoksevat kiljuen hysteerisesti, ja vielä kaiken huipuksi nämä pimut vielä juostessaan pakokauhun valtaamina verenhimoista ja pelottavaa murhaajaa pakoon läpi viidakon pukevat ne paitansa yllättäen päälleen. Sitten toinen putoaa kalliolta alas ja toinen murhataan uima-altaan ja ihmisjoukon viereen. Myöhemmin hedelmämaskottiasuista uhria vaanii hedelmämaskottiasuinen murhaaja. Huuu....

Ja hei, muut leffafriikit ja mediakulttuurista muutenkin kiinnostuneet huomio! Yle Teemalla on menossa kolmiosainen, aiemminkin esitetty dokumenttisarja Elokuvan kätketty kieli. Hyvin jännittävää analyysia ja korkealentoista pohdintaa!

6 kommenttia :

Minna kirjoitti...

Elokuvia käsittelevät kirjoituksesi osuvat niin nappiin, että kommentoiminen tuntuu vähän turhalta. Taisit kuitenkin juuri ratkaista seuraavan leffaillan ikuisuusongelman, eli "mitä tänään katsottaisiin". Uusinnaksi menee ja nenäliinoja kuluu, mutta menkööt.

Minunkin mielestäni Brokeback mountainissa upeinta on juuri tuo mainitsemasi todentuntuisuus ja luonnottomuuden paradoksi. Ympäristössä, jossa homous on niin luonnonvastaista kuin ikinä, Ledgerin ja Gyllenhaalin roolihahmojen välinen rakkaus kuvataan kauniisti ja eleettömästi toisaalta äärimmäisen luonnollisena ja silti kiellettynä ja kipeänä. Ei tule mieleen toista yhtä onnistunutta elokuvaa samankaltaisesta aiheesta.

Maria kirjoitti...

Kyllä, tuo mitä sanoit on ihan totta.

Noiden hahmojen välinen lämpö, inhimillisys, rakkaus, ne samat tunteet ja asiat joita kaikki romanttisia tunteita tuntevat ihmiset tuntee välillään, saa ihmettelemään, että miten kukaan voi tuomita tätä, miten kukaan voi suhtautua niin vihamielisesti tähän ja nähdä sen niin pahana, että jotkut ovat jopa valmiita tappamaaan sen takia. Ja tosiaan, mietittiin kans tota, että on tosi vähän tuonkaltaisia kuvauksia homoseksuaalisuudesta ylipäätään. Yleensä ne on just ne Will & Grace -kiintiöhomot joka paikassa.

Suosittelen tuota elokuvaa kyllä ehdottomasti! ^^ Sen tosiaan jaksaa katsoa useampaankin kertaan, kun ymmärtää koko ajan enemmän noita hahmoja, osaa sitoa pieniä yksityiskohtia toisiinsa ja päästä näistä enemmän ulalle.

Nekta kirjoitti...

Helppo sitä on ihmisten aiheita tuomita joista eivät piiruakaan tiedä. Luulevat tietävänsä mutta paskanmarjat.

Maija kirjoitti...

Koska pilkunviilaaminen on kutsumukseni, kaipaisin hiukan täsmennystä yhteen kohtaan - kun kirjoitat että homoseksuaalisuutta on ollut jo vuosisatojen/-tuhansien ajan, käsitän sinun tarkoittavan homoseksuaalisuutta identiteettinä. Sinänsä olen kyllä vakuuttunut että miesten välistä rakkautta ja/tai seksiä on ollut jo vuosituhansia, mutta homoseksuaalisuus identiteettinä on käsittääkseni aika äskettäisten aikojen tuote (samoin kuin heteroseksuaalisuus, ja tähänhän voisi nyt vetää vaikka sen kuluneen esimerkin antiikin ajan miesten välisistä suhteista, joita suosittiin sen takia että niitä pidettiin miehen arvolle paremmin sopivina kuin alempiarvoisiin naisiin rakastumista). En muista oletko Mad Menistä täällä sanonut, mutta jos sattumoisin et ole vielä katsonut niin suosittelen - siinä kulkee rinnakkain sellaisia tarinalinjoja seksuaalisuudesta, naisten asemasta ja rotuerottelusta että historiakuva laajenee kertaheitolla.

Maria kirjoitti...

En identiteeteistä tiedä enkä liiemmin niiden olemassaolemattomuudesta tai olemassaolosta, puhuin ihan siitä kun mies tykkää miehestä tai nainen naisesta ;). Samalla tavalla kuin eläimetkin voivat tuolla villissä ja ihanassa luonnossa panna ja pariutua omaa sukupuolta olevan kanssa. Ilmiö ollut olemassa varmaan niin kauan kuin on ollut panemaan ja pariutumaan kykeneviä elukoita, ja sehän tässä homofobiassa onkin niin vastenmielistä ja käsittämätöntä. -.-

Maria kirjoitti...

...Oma pohdinnanaiheensa on sekin, millaisia identiteettejä elokuvan hahmoilla oli/kehittyi. Eivät tainneet kuitenkaan pahemmin identifioida itseään homoidentiteettiin. Pikemminkin elokuva väänsi ratakiskoa siitä, miten seksuaalisuus ja ne identiteetit eivät ole mitään yksioikoisia ja mustavalkoisia jaotteluja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...