6.1.2010

Alien by Thierry Mugler

Pitkään jatkunut täydellisen hajuveden etsintäni tuli yllättäen äkkipäätökseen. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, Thierry Muglerin Alien on haissut pitkään ja sitkeästi lompakossani sinne jääneen testerilapun ansiosta (testeriliuska on heitetty pois jo aikoja sitten, mutta tuoksu on ottanut jo kiinni kaikkialle bussikorteista leimankeräilylappusiin), ja joka kerta se on miellyttävästi vetänyt puoleensa.

Aikaisemmin olin jo päättänyt hankkia tuoksun, mutta testailu iholla tuotti pettymyksen ja tuoksu jäi jotenkin vajaaksi verrattuna lapulle suihkutettuun. Petyin ja jatkoin etsintääni, mutta lompakostani ja laukusta alati kurkistelevat molekyylit saivat kokeilemaan tuoksua uudelleen. Tällä kertaa se olikin täydellistä! Kun vielä odotin hetken ja palasin kolmannen kerran kokeilemaan tuoksua, päätin lopulta hankkia sen edp-version lopullisesti. Luultavasti ensimmäisellä kerralla ihollani oli ollut jotain häiritsemässä tuoksun kehittymistä, esimerkiksi suihkusaippuan rippeitä tai edellisen hajuveden jäämiä tai jotain. Mene ja tiedä.

alien by thierry mugler 3
Pullo on eriskummallinen. En tiedä pidänkö siitä vai en, mutta ainakin se omalaatuinen. Nipsuhan halusi myös kovasti tämän näköisiä jalokiviä!

Alien tuoksuu Sephora.comin kuvauksen mukaan tältä: "Solar Accord (höpsistä!), Jasmine Sambac, Green Notes, Cashmeran, Vanilla, Transparent Amber". Ihmiset ovat kuvailleet Alienia varsin värikkäästi minulle mieleisillä adjektiiveilla, joihin voin ainakin suurimpaan osaan yhtyä: mysteerinen, pehmeä, viettelevä, hieman metallinen, erottuva, särmikäs, käyttäjänsä kanssa kilvoitteleva (joillekin tuoksu on liian pomotteleva, jotta se istuisi heidän parfyymimakuunsa), kaunis, rohkea, tumma, mielikuvituksellinen ja mieltä kiihottava. Suits me. Lisäksi arvosteluista saa lukea kerta toisensa jälkeen siitä, miten erityisesti miehet tuntuvat pitävän Alienista. Se käy yksiin sen kanssa, että hajuvesi on yksi niistä hyvinhyvin harvoista, joista mies on mutkattomasti ja selkeäsanaisesti sanonut pitävänsä. Yleensä vastaus on päättämätön "No en nyt oikein tiedä, ehkä ei, ehkä joo." Saavutus sinänsä!

alien by thierry mugler 1

Myönnettäkööt, että tuoksun kanssa voi helposti tehdä täystyrmäyksen itselleen ja muille suihkuttelemalla sitä liian ahkeralla kädellä, koska tuoksu on niin kovin voimakas moniin muihin verrattuna, mutta yritetään välttää tätä. Parasta on, että tuoksu istuu iholla kuin tauti, toisin kuin monet muut hajuvedet, jotka katoavat iholta parissakymmenessä minuutissa, elleivät nopeammin. Ja hei, vielä yks sana: SCIFI. Napakymppi siis monessa suhteessa.

Olen hyvin tyytyväinen ja iloinen tästä!

alien by thierry mugler 2
Näyttää hieman kiljuvalta Koshilta Babylon 5 -sarjasta. Violetista ja valon läpäisemästä kivestä taas tulee mieleen World of Warcraftin scifihenkinen lisäosa Burning Crusade ja erityisesti Netherstorm...

P.s. Tsek The Next Webin mielenkiintoinen artikkeli 6 reasons why I’m dumping my iPhone for a Nokia N900. :P

9 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Tuo miesasia pitää niin paikkansa. Koska tuoksun valinta on mielestäni hermoja raastavaa, saa mies tehdä sen puolestani. Kolme ja puoli vuotta sitten astui hänen kauttaan elämääni kyseinen violetti avaruuspullo, joka teki jo sinänsä välittömän vaikutuksen. Puhumattakaan itse tuoksusta, jonka ansiosta olen saanut kehuja enemmän kuin minkään muun ikinä. Ja se on tietty tärkeintä. Toinen pullo hyvää vauhtia kulumassa. Loistotuote, ja nimenomaan parfyymina. Mutta miksi ihmeessä paljastamme tämän muillekin?

bubble kirjoitti...

Onnea uudesta tuoksusta! Kyllä EdP vaan on sata kertaa parempi kuin toilette, ja aina jos siihen on mahdollisuus valikoiman ja taloustilanteen puolesta, kannattaa napata se.. Tästä oli joskus aiemminkin sun kommenttiboksissa kyllä puhetta, mutta siis periaatteessahan EdT kestää iholla n. 4 tuntia ja EdP tuplasti eli n. 8 tuntia. Sitten on vielä niitä supertuoksuja ainakin Victor&Rolfilla, jotka kestää varmaan sata tuntia :P Toki riippuu vähän tuoksun tyypistäkin. Ja sitten toisaalta, kun oma nenä turtuu omaan tuoksuun, kuvittelee, ettei tuoksu enää miltään. Vaikka muiden nenään se silti tuoksuu.. Aina kun sisko pölähtää näkyville, hän tuoksuu Alienilta vaikkei olisi sitä sinä päivänä suihkutellutkaan!

Maria kirjoitti...

Anonyymi, hyvin osasi sitten mies valita :P Täällä ei ehkä kärsivällisyys riittäisi niin pitkälle... :D Mut eikös näin loistavan mahtavaa juttua pitäisikin just levittää että mahd. moni tietäisi miten upea juttu se on... ;) Nojoo, mä luulen et monet silti valitsee jotain miedompaa, ellei sitten mies saa päättää :P

Bubble, joo oon samaa mieltä :) Oon kans havainnu ton saman asian :) Mulla muuten ainakin Flowerbomb kesti epämiellyttävän vähän aikaa iholla, jopa EdP:nä, kauemmin kuin jotkut muut mutta silti paljon vähemmän aikaa kuin Alien, jonka mä nimeäisin supertuoksuksi... ;P Sen tosiaan haistan ranteestani vielä seuraavanakin päivänä, ja se on jo harvinaista mulle kyllä! Mut täähän on taas niin paljon ihokemiasta kiinni :P Flowerbombia en olisi kuitenkaan muutenkaan ostanut, koska sen pohjatuoksu oli niin samankaltainen tuon mun Coco Mademoisellin kanssa.... :P

Mutta ah, tuoksujen ja hajuvesien ihmeellinen maailma... <3

vzio kirjoitti...

hehe, told you so. mä saan miehiltä jopa tekstareita, että "joku tuoksuu sulta bussissa" :)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä hyviä juttuja täytyy jakaa :)
Itsellä on tapana hehkuttaa kaikkea mihin olen ihastunut!
En usko että kukaan kuitenkaan on niin pöljä, että ostaa jonkun tuoksun josta ei itse pidä tai tuoksu on liian voimakas, ihan vain siksi, että mies/miehet saattaisivat pitää. Tai no siinä on jo sitten itsetunto hieman huonolla mallilla :)

Mistä ostit? Mä oon joskus tuoksutellut tota, sillon kun se oli aikanaan uusi. Nyt kun stockalla kävin joskus joulukuun alussa, sitä ei ollut. Piti palautella mieleen niitä muutamia joista olen pitänyt kokeiltuani iholle.
Päädyin sitten pyytämään joululahjaksi ihan bodyshoppia :D

Mira

ia kirjoitti...

Onpa tosiaan ehkä erikoisimmin muotoiltu asia vähään aikaan, mutta jostain kumman syystä ajattelin heti, että pullo on ihan sun näkönen :D

Maria kirjoitti...

Vzio, hohoo, se on jo aikamoinen saavutus hajuvedeltä! ;D

Mira, hehe, joo en usko kans. :P Mä ostin ton ihan sieltä Stockalta, sitä on ollut sekä Treen että Helsingin liikkeissä aina kun olen katsellut sen perään... :)

Ia, hehe, sehän on hyvin osuvasti muotoiltu! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hahaa, naureskelen täällä kolmekymppisen dementialle...enhän mä missään stockalla tuoksutellut vaan sokoksella :D
Ens kerran kun tuun Tampereelle niin paremmalla onnella sinne stockalle siis....

Mira

Maria kirjoitti...

:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...